Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oleskeluhuoneessa on puunvärisiä pöytiä ja pinkkejä sohvia.

Hotellien ja kylpylöiden varausaste on Etelä-Karjalassa viime vuotta korkeampi – trendinä viime hetken varaukset

Etelä-Karjalan hotellien ja kylpylöiden varausmäärät ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna. Kotimaisten yöpyjien lisäksi liikkeellä on esimerkiksi eurooppalaisia matkailijoita.

Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtaja Peter Gabrielsson katsoo kameraan. Mies kalju ja hänellä parta.

Syyslomasesonki piristää Vierumäen asiakasvirtaa – koronaa edeltäviin lukuihin on vielä matkaa

Liikuntaloma kotimaassa kilpailee nyt ulkomaanmatkojen kanssa ihmisten vapaa-ajan valinnoissa. Vierumäki odottaa, että yritysvarausten kasvu lähtisi kunnolla liikkeelle.

Julius Kotsalainen ja Lisa Ikonen Imatran kylpylässä.

Venäläismatkailijat katosivat, mutta kylpylöiden johtajia hymyilyttää: "Tilanne on parempi kuin voisi odottaa"

Kotimaanmatkailun uskotaan kiinnostavan korona-ajan jälkeenkin, mutta matkailijoiden houkutteleminen vaatii myös markkinointia.

Vierumäen hotelli

Heinolan kaupunginjohtaja iloitsee Vierumäen matkailupalvelujen vahvistumisesta

Uuden veturiyrityksen imu levittäytyy laajalle. Kuuntele jutusta, miten kaupunginjohtaja Jari Parkkonen arvioi sen merkitystä.

Vierumäen hotelli

Vierumäelle tulee täysimittainen kylpylä – Holiday Club avaa hotellin jo ensi kesänä

Holiday Club Resorts Oy jatkaa myös loma-asuntorakentamista Heinolassa.

Turun Holiday Club Caribia -kylpylähotelli

Holiday Club jatkaa kolmen kylpylähotellin sulkua – avautuvat vapun jälkeen

Saariselän ja Sallan hotellit avautuivat maanantaina rajoitetuin toimin.

Rauhan sairaalan entinen päärakennus.

Holiday Club sulkee viisi kylpylähotelliaan kolmeksi viikoksi

Lähes 300 työntekijää lomautetaan koronasulun ajaksi.

Kylpylähotelli

Opiskelijaporukka lähti Holiday Club Saimaan kylpylään – nyt yli 10 opiskelijalla todettu koronatartunta

Joukko LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston opiskelijoita on ollut viettämässä vapaa-aikaa Lappeenrannassa Rauhan alueella viime viikon keskiviikkona.

Rauhan sairaalan entinen päärakennus.

Kylpylöiden varauskalenterit täyttyvät maltillisesti talvilomien lähestyessä: suomalaiset tekevät varauksia viime tingassa

Etelä-Karjalan kylpylöiden varaustilanne on sesonkiaikana totuttuun tapaan parempi kuin muina viikkkoina.

Holiday Club Katinkullan majoitustiloja Vuokatissa.

Katinkullan kylpylä suljetaan koronavirustilanteen vuoksi

Kylpylä pysyy suljettuna kunnes koronatilanne helpottaa Suomessa.

Koristeita joulukuusessa.

Yritykset ovat varanneet pikkujouluja viime vuotta pirteämmin Etelä-Karjalassa – varauksia tehtiin jo alkuvuodesta

Yksikään merkittävän suuri ulkomaalainen yritys ei tuo tänä vuonna pikkujoulun juhlijoita Etelä-Karjalaan, mutta paikalliset yritykset ovat liikkeellä viime vuotta innokkaammin.

Ryanair lentää Lappeenrannasta muun muassa Berliiniin ja Ateenaan.

Lappeenrannan lentoasemalta pääsee nyt bussilla Imatralle

Savonlinja ajaa tästä päivästä alkaen Lappeenrannan lentokentältä Holiday Club Saimaan ja Imatran kylpylän kautta Valtionhotellille ja hotelleilta lentoasemalle.

Kiinalainen turisti nauttii tuoreesta lohesta Imatran Vuoksen kalastuspuistossa

Aasialaisturistien matkailukausi alkaa Etelä-Karjalassa – suurin osa turisteista on Kiinasta

Kesäsesongin ensimmäiset aasialaisturistit saapuvat Etelä-Karjalaan tulevana viikonloppuna.

Maisa Romanainen

Matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen jättää VR:n – siirtyy Holiday Clubin toimitusjohtajaksi

Romanainen aloittaa Holiday Clubin toimitusjohtajana 1. heinäkuuta.

Laskettelurinne jouluaattona.

Himoksen kylpylähankkeen kohtalo katkolla

Jämsän kaupunginjohtaja esittää, että kaupunki jatkaa osaltaan Himos kylpyläprojektin aiesopimuksen määräaikaa kuluvan vuoden loppuun asti.

Lemminkäisen tiedotustilaisuus Himoksen kylpylästä

Jämsän kylpylän aiesopimus umpeutuu – Holiday Club Resorts pyytää jatkoaikaa

Alkuperäisten kaavailujen mukaan kylpylän pitäisi olla jo avoinna.

Miehet kelluvat kylpylän altaassa.

Venäläisturistit täyttivät Etelä-Karjalan kylpylät

Imatran kylpylän viime vuosi oli 20 prosenttia edellisvuotta parempi suomalaisturistien yöpymisillä mitattuna.

mahindra intialaiset turistit saimaa lappeenranta

Kylpylä muuttui päiväksi Bollywoodiksi – kokousvieraat toivat Saimaalle omat kokit Intiasta ja tanssijat Lontoosta

Yli 200 intialaista kokousvierasta täyttävät Holiday Clubin kylpylän Lappeenrannassa. Päivällä he tutustuivat Saimaaseen risteilyllä.

Kanadanhanhia rannassa.

Hanhia viime vuotta vähemmän – sotkujen siivousta riittää silti

Hanhien sotkuja siivotaan Etelä-Karjalassa paikoin päivittäinkin, vaikka silmämääräisesti hanhien määrä on viime vuotta pienempi.

Kesäinen näkymä Saimaalta Lappeenran satamaan.

Shanghain matkamessut nostivat Saimaan kiinalaisten kesäkohteeksi

Kiinalaiset matkanjärjestäjät aloittavat kesällä vuorokauden kestävät valmismatkat Saimaalle.

Himoksen alue vetää tasaisesti matkailijoita sekä kesällä että talvella.

Holiday Club panttaa yhä päätöstä Himoksen kylpylästä – suunnittelu osoittautunut odotettua työläämmäksi

Holiday Club Resorts päätti lykätä investointipäätöstä Jämsän Himokseen rakennettavasta kylpylä-hotellista, koska suunnitelutyö ei valmistunut aikataulussa.

Seppo Juurikko

Katinkullan Seppo selvisi lähes 20 vuoden ulosotosta nauraen: "Olisimme Suomen rikkaimpia ihmisiä"

Kylpylähotelli Katinkullan toinen perustaja, Seppo Juurikko, oli ulosotossa Katinkullan konkurssin jälkeen melkein 20 vuotta. Aikaisemmin hän on vaiennut aiheesta.

Katinkullan logo

Kylpylän perustajan konkurssitarina herätti muistot – sai viestejä lasten hädästä ja itsemurhista

Vuokatissa sijaitsevan Katinkullan perustajat kokivat 90-luvun laman. Konkurssin muistavat myös muun muassa paikallinen kunnanvaltuutettu ja Holiday Clubin nykyinen toimitusjohtaja.

Katinkullan kylpylä Vuokatissa

Kylpylän perustajasta varattomaksi yhdessä yössä – "Olen muuttanut pakosta Espanjaan"

Katinkullan lomakeskuksen perustaja Pertti Lindeman kärsii vielä tänäkin päivänä 25 vuoden takaisen konkurssin seurauksista. Öisin hän palaa perustamaansa kylpylään palavereihin.

Holiday Club Saimaan vastaanotto

Venäläiset ovat palanneet myös kylpylälomille Suomeen

Venäläiset ostosmatkailijat palasivat Suomen rajakaupunkeihin, kun ruplan kurssi lähti nousuun. Nyt näyttää siltä, että myös kylpylälomailu on jälleen kasvussa.

Tiurun sairaala rapistuu

Liikemies: Holiday Club esti Saimaan rannalla sijaitsevan arvorakennuksen myynnin

Holiday Club kiistää väitteen myynnin jarruttamisesta.

Roskaosakkeiden hämäräbisnes: käsikirjoitus

Roskaosakkeiden hämäräbisnes -ohjelman käsikirjoitus

Tiurun entisen sairaalan pääovi

Tiurun entisen sairaalan kohtalon hetket: Puretaan ellei löydy käyttöä

Lappeenranta varautuu purkamaan Tiurun entisen sotasairaalan, mikäli sille ei pian löydy käyttöä. Kaupunki harkitsee asemakaavamuutosta, mikä poistaisi kiinteistön suojelumerkinnän ja mahdollistaisi siten sen purkamisen.

Miehiä golfaamassa elokuussa.

Golfista luopumiseen voi tarvita jopa rikollisten apua

Lomaosake joskus kaupaksi vain itse maksamalla.

Kuusamon Tropiikin matkailualue laajenee

Kuusamon golf-kentän ympäristöön kymmenien miljoonien investoinnit

Alueelle suunnitellaan isoa toimistohotellia. Hankkeen kustannusarvio on noin 4,5 miljoonaa euroa.

Sallaan rakenteille oleva lomakylä.

Rakennusala virkistymään päin Lapissa – Lomarakennuskohteet vielä pieniä

Lapin matkailurakentamisessa on valoa näkyvissä, mutta kohteet ovat vielä pääosin pieniä. Näin sanoo Rakennusliiton Lapin aluetoimitsija Jarmo Alatarvas. Kaikkiaan koko rakennusala on nyt hienoisessa nousussa. Näin arvioi Alatarvaan lisäksi kuusamolainen rakennusalan urakoitsija.

Kenttämestari Hannu Auvinen, Kuusamon Golf Oy

Holiday Club sijoittaa Kuusamoon 10 miljoonaa

Kaupunki ja Holiday Club Resort ovat päässeet sopuun alueen kehittämisestä. Petäjälammelle rakennetaan muun muassa Flow Park -seikkailupuisto.

Vuokattijuna.

Vuokatin maisemajunaa kokeillaan myös ensi kesänä – "Juna on nyt remontissa"

Pakettivolkkarin alustalle tehty Vuokatti-juna kulki lähes kuukauden ajan Sotkamon Vuokatin alueella. Juna saatetaan nähdä myös ensi kesänä.

Vesivahingon jälkiä lattialla.

Vesi lainehti väärässä paikassa kylpylähotelli Caribiassa

Vesiputken rikkoutumisen vuoksi mm. kuntosali on suljettu toistaiseksi.

Sallan kunnan ja Holiday Clubin yhteistyö alkaa jo tässä kuussa

Sallatunturin hotellin huoneiden peruskorjaus aloitetaan parin viikon sisällä ja uusien loma-asuntojen rakentaminen syksyllä.

Kylpylähotelli

Intialaiset haluavat nähdä keskiyön auringon ja revontulet – Holiday Clubin intialaisomistajalla suuria suunnitelmia

Intialainen matkailualan jättiläinen Mahindra Holidays & Resorts omistaa nyt lähes 90 prosenttia Holiday Clubista. Kaupan myötä viikko-osakkeita kauppaava Holiday Club aikoo laajentaa toimintaansa.

Kylpylähotelli

Yrityskauppa ei vaikuta Holiday Clubin suunnitelmiin Suomessa

Intialainen Mahindra ottaa haltuunsa enemmistön eli liki 90 prosenttia suomalaisyhtiöstä. Yhtiöllä on suunnitteilla miljoonainvestoinnit Kuusamoon.

Holiday Club rakentaa Sallatunturilla taloja

Holiday Clubin osake-enemmistö myytiin Intiaan

Intialainen matkailuyritys Mahindra Holidays & Resorts ostaa osake-enemmistön suomalaisesta matkailuyrityksestä Holiday Club Resortsista. Yhtiöllä on Lapissa kylpylähotelleja ja loma-asuntoja Saariselällä ja Sallassa sekä loma-asuntoja Pyhällä ja Ylläksellä.

Kylpylähotelli

Intialaisyhtiö ostaa Holiday Club Resortsin

Mahindra & Mahindra -konserni on omistanut suomalaisesta Holiday Clubista aiemmin 23,3 prosenttia. Nyt omistus kasvaa 88 prosenttiin. Kaupan arvo on noin 28 miljoonaa euroa.

Jämsän kaupungintalo.

Jämsä päättänee kylpylähotellista vielä tässä kuussa

Lemminkäinen, Himoslomat ja Holiday Club Resorts suunnittelevat Jämsän Himokseen 50 miljoonan euron kylpylähotellikokonaisuutta. Jämsän kaupungin pitäisi lähteä hankkeeseen mukaan miljoonalla eurolla.

Sallan matkailulle piristystä hotellin ja kunnan yhteistyöstä

Itä-Lapin matkailu saa piristysruiskeen, kun kunta ja Holiday Club Resorts Oy perustavat uuden kiinteistöyhtiön. Kylpylähotelli remontoidaan ja lisäksi rakennetaan uusia loma-asuntoja.

Lemminkäisen tiedotustilaisuus Himoksen kylpylästä

Lemminkäinen: Teemme Himokseen kylpylän – avajaiset kolmen vuoden päästä

Lemminkäinen, Himoslomat ja Holiday Club Resorts ovat tehneet aiesopimuksen kylpylän, 120 huoneen hotellin ja noin 200 loma-asunnon rakentamisesta Jämsän Himokseen.

Kuusamon Tropiikki ja matkailupalvelut nauttivat uudenvuoden sesongista.

Holiday Club rakentaa Kuusamoon nipun loma-asuntoja

Tropiikin kylpylän ympäristöön noussee lähivuosina useita kymmeniä loma-asuntoja.

Henkilö pelaa rahapeliä.

RAY:n kasinoehdotus ei yllättänyt Imatralla

Kaupunginjohtaja Pertti Lintusen mukaan Itä- ja Kaakkois-Suomi ovat edelleen pelissä mukana. Myös kylpylähotelli Holiday Club Saimaa on edelleen kiinnostunut saamaan kasinon kylkeensä.

Taipalsaaren sairaala

Lappeenrannan kaupungilla on ratkaistavanaan kahden jättimäisen talovanhuksen tulevaisuus

Tiuruniemen ja Taipalsaaren entisten sairaalarakennusten tulevaisuus on auki. Kaksi isoa kiinteistöä etsii tulevaisuuden käyttäjiä.

Lapsia uima-altaan reunalla uimakoulussa.

Kainuun kylpylöissä vilskettä: "Hiihtolomaviikot vaikuttavat vahvasti kävijämääräämme"

Kainuun kylpylöissä ja Vesiliikuntakeskus Kaukavedessä hiihtolomaviikot näkyvät kävijöiden määrissä. Selvimmin lomalaisia vetää Holiday Club Katinkulta Vuokatissa.

Rauha hotelli

Massiivinen Rauhan lomakohde panostaa suomalaismatkailijoihin – venäläisten määrä laskee

Lappeenrannan ja Imatran rajalla sijaitsevalla Rauhan alueella on kylpylähotelli, loma-asuntoja, kauppakeskus ja kilometreittäin jää-, hiihto- ja kävelyreittejä. Alue on nojannut talviaikaan vahvasti venäläismatkailijoihin, mutta viime kuukausina markkinoinnin painopiste on siirtynyt kotimaahan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle