Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tangokuningas Kari Piironen on kuollut

Kari Piironen oli kuollessaan 72-vuotias.

Tangomarkkinat 2015: Olavi Virta 100 v

Tangon kuninkaan lauluja huippusolistien esittämänä.

Vuonna 1992 lamaa torjuttiin ennennäkemättömällä jättigaalalla

Lenita Airisto kävi omilla aseillaan tappiomielialaa vastaan

Sivakan lavalla vaalitaan tanssiperinteitä

Pitkät perinteet omaavalla Sivakan lavalla Kaavilla pääsee edelleen pistämään jalalla koreasti muutaman kerran kesässä. Sivakan lava on yksi Suomen vanhimpia tanssipaikkoja, siellä on järjestetty tansseja lähes 100 vuotta. Nykyisin tanssit pistetään pystyyn talkoovoimin.

HOK-Elannon maitopäätös paheksuttaa

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, pertunmaalainen Jari Leppä paheksuu HOK-Elannon päätöstä luopua Valion maidoista.

ItäMaidon toiminnan suunnittelu vauhdissa

Itä-Suomeen perustetun suurmeijerin toiminnan suunnittelu etenee vauhdilla. Toukokuussa valitun Osuuskunta ItäMaidon hallitus on pohtinut kesän kokouksissaan Suomen suurimman osuuskunnan toiminnan organisointia ja tulevia tehtävänkuvia.

Tangomarkkinat elää muutosten aikaa

Tangoilla on jo pitkään voinut kuluttaa aikaa markkinakojuja kierrellen tai istuskellen tangovapaalla vyöhykkeellä. Tämän vuoden iso uudistus on vain yhden kuninkaallisen kruunaaminen kahden sijaan.

Itä-Maidolle valittiin hallitus

Uuden, valiolaisen maidontuotanto-osuuskunnan Itä-Maidon hallitukseen on valittu neljä jäsentä Pohjois-Savosta.

Pohjoiskarjalainen ItäMaidon hallituksen puheenjohtajaksi

Itä-Suomeen muodostuneen, maidonhankinnaltaan Suomen suurimman osuuskunnan hallitusta johtaa pohjoiskarjalainen. Viime torstaina syntyneen Osuuskunta ItäMaidon hallituksen puheenjohtajaksi on valittu nurmeslainen maanviljelijä Kari Piironen.

ItäMaidon hallitus järjestäytyi

Osuuskunta ItäMaidon hallitukseen on valittu yksi edustaja Kainuusta. Yhdeksänjäseniseen hallitukseen valittiin Kimmo Kemppainen Paltamosta.