Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Myanmarin hallitusta vastustavat nuoret sotilasharjoittelussa.

Myanmarin sisällissota kiihtyy – uusi sukupolvi tarttuu aseisiin

Sisällissota Myanmarissa on viime kuukausina laajentunut uusille alueille, missä kaupunkinuoret hankkivat aseellista koulutusta. Sotilasjuntan ilmavoimat ja tykistötuli ajavat nyt pakolaisia Thaimaan vastaiselle rajalle.

Kuvakokoelma vuoden 2021 tapahtumista.

Kongressivaltauksesta omikroniin – 12 maailman tapahtumaa, joista vuosi 2021 muistetaan

Toiseen pandemiavuoteen mahtui muutakin kuin koronaa. Listasimme menneeltä vuodelta jokaiselta kuukaudelta yhden maailmanpolitiikan tapahtuman, jotka vuodesta 2021 jäävät mieleen.

Facebookin emojeista muodostettu kuva, jossa robotin pää on pyörällä eri kulttuurien profiileista. Kuvituskuva.

Yle sai haltuunsa Facebookin salaisia asiakirjoja – niistä piirtyy kuva somejätistä, joka ei välitä vihapuheesta tai muista kulttuureista

Facebook on vuosien ajan laajentanut aggressiivisesti palveluitaan eri puolille maailmaa. Ylen haltuunsa saamat yhtiön sisäiset asiakirjat paljastavat yhtiön olevan tietoinen vaaroista, joita sisältöjen heikko valvonta aiheuttaa.

Kaksi miestä osoittaa mieltään pitämällä kylttejä.

Ennätysmäärä toimittajia on vangittuna juuri nyt eri puolilla maailmaa – järjestöjohtaja: "Kolmen diktatuurin aikaansaannos"

Maailmalla pidätettyinä olevien toimittajien määrä on jo lähes 500. Järjestö on koonnut dataa toimittajien tilanteesta vuodesta 1995.

Aung San Suu Kyin kannattajat kantavat hänen kuvaansa mielenosoituksessa Yangonissa juntan vallankaappauksen jälkeen helmikuussa 2021.

Aung San Suu Kyin tuomiota pidetään Myanmarissa täysin "absurdina" – Ulkomaiden painostus ei ole pelästyttänyt maan sotilasjunttaa

Junttaan pettyneet vaalivoittajat ovat perustaneet maanpakolaishallituksen, joka kouluttaa nyt viidakossa nuoria myanmarilaisia taistelijoiksi.

Mielenosoittaja pitää kuvaa syrjäytetystä johtajasta Aung San Suu Kyistä. Kyltin teksti vaatii vapautta Kyille. Taustalla mielenosoittajat pitelevät kynttilöitä.

Myanmarin syrjäytetty johtaja Aung San Suu Kyi sai kahden vuoden vankeustuomion – Amnesty sanoo juntan "tukahduttavan vapauksia"

76-vuotias Aung San Suu Kyi on ollut kiinni otettuna helmikuisesta sotilasvallankaappauksesta asti.

Mielenosoittaja pitää kuvaa syrjäytetystä johtajasta Aung San Suu Kyistä. Kyltin teksti vaatii vapautta Kyille. Taustalla mielenosoittajat pitelevät kynttilöitä.

Myanmarin Aung San Suu Kyille syytteet vaalipetoksesta

Myös maan entinen presidentti ja vaalikomission puheenjohtaja saavat syytteen.

Sotilajunttaa vastustavia mieleneosoittajia Mandalayssa Myanmarissa.

Suomessa toimivien pankkien ja eläkeyhtiöiden sijoitusrahoja on voinut tihkua Myanmarin armeijalle – yritykset kertovat nyt myyneensä omistuksiaan

Sotilasjuntta on syyllistynyt julmuuksiin siivilejä kohtaan. Nordea, Danske Bank, Ilmarinen ja Elo ovat sijoittaneet junttaan välillisesti linkittyviin yrityksiin. Yle kysyi, miten ne aikovat toimia.

Kultaisen kolmion alue tunnetaan huumeiden tuotannosta ja salakuljetuksesta. Kuvassa Thaimaan poliisi tuhoaa oopiumunikkopeltoa vuonna 2017.

Laosissa Aasian kaikkien aikojen suurin huumetakavarikko – olutrekan kontti täynnä metamfetamiinia

Myanmarista on viime kuukausina salakuljetettu entistä enemmän metamfetamiina naapurimaihin.

Myanmarin armeijan sotilaita Yangonin kadulla.

YK pelkää laajempaa ihmisoikeuskatastrofia Myanmarissa – maan pohjoisosiin siirretty tuhansittain sotilaita

Paikallisen tarkkailuryhmän mukaan yli 1 100 siviiliä on surmattu ja yli 8 000 ihmistä on pidätetty vallankaappauksen jälkeen.

Lordi saa koronarokotuksen.

Sunnuntai 1.8.2021

Koronatartuntojen määrän kasvu jatkuu. Venäjällä on paljon uusia koronatartuntoja. Myanmarissa on paha koronakriisi. Turkin metsäpaloissa on kuollut ihmisiä. Rovaniemellä on järjestetty koronarokotustapahtuma. Sateet heikkenevät maanantaina.

Mies kantaa happipulloa.

Arvio: Jopa puolet myanmarilaisista voi saada koronatartunnan tulevien kahden viikon aikana – "Sairaalat ovat äärirajoilla"

Myanmarissa on tällä viikolla todettu väkilukuun suhteutettuna eniten koronakuolemia Kaakkois-Aasiassa. YK-lähettiläs syyttää sotilashallintoa.

Rankkasateet ja tulvat vaikeuttavat Myanmarin jo ennestään vaikeaa koronatilannetta

Monsuunitulvat iskivät Myanmariin, jossa korona leviää nyt kulovalkean tavoin – samanaikaisesti sotilasjuntta pidättää lääkäreitä

Myanmarin terveydenhuolto on romahtanut helmikuun sotilasvallankaappauksen jälkeen. Monsuunitulvat iskivät maahan keskelle jo ennestään kriittistä koronatilannetta.

Henkilön siluetti ikkunaa vasten.

Geneven pakolaissopimuksen solmimisesta 70 vuotta: Katso kuvat ja luvut maailman pakolaistilanteesta

Sopimuksen pakolaisten oikeudellisesta asemasta pitäisi turvata pakenemaan joutuneiden oikeuksia. Sopimuksessa on listattu muun muassa pakolaisten oikeudet apuun, asumiseen ja koulutukseen. Tänä päivänä maailmassa on yli 82 miljoonaa pakolaista.

Kerrostaloa rakennetaan etualalla. Taustalla näkyy kaupunkimaisemaa.

Norjan suurin eläkerahasto veti sijoituksensa Länsirannan siirtokunnissa toimivilta yhtiöiltä

Eläkerahasto KLP sanoo, että se on luopunut sijoituksista 16 yhtiöön, jotka toimivat Israelin siirtokunnissa miehitetyllä Länsirannan palestiinalaisalueella. KLP myi osakkeita ja velkakirjoja 275 mljoonan kruunun eli noin 27 miljoonan euron arvosta. Joukossa ovat yhdysvaltalainen Motorola Solutions ja ranskalainen Alstom.

Omaiset tervehtivät vapautettuja.

Myanmarin sotilasjuntta vapautti pari tuhatta vankia, joukossa taiteilijoita – oppositio pitää tekoa julkisuustemppuna

Sotilasjuntta päästi viime viikolla pois vankiloista 2 300 mielenosoitusten vuoksi pidätettyä. Joukossa on paikallisittain tunnettuja taiteilijoita ja toimittajia. Junttaa vastustava oppositio sanoo armeijan yrittävän kääntää huomion pois omista rikoksistaan.

Palaneen kylän savuavat rauniot.

EU asetti uusia pakotteita Myanmarin sotilasjuntalle maanantaina – sisällissodan riski kasvanut entisestään

Sisällissodan riski on kasvanut Myanmarissa ja ihmisoikeusloukkaukset ovat yhä räikeämpiä. Sotilasjunttaa syytetään kylän polttamisesta, ja armeijaa vastustavaa aseryhmää epäillään 25 siviilin teloituksesta.

Min Aung Hlaing

Myanmarin sotilasjuntan johtaja lähti konferenssimatkalle Moskovaan

Kenraali Min Aung Hlaing tekee toisen ulkomaanmatkan vallankaappauksen jälkeen. Myanmarin sotilasjuntalla on vähän ystäviä maailmalla.

Aleksei Navalnyistä tehtyä seinämaalausta maalataan piiloon.

Navalnyi, Pratasevitš ja Wong ovat antaneet kasvot oppositiolle – sosiaalinen media kirittää mainetta, mutta kyse on myös diplomatian murroksesta

Yksittäisten toisinajattelijoiden karut kohtalot ovat nousseet otsikoihin eri puolilla maailmaa viime aikoina. Vaikka tapauksia on ollut useita, kyseessä ei ole lainkaan uusi ilmiö.

Koululaisia saapuu kouluun.

Myanmarin oppositio kokoaa aseellisia ryhmiä sotilasjunttaa vastaan, rajaseudulla taistelut yltyvät ja sisällissodan riski kasvaa

Mielenosoitukset, lakkoilu ja lisääntyvät paikalliset yhteentot sotilasjunttaa vastaan jatkuvat Myanmarissa tasan neljä kuukautta sotilasvallankaappauksen alkamisen jälkeen. Maan taloustilanne on heikentynyt tuntuvasti.

Kasvomaskiin pukeutunut Aung San Suu Kyi.

Myanmarin pidätetty Suu Kyi nähtiin ensimmäistä kertaa oikeudessa sitten helmikuun vallankaappauksen

Aung San Suu Kyi pidätettiin sotilasvallankaappauksen yhteydessä. Häntä syytetään muun muassa luvattomien radiopuhelinten hallussapidosta. Vallankaappausta vastustavissa protesteissa on kuollut satoja ihmisiä.

Demonstranter utanför toppmötesplatsen i Jakarta vädjade om en återgång till demokrati i Myanmar.

Myanmarissa lisää kuolonuhreja – sotilasjuntta syyttää terroristeja pommien asentamisesta

Myanmarin pelätään olevan matkalla kohti täysimittaista sisällissotaa.

Mielenosoittajalla on kyltti, jossa on Aung San Suu Kyin kuva

Myanmarissa syrjäytetyn johtajan Aung San Suu Kyin määrä ilmestyä oikeuden eteen parin viikon kuluttua

Aung San Suu Kyitä vastaan on nostettu useita rikossyytteitä esimerkiksi koronamääräysten rikkomisesta ja laittomista radiopuhelimista.

Sotilasvallankaappausta vastustavia mielenosoittajia kadulla Hpakantissa, Myanmarissa.

Reuters: Myanmarissa turvallisuusjoukot surmasivat lehtitietojen mukaan kahdeksan ihmistä protestien aikana

Sunnuntaina Myanmarissa järjestettiin moneen päivään mittavimmat mielenosoitukset, joihin osallistui tuhansia ihmisiä. Yangonissa aktivistit yllyttivät väkeä "kevätvallankumoukseen" sotilasjunttaa vastaan.

ASEAN-maiden johtajat kokoontuvat Jakartassa Indonesiassa.

Kaakkois-Aasian naapurit vaativat Myanmarin sotilasjunttaa lopettamaan väkivallan

Asean-maat puuttuvat harvoin jäsenmaidensa asioihin. Nyt Myanmarin sotilaille lähti tiukka vaatimus.

Loukkaantuneita mielenosoittajia ensiavussa ambulanssissa Yangoonissa, 3.maaliskuuta 2021.

Lääkäreitä estetään hoitamasta haavoittuneita mielenosoittajia – Myanmaria uhkaa Syyrian kaltainen sisällissota

Sotilasjuntta on alkanut pidättää lääkäreitä, jotka ovat auttaneet vallankaappauksessa haavoittuneita kansalaisia.

Videolla mielenosoituksia eri puolella Myanmaria

YK pelkää Myanmarin olevan matkalla kohti täysimittaista konfliktia Syyrian tapaan

YK:n ihmisoikeuskomissaari vaatii ulkomaita painostamaan Myanmarin armeijaa pelkkien kohdennettujen pakotteiden lisäksi.

Nuoret osoittavat mieltään Mandalayssa.

Myanmarin nuoriso keksi keinon kiertää sammutetun internetin – uutislehtisiä jaetaan Molotov-ryhmässä

Helmikussa vallankaapanneen sotilasjuntan kerrotaan sulkeneen internetin tällä viikolla.

Kypärään pukeutunut mielenosoittaja Yangonissa.

Myanmarissa väkivaltaisuudet kiihtyvät: yli 80 kuollut uusimmassa verilöylyssä, ensimmäiset kuolemantuomiot annettu

Kansalaisjärjestöjen mukaan yli 600 ihmistä on saanut surmansa runsaat kaksi kuukautta jatkuneissa mielenosoituksissa.

Kyaw Zwar Minn median ympäröimänä Lontoossa.

Britannia sallii erotetun Myanmarin Lontoon-suurlähettilään jäädä maahan – lukittiin ulos omasta lähetystöstään

Britannia myös kiitti suurlähettiläs Kyaw Zwar Minniä Myanmarin kansan puolustamisesta.

Sotilasjuntan vastainen mielenosoitus Mandalayn kaupungissa.

Myanmarin sotilasjuntta katkaisi viimeisetkin internet-yhteydet ja takavarikoi ihmisten satelliittiantennit

Riippumaton tiedonsaanti on tehty lähes mahdottomaksi sotilasjuntan kaapattua vallan.

Myanmar suree satoja väkivallan uhreja

Myanmar muistelee väkivallan uhreja kukkasin, vellonta kaduilla jatkuu – katso video mielenosoitusten keväästä

Myanmarin sotilasvallankaappaus on vaatinut kahdessa kuukaudessa yli 550 kuolonuhria.

Mielenosoittajia kaduilla

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi mielenosoittajiin kohdistuneen väkivallan Myanmarissa – Kiina ajoi läpi lievemmät sanamuodot

Kansalaisjärjestöjen mukaan pitkälle yli 500 ihmistä on saanut surmansa mielenosoituksissa sotilasvallankaappauksen jälkeen.

Ihmiset surevat menehtynyttä mielenosoittajaa hautajaissa Yangonissa, Myanmarissa.

Monet maat vaativat Myanmarin sotilasjunttaa kuriin – venäläiskenraali kävi kertomassa, että Venäjä seisoo juntan rinnalla

Venäläiskenraali vastaanotti mitalin ja miekan juntan johtajalta, jota syytetään satojen ihmisen kuolemasta.

Mitkä asiat ratkaisevat kuntavaalit?

Ylen aamu tänään: Oppositio nousi kärkeen kannatuskyselyssä - veivätkö koronatoimet hallituspuolueilta kannatuksen? Katso lähetys tästä

Myanmarin kriisi kärjistyy entisestään. Riku Siivonen etsii uudessa audiosarjassa täydellistä elämää.

Perheenjäsenet surevat kuollutta lasta.

Myanmarin väkivallan keskellä elävä suomalainen: "Lapsia ja teini-ikäisiä ammutaan"

Anne Mäki-Rahkola näkee Myanmarin kriisin vain voimistuvan

Mielensosoittaja käveli savuavien barrikadien keskellä Yangonissa toissapäivänä.

EU:n Borrell: Myanmarin armeija teki lauantaista "kauhun ja häpeän" päivän surmattuaan toistasataa ihmistä

Unionin ulkosuhteita johtava Josep Borrell vaati sotilasjohtajia lopettamaan väkivallan.

Kypärään pukeutunut mielenosoittaja Yangonissa.

Myanmarin juntta varoittaa mielenosoittajia ennen suurprotesteja: Olette vaarassa tulla ammutuksi päähän

Myanmarissa vietetään huomenna armeijan juhlapäivää, ja aktivistit ovat kutsuneet ihmisiä mielenosoituksiin koko maassa.

Suu Kyin kannattaja on teipannut suunsa kiinni, taustalla Suu Kyin kuva bannerissa.

Aung San Suu Kyin oikeudenkäyntiä lykättiin jälleen Myanmarissa

Sotilaat kaappasivat vallan Myanmarissa helmikuun alussa.

Balukhalin pakolaisleirin tulipalo Bangladeshissa

Raivokas tulipalo tuhosi rohingyaleiriä – tuhansia asumuksia palanut, useiden pelätään kuolleen

Viranomaiset ja avustusjärjestöt Bangladeshissa vasta arvioivat tuhoja.

Sotilaita rivissä.

Miljoonien käteiskauppoja ja väärillä nimillä tilattuja drooneja – Näin pakotteita kierretään Myanmarista Syyriaan

EU ei myy aseita Syyriaan eikä Myanmariin. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt maita hankkimasta niitä.

Mielenosoittajia kadulla Naypyidawissa.

Suomi pohtii jatketaanko kehitysyhteistyötä Myanmarin kanssa – EU:n valmistelemia pakotteita tuetaan

Myanmarissa kuolleiden mielenosoittajien määrä on kasvanut yli 200:n.

Sotilasvallankaappausta vastustavia mielenosoittajia marssii kadulla Myanmarin Mandalayssa.

Myanmarin protesteissa kuoli maanantaina toistakymmentä ihmistä

Syrjäytetyn johtajan Aung San Suu Kyin oikeudenkäyntiä siirrettiin jälleen maanantaina runsaalla viikolla.

Poliisi suihkuttaa kyynelkaasua mielenosoittajia päin Mandalayn kaupungin kadulla.

CNN: Myanmarissa jo toinen Aung San Suu Kyin puolueen virkailija on kuollut pidätettynä ollessaan

Tarkkailujärjestön mukaan molempien uhrien ruumissa oli merkkejä kidutuksesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle