Uusimmat artikkelit
Kyrö Distilleryn tislaaminen keskeytyi koko viikoksi palonalun takia
Tiistainen pikkupalo isokyröläisen Kyrö Distilleryn päärakennuksessa aiheutti yrityksessä koko viikon mittaisen tislaustauon.

Japanin hallituksella erikoinen huoli: Nuoret eivät juo riittävästi alkoholia
Alkoholin kulutuksen lisäämiseksi Japanin verovirasto on polkaissut pystyyn kampanjan "Viva Sake" eli eläköön sake (japanilainen riisiviina). Asiasta kertoo Britannian yleisradio, BBC.

Voisiko viskin mäski toimia auton polttoaineena? – skotlantilaisyritys kehittää teknologiaa, joka voi mullistaa kemikaaliteollisuuden
Skotlantilaisyritys kehittää teknologiaa, jonka avulla kemikaaleja esimerkiksi liikkumisen tarpeisiin voitaisiin tuottaa kestävämmin.
Kerrostalon autotalliin rakennettiin tislaamo 18 vuotta sitten – nyt lahtelainen Teerenpeli valittiin maailman parhaaksi viskintuottajaksi
Suomalaistislaajat ovat voittaneet kilpailuja aiemminkin. Voitto ei ole automaattinen tae myyntimenestyksestä.

Yhdysvaltain ennätykselliset tullimaksut EU:lle astuivat voimaan – Listalla Airbusin lentokoneita, ranskalaisia viinejä ja skottilaisia viskejä
Yhdysvallat asetti tullimaksut siitä huolimatta, että eurooppalaiset päättäjät yrittivät pyytää viime hetkellä lykkäystä.

Isokyröläisviski voitti kultaa
Kyrö Distilleryn ruisviski kilpaili Maailman viskit -kategoriassa.

Vanha viski syntyykin päivässä – tarvittavat ainesosat löytyvät luonnosta
Biokemistit oikaisivat laboratoriossa viskin valmistuksen aikataulun uusiksi.

Kyrö Distilleryn panostukset veivät yhtiön tuloksen pakkaselle – Toimitusjohtaja: Viskin varastoiminen Suomessa maksaa moninkertaisesti Skotlantiin verrattuna
Yhtiö rakensi viime vuonna varaston, joka vetää miltei miljoona litraa viskiä.

Kiista EU:n kanssa kurittaa USA:n viskintuottajia: "Kauppasodissa ei ole voittajia, me häviämme tässä nyt"
EU:n asettamien 25 prosentin tullien vuoksi yhdysvaltalaisen viskin tuonti Eurooppaan on vähentynyt.

Kotkan kaupunkistrategia on ehdolla Vuoden Strategiateoksi
Kotka saa kiitosta siitä, että kaupunkilaiset otettiin mukaan ideoimaan uutta strategiaa.

Suomen suurimpaan viskivarastoon Isossakyrössä mahtuu 5000 tynnyriä eli 800 000 litraa ruisviskiä
Isokyröläisen Kyrö Distilleryn ruisviski kypsyy tarkasti valvottuna uudessa varastorakennuksessa. Amerikkalaiset kierrätystynnyrit haluttaisiin korvata kotimaisilla, jos tekijä löytyy.

Automies ja ZZ Top -kitaristi Billy Gibbons palasi bluesiin: "Sieltä me lähdimme, ja siinä me pysymme"
ZZ Top -kitaristi ja hänen luottomekaanikkonsa Jimmy Shine matkaavat Lahden jenkkiautonäyttelyyn. Ensin piti toki piipahtaa suurlähetystössä.

Palkittu tislaamo uskoo, että suomalaisviskille on tilaa amerikkalaisten pöydissä – tunnustus kansainvälisessä kisassa voi vauhdittaa vientiä
Lahtelainen panimoyhtiö myöntää, ettei amerikkalaisilta viskimarkkinoilta ole helppo saada jalansijaa. Toisaalta ostovoima Yhdysvalloissa on niin suuri, että sinne kannattaa pyrkiä.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk poltti pilveä ja joi viskiä haastattelussa
Miljardööri Elon Musk tuli julkisuuteen erikoisella tavalla.

Analyysi: Trumpin terästullit tulevat – EU:n viskikostoa odotetaan kahden viikon kuluttua
Yhdysvaltojen teräs- ja alumiinitullit tulevat voimaan, mutta myös EU:n kauppasotatykki on jo ladattu. Niinkuin aina sodissa, sivulliset saavat kärsiä, kirjoittaa taloustoimittaja Antti Parviala.

EK tuontitullien lykkäyksistä: Suuri epävarmuus siitä, mitä Yhdysvallat oikein EU:lta haluaa
Tuontitullit EU:sta Yhdysvaltoihin vietäville tuotteille lykkääntyvät kuukaudella.

Nelosolut tuli ruokakauppoihin – Alkon myynnin selvä pudotus jatkuu
Lonkeroiden myynti romahti lähes puoleen. Oluiden myynti laski 28 ja siidereiden 18 prosenttia.

EU maksamassa potut pottuina Yhdysvalloille – tuontitullit saattavat rokottaa kuluttajan kukkaroa
EU:n harkitsemat tuontitullit amerikkalaistuotteille voivat nostaa kuluttajatavaroiden hintaa, jos ne toteutuvat. Suomessa yritysten pelko on, että Yhdysvallat vastaa uusilla tuontirajoituksilla EU:n harkitsemiin toimiin.

EU:n vastatullit iskisivät Trumpin kannatusalueille – Siksi listalle joutuivat harrikat, appelsiinimehu ja kolme muuta asiaa
Listalla painostetaan johtavia yhdysvaltalaispoliitikkoja iskemällä heidän vaalipiiriensä talouteen.

EU on valmis vastatoimiin Trumpin terästulleja vastaan: "Toivon, että joku Valkoisessa talossa on lukenut historiaa"
Komissio vastaa Trumpin terästulleihin kohdistamalla tullimaksuja terästuotteiden tuonnille Yhdysvalloista. Vastatoimien listalla on kuitenkin myös muita kuin metallituotteita.

Kolmen vuoden odotus päättyi: Suomen ensimmäinen ruisviski on valmistunut
Tislaamo uskoo, että suomalaiselle ruisviskille on kysyntää myös ulkomailla. Kyrö Distillery Company aloitti nyt pullotetun viskin valmistamisen vuonna 2014.

Osuuskunta odotteli viskiään kahdeksan vuotta, nyt toiveissa on oma tislaamo – alkoholin valmistuslupia haettiin viime vuonna ennätysmäärä
Ohran poltto lämpökattiloissa suivaannutti viskiharrastajat runsaan 4000 asukkaan Karstulassa. Syntyi osuuskunta, joka tähtää oman viskin kaupalliseen tuotantoon.

Brexitin uhrit: Skottiviski ja Cornwallin pasteijat
Brittiläiset elintarviketuottajat pelkäävät, että skotlantilaisen viskin, Stilton-sinihomejuuston ja suosittujen Cornwallin pasteijoiden tuotesuoja häviää EU-eron myötä. Niitä voisi sen jälkeen valmistaa missä hyvänsä.

Mitä Valkoisen talon jälkeen? Entisillä presidenteillä harrastuksia leijalautailusta viskintislaukseen
Kun Yhdysvaltain presidenttien paineet helpottavat, on aikaa harrastuksille. Presidentti Barack Obama lautailee, George W. Bush maalasi muotokuvia.

Huonosti tumpattu tupakka aiheutti Riihimäen Käräjäkadun kerrostalopalon
Viskiä ja olutta nauttinut miesvieras kävi tupakalla kerrostalon ullakolla ja tumppasi tupakan huonosti tavarakasaan. Teostaan mies sai tuomioksi lähes kaksi vuotta ehdollista vankeutta.

Euroopan tiettävästi ainoa luostariviski tulee myyntiin keväällä Suomessa – "Meillä on valmiit suunnitelmat kansainvälisille markkinoille"
Pieni erä Valamon luostarissa tehtyä mallasviskiä tulee Alkon valikoimaan kevään aikana. Jatkossa luostari tavoittelee viskeilleen markkinoita myös maailmalta.

Viinatkin myydään nyt mielikuvilla – pientislaamo ei pärjää ilman suurta brändiä
Pientislaamot rynnivät markkinoille huolella hiottujen brändien, mielikuvien ja tarinoiden avulla. Suomalainen gini tekee kauppansa, mutta pelkkä Made in Finland ei enää riitä.

New Feminist Party gears up for municipal elections
This spring's municipal elections will likely see several new political parties on the voting roster. One of them, the Feminist Party, filed its application for official registration with Ministry of Justice on Tuesday. Despite its name, the newly formed party has a goal of fighting racism and other discrimination.

Viinapannut menevät Venäjällä kaupaksi kuin kuumille kiville – On näitä mennyt suomalaisillekin
Viinan kotipoltto yleistyy Venäjällä. Nyt kotipoltosta on kiinnostunut myös venäläinen keskiluokka.
Kekkonen vaati testiä - kumpi on terveellisempää, viski vai konjakki?
Erilainen UKK-testi
Teekkarikulttuurin Tähdistö: Retuperän WBK & Polyteknikkojen Kuoro
Retuperän WBK ja Polyteknikkojen Kuoro ylpeilevänä esittävät ennennäkemättömän yhteiskonsertin Musiikkitalon konserttisalissa. Mitä tapahtuu kun suomalainen mieskuoromusiikki ja uudempi ranskalainen torwimusiikki yhdistyvät? Millaista sekaannusta syntyy kun taiteellinen harhaanjohtaja Torturo Canini saa johdettavakseen tupsulakkisen mieskuoron? Löytääkö kuoronjohtaja Saara Aittakumpu torviorkesterista maailmanluokan viskibasson? Virittävätkö retuperäläiset itsensä ääniraudalla vai maltaisella nuottiöljyllä?

Alcohol leads Finnish food exports
Russian export markets may have stalled due to sanctions, but Finnish alcohol producers are finding new growth in other markets including Asia. One award-winning distillery, Kyrö, is confident it will conquer the world.

Viskipuolue muuttaa nimensä sittenkin – "Sanaan liberaali ei voi saada yksinoikeutta"
Kansallinen Viskipuolue on vaihtanut nimensä. Puolue on nyt viralliselta nimeltään Liberaalipuolue – Vapaus valita r.p. Suomen Liberaalisessa Puolueessa nimenmuutosta pidetään matkimisena. Nimenmuutoksesta on väännetty kättä ennenkin.
Näpistelijä jäi kiinni 61. kerran tänä vuonna – tällä kertaa taskuista löytyi viinapulloja
Keski-ikäinen lahtelaismies jäi kiinni alkoholijuomien kähveltämisestä. Miehellä on pitkä historia näpistelystä.

Ginillä ja viskillä vuoden uusyrittäjiksi – Kyrö Distillery palkittiin jälleen
Pohjanmaan ginillä maailmanmaineeseen ponnistaneen tislaamoyritys Kyrö Distilleryn menestystarina jatkuu. Suomen Uusyrityskeskukset ry on valinnut isokyröläisyrittäjät vuoden uusyrittäjiksi. Valinnassa painoi yrityksen houkutteleva tarina ja onnistunut brändäys.

Viskipuolue jatkaakin viskipuolueena – epäonnistunutta nimenmuutosta juhlistetaan viskillä
Viskipuolue päätti viikonloppuna vaihtaa nimensä Liberaalipuolueeksi, mutta nimenmuutos tyssäsi liikaan samankaltaisuuteen yhdistysrekisterissä jo olevan puolueen kanssa.

Yhdistysrekisteri joutuu erotuomariksi Viskipuolueen nimenvaihdossa
Viskipuolue päätti viikonlopun kokouksessaan, että se haluaa vaihtaa nimensä Liberaalipuolueeksi. Suomen Liberaalinen Puolue vastustaa hanketta jyrkästi. Varapuheenjohtaja Kim Sjöströmin mielestä puolueiden nimet ovat liian samankaltaiset ja sekottaisivat äänestäjiä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteri joutuu tuomariksi nimikiistassa.

Viskipuolueesta tulee liberaalipuolue
Viskipuolue muuttaa nimensä liberaalipuolueeksi. Päätös nimenvaihdosta tehtiin puoluekokouksessa lauantaina, puolue tiedottaa.

Virkkaaminen ja viherkasvit eivät ole miesten juttuja – palvelutaloihin pitää saada kunnon äijämeininkiä
Joissakin vanhusten palvelutaloissa on jo alettu kiinnittää erityistä huomiota miesasukkaiden viihtymiseen. Miehet kaipaavat miesseuraa ja miehekästä tekemistä. Niitä ei ole läheskään aina tarjolla, kun suuri enemmistö palvelutalojen asukkaista ja henkilökunnastakin on naisia.

Whiskey Party gathers needed signatures: "Whiskey was offered"
The party's deputy chair admits that the name is "a deliberate marketing gimmick" which will likely be changed. He also insists that the fledgling group is not a single-issue party.

Viskipuolue merkittiin puoluerekisteriin
Tuore puolue harkitsee nimensä vaihtamista lähitulevaisuudessa tehdäkseen selväksi, että Suomessa on paljon muutakin uudistettavaa kuin alkoholipolitiikka.

Thursday's papers: Children's home abuse, Whiskey Party starting, less sex for Finns
The newspapers of Finland featured grisly details about a case of abuse at a children's home. A new pro-business political party is on the horizon. And a study finds that Finns are not having as much sex as they used to.

Pientuottajien gineistä ja viskeistä vientihittejä? – Tislaamot tähtäävät maailmalle
Suomalaisten pientuottajien ginit ja viskit herättävät laajaa kiinnostusta sekä kotimaassa että ulkomailla. Valmistajia on toistaiseksi vähän, mutta tislaamot ennakoivat alalle pienpanimoiden veroista buumia lähivuosina.

Näkökulma: Suomi on viinansa kanssa solmussa
Mikäli päivittäistavarakaupasta loppuu juusto pakotteiden vuoksi, se on uutinen. Jos Ruotsin kuninkaallisten vauvauutiset kiihdyttävät lasten merkkituotteiden myyntiä, se on uutinen. Mutta jos Alkosta loppuu rock-idolin kuoleman vuoksi yksi klassikkoviski, se on hys hys ja jäätävä hiljaisuus, ihmettelee Anu Pöntinen.

"Iso olut ja viski, kiitos" – tämä voi olla kohta laillista
Aluehallintovirastot esittävät muutoksia alkoholilainsäädännön säännöksiin. Yksi ehdotuksista mahdollistaisi useamman alkoholiannoksen myymisen kerralla baareissa tai ravintoloissa.

Viskiharrastaja korkkaa arvopullon vain erityisen painavista syistä
Viskiharrastus kasvattaa suosiotaan myös Suomessa. Maailmalla viski on jo sijoituskohde muiden joukossa ja pullollisesta harvinaista arvojuomaa voidaan huutokaupassa pulittaa jopa satojatuhansia euroja.

Luostarissa kypsynyt viski on harvinaisuus – Valamo ei silti odota turistiryntäystä
Valamossa toimii kenties maailman ainoa luostarin yhteydessä oleva viskitislaamo. Ensimmäiset siellä kypsyneet viskit ovat nyt asiakkaiden maisteltavissa. Viski voi toimia matkailuvalttina turismista elävälle luostarille, odotukset eivät kuitenkaan ole kovin korkealla.
Venäläinen rekkakuski odotteli rajanylitystä viskin voimalla
Rajavartiolaitos sai kiinni kaksi rattijuoppoa viikonlopun aikana. Kuorma-auton kuljettaja kertoi nauttineesa parkkipaikalla viskiä odotellessaan rajamuodollisuuksia.

Viskilasin jääpalat mullistivat ilmastotutkimuksen – katso video ensimmäisistä naparetkistä
Oscar-voittaja Luc Jacquet'n uusimmassa dokumentissa Ice and the sky ranskalainen jäätikkötutkija tekee eeppisiä tutkimusretkiä Antarktikselle. Retket ovat tallentuneet tutkijoiden kuvanauhoille unohtumattomalla tavalla. Jos tutkija ei olisi juonut viskiä keskellä etelänapamannerta, suurin keksintö olisi voinut jäädä tekemättä.