Uusimmat artikkelit
ESS: Orimattilan Kehräämön ostaja selvisi
Etelä-Suomen Sanomien mukaan yrittäjä Vesa Laurinmäki on Kehräämön uusi omistaja.
Kirjojen kierrättäminen muuttuu pakolliseksi – voi nostaa uusien kirjojen hintaa
Vielä ei tiedetä, tuleeko kirjoille omat keräysastiat vai kerätäänkö ne keräyspaperin yhteyteen. Tällä hetkellä ehjätkin kirjat voivat päätyä sekajätteeseen.
Orimattilan kaupunginjohtaja: Kehräämölle on löytynyt uusi omistaja
Kaupunginjohtaja Kalle Larssonin mukaan myynti toteutunee ensi viikolla.
Orimattilan Pakaan aurinkovoimalasuunnitelmaa muovataan vielä
Kaupunki keräsi elokuussa huomautuksia asianosaisilta. Hankeyhtiö päivittää nyt hakemustaan.
Parikymppinen nainen tuomittiin yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä Orimattilan kahakassa
Kaikkiaan neljä henkilöä oli käräjäoikeudessa yhtä aikaa vastaajina ja asianomistajina toukokuisesta yhteenotosta.
Kirjailija Mila Teräs saa valtion viisivuotisen apurahan
Taidetoimikunnat saivat ennätysmäärän apurahahakemuksia. Apuraha myönnettiin vain harvoille.
Teitä suljetaan Lahden seudulla lauantaina ja sunnuntaina triathlonin vuoksi – tarkista jo kotona, onko ajoreittisi kisakäytössä
Ironmanin MM-kisojen pyöräilyreitti kulkee neljän kunnan alueella. Esimerkiksi Riihimäentieltä ei pääse kääntymään Kärkölään kilpailun aikana.
Orimattila aloittaa JunnuYliopisto-toiminnan – tiedekasvatukseen tutustuvat ensimmäisenä eskarilaiset
Varhaiskasvatuksesta lukiolaisiin asti ulottuvaa JunnuYliopiston tiedekasvatuspolkua on kuljettu Lahdessa jo parin vuoden ajan.
Energiajätteen lajittelu loppuu Lahden seudulla kerros- ja rivitaloissa – tilalle tulee muovipakkausten keräys
1. elokuuta alkaen Salpakierto järjestää muovijätekeräyksen yli viiden asunnon kiinteistöillä. Samalla energiajäteastiat jäävät pois käytöstä.
Kehräämön konkurssipesä patistaa Orimattilan kaupunkia nopeaan ratkaisuun – mietintäaikaa on annettu vain pari kuukautta
Suunnitteilla on, että yksityinen yritys ostaisi kehräämön ja kaupunki tulisi tiloihin suureksi vuokralaiseksi.
Sinilevähavainnot lisääntyvät loppukesällä, jolloin vanhentuva sinilevä nousee pintaan
Hämeessä on havaittu kuluvalla viikolla sinilevää kaikkiaan seitsemällä järvellä.
Orimattilan kaupunginhallitukselta vihreää valoa Kehräämön aiesopimukselle
Kehräämö-kiinteistön kunto menee seuraavaksi asiantuntujoiden syyniin. Kaupunki ja pääomasijoittaja maksavat selvitykset yhdessä.
Poliisitutkinta tapon yrityksestä Orimattilassa valmistui – sopassa oli selvitettävänä 10 muutakin rikosta
Kahden naisen ja kahden miehen porukassa epäillään tapahtuneen samassa tilanteessa muun muassa pahoinpitelyjä.
Orimattilan kaupunginhallitus päättää sopimuksesta, jolla pohjustetaan neuvottelua Kehräämön tilojen vuokraamisesta
Sijoittaja olisi kiinnostunut ostamaan ilman omistajaa jääneen liikekiinteistön. Aiesopimuksella kaupunki osoittaisi, että se on valmis neuvottelemaan vuokralaiseksi ryhtymistä.
Frisbeegolfin harrastajat suuntaavat Lahti Openiin – tuleeko muovikiekkoon jatkossa älysiru?
Ensimmäiset kisat Nastolassa ja Iitissä jouduttiin perumaan, kun ilmoittautuneita heittäjiä oli liian vähän.
Orimattilaan lähivuosina muuttaneet ovat tyytyväisiä uuteen kotikaupunkiinsa, kertoo kysely.
Kyselyyn vastasi 200 asukasta, jotka olivat muuttaneet kaupunkiin viimeisten kolmen vuoden aikana.
Hämeenmaan Prisma-hanke Orimattilaan myötätuulessa
Prisman asemakaavamuutos on lainvoimainen
Koululainen rikkoi etuhampaansa liikuntatunnilla lähes 30 vuotta sitten – kaupunki päätti korvausten maksamisesta viime viikolla
Henkilön etuhampaat vahingoittuivat liikuntatunnilla Orimattilassa vuonna 1994. Tapaturman jälkeen kaupungin julkinen hammashuolto hoiti hampaat puutteellisesti.
Suuri malminetsintäaluevaraus Orimattilan seudulle
Malmiyhtiö Rio Tinto Exploration harkitsee malminetsintää Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan alueilta
Etenevä sairaus vei Amanda Salliselta kyvyn juosta – 15-vuotias löysi ilon kartingista ja lähetti tärkeän viestin muille nuorille
Ääreishermostoa rappeuttavaa tautia sairastava Amanda Sallinen piti ysiluokkalaisten puheen peruskoulun päättäjäisissä. Hän muistutti, etteivät arvosanat määritä ihmistä.
Orimattilan Kehräämön nettihuutokauppa ei tuottanut tarjouksia
Pesänhoitajan mukaan konkurssikiinteistöstä käydään kuitenkin keskustelua potentiaalisten ostajien kanssa.
Orimattila palasi vanhaan malliin koulujen johtamisessa – nyt kahdelta koululta puuttuu rehtori
Aiemmin kahdella alakoululla oli vain yksi rehtori, mutta huonosti toimiva malli lakkautettiin. Omasta kaupungista ei kuitenkaan löytynyt tarpeeksi halukkaita uusiksi rehtoreiksi.
Orimattilan kevään viimeinen kouluruoka on valmistettu jo tänään – tarjolla ei ole koululaisten ykkössuosikki
Kylmävalmistuksessa ruoka tehdään ja kuljetetaan jo edellisenä päivänä kohteeseen.
Porvoonjoen varteen rakennettiin vetinen luontoparatiisi, joka saa kokeneenkin metsämiehen herkistymään
Suomeen on muutamassa vuodessa rakennettu valtion tuella kymmeniä kosteikoita. Tarve olisi sadoille. Kosteikot elvyttävät hupenevia vesilintukantoja ja auttavat ilmastonmuutoksen oireisiin.
Mitä piispaehdokkaat ajattelevat samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä? Kysyimme kolme tiukkaa kysymystä
Mikkelin hiippakunnassa on vajaan viikon päästä edessä piispanvaalit. Uusi piispa aloittaa virassaan syyskuun alussa.
Prisman tulo Orimattilaan ei etene ennen kesää
Hallinto-oikeus kumosi huhtikuun lopulla kaavamuutokseen liittyneet valitukset. Kaupunki ja Osuuskauppa Hämeenmaa odottavat tilanteen lopullista selkiytymistä.
Epäilty tapon yritys Orimattilassa – käräjäoikeus vangitsi teosta epäillyn naisen
Vuonna 1997 syntynyt orimattilalaisnainen vangittiin todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Toinen epäilty, vuonna 1983 syntynyt mies, vapautettiin kuulustelujen jälkeen.
Lakkovaroitus koskee Hämeessä kymmentä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikköä
Lakkovaroituksien lisäksi sosiaalipalvelualalla on jo voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto.
Perussuomalaiset on Hämeen vaalipiirin ykkönen, vihreät menetti ainoan edustajansa
Yle Häme seurasi tulosillan tunnelmia.
ABO Wind valmistelee Orimattilan tuulivoimapuistoa – Kuivannolle rakennetaan liki 200 metrinen masto tuulenmittaukseen
Orimattilan ympäristövalikiokunta käsittelee väliaikaisen tuulenmittausmaston pystyttämistä keskiviikkona 4. huhtikuuta. Mastoa yhtiö tarvitsee tuuliolosuhteiden selvittämiseen.
Säde Kalpio, 22, opiskelee päiväkotityönsä ohessa sosionomiksi – hänen kaltaisiaan tarvitaan tuhansia, mutta tavoite lienee mahdoton
Kahdella kolmesta päiväkodin työntekijällä täytyy olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus vuoteen 2030 mennessä. Nykyinen koulutusmäärä ei riitä täyttämään tarvetta.
Orimattilan Kehräämön kiinteistöä myydään nettihuutokaupassa
Kiinteistöyhtiö hakeutui helmikuussa konkurssiin. Nyt ostajaa etsitään tiloille, joissa on vuokrattavaa melkein 14 000 neliömetrin verran.
Orimattilan Kehräämön kiinteistö nettihuutokauppaan
Kulttuuri-, hyvinvointi-, viihde- ja ostoskeskuksessa toimii tällä hetkellä noin 30 vuokralaista.
Lopen koirasusijutun oikeuskäsittely finaalissa: korkein oikeus ei antanut valituslupaa
Päätekijän lainvoimaiseksi tuomioksi tuli vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista ja 40 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Poliitikko kypsyi toimittajan kirjoituksiin – nyt hän uhkailee paikallislehteä poikkeuksellisella valtuustoaloitteella
Orimattilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja aikoo esittää kaupungin ilmoitusten poistamista paikallislehdestä. Tutkijan mukaan median taloudellinen painostaminen on väärin yleisön kannalta.
Orimattilan Kehräämö on hakeutunut konkurssiin
Kiinteistöyhtiöllä on velkaa satoja tuhansia euroja.
Orimattilassa uskotaan edelleen Hennaan – kaupunki tilaa uuden suunnitelman alueen kehittämisestä ulkopuoliselta tekijältä
Hennan alueen kehittäminen kirvoitti Orimattilan valtuuston pitkälliseen keskusteleen maanantai-iltana.
Kahden auton nokkakolari Orimattilassa – neljä sai vammoja
Poliisi epäilee, että pakettiautoa kuljettanut nainen syyllistyi muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen.
Näin käy, kun haave kolmesta lapsesta toteutuu yhdessä rysäyksessä: ”Tämän vuoden tavoite on pitää kaikki hengissä”
Kolmosia syntyy Suomessa vuosittain alle kymmenen. Kolmen vauvan raskaus on harvinaisempaa kuin ennen. Vielä 1990-luvulla kolmosia syntyi Suomessa noin 20 kertaa vuodessa.
Mies ja nainen vangittu epäiltyinä törkeistä ryöstöistä Orimattilassa
Poliisilla ei ole vielä tietoa tekijöiden motiivista. Sekä ryöstäjät että uhrit olivat nuoria aikuisia.
Palvelualan lakko uhkaa sulkea Päijät-Hämeen suurimpia elintarvikeliikkeitä helmikuussa
PAM antoi lakkovaroituksen sunnuntaina yllättäen kesken tes-neuvottelujen vauhdittaakseen neuvottelujen etenemistä.
Tyly arvio: Heinola–Lahti–Orimattila-välin lähijunayhteyden tuloilla katettaisiin vain murto-osa kustannuksista
Traficomin selvityksen mukaan yhteysvälillä kannattaisi ennemmin kehittää bussiliikennettä.
Lahti ja Orimattila ovat varautuneet ukrainalaisoppilaiden määrän kasvuun
Kaupunkeihin on tullut vuodenvaihteessa uusia vastaanottokeskuspaikkoja. Vielä ei tiedetä, paljonko joukossa on lapsia ja nuoria, mutta kouluissa on valmistauduttu tekemään heille tilaa.
Päiväkotien henkilökunnan saatavuutta turvataan työelämäyhteistyöllä – taustalla on uusi kelpoisuusvaatimus
Päijät-Hämeen kuntien ja LAB-ammattikorkeakoulun yhteistyössä 22 lastenhoitajaa kouluttautuu varhaiskasvatuksen sosionomeiksi.
Orimattila hakee uutta Hennan kehittämissuuntaa
Kehittämissuunnitelman tekotapa valitaan tammikuun lopulla. Orimattila on laittanut Hennaan noin 15 miljoonaa euroa.
Viisi Osuuspankkia Uudeltamaalta ja Päijät-Hämeestä yhdistyi – toiminta uudella nimellä on alkanut
Askolan, Kärkölän, Mäntsälän, Orimattilan ja Pukkilan Osuuspankit ovat yhdistyneet. Nimi vaihtui vuodenvaihteessa Ylä-Uudenmaan Osuuspankiksi, mutta konttorit jatkavat ennallaan.
Uudet vastaanottokeskukset aloittavat toimintansa Hämeessä tammikuun alussa
Maahanmuuttoviraston kanssa sopimuksen vastaanottokeskuksista tehnyt yhtiö uskoo paikkamäärän täyttyvän, koska ukrainalaispakolaisia tulee edelleen.
Kunnallinen jätteenkuljetus tulee käyttöön Lahden seudulla
Lahden seudun jätelautakunta on päättänyt siirtymisestä kunnan kilpailuttamaan seka- ja energiajätteenkuljetukseen.
Kirjastot tarjoavat suomenvenäläisille väylän osallistua politiikkaan – Anna Sidorova: ”Opimme lähtömaassa, että äänet eivät vaikuta mihinkään”
Suomessa asuvat venäjänkieliset osallistuvat harvoin paikalliseen kaupunkielämään tai politiikkaan. Seitsemän kirjastoa on alkanut kutsua erityisesti heitä yhteiskunnalliseen keskusteluun mukaan.
Kaupat taistelevat pahenevan pakettikaaoksen keskellä – Posti kehottaa asiakkaita toimimaan nopeasti
Nettikauppa on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, ja se näkyy lähetettyjen pakettien määrässä. Alalla odotetaan kasvun jatkuvan kovana.