Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ainakin nämä kannattaa lukea – tässä 12 kiinnostavaa kirjaa syksyn runsaasta tarjonnasta

Syksyn kotimaisia kirjailijanimiä ovat muun muassa Kjell Westö ja Emmi Itäranta. Luvassa on myös uutta Elena Ferrantea.

Kuusi kuvaa lähetykset ja kuvat

Tässä esitellään kootusti Kuusi kuvaa -ohjelman valokuvia.

Tuhannet siviilit raportoivat toistensa mielialoista sota-aikana – uutuusnäyttelyt avaavat pitkään kätkössä olleita viranomaisarkistoja

Mieliala – Helsinki 1939-1945 -näyttely kuvaa, miten kotirintaman väsymys ja alakulo vaikuttivat taistelutahtoon.

Taidehistorioitsija Anna Kortelainen: "Ei hylätä enää ketään!"

Tietokirjailijalle avautui hylkäämisten historia.

Sydämentykytystä, heikotusta ja liikutusta – oireesi viittaavat Stendhalin syndroomaan

Ei hätää. Oireyhtymä kertoo siitä, että pystyt tuntemaan ja eläytymään.

Tarina on kerrottu, mysteeri jää eloon - millainen on kuuluisa tuntematon?

- Ei niitä kisoja paperilla ajeta, sanoo Kimi Räikkönen

Ilkka Teerijoen kirja Vuoden kotiseututeokseksi

Vuoden kotiseututeos kertoo maailmanhistorian tapahtumien vyörymisestä Hämeenlinnaan sata vuotta sitten.

Hämeenlinna-seuran teos ehdolla Vuoden kotiseututeokseksi

Kirja kertoo muun muassa sisällissodan tapahtumista Hämeenlinnassa.

Onko nainen parempi johtaja kuin mies, Merja Ylä-Anttila?

10 kirjaa vallasta -sarjan aiheena Katariina Suuri ja valta.

Pettuleipä, muovivihta, pulkka ja Tom of Finland -essu – suomalaisia esineitä itsenäisyytemme jokaiselta vuodelta

100 esinettä Suomesta -näyttely Designmuseossa kertoo arjestamme, iloistamme ja pärjäämisestä.

Olavi Paavolaisen kadonnut matkakertomus

Olavi Paavolaisen matkakertomus Neuvostoliitosta

Vasta Suomen valtionrajat tekivät muista kulttuureista vieraita

Historioitsija Marko Tikka kohtasi kirjailija Anna Kortelaisen. Selvisi, että pakolaisiin suhtauduttiin epäluuloisesti jo Suomen ensimmäisessä pakolaiskriisissä vuonna 1921.

10 elämää Kannaksella vetää kävijöitä sadan ihmisen päivävauhdilla

Noin 6 500 kävijää on jo nähnyt Etelä-Karjalan museoiden suurnäyttelyn Avojaloin – 10 elämää Karjalan kannaksella.

Salakuljetusta, rikoksia ja väkivaltaa – tiesitkö tämän Karjalan Kannaksesta?

Karjalan Kannaksella elettiin 1900-luvun alussa pahaa aavistamatta. Jälkikäteen nähtynä vuosisadan alun kannakselaisten elämäntarinat tiivistävät jotain olennaista historiallisista hetkistä. Oli arkea, mutta myös ihmepelastumisia, salakuljetusta ja suuria tunteita.

10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa

Tunnetut suomalaiset kertovat teoksista, jotka vaikuttivat.

Karjalankannas kahden museon yhteisnäyttelyn aiheena

Etelä-Karjalan museo ja taidemuseo toteuttavat vuonna 2015 laajan yhteisnäyttelyn Karjalankannaksen vaiheista 1800-luvun lopulta toiseen maailmansotaan.

Taiteilija ja muusa

Kuka pesee taiteilijan pyykit ja lohduttaa?

10 kirjaa rikoksesta

Keskustelua teoksista lain tuolta puolen.

Luonto tyrmää kuin taide

Upeat kesäsäät ovat hurmanneet suomalaiset kuvaamaan. Kesäluonto-, maisema- ja sääkuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa koko ajan. Luontokokemukset ja maisema ovat innoittaneet taiteilijoita aina.

Anna Kortelainen elää ja tutkii naisen elämää kolmella vuosisadalla

Kortelainen tutkii sitä, minkä useimmat sivuuttavat.

Authors call for bigger compensation for library loans

Finnish authors have asked Culture Minister Paavo Arhinmäki to raise the fees they get each time a book is checked out from a library. Some 5,300 people have signed the appeal, organised by the Finnish copyright society Sanasto.

Kirjailijat haluavat lainauskorvauksiin korotusta

Suomalaiskirjailijat ovat vedonneet kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkeen lainauskorvauksien nostamiseksi. Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston vetoomuksen on allekirjoittanut runsas 5 300 henkilöä.

Nälkävuosi niittää kunniaa

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi kahmii tunnustuksia. Se voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja on myös Finlandia-palkintoehdokkaana. Kirjailija kertoo, että äkillisessä suosiossa on sulateltavaa.

Naivistit veti ennätysyleisön

Viime kesän Naivistit houkutteli Iittalaan ennätysmäärän yleisöä. Naivistit Iittalassa -säätiön toiminnanjohtaja Irene Wai Lwin Moe kertoo, että kaikkiaan naivisteja kävi ihastelemassa ja ihmettelemässä yli 18 100 vierailijaa.

Hella W -elokuva esittää film noir -henkisen vakoojatarinan

Perjantaina ensi-iltansa saava Hella W -elokuva kertoo Hella Wuolijoen tarinan film noirin hengessä. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa valtiollisen poliisin etsivä lähtee Wuolijoen kannoille saadakseen hänet kiinni maanpetoksesta. Menestynyt liikenainen pelastuu täpärästi kuolemantuomiolta.

Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta 2

Päivi Istala on ohjelmissaan käsitellyt usein naisten asemaa

Tutkimus: Tietokirjailijoilla positiivinen julkisuuskuva

Tietokirjallisuus ja tietokirjailijat ovat mediassa esillä paljon, ja tietokirjailijan julkisuuskuva on positiivinen, arvioidaan tuoreessa tutkimuksessa. Lööppeihin tietokirjoista yltävät ennen kaikkea elämänkerrat. Vaikka media on henkilöitynyt, tietokirjailija on useammin asiantuntija kuin julkkis, toteaa tutkimuksen tekijä, dosentti Maaria Linko.

Naisten kaupunki esillä Tikanojalla

Tikanojan taidekoti tuo uudessa näyttelyssään esiin kulttuurinälkäisten naisten elämää sadan vuoden takaa. Näyttely kertoo, mitä naiset tuohon aikaan halusivat tehdä ja minne he pääsivät.

Lappeenranta esittelee kulttuurisen puolensa

Tänään alkava taideviikko käynnistää Lappeenrannan kulttuurisyksyn. Viikon aikana tarjolla muun muassa näyttelyitä, esityksiä ja opastettu kierroksia.

Tikanojassa perehdytään hurmioon

Vaasassa perehdytään kuvataiteilijoiden kokemaan hurmioon ja sitä aiheuttavaan Stendhalin oireyhtymään. Tikanojan taidekodissa avautuu tiistaina aiheesta tohtori, kirjailija Anna Kortelaisen kuratoima näyttely.

1900-luvun alun helsinkiläiskadut heräävät henkiin Onerva-näyttelyssä

Taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelaisen Ateneumiin suunnittelema näyttely herättää henkiin sadan vuoden takaiset helsinkiläiskadut ja kertoo, miten L. Onerva raivasi tietä nykyajan sinkkuelämälle.

Sadan vuoden takaista Helsinkiä esitellään L. Onervan silmin

Runoilija, kriitikko ja feministi L. Onerva on nyt esillä monella tapaa. Ateneumin taidemuseossa avautuu torstaina sadan vuoden takaista Helsinkiä kuvaava näyttely, jossa kaupunkia katsellaan Onervan näkökulmasta. Samassa yhteydessä julkaistaan kaksi runoilijasta kertovaa kirjaa.

Uudenlainen musiikkiteatteri tähtää Lahdesta vientituotteeksi

Lahden kaupunginteatteri yhdistää jälleen voimiaan vapaan teatteriryhmän kanssa. Helsinkiläisen Kuriton Companyn kanssa toteutettu Säröjä on uudenlaista musiikkiteatteria. Esityksestä tehdään kansainvälinen musiikkiformaatti opetusministeriön tuella.

Stendhalin syndrooma saa polvet veteläksi taiteesta

Ihmisten tiedetään hurmioituneen taideteosten edessä niin, että he ovat joutuneet jopa äkilliseen sekavuustilaan. Taidehistorioitsija Anna Kortelainen kokosi hurmiokokemukset kirjaksi ja keräsi vavahduttavasta taiteesta Ateneumin näyttelyn.

Tietokirjailijapalkinnot neljälle

Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnot on myönnetty tänä vuonna neljälle kirjailijalle. Palkinnot jaettiin Helsingin kirjamessuilla Jaakko Kianderille, Anna Kortelaiselle, Kirsti Mäkiselle ja Erkki Pulliaiselle.

Monikulttuurisuuskuvaus voitti Tammen romaanikilpailun

Toimittaja Jukka Behmin romaani Dr. Mumbai on voittanut kustannusosakeyhtiö Tammen järjestämän pohjoismaisen romaanikilpailun. Vuosi Suomessa -kilpailuun tuli 170 käsikirjoitusta.

Joensuussa sikisi kiista Edelfelt-näytelmän tekijänoikeuksista

Kiista ensi-iltanäytelmän tekijänoikeuksista tuo lisäväriä Joensuun teatterisyksyyn. Taidemaalari Albert Edelfeltin ja pariisilaisen Virginien rakkaustarinasta kertovan näytelmän oikeuksista kiistelevät tietokirjailija Anna Kortelainen ja näytelmän kirjoittaja Pirjo-Riitta Tähti.

Tammi metsästää suurta aikalaisromaania

Suurta suomalaista aikalaisromaania etsitään kirjoituskilpailulla. Pohjoismaisena yhteistyönä syntynyt kilpa pidetään samanaikaisesti Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomen kilpailun järjestää Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Tieto-Finlandiasta kilpailee kuusi teosta

Tämänvuotista Tieto-Finlandiaa tavoittelee kuusi teosta. Voittajan valitsee oikeushammaslääkäri Helena Ranta. 26 000 euron palkinto jaetaan 15. joulukuuta.