Uusimmat artikkelit
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myy lounasravintolansa Ilokivessä
Seminaarinmäen perinteinen lounasravintola siirtyy Semman hoiviin.
Venäjä tarjoaa Suomelle seuraavaksi pahiksen roolia – kysyimme, täytyykö tavallisen kansalaisen varautua
Kaikkia Venäjän vaikuttamiskeinoja ei ole vielä koettu, sanovat asiantuntijat. Huoleen ei ole aihetta, mutta omaan varautumiseen kannattaa kiinnittää nyt huomiota.
Venäjältä on odotettavissa lisää yllätyksiä, arvioi hybridivaikuttamisen asiantuntija
Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Moilanen uskoo Suomen kestävän hyvin Venäjän hybridivaikuttamisen. Myös tavallisten suomalaisten kriisinkestävyys on parantunut.
455 allekirjoittajan adressi hallituksen leikkauksia vastaan luovutettiin tänään Jyväskylän yliopiston rehtoreille
Adressissa vaaditaan yliopiston hallintoa ottamaan julkisesti kantaa hallituksen opiskelijoiden toimeentuloa vaarantavia leikkauksia vastaan.
Jyväskylän yliopiston järjestämä presidentti Martti Ahtisaaren nimikkoluento siirtyy ensi vuoteen
Martti Ahtisaari -luentoja on järjestettu Jyväskylän yliopistolla vuodesta 2000 lähtien. Lisäksi Ahtisaaren perintö elää Jyväskylän yliopistolla hänen mukaansa nimetyssä luentosalissa.
Nuoret hyväksyvät luksuselämän merkit, mutta vanhemmille ökyily ei sovi – rikastumista katsotaan silti aiempaa sallivammin
Suomalainen karsastaa eniten äkkirikastumista, arvelee kulutustutkija. Kateutta aiheuttaa se, kun omasta tuloluokasta hypätään nopeasti rikkauksiin.
Lintuhavaintoja tunnistava mobiilisovellus on palkittu avoimuuden edistäjänä
Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen sekä Ylen kehittämä Muuttolintujen kevät -hanke on palkittu vuoden avoimuuden edistäjänä-palkinnolla.
Onko liikkuminen sinulle helppoa? Geeniperimäsi voi suojata sinua sydänkohtaukselta
Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan perimältään liikunnallisia ihmisillä on vähemmän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Elämäntapojen vaikutus on silti geenejä suurempi.
”Hän oli aina todella avulias” – Martti Ahtisaaren nimikkoluennot toivat Jyväskylään suurnimiä Suomesta ja maailmalta
Martti Ahtisaari -luento järjestetään tänäkin vuonna, mutta luennon puhuja ja ajankohta ovat auki.
Tutkimus: Taitavat lukijat ja peruskoulussa uupumisoireita kokevat nuoret menevät muita todennäköisemmin lukioon
Kyyninen suhtautuminen kouluun peruskoulun päättyessä ennakoi tutkijoiden mukaan ammattikouluun menoa.
Jyväskylän yliopiston valtaajat lähtivät päärakennuksesta - ”Aktiot eivät lopu tähän”
Hallituksen säästöesityksiä vastustavat opiskelijat valtasivat Jyväskylän yliopiston päärakennuksen maanantaina. Mielenilmauksia on valtaajien mukaan edelleen luvassa.
Työkykyyn vaikuttaa moni muukin asia kuin terveydentila, sanoo asiantuntija – näihin asioihin työpaikoilla kannattaa kiinnittää huomio
Suomalaiset kokevat työkykynsä heikentyneen. Työkyvyn edistämisen työelämäprofessorina aloittava Salla Toppinen-Tanner suuntaisi huomiota nuoriin ja kokeneiden työntekijöiden osaamisen vahvistamiseen.
Opiskelijat aikovat vallata Jyväskylän yliopiston päärakennuksen
Mielenilmaus on vastalause hallituksen kaavailemille opiskelijoiden toimeentuloon kohdistuville leikkauksille.
Lähes 24 000 euron opintolaina ahdistaa, mutta se on ollut pakko ottaa, sanoo Lauri Niemelä
Opiskelijat ottavat lainaa ja käyvät töissä, vaikka niillä on myös haittavaikutuksia. Asiantuntijan mielestä tukien pitäisi olla suurempia, jotta opiskelijat voisivat keskittyä opiskeluun.
Ensimmäiset kokemukset hyvinvointialueesta ovat selvillä: digipalvelut kehittyivät, mutta tietoa on vaikea löytää
Jyväskylän yliopiston kartoituksessa selvitettiin, miten Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminta on lähtenyt käyntiin. Vastaajat löysivät kehityskohteita, mutta myös kiitettävää.
Syksyn yhteishaku alkaa tänään – Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tarjolla aiempaa enemmän opintoja, suuri osa niistä verkossa
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku alkaa tänään. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa syksyn haussa on tarjolla aiempaa enemmän opiskelupaikkoja ja koulutusohjelmia.
Venäjä-asiantuntija Martti J. Kari on kuollut
Pääesikunnan entinen apulaistiedustelupäällikkö Martti J. Kari kuoli tänään Jyväskylässä 62-vuotiaana.
Opettaja on myös ihmisoikeuskasvattaja – ”Rooli pitäisi nähdä enemmän yhteiskunnan ja kasvatuksen näkökulmasta”, sanoo opettajakoulutuksen johtaja
Tuore katsaus kertoo, että kouluissa on paljon rasismia ja jakolinjoja. Jyväskylän yliopiston 160-vuotias opettajankoulutuslaitos tunnistaa roolinsa ihmisoikeuskasvattajana ja haluaa kouluihin enemmän keskustelua.
Maahanmuuttajataustaisille pitää nyt tehdä sama kuin suomenkielisille 160 vuotta sitten, sanoo Jyväskylän yliopiston uusi rehtori
Jari Ojala valittiin kotiyliopistonsa rehtoriksi kesäkuussa. Hänellä on sanottavansa koulutuksen maksullisuudesta, yliopiston tulevaisuudesta ja koulutustason nostosta.
Tutkijat selvittävät, vaikuttaako Terrafame järvien ravintoketjuihin ja kalojen elohopeapitoisuuksiin
Helsingin ja Jyväskylän yliopiston tutkijat keräävät tietoa kolmesta järvestä. Tavoite on selvittää, vaikuttaako Terrafamen kaivos elohopean kertymiseen.
Italian kielen opetus sivuaineena loppuu Jyväskylän yliopistossa
Jyväskylän yliopisto kertoo, että keskeneräisiä italian kielen perus- tai aineopintoja voi suorittaa vielä 31.7.2024 saakka.
Jyväskyläisille korkeakouluopiskelijoille menestystä kansainvälisessä yrittäjyyskilpailussa – voitto tuli start up -yritysten sarjassa
Euroopan nuorten yrittäjyyskilpailu järjestettiin tällä viikolla Turkissa. Osallisujia oli 40 eri maasta. Suomea kilpailussa edusti kaksi tiimiä, joista kumpikaan ei tullut kotiin tyhjin käsin.
Jyväskylän yliopiston englanninkielisten maisteriohjelmien suosio kasvaa huimasti – Venäjältä hakemuksia tulee edelleen niukasti
Venäjältä tulevien hakijoiden määrä on kasvanut toissa vuodesta, mutta heidän osuutensa koko hakijajoukosta on Jyväskylän yliopistossa silti vähäinen.
Tulevaisuudessa metsätuhot voi havaita nykyistä aiemmin – Jyväskylän yliopisto opettaa tekoälyä tunnistamaan kirjanpainajan leviämisen merkit
Tekoäly on tulossa avuksi kuusimetsiä tuhoavan kirjanpainajakuoriaisen torjuntaan, kunhan Jyväskylän IT-tiedekunnan virtuaalimetsä vielä kasvaa.
Suomalaistutkijat mukana selvittämässä maailmankaikkeuden syntyä – teleskooppi kartoittaa avaruutta kuuden vuoden ajan
Suomalaistutkijat ovat mukana selvittämässä avaruuden suuria mysteerejä, pimeää ainetta ja energiaa. Yhteiseurooppalainen Euclid-tutkimussatelliitti laukaistaan 1,5 miljoonan kilometrin päähän Maasta.
Eduskunnassa kuullaan tutkijoita hyvin vähän – määrä kasvoi Sanna Marinin hallituskaudella
Noin kymmenen prosenttia valiokunnissa kuultavista asiantuntijoista on tieteentekijöitä. Vuosien aikana tutkijoiden osuus on kasvanut, mutta sukupuolten välinen tasa-arvo ei vieläkään toteudu.
Yliopistot suhtautuvat tekoälyyn opinnoissa eri tavoin – lue, miten kauppatieteiden opiskelija Sampo Rintala hyötyy tekoälystä
Yliopistot rohkaisevat opiskelijoita ja opettajia tekoälyn käyttöön, koska sitä tarvitaan työelämässä. Tekoälyn käytöstä pitää kuitenkin aina ilmoittaa. Yliopistot ovat linjanneet asiasta vastikään.
Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen lähti Venäjän junailemana Pietarin talousfoorumiin – ”Epätoivoinen yritys”, sanoo asiantuntija
Turtiainen väittää videoillaan ”edustavansa Suomea”. Ulkoministeriön mukaan mitään virallista edustusta ei ole. EastChamin tiedossa ei ole, että tapahtumassa olisi suomalaisia yrityksiäkään.
Suomen Pankki onnistui talouden ennustamisessa kaikista parhaiten
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu myönsi vuoden 2022 talousennustajapalkinnon Suomen Pankille.
Jyväskylän yliopiston uudeksi rehtoriksi on valittu Jari Ojala
Jari Ojala aloittaa Jyväskylän yliopiston rehtorina elokuun puolivälissä. Tehtävä tuli auki, kun Keijo Hämäläinen valittiin keväällä Tampereen yliopiston rehtoriksi.
Kortepohjaan tulossa 9-kerroksinen opiskelijatalo – hybridirakennukseen tulee myös kauppa ja liiketilaa
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta rakennuttaa Kortepohjan Kartanonkujalle yhteensä 68 asuntoa.
Tutkimus: Edes yli 30 tunnin viikoittainen videopelaaminen ei ole yhteydessä työterveyden heikkenemiseen
Kaksivuotinen tutkimus tutki ongelmapelaamisen ja pelaamisen yhteyttä työterveyteen. Merkittäviä yhteyksiä ei havaittu, mutta mittaaminen on myös hankalaa.
Ennakkoluulot kasvisruuasta estävät syömästä terveellisesti – ”Miehisyys näyttää vaativan riittävän määrän pihviä lautaselle”, sanoo tutkija
Kasvisruokailuun liittyy ennakkoluuloja, jotka johtuvat muun muassa puutteellisista tiedoista. Kielteiset asenteet korostuvat etenkin miesten keskuudessa.
Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot perustavat uusia yhteisprofessuureja Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa
Uudet professuurit syventävät ja monipuolistavat yliopistojen ja Keski-Suomen hyvinvointialueen välistä yhteistyötä.
Opiskelijat tyrmäävät valtiovarainministeriön keinot opintojen nopeuttamiseen: ”Systemaattinen keino polttaa opiskelijat loppuun”
Opiskelijoiden mukaan VM:n ehdottamat keinot vaikeuttaisivat opiskelijoiden taloudellista tilannetta ja hidastaisivat valmistumista entisestään.
Ikea-professori vai yhdysvaltalaisten käytäntöjen tuoja? Neljä rehtoriehdokasta kohtasi sopuisassa paneelissa Jyväskylän yliopistossa
Jyväskylän yliopiston rehtoriehdokkaitten paneelikeskustelussa nähtiin vain vähän yhteenottoja, mutta kuultiin kyllä paljonkin puhetta yliopiston tilanteesta ja sen tulevaisuudesta.
Monella työ pyörii päässä koko ajan ja haittaa muuta elämää – nyt tutkijat tarttuvat työriippuvuuteen ja juuri sinä saatat olla avuksi
Psykologian apulaisprofessori toivoo, että työriippuvuus nähtäisiin yksilöä laajempana ongelmana.
Leijonissa erikoinen tilanne: Jukka Jalonen saattaa myöhästyä tärkeästä MM-ottelusta – asiantuntija heittää tiskiin kovan esimerkin NHL:stä
Kolminkertainen maailmanmestari ja olympiakultaa voittanut valmentaja saa lauantaina kunniatohtorin arvonimen. Jalonen yrittää ehtiä Tampereelle ajoissa Jyväskylästä.
Jukka Jalonen vihitään kunniatohtoriksi Jyväskylän yliopistossa – sen jälkeen hän matkustaa helikopterilla Tampereelle
Promootiossa vihitään yhteensä 15 kunniatohtoria. Lauantaina Jyväskylässä järjestetään juhlakulkue, jota myös yleisö pääsee seuraamaan.
Runsas ruutuaika kipeyttää jo kouluikäisten niskat ja hartiat, kertoo väitöstutkimus
Tutkimuksen mukaan 10–15-vuotiaille lapsille kertyi ruutuaikaa noin viisi tuntia päivässä. Tutkija muistuttaa, että aikuisten tehtävä on näyttää esimerkkiä ruutujen terveyttä edistävästä käytöstä.
Talvi-Erkin rahanväärennöstarina toi jyväskyläläistutkija Sofia Kotilaiselle Vuoden Tiedekynä -palkinnon
Koneen Säätiö myöntää 25 000 euron Tiedekynä-palkinnon vuosittain tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Kotilainen saa palkinnon tänään Helsingissä.
Jyväskylän yliopisto siirtyi sähköisiin tutkintotodistuksiin – aiemmin jokainen todistus on allekirjoitettu mustekynällä käsin
Valmistunut saa halutessaan myös paperisen kopion tutkintotodistuksestaan.
Neljä hakijaa eteni jatkoon Jyväskylän yliopiston rehtorihaussa – Tampereen yliopistoa johtanut Mari Walls ei ole heidän joukossaan
Jatkoon etenivät Piia Björn, Marko Hakovirta, Jari Ojala ja Saara L. Taalas. Mari Walls vetäytyi prosessista hakuajan päättymisen jälkeen.
Suomalaisten yliopistojen sijat putosivat kansainvälisessä yliopistovertailussa – vain Turun yliopisto pystyi parantamaan sijoitustaan
Vuosittain tehtävässä CWUR-yliopistovertailussa selvisi, että suomalaisten yliopistojen suorituskyky on heikentynyt ulkomaisiin kilpakumppaneihin verrattuna.
Lenkkisauna on hyväksi terveydelle, kertoo nyt myös tutkimus
Jo pelkkä saunominen alensi tutkittavien verenpainetta, mutta liikunnan harrastaminen ennen saunaa tehosti vaikutusta vielä lisää.
Uusi suomalainen sovellus tunnistaa jopa 150 lintulajia laulun perusteella
Muuttolintujen kevät -äppi ilmestyi sovelluskauppoihin huhtikuussa. Äänittämällä lintujen laulua käyttäjä tukee korkeatasoisen tieteen tekemistä.
Suomalaistutkijat kehittivät yhden maailman ensimmäisistä luontojalanjäljen mittareista yrityksille – S-ryhmä halusi heti mukaan kokeilemaan
Kuluttaja voinee pian vaikuttaa luontojalanjälkensä kokoon samalla tavalla kuin hiilijalanjälkeensä oman laskurin avulla. Jatkossa ilmasto- ja luontohaitat mitataan samalla laskurilla.
Korkeakoulujen yhteinen kestävyysopintojen verkosto on laajentunut
Verkostoa on pilotoitu Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistojen kesken. Uusina mukaan ovat liittyneet Helsingin, Lapin, Oulun ja Vaasan yliopistot sekä LAB-ammattikorkeakoulu.
Tampereen yliopiston johdosta lähtevä Mari Walls hakee Jyväskylän yliopiston rehtoriksi
Rehtorin tehtävää Jyväskylässä tavoittelee yhteensä 10 hakijaa.
Jyväskyläläinen psykologian professori Lea Pulkkinen sai Tiedeakatemian arvostetuimman tiedepalkinnon
Tiedeakatemian kunniapalkinto jaetaan tieteellisestä elämäntyöstä. Voittaja peräänkuuluttaa vahvaa perustutkimusta ja kritisoi systeemiä jossa juostaan apurahakuulutusten perässä.