Uusimmat artikkelit
”Totta kai kiusallista”, sanoo asiantuntija – ihmisoikeuksista puhuva Suomi on vasta vuosien jälkeen korjaamassa pakkolääkintää koskevaa epäkohtaa
Taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle yli 10 vuotta sitten antama tuomio. Suomen pitää osoittaa pian, että se on edennyt ongelman korjaamisessa.
Ministeriö perii Satakunnan yhteisökeskukselta avustuksia takaisin yli 25 000 euroa
Ministeriön mukaan avustukset peritään takaisin, koska ne on kirjanpidossa kohdistettu laskennallisiin vuokriin, mikä ei ole sallittua.
Professori: Uusi hoitotakuu on vain ”poliittista mikromanagerointina”, joka ei ratkaise tärkeämpää kysymystä
Kiireetöntä hoitoa on saatava kahdessa viikossa tästä päivästä lähtien. Helsingin yliopiston professorin Kristiina Patjan mukaan se ei ole kuitenkaan tae hoidon jatkuvuuden turvaamisesta.
Hallituksen säästöpaineet karsivat vammaisten palveluja – aktivistin mielestä uusi laki on muutenkin huono
Viime hallituskaudella säädetyn vammaispalvelulain voimaantuloa suunnitellaan siirrettäväksi vuodella eteenpäin. Laki on aktivisti Amu Urhosen mielestä epäselvä ja vaikeasti sovellettava.
Oulun alueelliset neuvolat jakavat nyt joditabletteja alle 3-vuotiaille ja raskaana oleville
Mahdollisen vaaratilanteen varalta kotiin jaettavia joditabletteja jaetaan neuvolakäyntien yhteydessä. Jos neuvola-aika on kaukana tulevaisuudessa, voi oman tai lapsen annoksen hakea erillisenä jakelupäivänä.
Siun sote jakaa ilmaisia joditabletteja pienten lasten huoltajille, imettäville äideille ja raskaana oleville
Joditablettien jakaminen käynnistetään Siun sotessa sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaisesti. Tabletit jaetaan suunniteltujen neuvolakäyntien yhteydessä.
EU tarttuu mielenterveyteen miljardiohjelmalla – virkamies: Suomi sai mukaan kansallisesti tärkeät tavoitteet
Suomi on pitänyt vuosien ajan mielenterveysasioita esillä EU-pöydissä. Koronapandemia muutti käsityksiä mielenterveydestä ja vauhditti siihen panostamisen etenemistä unionissa.
Hallitus on rajoittamassa paperittomien oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon – Helsingissä lakimuutos ei välttämättä vaikuttaisi
Edellinen hallitus määräsi lain paperittomien välttämättömästä terveydenhuollosta. Laki astui voimaan tammikuun alussa. Nyt uusi hallitus aikoo kumota tämän velvoitteen.
Etelä-Karjalan neuvolat alkavat jakaa joditabletteja raskaana oleville ja alle 3-vuotiaille lapsille
Etelä-Karjalan hyvinvointialue aloittaa jakamaan neuvoloissa joditablettaja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaisesti.
Ainoa läheinen maksaa valtiolle 24 miljoonaa – Yle kysyi lastensuojelun jälkihuollon nuorilta, miltä leikkaukset tuntuvat
Hallitus aikoo lyhentää lastensuojelun jälkihuollon kestoa kahdella vuodella. Tutkija arvostelee ratkaisua moraalittomana. Jälkihuollon ohjaaja voi olla nuoren ainoa arjessa auttava aikuinen.
Heikki Hiilamon kolumni: Hallituksen köyhyyspolitiikka on hyytävää luettavaa
Viimesijaisen sosiaaliturvan uudistuksen pitäisi perustua tutkittuun tietoon ja realistiseen käsitykseen tuen saajista. Muutoin seurauksena on kaaos, josta kärsivät heikoimmassa asemassa olevat.
Neuvolat ryhtyvät jakamaan joditabletteja lapsiperheille – taustalla sosiaali- ja terveysministeriön päivitetty ohjeistus
Joditabletteja jaetaan perheisiin, joissa on alle 3-vuotiaita lapsia tai raskaana olevia. Uusittu ohje perustuu Maailman terveysjärjestön (WHO) jodisuosituksiin.
Arvioi itse, mikä luvuista on rumin – näin karua kuvaa tilastot piirtävät suomalaisten hyvinvoinnista
Tiktokkaaja ja sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Stina Oksa paljastaa karuja faktoja suomalaisista.
Sosiaali- ja terveysministeriksi valittu Kaisa Juuso eroaa Lapin aluevaltuustosta: ”Ristiriidassa tehtäväni puolueettomuuden kannalta”
Kaisa Juuso kertoo olevansa valmis luopumaan myös Tornion kaupunginhallituksen jäsenyydestä.
Tuleva liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lyttää Itärata-hankkeen: "Itse olen todennut, että Itäradassa ei ole mitään järkeä”
Sosiaaliturvaa uudistetaan tavoitteena kannustaa ihmisiä työhön purkamalla kannustinloukkuja, kertoo puolestaan tuleva sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Nuuskaaminen on Pohjanmaalla kaksi kertaa suositumpaa kuin muualla Suomessa – ”Työsarkaa todellakin riittää”, arvioi asiantuntija
Myös nikotiinipussien markkinoille tulo on ongelmallinen. Ne aiheuttavat jopa savukkeita tehokkaammin riippuvuutta, suuren nikotiinimäärän takia.
Joditablettien jakelu käynnistyy Pirkanmaalla raskaana oleville sekä alle 3-vuotiaille
Pirkanmaan hyvinvointialue jakaa joditabletteja neuvolakäyntien yhteydessä. Erillisiä joditablettien jakelupäiviä järjestetään myös ensi syksylle.
Työkyvyttömyys kohtaa useammin pohjois- ja itäsuomalaisia kuin etelässä ja lännessä asuvia suomalaisia
Terveys ja sairastavuus jakautuvat Suomessa maantieteellisesti eriarvoisesti, ilmenee uudesta kansallisessa terveysindeksistä. Pohjoisessa ja idässä asuvat sairaimmat ja etelässä ja lännessä terveimmät suomalaiset.
Vahvat nikotiinipussit kielletään parin viikon päästä – kieltoon liittyy kuitenkin porsaanreikä, jota ei pystytä valvomaan
Tietty nikotiiniyläraja on jo pöydällä virkamiesten suunnitelmissa.
Jäikö korona-aika päälle: maski aina takataskussa ja turvavälit kaupoissa kunnossa? Kerro meille, teemme juttua
Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee muutosta, joka poistaisi koronan yleisvaarallisten tautien listalta. Silti moni ylläpitää edelleen tapoja, jotka opimme pandemian aikana. Tässä jutussa keräsimme kokemuksia aiheesta yleisöltä.
Lapset nuorempina varhaiskasvatukseen, terveysvero käyttöön eikä viinejä maitokauppoihin – näillä keinoilla STM kaventaisi terveyseroja
Sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat Suomessa jyrkemmät kuin monissa muissa länsimaissa. Ongelmat linkittyvät usein matalaan koulutukseen ja vähävaraisuuteen.
Vanhuspalveluyksiköistä kolmannes täyttää jo nyt uuden hoitajamitoituksen Etelä-Savossa
Tämän vuoden joulukuussa voimaan astuvan mitoituksen mukaan kymmentä asiakasta kohden tulee olla seitsemän hoitajaa. THL:n tilastojen mukaan mitoitus täyttyy 32 prosentissa maakunnan yksiköistä.
Näillä keinoilla hallitus aikoo ratkaista hoitajapulan: Tehtävät tutkinnon mukaan, lisää avustavia työntekijöitä ja ulkomaisen työvoiman pätevyys kuntoon
Suomessa on tällä hetkellä vaje yli 15 000 sairaan-ja lähihoitajasta. Henkilöstövaje vaikeuttaa sote-palveluiden tuottamista ja heikentää myös niiden laatua.
Päätös huumeiden käyttöhuonekokeilusta siirtyy ensi hallitukselle – vaatisi poikkeuksen huumeiden käytön ja hallussapidon kieltävään lakiin
Virkamiehet huomauttavat, että käyttöhuoneiden toteuttaminen vaatisi etukäteen muun muassa sen pohtimista, mitä päihteitä tiloissa saa käyttää ja mitkä ovat sallitut käyttötavat.
Koronavirus ei poistu vielä yleisvaarallisten tautien listalta – oikeuskansleri huomautti ministeriötä
Kantelijat pyysivät selvittämään, onko sosiaali- ja terveysministeriö toiminut lainmukaisesti pitäessään koronavirustautia edelleen yleisvaarallisena tartuntatautina.
STM edellyttäisi Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronatestiä
Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut lentoyhtiöitä edellyttämään Kiinasta Suomeen matkustavilta todistusta kahden päivän sisällä otetusta negatiivisesta koronatestistä.
Lastenlääkäri pesee leluja, kun potilaat jonottavat hoitoa – lääkäreiden aikaa menee sihteerien töihin
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä julkaisee helmikuun puolessa välissä keinot, joilla yritetään helpottaa työvoimapulaa.
STM on yhä sitä mieltä, että kiinalaismatkustajilta pitäisi vaatia koronatestiä
Taneli Puumalainen: Lainsäädännössä pitäisi hyödyntää rajavartiolakia, välttämättömyyden vaade STM:n arvion mukaan täyttyy.
Terve aikuinen ei voi yleensä saada neljättä koronarokotusta julkisesta terveydenhuollosta: katso, mistä sinä voisit saada taas rokotteen
Kysyimme kaikilta hyvinvointialueilta, miten terveet työikäiset voivat saada neljännen koronarokotteen. Yksityiset yritykset valmistautuvat rokottamiseen eri puolilla Suomea.
STM pyytää sote-alueille 700 miljoonaa, VM:n budjettipäällikkö tarjoaa nollaa – eri tukipakettien mahduttaminen menokehyksiin vaatii luovuutta
Juuri aloittaneet hyvinvointialueet ovat valmiiksi talousahdingossa. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan alue joutuu leikkaamaan yli 100 miljoonalla palveluitaan, jos hallitus ei osoita sille lisää rahaa.
Saako työikäinen koronarokotteen? STM:n mielestä kyllä, THL:n mielestä ei – viranomaisten riidan joutuu ratkaisemaan lääkäri
Valtioneuvosto päätti, että rokotuskattavuuden laajentamiseksi koronarokotteita jaetaan terveydenhuoltoyrityksille. Keski-Suomessa yritykset eivät ole olleet niistä kiinnostuneita.
Suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa koronarokotteita jaettaessa, sanovat asiantuntijat
Asiantuntijat kummastelevat, miksi influenssarokotteen saa joka vuosi, mutta koronarokotteita pantataan. Lääkäreiden mukaan koronan tehosterokotteet olisivat vielä tärkeämpiä taudin vakavuuden ja jälkiseurausten vuoksi.
Pohjois-Savon mielenterveys- ja päihdeongelmien vähentämiseen yli 12 miljoonan euron avustus
Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi liki 12,4 miljoonaa euroa hankkeeseen, jossa parannetaan haavoittuvassa asemassa olevien palveluita.
THL:n asiantuntija epäilee Kiinan matkustusrajoitusten tehoa: ”Yksikään maa ei ole pystynyt estämään virusmuunnosten leviämistä alueelleen”
Suomen hallitus on päättänyt ryhtyä valmistelemaan maamme ratkaisua EU:n uusiin koronasuosituksiin. Niissä kehotetaan vaatimaan Kiinasta tulevilta matkustajilta koronatestiä.
THL koronarokotteista työikäisille: Päätös on poliittinen, lääketieteelliset perustelut puuttuvat
Koronarokotteiden tehosteannoksia aletaan antaa myös terveille työikäisille yksityisellä puolella. Tarvetta lisärokotteille ei asiantuntijalaitoksen mukaan ole.
Apulaisoikeusasiamies: Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä ylitti valtuutensa antaessaan ohjeita testauskriteereistä
Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä ylitti toimivaltansa, kun se antoi velvoittaviksi muotoiltuja ohjeita koronavirustestin kriteereistä. Näin katsoo apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin torstaina antamassaan päätöksessä.
Kainuuseen tuli viiden vuoden poikkeuslupa synnytysten järjestämiseen
Kainuun keskussairaalassa voidaan järjestää synnytyksiä vuoden 2027 loppuun. Kainuussa synnytyksille on jouduttu hakemaan poikkeuslupaa useasti, koska synnytyksiä on alle tuhat vuodessa.
Ministeriö myönsi synnytysten poikkeuslupia – Rovaniemelle kaksi vuotta pidempi lupa kuin Kemiin
Synnytyksille tarvitaan poikkeuslupa, jos noin tuhannen synnytyksen raja vuodessa ei toteudu.
Koronarokotteita annetaan myös yksityiselle terveydenhuollolle – jokaisella pitää olla mahdollisuus saada tehosterokote, sanoo ministeri Kiuru
Yksityisen puolen rokotusten on tarkoitus alkaa tammikuussa.
Keski-Pohjanmaalle reilut 6 miljoonaa euroa hoitojonojen purkuun
Rahoituksen ansiosta työntekijöitä siirretään lisää suun terveydenhuoltoon ja perhekeskuspalveluihin.
Näillä keinoilla päivystysten akuuttia kriisiä voisi helpottaa – ministeriö selvitti sote-toimijoiden kanssa ongelmaa
Sosiaali ja terveysministeriön koolle kutsumassa kokouksessa huomio keskittyi päivystysten vaikeaan tilanteeseen. Yle on tällä viikolla uutisoinut laajasti päivystysten ongelmista.
Kymenlaakson hyvinvointialue sai valtiolta 10 miljoonan euron avustuksen
Hyvinvointialue aikoo kehittää rahalla sähköisiä palveluita.
Päijät-Sote ei anna työikäisille neljättä koronarokotusta – johtajaylilääkäri: ”Rokotuksilla ei olisi vaikutusta vakavien koronatapausten ilmenemiseen”
Yli 12-vuotiaita tehosterokotettuja on Päijät-Hämeessä runsaat 162 000.
Lapista puolletaan Kainuun synnytystoiminnan jatkoa: Kainuussa haetaan toistaiseksi voimassa olevaa lupaa
Sosiaali- ja terveysministeriö edellyttää, että muut pohjoisen hyvinvointialueet ottavat kantaa poikkeuslupahakemukseen.
Ainakin kuusi sairaanhoitopiiriä jatkaa THL:n koronarokotesuosituksen noudattamista ministeriön ohjauskirjeestä huolimatta
Moni sairaanhoitopiiri päättää ensi viikolla, suositellaanko tehosteannoksia terveille työikäisille. STM:n ja THL:n linjat asiassa poikkeavat toisistaan.
Keski-Suomessa koronan tehosterokotusten antamisessa noudatetaan THL:n suositusta
Noudatettavaa linjausta voidaan vaihtaa, jos tautitilanne muuttuu. ERVA-alueella pyritään käyttämään samaa linjausta, jotta ihmisille olisi mahdollisimman selkeää, miten rokotteita nyt jaetaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö antaa kuntien päättää koronarokotusten laajenemisesta – vastuun siirtäminen lääkäreille ihmetyttää
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen mukaan uudet rokotuskierrokset ovat tarpeettomia. Johtajaylilääkäri Peter Niemisen mukaan valmius rokottamiseen löytyy jo.
Mika Rämet suhtautuu maltillisesti tarpeeseen antaa perusterveille työikäisille neljänsiä koronarokoteannoksia
Suomen rokotetutkimuksen Mika Rämet allekirjoittaa THL:n linjauksen neljänsien rokoteannosten suosituksesta riskiryhmäläisille, mutta suhtautuu perusterveiden työikäisten tarpeeseen suojautua neljänsillä tehosteannoksilla varovaisemmin.
Tyksin ylilääkäri kritisoi päätöstä laajentaa koronan tehosterokotuksia: ”Se on enemmän poliittinen kuin lääketieteellinen”
Sosiaali- ja terveysministeriö linjasi eilen, että kunnat voivat itse päättää, kenelle ne tarjoavat koronan tehosterokotetta. Tyksin ylilääkäri Jarmo Oksi pitää suositusta kiusallisena.
Kunnissa odotetaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjettä koronarokotusten aloittamisesta – Torniossa johtava lääkäri haluaa täsmennyksiä julkisuudessa olleisiin tietoihin
Julkisuudessa on mainittu, että rokotuksiin tarvitaan lääkärin tekemä yksilöllinen harkinta, mikä lisää lääkäreiden työtaakkaa.