Uusimmat artikkelit
Lakeuden kutsu – elokuva paluusta, anteeksiannosta ja halusta aloittaa uusi elämä
Draamaelokuva miehestä, joka palaa kotiseudulleen.
Kivenpyörittäjän kylä – Jussi-palkittu draamakomedia maalaiskylän häähumusta
Elokuva kesäpäivästä maalaiskylässä 70-luvulla.
Love Story – nuorta rakkautta, melankoliaa ja outoja kohtaamisia
Johanna ja Anttu kohtaavat 1990-luvun nuortensarjassa
Aapo – elokuva kapinaan ryhtyvästä rengistä
Taisto Reimaluoto näyttelee kapinoivaa renkiä.
Pieni pyhiinvaellus on kertomus häpeästä ja kunniasta, uskosta ja armosta
Elokuva salaisuuksien verkosta, johon yhteisö pakottaa
Pohjanmaa
Pekka Parikan palkittu elokuva uhoavista veljeksistä.
Umur
Nuori mies tapaa matkallaan pohjoiseen naisen.

Näyttelijälegenda Esko Nikkarin muistopatsaasta riita Lapualla – tilaus tehtiin ilman kirjallista sopimusta
Taiteilijan mukaan kokonaispalkkiosta on maksamatta 7000 euroa työkuluja. Hankkeen vetäjän mukaan näin ei ole. Suullinen sopimus hiertää molempia osapuolia.
Kuuntelijan toiveuusintatarina!
Kuuntelijan toiveuusintatarina
Rikos ja rakkaus – Jari Tervon romaaniin perustuva komedia arktisesta pikkukaupungista
Jari Tervon romaaniin perustuva komedia pikkurikollisesta.
Aki Kaurismäen tv-elokuva Likaiset kädet vihdoin nähtävillä!
Harvinainen tapaus: edellisestä esityksestä on yli 25 vuotta
Uusi dokumentti Mika Kaurismäestä sekä Arvottomat ja Valehtelija Teemalauantaissa
Henkilökuva tuotteliaasta ohjaajasta ja road movie -fanista.
Kino Suomi: Klaani – tarina Sammakoitten suvusta
Alkuperäinen, pitkä versio Kaurimäen elokuvasta.
12.11. Kino Suomi: Tilinteko + Matkalla
Veikko Aaltosen elokuva kostosta ja toivelyhäri.

Elokuvan Kalevi-palkinnot jaettiin Kauhavalla
Näyttelijä Kalevi Haapojan mukaan nimetyt elokuva-alan tunnustukset jaettiin tänään lauantaina ensimmäistä kertaa Kauhavan Y-Kinossa. Tapahtuma on Etelä-Pohjalaisen elokuvan edistämisyhdistys ry:n ideoima.
Kaikki pelissä on kotimaista rikosviihdettä Komisario Palmujen hengessä
Matti Kassilan viimeinen elokuva luottaa perinteeseen.
Kesäkino: Tulitikkutehtaan tyttö
Aki Kaurismäen melodraama työläistytön julmasta kohtalosta.

Esko Nikkari saa kivisen muistopatsaan
Lapualainen kuvanveistäjä Timo Suvanto on valikoitunut edesmenneen näyttelijän Esko Nikkarin muistomerkin tekijäksi. Ajatuksena on, että patsas tullaan sijoittamaan Lapuan Vanhan Paukun alueelle.
”Kommunistirunoilija Sinkkosen” kestoaihe oli rakkauden puute
Kirjailijan tunnetuin työ on työläiskuvaus Solveigin laulu.
Kaurismäki-ilmiö
Suomalaiselokuvan näkyvimmät tulokkaat 1980-luvulla
Esko Nikkari – köyhän miehen Brando
Suomalaismiehen tuntojen vähäeleinen tulkki lähikuvassa.
Kauhea murhamies Lalli
Ensimmäinen suomalainen stereona tehty tv-näytelmä.
Kahdeksan peiliä
Anna-Maijaa haukutaan koulussa lehmäntatiksi, mutta äiti ja isä eivät tiedä sitä. Kiusaaminen paljastuu, kun äiti ostaa kaupasta kahdeksan peiliä.
Rippipuvut olla pitää ja taatusti yksinappiset
Kaksospojat Anssi ja Lassi heittäytyvät juntturoiksi.
Ilon juhla on komedia rakkauden päättymisestä
Lähipiirin omituisuuksia on pakko sietää.
Rinnat-pienoisnäytelmä käsitteli arjen ahdistavia hetkiä komediallisesti
Veijo Meren novelliin perustuva pienoisnäytelmä.
J&A = Love Story
Hallintopäällikkö ilmoittaa Antulle ja papalle, että heidät häädetään vaatimattomasta mökistään. Samaan aikaan toisaalla Johanna on poissa tolaltaan, kun poikaystävä on juuri jättänyt hänet.
Lompakko on komedia suomalaisesta, jolle sattuu aina
Lompakko on harmaa komedia suomalaisesta, jolle sattuu aina.
Tragikoominen Painija toi Matti Ijäkselle kaksi Jussi-palkintoa
Painija käy ikuista mittelyä, kunnes elämään astuu nainen.
Esko Nikkari – Pohjanmaan tuntojen tulkki
Nikkari esiintyi pitkän uransa aikana yli 70 elokuvassa.
Näyttelijä Esko Nikkari kuollut
Näyttelijä Esko Nikkari kuoli sunnuntaina Seinäjoen keskussairaalassa. Hän oli kuollessaan 68-vuotias. Uransa aikana Nikkari esiintyi yli 70 elokuvassa sekä useissa televisiosarjoissa.