Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mirva Lukkarinen ja Markus Sjöberg

Markus käy oikeustaistelua, jotta Mirvan toive ei toteudu – kysymys yhden eläimen tappamisesta jakaa nyt suomalaisia kahtia

Ilveksestä tuli tänä syksynä periaatekysymys, joka voi muuttaa ratkaisevasti suurpetojen metsästystä ja suojelua Suomessa.

Lumitykki tekee lunta Kasurilan Hiihtokeskuksessa, taustalla rinne ja kolme lumitykkiä.

Laskettelukausi käynnistyy Itä-Suomessa jo ensi viikonloppuna – rinteeseen päästään viime vuosia aiemmin

Laskettelijoilla voi olla edessä selvästi keskimääräistä pitempi kausi. Siilinjärven Kasurilassa ensimmäinen rinne saadaan käyttöön ensi viikonloppuna.

Läheltä

Jätevesiviemäristä satojen kuutiometrien vuoto maastoon ja järveen Nilsiän Pajuniemessä

Maastoon ja Syvärinjärveen pääsi vuotamaan rikkoutuneesta paineviemäristä 650 kuutiometriä jätevettä.

Kansalaisopiston työntekijä kertoo lapsille, että mitä tehdään seuraavaksi.

Vähemmän kursseja, pienryhmiä karsitaan, tiloja supistetaan – Itä-Suomen kansalaisopistot pohtivat säästökeinoja, kun rahoitusleikkuri iskee

Kansalaisopistoissa syksy on täynnä touhua uuden lukuvuoden käynnistyessä. Itä-Suomessa moni rehtori miettii kuitenkin jo, mistä jatkossa säästetään, kun valtion rahoitus supistunee ensi vuonna.

Harmaa kerrostalo on kuvattuna edestäpäin pihalta.

Nilsiässä myynnissä kokonainen kerrostalo omakotitalon hinnalla – tarjouksia jo jättäneet ovat koettaneet silti tinkiä

Vuokrataloyhtiö Niiralan Kulman myynnissä olevan kohteen asuntoihin ei enää riitä asukkaita.

Pelastuajoneuvon kyljessä pelastuslaitoksen logo.

Puimuri syttyi palamaan ja tuhoutui korjauskelvottomaksi Kuopion Nilsiässä

Pelastuslaitos sai hälytyksen noin puoli viiden aikaan.

Vanha postitalo Nilsiän keskustassa.

Nilsiän postin palvelut supistuvat – osa palveluista siirtyy Siilinjärvelle

Ravintola Pöllin täyden palvelun posti suljetaan ja uusi pakettien noutopiste avataan Tuottajatorille. Osa postin palveluista siirtyy Siilinjärven Shellin postiin.

Pielisjoki virtaa aurinkoisena kesäpäivänä Kuurnan voimalaitoksen venekanavalta kuvattuna.

Väyläviraston remonttilistalla seuraavina museokanava Iisalmessa sekä Kuurnan ja Karvion sulut

Väylävirasto ylläpitää vesiliikenteelle 16 kanavaa Vuoksen vesistön alueella. Lisäksi se hoitaa muutamia museokanavia. Seuraavat kunnostuskohteet ovat jo selvillä.

Pelastuajoneuvon kyljessä pelastuslaitoksen logo.

Ulosajo Nilsiässä – auto romuttui käyttökelvottomaksi

Onnettomuus tapahtui tiistaina Nilsiän Sänkimäentiellä.

Tahkovuoren rinteet syksyllä.

Suomen pisin vaijeriliuku avautuu Tahkolla tiistaina

Noin kilometrin mittainen vaijeriliuku kulkee Tahkon rinnealueen huipulta Tahkolahden yli vastarannalle hotelli- ja ravintola-alueelle.

Nainen ja koira seisovat talon pihanmaalla.

Aholansaarisäätiön toimitusjohtaja vaihtuu

Marraskuussa 2022 toimitusjohtajana aloittanut Päivi Korhonen on irtisanoutunut tehtävästään.

Portaat Mäkiaution rotkon ulkoilureitillä Kuopion Nilsiässä.

Tahkolla järjestetään uusi syksyn luontoon keskittyvä tapahtuma lokakuussa

Ensimmäisen Luontofestin teema on yhdistää luontoon liittyvä tietotaito ja kulttuuri.

Kevään tulvavesi on noussut kävelytielle Kallaveden rannalla Kuopiossa.

Vesistöjen kevättulvat kääntymässä laskuun

Kallaveden pinnan nousu on pysähtynyt, monilla muilla järvillä tulva on kääntynyt jo laskuun.

Tahkon parkkipaikkaa.

Tahkocom on ostanut kiinteistöhuolto- ja vartiointiyritys PapSecin

Tahkocom laajentaa toimintaansa Tahkon alueen kiinteistönhuollossa, siivouksessa ja vartiointitoiminnassa.

5g tukiasema telemastossa Helsingin Paloheinässä.

DNA ja Telia rakentavat 5G-verkkoa Lapinlahdella, Rautavaaralla ja Nilsiässä

DNA:n ja Telian mukaan myös alueen 4G-yhteyden paranevat. Tukiasemien vaihto voi aiheuttaa lyhyitä palvelukatkoksia.

Tahkon keskusalue.

Tahko Bungalowsin asemakaavan muutosehdotus on valmistunut

Tahkon keskustassa olevien 80-luvun hirsimökkien tilalle on tulossa modernimpaa majoitustilaa.

Kuolonkolaripaikka Suholanmäessä.

Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa kantatiellä 75 Nilsiässä

Henkilöauton ja pakettiauton nokkakolari haittaa liikennettä kantatiellä 75 Kuopion Nilsiässä. Onnettomuus tapahtui kello viiden jälkeen perjantai-aamuna.

Poliisin esitutkintamateriaalia Pohjois-Savon tuhopolttosarjasta.

Paloja syttyi toistuvasti savolaismiehen ympärillä – oikeus ei uskonut selitystä huonosta tuurista vaan totesi palot tuhopoltoiksi

Pohjois-Savon käräjäoikeus katsoi, että kyse ei voi olla yhden miehen huonosta tuurista vaikka hylkäsi osan syytteistä.

Vuokatin laskettlurinteet itäpuolelta kuvattuna.

Laskettelurinteiden hiihtokoulut ovat nyt täynnä ekaluokkalaisia

Hiihtokoulujen kiireisin viikko laskettelurinteillä on juuri meneillään, vaikka väkimäärä rinteissä ei ole suurimmillaan.

Tahkon parkkipaikkaa.

Poliisi: Onnettomuustutkintakeskus ei ole mukana Tahkolta löytyneiden kuolinsyyn tutkinnassa

Poliisi löysi viime viikon torstaina kaksi menehtynyttä naista laskettelukeskuksen parkkipaikalta.

Tahkovuoren valaistut laskettelurinteet talvella iltahämärässä.

Kaksi kateissa ollutta naista löytyi kuolleina Tahkon laskettelukeskuksen pysäköintialueelta

Savon Sanomien mukaan kuolleet ovat äiti ja tytär, jotka eivät palanneet työmatkaltaan takaisin kotiin. Poliisi ei epäile tapahtuneessa rikosta.

LähiTapiolan pääkonttori Tapiolassa Espoossa.

LähiTapiola Idän sijoitustoiminta sakkasi, mutta vakuutustoiminta teki tulosta

Kustannustason nousu vaikutti LähiTapiola Idän tulokseen viime vuonna. Korvauskulut kasvoivat, mutta vakuutustoiminta teki silti voittoa lähes kahdeksan miljoonaa euroa.

Läheltä

Nilsiän entisen linja-autoaseman tilalle on tulossa uusi liikerakennus

Kiinteistökehitysyhtiö haluaa rakentaa purkukuntoisen linja-autoaseman paikalle 3000 neliömetrin kokoiset uudet liiketilat.

Palanut rivitalo Kuopion Nilsiässä.

Syyttäjä vaatii seitsemän vuoden vankeusrangaistusta Nilsiässä ja Rautavaaralla tehdyistä tuhotöistä

Noin 40-vuotiasta nilsiäläistä miestä syytetään useista eri tuhotöistä, muun muassa kahden rivitalon sytyttämisestä.

Ihmisiä nousemassa hissiin.

Tahkon matkailualueella toiveikkaat odotukset kevään sesongista

Keskusvaraamon mukaan talvisesongin myynti on lähtenyt liikkeelle hyvin. Talven vilkkaimpien viikkojen majoitusta varataan eniten perinteisesti joulun jälkeen.

Nilsiän terveyskeskus Kuopiossa.

Lääkäreistä on pulaa pienissä kunnissa – tilanteen helpottamiseksi hyvinvointialue hankkii etävastaanottolaitteet Nilsiään ja Vieremälle

Etävastaanottolaitteiden avulla voidaan kuunnella potilaan sydäntä ja keuhkoja, jolloin potilaan ei tarvitse lähteä toiselle kauempana sijaitsevalle terveysasemalle.

Lapinlahden hautausmaa.

Kadonneet haudat löytyvät Kuopiossa nyt verkkopalvelun avulla

Kadonnutta hautaa voi etsiä esimerkiksi vainajan nimellä.

Latu Kuopion Saaristokaupungissa lumisten puiden keskellä

Pohjois-Savossa avautuu jouluksi monta kilometriä latuja lisää, jos sääennusteet pitävät paikkansa

Latuja on pohjustettu laajalti ympäri maakuntaa, mutta uria ei ole lumen vähyyden vuoksi pystytty kaikkialle tekemään. Tähän mennessä satanut höttöinen pakkaslumi painuu liikaa latukoneen alla.

Anonyymi lääkäri, jolla kaulassa stetoskooppi.

Lääkäripula keskeyttää päivystyksen Nilsiän terveysasemalla – kiireellistä apua tarvitsevat potilaat ohjataan lähikuntiin

Päivystys jatkuu Nilsiässä, kun terveysasemalle saadaan palkattua lisää lääkäreitä. Keskeytyksen kestosta ei ole vielä tietoa.

Nilsiä-Varpaisjärvi-tie talvella.

Nuoret luistattavat autojaan Tahkon alueella – taksinkuljettaja: ”Siellä saattaa tulla auto kylki edellä vastaan, kun vedät lasta pulkassa”

Taksikuski kertoo ottaneensa viikonloppuna yhteyttä hätäkeskukseen, kun nuoren auto meinasi ajaa päälle.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Poliisi epäilee, että Nilsiän rivitalo- ja mökkipalosta epäilty on sytyttänyt paloja myös Rautavaaralla

Useista Nilsiän tulipaloista epäilty mies on vangittu epäiltynä Rautavaaralla keväällä ja alkukesällä tapahtuneista saunan ja seurakunnan varaston paloista.

Läheltä

Omakotitaloon murtauduttiin Kuopion Nilsiässä keskiviikkona – epäillyt poliisin hallussa

Poliisi tutkii Kuopion Nilsiässä keskiviikkona tapahtunutta omakotitalomurtoa törkeän varkauden yrityksenä. Kiinniotetut henkilöt eivät asu vakituisesti Suomessa.

Pääskyvuoren laskettelurinteet Heinävedellä

Laskettelukeskukset syynäävät sähkön käyttöään - jos sähkökatkoja tulee, Tahkolla ei pärjätä varavoimalla toisin kuin Mustavaaralla

Energiakriisi vaikuttaa laskettelukeskusten sähkön käyttöön. Rinneyritykset käyvät läpi energian kulutustaan ja etsivät säästön paikkoja. Mahdolliset sähkökatkot lisäävät yrittäjien epävarmuutta.

Puupinoja lastausalueella junaradan varressa.

Puun käyttö teollisuudessa kasvaa, mutta kuormauspaikat rekoista juniin harvenevat

Metsäteollisuuden puunkäytön arvioidaan kasvavan uusien laitosten takia. Silti Väylävirasto aikoo harventaa raakapuun kuormauspaikkoja rautateillä yli viidenneksellä vuoteen 2030 mennessä.

Matti ja Marja-Liisa Kuosmanen Aku-koiransa kanssa.

Kuosmaset toivovat Kuopiosta koiraystävällisempää kaupunkia – Aku-koiran avulla lemmikit halutaan tervetulleiksi myös torille

Nilsiäläiset Matti ja Marja-Liisa Kuosmanen kannustavat kahviloita, ravintoloita ja kauppoja kertomaan koiraystävällisistä paikoista jo liikkeen ulkopuolella.

Ilpo Turkia Tahkon ensilumenladulla.

Tahkon ensilumenlatu on avattu perjantaina

Varastoon säilötystä lumesta tehty latu on aluksi puolen kilometrin mittainen.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Useista Nilsiässä tapahtuneista tulipaloista epäilty mies vangittiin

Tänään keskiviikkona vangittua miestä epäillään viikonlopun mökkipalosta, syyskuussa tapahtuneesta rivitalopalosta ja heinäkuisesta autopalosta. Hän kiistää syyllisyytensä.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Poliisi on pidättänyt Nilsiän mökkipalosta miehen, jota epäillään myös parin viikon takaisesta tuhoisasta rivitalopalosta

Pidätetty mies oli poliisin mukaan vuokralaisena mökissä, joka paloi viikonloppuna.

Läheltä

Mökki tuhoutui tulipalossa Tahkolla

Tulipalo tuhosi noin 50-neliöisen mökin lauantai-iltana.

Kallaveden järvimaisemaa

Vähäsateinen alkusyksy on laskenut järvien vedenpintoja

Monin paikoin vesi on kymmenen senttiä tavallista alempana.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Poliisi esittää toista Nilsiän rivitalopalon vuoksi pidätettyinä olleista vangittavaksi

Poliisi esittää toista keskiviikkoöisen Nilsiän rivitalopalon vuoksi pidätettynä olleista miehistä vangittavaksi syytä epäillä perusteella. Toinen miehistä on ollut aiemminkin epäiltynä tuhotyöstä.

Nilsiässä paloi yöllä rivitalo. Asunnot paloivat kokonaan. Palokunta ylläpitää tilannetta päivän ajan.

Poliisi epäilee, että Nilsiän rivitalopalo sytytettiin tahallaan – kaksi miestä pidätetty

Poliisi tutkii Nilsiän keskiviikkoöistä tulipaloa epäiltynä tuhotyönä. Poliisi on pidättänyt kaksi paikkakuntalaista miestä. Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja palopaikalta.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Nilsiän nopeasti palaneessa rivitalossa oli yleinen iäkkään talon riskirakenne – ilman ullakon palo-osastointia tuli voi levitä minuuteissa

Rivitalojen yläpohjan eli ullakon palo-osastointia ei vaadittu ennen 1990-lukua rakennetuissa taloissa. Iäkkäämpien rivitalojen paloturvallisuutta parannetaan usein vesikattoremontin yhteydessä, jolloin yläpohjaankin rakennetaan samalla palo-osastointi.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Nilsiässä palaneen rivitalon vahingot miljoonaluokkaa – myös läheisessä päiväkodissa mittavat savuvahingot, ei avaa oviaan ainakaan tällä viikolla

Tulipalo tuhosi rivitalon asuinkelvottomaksi keskiviikkoyönä Kuopion Nilsiässä. Asunnoissa olleet viisi asukasta saatiin pelastettua.

1970-luvun alussa rakennettu rivitalo tuhoutui täysin tulipalossa Nilsiässä.

Tulipalo tuhosi yöllä rivitalon Kuopion Nilsiässä, asukkaat saatiin evakuoitua

Palo tuhosi rivitalon asumiskelvottomaksi. Palon sammutustyöt jatkuvat useiden tuntien ajan.

Kuvassa näkyy roosan väriset villasukat Muistijoogaa varten kehitetyn joogamaton reunalla

Nilsiän Manttu ja Kuopion toimintakeskusten liikuntatilat muuttumassa maksullisiksi harrastetoimijoille ensi talvena

Nilsiässä pidettiin eilen illalla keskustelutilaisuus, koska maksut ovat herättäneet huolta harrastusryhmissä.

Kallaveden järvimaisemaa

Kallaveden pinta on laskenut kevään tulvahuipusta 70 senttiä

Järvien pinnat ovat lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Paikoin sateet ovat jo nostaneet pintoja.

Petosen pelastusasema.

Pohjois-Savon pelastusasemiin tulossa lähivuosina muutoksia – uusia asemia perustetaan ja ympärivuorokautista toimintaa laajennetaan

Parin vuoden sisään Pohjois-Savoon on valmistunut neljä uutta pelastusasemaa. Parhaillaan työn alla on muun muassa Varkauden asema sekä muutaman keskisuuren kunnan pelastusaseman toimintavalmiuksien parantelu.

Kuvassa näkyy nuoren huone, jossa on esimerkiksi koulupöytä, akustinen kitara ja hyllykkö.

Sijoitusmarkkinat ovat jumissa, vakuutukset myyvät hyvin

LähiTapiola Idän puolivuotiskatsauksessa näkyy muun muassa koronarajoitusten päättyminen, mikä lisäsi vahinkoilmoitusten määrää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle