Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Paavo PIskonen ja hevonen elokuvassa Kuningas lähtee Ranskaan (1986).

Unohdettu elokuvahelmi Kuningas lähtee Ranskaan on säilyttänyt arvoituksellisuutensa

Anssi Mänttärin mustavalkoinen elokuva Haavikon näytelmästä.

Joonas Konstig

Joonas Konstigin kolumni: Neljä ohjetta sinulle, joka haluat ajatella itsenäisesti

Toisten mielipiteitä ei voi hyväksyä ennen kuin hyväksytään, että ihminen ei suvaitse toisten mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Joonas Konstig. Kolumnin voi myös kuunnella.

Joonas Konstig

Joonas Konstigin kolumni: Myyntitykki on jalompi ihminen kuin taiteilija

Romanttinen taiteilija miettii itseään, myyjä muita ihmisiä, kirjoittaa Joonas Konstig.

Aleksis Salusjärvi

Aleksis Salusjärven kolumni: Kulttuurielämä on menettänyt liian paljon liian nopeasti, surusta tuli pysyvä

Viime vuosina on kuollut suuri joukko kulttuurin tähtiä. Heidän myötään kokonainen aikakausi on jäämässä taakse, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

Kirjailija Paavo Haavikko

"Huono ammatti, hyvä harrastus" – antiboheemi Paavo Haavikko

Henkilökuvassa kirjailija, pamfletisti, liikemies, näkijä.

eli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitusta. "Sammon taonta", yksityiskohta. Öljyvärimaalaus (maalaus): Akseli Gallen-Kallela, 1893.

Hyvä vai paha Sampo?

Sampo-myyttiä on tulkittu monella tavalla

Kirjojen Suomen lukulista 70-luvulle.

Selkä edellä historiaan – näihin kirjoihin kiteytyy 1970-luku

Millaisena sinä muistat 1970-luvun? Osallistu keskusteluun!

Heikki Nousiainen Urho Kekkosena työpöydän ääressä

Toivedraamoja vallasta ja politiikasta Areenassa

Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti Areenassa

Kaisa Korhonen.

Kahtiajakautunut Suomi surettaa ohjaaja Kaisa Korhosta –  ”On kypsää sanoa mielipide, mutta vain kuuntelemalla kehittyy”

Kulttuurivieras Kaisa Korhonen sanoo, että oman mielipiteen sanominen on aina tärkeää. Tärkeissä asioissa on kuitenkin harvoin vain yksi oikea näkemys. Korhosen tuorein ohjaus pyörii parhaillaan Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Ohjaaja Kai Paavilainen ja lavastaja Emiilia Kosonen.

Näytelmä Rauta-aika kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä – valmistuu kesäksi 2017 ja nähdään Kolilla

Teatteri Väkivahva toteuttaa Paavo Haavikon kirjoittaman näytelmän, joka kuuluu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuuksiin. Esitysympäristönä on jylhä pohjoiskarjalainen vaaramaisema.

Hannu Mäkelän kuva käsitelty Andy Warhol -tyyliin

Tulvavesi opetti Hannu Mäkelälle tärkeimmän asian rakkaudesta

Kirjailija Hannu Mäkelä kertoo, mikä on olennaista elämässä.

Paavo Haavikon runo innosti poliitikkoja – Kuuntele vaalikeskustelu Yle Areenasta

Ajantasan suuressa vaalikeskustelussa pohdittiin muun muassa sitä, miten saadaan palautettua luottamus politiikkaan.

Peter von Bagh

Peter von Bagh Aki Kaurismäen silmin

Aki Kaurismäki puhuu Peter von Baghista.

Kuusi kuvaa: haastattelussa Sara Paavolainen

Sara Paavolaisen kuusi kuvaa

Näyttelijä Sara Paavolainen oli ujo abi, kun hänet valittiin Ainoksi Kalle Holmbergin Rauta-aikaan. Varhaisessa lapsuuskuvassa Sara nojaa isän aarteeseen, Grundig-merkkiseen magnetofoniin. Katso kuusi kuvaa Sara Paavolaisen elämän albumista!

Seinäjoen kaupunginteatterin syyskauden avaa Paavo Haavikon kirjoittama kansankomedia Kaisa ja Otto.

Pohjanmaan teatterit luottavat klassikoihin ja rakkauteen

Vaasan ja Seinäjoen kaupunginteattereissa luotetaan tänä syksynä klassikoihin. Nikolai Gogolin ja William Shakespearen tekstien lisäksi ohjelmistossa on Tove Janssonia sekä musikaali Baddingistä. Lisäksi nähdään harvinainen kansannäytelmä Paavo Haavikolta.

Yle Areena logo.

Mutapainin ystävät: Paavo Haavikko

Mutapainin ystävien Tekijät tapetilla -sarjaan on tällä kertaa pyydetty kirjailija Paavo Haavikko, joka haastattelussa osoittautuu yllättäen olevan "tällanen tavallisen rento Reiska vaan".

Sofi Oksanen

Oksanen wins Nordic Literature prize

Author Sofi Oksanen was presented with the Swedish Academy's Nordic literature prize on Wednesday night. She is the first Finnish woman to receive the award.

Kirjailja Sofi Oksanen vastaanottaa Ruotsin Akatemian pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon.

Ruotsin Akatemia luovutti Sofi Oksaselle "pikkunobelin"

Sofi Oksanen sai arvostetun palkinnon viidentenä suomalaiskirjailijana. Hänen uusimman romaaninsa käännös on juuri ilmestymässä Pohjoismaissa.

Sofi Oksanen

Now Swedish Academy's turn to honour author Oksanen

The most celebrated Finnish author of her generation, Sofi Oksanen has previously won the Nordic Council Book Prize and the Finlandia Prize, among many others.

Yle Areena logo.

Anselm Hollo oli Suomen etäispääte beat-runouteen

Anselm Hollon Lontoosta vuonna 1960 lähettämä runotervehdys antoi aavistuksen siitä, miltä maailmalla huudossa ollut beat-lyriikka olisi saattanut kuulostaa suomeksi. ”Square on skvääri, hep on sfääri.”

Näyttelijä Juha Kukkonen elokuvassa Miesten välisiä keskusteluja

Kotimainen indie-elokuva on kielletty alle kolmekymppisiltä

Elokuvaohjaaja Jarmo Lampela ohjasi kotimaisen indie-elokuvan, jota suositellaan yli 30-vuotiaille. Miesten välisiä keskusteluja saa ensi-iltansa perjantaina.

Yle Areena logo.

Kirjailijaseurueen hilpeä matka Tukholmaan 1961

Hymy oli herkässä, savukkeet tuprusivat ja aina löytyi aihe maljalle, kun nimekäs kirjailijaseurue matkasi Suomenlahden yli Tukholmaan vuonna 1961.

Yle Areena logo.

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu

Kirjailijasta kirjoitettua vakavaa elämäkertaa voi mielestäni pitää jonkinlaisena mittarina kirjailijan merkityksestä jälkipolville ja kirjallisuudelle yleensäkin. Näin siitä huolimatta, että monesta tärkeästä kirjailijasta elämäkerta on yhä tekemättä.

nainen nauraa

Puujalkavitsi koettelee korrektiuden rajoja

Puujalkavitsejä kuvaillaan usein huonoiksi vitseiksi. Sitä ne eivät missään nimessä ole, sanoo kreisihuumoriin ihastunut, puujalkavitseistä työväenopistossa kurssin pitävä Helena Virtain. Hänen mielestään puujalkavitsi on sitä hauskempi, mitä kauempaa metsästä se on.

Arkkitehdit Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren rakennuttivat Kirkkonummen Hvitträskiin erämaa-ateljeen vuosina 1902-1903.

Haavikon Honkaa ja graniittia esitetään radiokuunnelmana

Radioteatteri esittää lokakuussa Paavo Haavikon aiemmin julkaisemattoman elokuvakäsikirjoituksen pohjalta sovitetun kuunnelman, Honkaa ja graniittia. Tekstiä ei ole aikaisemmin esitetty.

Paavo Haavikko

Kirjailija Paavo Haavikon elämän viimeisiä hetkiä koskevaan kiistaan ratkaisu

Kihlakunnansyyttäjä ei nosta syytettä kirjailija ja runoilija Paavo Haavikon viimeisiin elämänvaiheisiin ja sairaudenhoitoon liittyvästä kirjoittelusta. Syyttäjän mukaan tapauksessa ei ollut riittävästi näyttöä tahallisista rikoksista. Asiasta tehtiin useita eri tutkintapyyntöä.

Yle Areena logo.

Tuhlaajapoika ja Sokrates

Tuhlaajapoika-trilogian viimeisessä osassa päähenkilö istuu vuonna 1992 veneessään Oulun edustalla keitellen perunoita ja filosofoiden. 75 vuotta täyttävä Suomi oli syöksynyt ennennäkemättömään lamaan.

Anneli Sauli ja Jenni Banerjee elokuvassa Kohtaamisia

Anneli Sauli Pyynikin Rauta-ajan tähdeksi

Pyynikin kesäteatterissa nähdään ensi kesänä Paavo Haavikon kirjoittama Rauta-aika. Kalle Holmbergin vuonna 1982 ohjaama tv-draama nähdään nyt ensimmäistä kertaa näyttämösovituksena. Näytelmän myötä Pyynikin kesäteatterin estradille nousee mm. Anneli Sauli. Näytelmän ohjaa Kari Heiskanen.

Kirjailija Arto Seppälä sai aforismipalkinnon

Suomen aforismiyhdistys on myöntänyt tämänvuotisen Samuli Paronen -tunnustuksen kirjailija ja aforisti Arto Seppälälle. Yhdistyksen hallitus eli palkintoraati kiittelee Seppälää tiiviistä mutta ilmavasta kielestä, oivalluksista ja huumorin pilkahduksista.

Kustannusyhtiö Otavan yllätyserot

Otavaa yli sata vuotta hallinnut Reenpään suku siirtyy sivuun konsernin johdosta. Aamun kirjasta tuttu toimittaja Seppo Puttonen arvioi, mitä Otavan yllätyserojen takana oikein voisi olla.

Kuningas Harald -kuunnelman kuvistusta, kuningas ja kansaa

Paavo Haavikon kuunnelmia Kuningas Haraldista

Radioteatteri esittää viisi kuunnelmaa kuningas Haraldista.

Mauno Saari

Kiistelty Haavikko-elämänkerta ilmestyi etuajassa

Kirjailja, akateemikko Paavo Haavikon elämäkerta on ilmestynyt. Haavikko-niminen mies -teoksen julkaisu yritettiin estää jopa oikeusteitse, mutta lopulta kirja ilmestyi etuajassa.

Yle Areena logo.

Mauno Saari: Haavikko-niminen mies

Mauno Saaren kirja Haavikosta suututti Haavikon pojan Heikin. Saari seurasi Haavikon elämää tämän kuolemaan asti. Kirja paljastaa mm. Haavikon naissuhteet ja raivokohtaukset.

Paavo Haavikko

Kohuttu Haavikko-kirja painettu

Jo etukäteen kohua herättänyt Mauno Saaren kirja Paavo Haavikosta on saatu painettua valmiiksi Keuruulla Otavan kirjapainossa. Kirja tulee myyntiin huomenna perjantaina.

Paavo Haavikon teos julkaistaan postuumisti

Paavo Haavikon proosateos Suomi kysymyksessä, vastauksena Venäjä julkaistaan keväällä 2010. - Kirja on vasta käsikirjoitusvaiheessa, joten paljon enempää siitä ei vielä voi kertoa, sanoo WSOY:n tiedottaja Katri Wanner.

Jälkiviisaat

Jälkiviisaat: Budjetti ja Haavikon elämäkerta

Jälkiviisaat keskustelivat perjantaina Aamu-tv:ssä muun muassa budjetista ja Paavo Haavikon elämäkerrrasta. Keskustelijoina olivat Tuulikki Petäjäniemi, Kalle Isokallio ja Jan Erola.

Elämäkertoja kirjakaupassa

Elämäkerrat ovat kohuherkkiä kirjoja

Paavo Haavikon elämäkertaa koskeva kiista meni harvinaisella tavalla oikeussaliin asti jo ennen julkaisemista. Elämäkerrat ovat kuitenkin kohuherkkiä teoksia, ja kustantajat joutuvat usein toimimaan kiinnostavien paljastusten ja objektiivisuuden ristivedossa.

Paavo Haavikon elämäkerran saa julkaista

Otava saa julkaista Paavo Haavikon elämäkerran haluamallaan tavalla. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi tänään Haavikon pojan vaatimuksen estää kirjan julkaisu uhkasakon voimalla, ennen kuin hän on hyväksynyt tekstin.

Paavo Haavikko

Loukkaava elämäkerta Haavikosta voidaan kieltää

Paavo Haavikon poika yrittää estää isänsä elämäkerran julkaisun. Mauno Saaren kirja voidaan kieltää, jos se sisältää yksityiselämää loukkaavaa materiaalia, kommentoi kauppaoikeuden professori.

Lauantai on omistettu aforismeille

Suomi juhlistaa aforismipäivää lauantaina, joka on myös Suomen aforismiyhdistyksen nelivuotispäivä.

Yle Areena logo.

Kirja A & Ö: Paavo Haavikko

Paavo Haavikko väitti viimeiseen asti, että hän ei ollut kirjailija, vaikka kirjoja valmistui yli kahdeksankymmentä.

Paavo Haavikolle postuumi palkinto

Kirjailija Paavo Haavikko on saanut palkinnon aforismeistaan. Palkinnon myöntäneen Suomen aforismiyhdistyksen mukaan Haavikko sai kuulla palkinnosta ennen kuolemaansa ja oli siitä ilahtunut.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle