Uusimmat artikkelit
Ihmisen ensimmäisestä avaruuskäynnistä 60 vuotta – Juri Gagarinin lento kesti alle kaksi tuntia
Kilpajuoksu avaruuteen on rauhoittunut viime vuosituhannen kuumista vuosista.
Ainoista ja Reinoista tunnetulle Arto Huhtiselle keräily on tapa tarkastella maailmaa ja kertoa tarinoita
Arto Huhtinen kerää esineiden kautta tarinoita.

Huh huh! Kesäkuusta voi tulla maamme mittaushistorian läkähdyttävin – näin kuuma oli viimeksi silloin, kun Juri Gagarin kävi Suomessa
Näin kuumaa kesäkuuta ei ole ollut sitten vuoden 1961. Lämpötilat nousevat ensi viikolla jopa yli 30 asteeseen.
Iina Kohonen on avaruusajan lapsi – vanhemmat rakastuivat pyrstötähden alla, ja hän itse lähti tutkimaan kosmonauttien muotokuvia
Iina Kohonen on tutkinut kosmonauttien kuvia.

Venäjä laukaisi avaruusasemalle robonautin – Katso, miltä näyttää Fedor, Venäjän ensimmäinen humanoidirobotti avaruudessa
Humanoidirobotti Fedor viettää kansainvälisellä avaruusasemalla 10 päivää opettelemassa astronauttien avustamista.
Ensimmäisenä Kuussa – USA vai Neuvostoliitto?
Kävikö Neuvostoliitto Kuussa vuonna 1938?

Luettavaa lauantaiksi: Valoshow Suomen kunniaksi, Venäjän salattu avaruuskeskus ja 16 tarinaa mestatuista suomalaisista
Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Jokainen tietää Cape Kennedyn, mutta uudempi avaruusintoilijan mekka on Kazakstanin arolle piilotettu Baikonur – suljettu avaruuskeskus avautui turisteille
Maailman vanhin avaruuskeskus sijaitsee keskellä Kazakstanin loputonta aroa. Nyt sinne pääsee myös tavallinen turisti.
Arkistojen salat -sarjan uusia jaksoja vuonna 2017
Aiheina mm. Gagarinin lento ja Bokassan kruunajaiset
Mitä säveltäjä oikeastaan tekee?
Iiron musiikkiluokalla pohdittiin sävelten synnyttämistä.
Jos synnyit 1920-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi
Yleisradio 1920-luvulla syntyneen silmin.

Laivasto pieniä avaruusluotaimia etsimään elämää avaruudesta?
Venäläinen liikemies lahjoitti suuren summan avaruustutkimukselle, jonka tarkoituksena on etsiä elämää avaruudesta.
#kulttuurinvälikysymys: Mikä meille lopulta on tärkeintä?
Ei talouspuhetta vaan puhetta kulttuurista.

Venäjä supistaa rahapulassa avaruusohjelmaansa
Avaruusohjelma on ollut maan suurvaltapyrkimysten symboli. Sen rahoituksesta viedään nyt yli kolmannes. Uuden avaruuskeskuksen rakennustyömaan työntekijät ovat aloittaneet syömälakon saadakseen palkkansa.
Mieletön elokuu on pumpulin kepeä romanttinen komedia
Kesällä 1962 Helsingissä pidettiin suuri Maailman nuorison festivaali. Helsinkiin saapui tuolloin kaikkiaan 12 000 ulkomaista vierasta. Vieraiden joukossa oli paitsi niin itä- kuin länsiblokin agentteja, myös tavallisia nuoria.
Ensimmäinen naisavaruuslentäjä haluaa Marsiin
Valentina Tereshkova haaveilee matkasta Marsiin, vaikka lentoon ei kuuluisi paluumatkaa.

USA juhlii ensimmäistä avaruuslentoaan Maan ympäri
Yhdysvallat juhlii maanantaina sitä, että yhdysvaltalaisastronautin ensimmäisestä lennosta maapallon ympäri on kulunut tasan 50 vuotta. Juhlaa kuitenkin synkistää se, ettei Yhdysvallat nykyisin pysty lähettämään ihmisiä avaruuteen. Avaruussukkulaohjelma lopetettiin viime vuonna, ja liikenne kansainväliselle avaruusasemalle on täysin Venäjän varassa.

Venäläinen avaruuskapseli huutokaupattiin lähes 3 miljoonalla dollarilla
Vuoden 1961 venäläinen avaruuskapseli myytiin Sotheby’s -huutokaupassa New Yorkissa lähes kolmella miljoonalla dollarilla. Huutokaupan pitäjän mukaan ostaja oli venäläinen investointipankkiiri.

Gagarin kävi Kemissä 50 vuotta sitten
Ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen lentänyt kosmonautti Juri Gagarin vieraili Kemissä vain muutama kuukausi kuuluisan avaruuslennon jälkeen. Itänaapurin ihmettä vastaanotti kymmentuhatpäinen ihailijoiden joukko. Nykyään Keminmaan Lautiosaaressa asustava Raimo Holpainen pääsi samaan kuvaan Gagarinin kanssa.

Joni Skiftesvik: Matkapahoinvoiva avaruuslentäjä
Juri Gagarin nousi avaruuteen ensimmäisenä ihmisenä maailmassa 50 vuotta sitten 12. huhtikuuta vuonna 1961. Lento kesti 108 minuuttia. Juri Gagarin vieraili heti seuraavana kesänä heinäkuussa Suomessa ja kävi myös Pohjois-Suomessa. Gagarinin juna pysähtyi pariksikymmeneksi minuutiksi myös Oulun asemalle, josta se jatkoi matkaansa Suomi-Neuvostoliitto -seuran ystävyysjuhlille Kemiin.

Professori: Avaruudesta on tullut arkea
Juri Gagarin oli peloton mies kiertäessään ensimmäisenä ihmisenä maapalloa. Tuolloin ei tiedetty, miten ihminen selviää painottomuudessa. Tänään Gagarinin tapaisia suuria seikkailijoita ei enää avaruudessa nähdä. Avaruus on arkipäiväistynyt, sanoo avaruusfysiikan professori Hannu Koskinen.

Juri Gagarinin legendaarisesta lennosta 50 vuotta
Ihmisen ensimmäisestä avaruuslennosta tulee tiistaina kuluneeksi 50 vuotta. Neuvostoliittolainen kosmonautti Juri Gagarin singahti avaruuteen 12.4.1961. Lento kesti pari tuntia.
Miljoonasade: Lapsuuden sankarille
MIljoonasade-yhtyeen klassikkokappale livenä vuonna 1998.
Kosmonauttitoveri halusi Gagarinin lentävän ensimmäisenä
Kosmonautti Pavel Popovitšin haastattelu
Gagarin Helsingin festivaalin tähtenä 1962
Gagarin oli suuri tähti ja neuvostojärjestelmän propagandava
Avaruuslentoja harjoiteltiin painottomassa tilassa
Vuonna 1959 tehdyssä filmissä tutustutaan astronauttien koulutusmenetelmiin. Psykologi Ivan Brown ja toimittaja Warren Young kokeilevat, millaista on leijua ja liikkua imukuppikengillä painottomassa tilassa.

Lontooseen nousee Gagarinin patsas
Britannia kunnioittaa 50 vuoden takaista ensimmäistä miehitettyä avaruuslentoa Juri Gagarinin patsaalla. Kosmonautin näköispatsas nousee Lontoon merkittävimpiin lukeutuvalle The Mall -kadulle heinäkuussa.
NL otti johdon avaruuskisan alkutaipaleella
Sputnik laukaistiin lokakuussa 1957
Gagarinin lentoa kunnioittava Sojuz laukaistiin avaruuteen
Venäläinen avaruusalus Sojuz on lähtenyt kohti kansainvälistä avaruusasemaa. Sojuz laukaistiin onnistuneesti matkaan Kazakstanista yöllä Suomen aikaa kello 1.18.
Koirat olivat koekaniineja avaruustutkimuksessa
Neuvostoliiton avaruuskokeissa oli mukana yli 30 koiraa.
Sojuz-alus lähti avaruuteen
Venäläinen Sojuz-avaruusalus on laukaistu matkaan kohti kansainvälistä ISS-avaruusasemaa. Alus lähti matkaan Kazakstanista keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Suomalaisia rock-klassikkoja Ku-Ma
Ylen Rock-Suomi metsästi Suomen olennaisinta rock-levytystä.
Kosmonautin ura ei kiinnosta venäläisnuoria
Venäjällä on pian kosmonauttipula, ellei maan nuoriso ala innostua avaruuden valloittamisesta aiempien sukupolvien tapaan. Tällä hetkellä Venäjällä on noin 40 kosmonauttia, mutta heitä tarvitaan lisää.
Yhteinen sävel -bonuksia: Tere perestroika
Suomirokkarit olivat Neuvostoliitossa kuin The Beatles.
Miljoonasade jatkoi juurevan suomirockin perinnettä
Marraskuu oli bändin ensimmäinen listaykkönen.
Maailman ensimmäisen satelliitin Sputnik 1:n laukaisusta 50 vuotta
Torstaina on kulunut tasan 50 vuotta maailman ensimmäisen satelliitin, Sputnik 1:n, laukaisusta. Neuvostoliitto otti lokakuussa 1957 suuren avaruuskilpailun erävoiton, kun ensimmäinen tekokuu ammuttiin onnistuneesti maata kiertävälle radalle Baikonurista Kazakstanista.
Sputnik-kuvat heijastelevat aikansa teknologista optimismia
Lokakuun neljäntenä päivänä vuonna 1957 ihmiset tähyilivät taivaalle ja eläytyivät Sputnikin matkaan. Kuvataiteilija Lauri Anttilan installaatiossa Lenin-museon näyttelyssä Tampereella on esillä tuolloin Lahdessa eläneen lukiolaispojan tarkkoja havaintoja Sputnikista.
Gagarinin sensaatiolento kesti alle 2 tuntia
Juri Gagarin lensi ensimmäisenä Maan kiertoradalla 12.4.1961
Gagarinia juhlittiin myös Suomessa
Maailman ensimmäistä avaruuslentäjää juhlittiin Helsingissä.