Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Freeman on edelleen se brittipoppari, joka ajaa tandemilla

Freeman laulaa ja laulattaa 70-vuotiaanakin: "Mä olen edelleen se viiksekäs brittipoppari, joka ajaa tandemilla!"

Leo "Freeman" Friman oli Waterloo-yhtyeen heavy-kitaristi ja laulaja, jonka silloinen lankomies, Hector, ohjasi 70-luvulla Suomen poppia kuuntelevan kansan sydämiin. Eikä hän ole sieltä hävinnyt mihinkään.

Ilmakuvaa Kajaanista

Korona-aika siirsi jumalanpalvelukset nettiin – Kajaanin seurakunnassa kokemukset ovat hyviä, joten toimintaa kehitetään edelleen

Kajaanin pääkirkkoon asennetaan parhaillaan kolmea kameraa, jotta lähetyksistä tulee entistä laadukkaampia. Tulevaisuudessa kameroita voidaan hyödyntää myös erilaisten musiikkitilaisuuksien striimaamisessa.

Hector kuunteli Leevi and The Leavingsia ja tajusi löytäneensä juuri oikean kappaleen

Hectorilla oli sormensa pelissä kun Urheiluruutu sai legendaarisen tunnusmusiikkinsa

Yleisradiossa työskennellyt Heikki "Hector" Harma tuli apuun, kun Urheiluruutuun tarvittiin uutta tunnusmusiikkia.

Elli Haloon ensihaastattelu soolomuusikkona: "Tämä on musiikkia niille, joilla ei aina mene niin hyvin"

Ensihaastattelussa Ellips – Elli Haloon sooloprojekti on "musiikkia niille, joilla ei aina mene niin hyvin"

Haloo Helsinki -yhtyeen laulajan soolomusiikki kiinnostaa, sillä hänen keikoilleen on myyty lippuja, vaikka uutta musiikkia ei ole vielä edes kuultu.

Jari Sillanpää.

Jari Sillanpäällä muhkeat tulot – tienasi yli 280 000 euroa

Jenni Vartiainen ja Elli Haloo keräsivät komean tilin.

Maahanmuuttajanaiset laulavat ja nauravat yhtä aikaa

Hectorin, Kirkan ja Jenni Vartiaisen hitit tulevat tutuiksi maahanmuuttajillekin – suomen kieli tarttuu hoilaillen paremmin päähän

Suomen kielen opetuksessa voi hyödyntää monenlaista suomeksi laulettua musiikkia aina lastenlauluista pop-iskelmiin. Osa opiskelijoista tehostaa oppimaansa käymällä karaoke-illoissa.

Tuubi-ohjelman tunnus, esiintyjiä sekä juontajat Heikki Harma ja Leo Friman kuvakollaasissa.

Hector ja Freeman tarjosivat Tuubin täydeltä kasarirockia

1980-luvun alun rocksarja oli aikanaan lajinsa ainoa Ylessä.

Sakari Lehtinen ja Hector esiintyvät studiossa.

Hector eilen – toissapäivänä

Kattaus lauluntekijän musiikista läpi vuosikymmenten.

Hector esiintyy Iltatähdessä mustassa viitassa vuonna 1974.

Teeman Elävä arkisto: Hector - suuri ja herkkä mies

Hector - lauluja jo viisikymmentä vuotta

Q ja tähdet -orkesteri: Kim Lönnholm, Janne Haavisto, Olli Haavisto, Pekka Lehti, Esa Kaartamo ja Harri Ala-Kojola. Istumassa J-P Virtanen ja juontaja Mikko Kuustonen.

Q ja tähdet siirtyi kartanoista klubille ja sisähuvipuistoon

Musiikkiohjelmasarjan kaikki jaksot keväältä 1993.

Paula Koivuniemi esiintyy 2007

Teeman Elävässä arkistossa Paula Koivuniemi: "Pelotti nousta rokkiyleisön eteen"

Suosittu iskelmälaulaja Paula Koivuniemi kertoo urastaan

Kollaasi Iltatähden 1980-luvun esiintyjistä.

Iltatähden lopunajat – heviä, syntikoita ja kasariglamouria

Tv-klassikko palasi 1980-luvulla kotvaksi aikaa ruutuun.

Iskelmälaulaja valoa vasten.

Saako biisin nimi johtaa harhaan?

Mitä nimen pitäisi kertoa sävellyksestä?

Biisianalyysissä Liikaa sussa kii: Mikael Gabriel ja Isac Elliot ovat herkkiä jätkiä, jotka laulavat kauniisti menetetystä rakkaudesta

Nyt ollaan viiltävän tunnelman äärellä. Ja kuullaan, kun Isac Elliot laulaa virallisesti ensimmäistä kertaa suomeksi.

Kollaasi Iltatähden vuoden 1978 esiintyjistä.

Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni

Vuonna 1979 Iltatähti sammui – joskin vain väliaikaisesti.

Matti Kallio

Matti Kallio - suomalaismuusikko tarujen saarella

Vieraana Matti Kallion studiolla Islannissa

Juontaja Sinikka Hein ja Iltatähti-sarjan grafiikkaa ja artisteja.

Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni

Sinikka Hein seurasi Mikko Alataloa juontajana.

Hector 50-vuotistaiteilijajuhlakiertueen aattona.

Taiteilijajuhlaa viettävä Hector ei piittaa korulauseista – "Kunhan vähän rämpyttelen kitaraa"

Palkkasoturista on kulunut 50 vuotta ja Hectorin lauluista tullut kansallista omaisuutta.

Ylen aamu-tv: Hector - 50 vuotta taiteilijana

Hector: Bob Dylan ei pakoile julkisuutta Nobelin takia vaan piruilee medialle

Suomalaistähti muistaa, kuinka sukupolvensa ääneksi nostettu Dylan oli jo uransa alkuvaiheessa allerginen tyhmille kysymyksille.

Saara Aalto esiintyi X-Factor Live -finaaleissa 22. lokakuuta.

Hector hehkuttaa Saara Aallon menestystä X Factorissa – "Täyttää kansainvälisen musikaalitähden mitat"

Muusikko Hector toivoo Aallon saavan televisiokilpailun myötä levytyssopimuksen Britanniasta.

Kollaasi Iltatähden vuoden 1976 artisteista.

Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976

Suosikkisarja tarjosi vastapainoa "kauppamiesten tavaralle".

Paleface, eli Karri Miettinen

Paleface: Dylan on suurin elossa oleva länsimainen kirjailija

Heikki Harma eli Hector pitää Bob Dylania rohkaisevana ja kannustavana esikuvana.

Nostokuva: Suomihittien näkymättömät duunarit

Suomihittien näkymättömät duunarit

Neljä muusikkolegendaa kertoo tarinan levyjen takaa.

Tuure Kilpeläinen laulaa Jokainen ihminen on laulun arvoinen -kappaleen Musiikkitalossa Sinun tarinasi - Ylen 90 -juhlalähetyksessö 10.9.2016

Tuure Kilpeläinen on ikuinen radiopoika

Tuure Kilpeläinen: Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Vain elämää -analyysi uudelle kaudelle: Chisu tekee vesalat ja Mikael Gabriel itkettää aivan uutta yleisöä

Vain elämää -kaudelle mahtuu tälläkin kertaa pari jokeria. Vai osasitko muka arvata, että yksi laulajatähdistä on Mikko Kuustonen?

Nelonen paljasti uudet Vain elämää -tähdet: räppärinä Mikael Gabriel

Nelonen paljasti juuri uudet tähdet Vain elämää -ohjelman viidennelle kaudelle.

Iltatähden vuoden 1974 esiintyjiä kollaasissa.

Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

Musiikkiohjelmalöytöjä Ylen arkistoista.

Vaikka et olisi ikinä kuunnellut David Bowieta, olet kohdannut hänet monta kertaa

Lukuisat taiteilijat ovat inspiroituneet Bowiesta.

Heikki Harma, eli Hector vuonna 1974

Hector: David Bowie antoi minulle luvan laulaa naisellisesti

David Bowie on jättänyt lähtemättömän jäljen suomalaiseen rock- ja popmusiikkiin. Artisti toisensa jälkeen muistelee edesmennyttä maailmantähteä merkittävänä suunnannäyttäjänä ja idolina. Hector oli Suomessa ensimmäinen Bowien jalanjäljissä.

Mikko Alatalo juontaa Iltatähteä vuonna 1975.

Iltatähti tuikki poptaivaalla 10 vuotta

Iltatähden kymmenen vuotta

Kollaasi Iltatähti-ohjelman esiintyjistä vuonna 1973.

Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma

Aikansa keskeisin pop- ja rocksarja aloitti vuonna 1973.

Laura Lindstedt: Oneiron.

Finlandia-palkinnon sai ennakkosuosikki Laura Lindstedt – Kirjailija luuli silti voittopuhelua pilaksi

Tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon on saanut Laura Lindstedt romaanillaan Oneiron. Voittajan valitsi muusikko Heikki Harma eli Hector.

Kirjailija Laura Lindstedt

Finlandia-palkinto Laura Lindstedtin merkittävälle Oneiron -romaanille

Selkeästi muista ehdokkaista erottuva iso romaani

Finlandiapalkintoanimaation lähtökuva

Suklaata, viiniä ja niskakipuja, näin valittiin Finlandia-ehdokkaat – katso video

Finlandia-valintalautakunnan puheenjohtaja Iris Schwanck hemmotteli itseään selvitäkseen jättimäisestä luku-urakasta. Hän kahlasi läpi kaikki tänä vuonna ilmestyneet kotimaiset romaanit. Finlandia-palkinto jaetaan torstaina 26. marraskuuta.

Grafiikka.

Ketkä ovat tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaat? – Katso suora lähetys

Tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaat julkistetaan kello 10 alkavassa tilaisuudessa. Kuusi ehdokasta kisaa maamme merkittävimmästä kirjallisuuspalkinnosta.

Love Records -leffan roolitus selvillä – he esittävät nuorta Remua, Hectoria, Davea ja muita musiikkilegendoja

Aleksi Mäkelän ohjaamassa Love Records - Anna mulle lovee -elokuvassa nähdään avustajina lukuisia kotimaisia nuoria muusikoita esittämässä ikonisia artisteja.

Mitä mieltä olet TJH87:n (feat. Guy Brown) kappaleesta Lost Into The Night?

Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä.

Hector.

Hector päättää Finlandia-palkinnon saajan

Tieto-Finlandian saajan päättää Arto Nyberg ja Finlandia Juniorin saajan Viron instituutin johtaja Anu Laitila.

Paleface

Suomalaisten protestilaulujen viisitoista valiota

Tutustu protestilauluihin eri vuosikymmeniltä!

Osis

Haukiputaan Osiksella rokataan taas 70-luvun hengessä

Haukiputaan Heiton talolla järjestettiin 70-luvulla suosittuja tanssitapahtumia. Purkka ja jytä soi kun paikalla vierailivat kansalliset suuruudet. Lauantai-iltana Osiksella rokataan jälleen.

Asa saa sinutkin haluamaan olla hippi

Kotimaisen räpin kiistaton kuningas Asa on tahkonnut kymmenen vuotta projektia, joka on vihdoin saatu päätökseen ja tuloksena on täyttä timanttia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle