Uusimmat artikkelit
Suomen Kansallisoopperan ja -baletin kotimaan kiertue päättyy Turkuhalliin
Tuotanto on nähty aiemmin myös Oulussa, Rovaniemellä, Joensuussa ja Helsingissä.
Turku selvittää Artukaisten kehittämismahdollisuuksia – tähtäimessä työpaikkoja, tapahtumia ja asuntoja
Kaupungin tavoitteena on kasvaa meren suuntaan, missä Artukaisilla on keskeinen rooli.
Turku ei aio jäädä nuolemaan näppejään, kun UMK:lle etsitään uutta kotia: Turkuhalli valmiina ottamaan kopin tapahtumasta
Tapahtumakeskus Logomo on osoittautunut liian pieneksi paikaksi suositulle tapahtumalle. Turun kaupunki ja tapahtumatuottajat esittävät ratkaisuksi Turkuhallia.
Saku Koivulla ja taustavoimilla alkaa olla kiire, jotta kiekko-ottelut saadaan oikeasti Turun ratapihalle
Turun Palloseura tukee vahvasti uuden elämyskeskuksen rakentamista. Rahoitusta pitää löytyä uuteen areenaan ja asuntoihin kesäkuun loppuun mennessä. Pelkkä areena maksaa yli sata miljoonaa.
Satavuotias TPS antaa yhä voita leivän päälle takavuosien legendoille – Saku Koivu: ”TPS-sydän sykkii rinnassa aina”
Turun Palloseuran synttäreitä on juhlittu vanhoilla peliasuilla, mutta varsinainen juhlaottelu pelataan lauantaina Turkuhallissa. Ex-kiekkoilijat ja nykyiset tepsiläiset kertovat mietteitään seurasta.

TPS ja Ässät kohtaavat Turkuhallissa – molemmissa fanileireissä toiveet ovat korkealla
Turun TPS juhlii satavuotista historiaansa ja juhlaotteita toivotaan myös kaukaloon. Porin Ässien toivotaan parantavan huomattavasti viime kaudesta.
Kommentti: "Pää ei kestä", "sulaa keväällä" – Tapparan sankarivahti vihjasi jo aiemmin, miten hyvältä hänestä tuntuu juuri nyt
Viimeistään Suomen mestaruus osoittaa, että Christian Heljanko on kullan arvoinen maalivahti, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Simo Arkko.

Kaapo Kakko kertoo suomalaisten NHL-tähtien rajuista yhteisharjoituksista – "Näiden jäätreenien jälkeen ei jaksa kuin maata sohvalla"
NHL-kausi alkaa 12. lokakuuta, mutta suomalaiset pelaajat voivat vielä harjoitella kotikonnuillaan. Turkuhallissa riittää harjoitusseuraa, sillä alueelta on lähtöisin monia huippukiekkoilijoita.

Maata näkyvissä -festareja ei järjestetä Turussa marraskuussa
Loppukesästä pahentunut koronavirustilanne pakotti järjestäjät luopumaan hankkeesta.

Minna Arve: Turku edellyttää valtion mukaantuloa elämyskeskuksen areenahankkeeseen
Kaupungille ei saa myöskään asettaa lisämaksuvelvollisuuksia.

Turun päättäjät eivät halua sijoittaa 30 miljoonaa euroa elämyskeskukseen nykyisillä tiedoilla – asia etenee uuteen valmisteluun
Kaupunginjohtaja veti pois esityksensä kaupunginhallitukselle siitä, että Turku lähtisi areenayhtiöön mukaan.
Bussiyhtiöltä haetaan korvausta Lauri Tähkän konsertin paluukuljetusten myöhästymisestä
LS-Liikennelinjat on ilmoittanut ajamattomien vuorojen syyksi ajojärjestelyvirheen Excelissä.

TPS oli konkurssin partaalla, kun miljonäärit avasivat lompakkonsa: "Tuntui pahalta, että meille tärkeää asiaa ei olisi olemassa" – henkitoreissaan ollut seura ei ole vakavarainen vielä jättisijoitusten jälkeenkään
Kultaiset muistot Turun Palloseuran menestysvuosilta saivat Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan sijoittamaan valtavia summia raskaasti tappiolliseen jääkiekkoseuraan.

TPS:n surkeat kotipelit jatkuivat – Ässät teki masentavan seuraennätyksen
TPS ei ole saavuttanut ainoatakaan pistettä jääkiekkoliigan syksyn kotiotteluistaan.

KooKoolla kulkee, TPS:lla ei – turkulaisille kuudes peräkkäinen tappio
Jääkiekkoliigan peränpitäjäksi vajonnut Turun Palloseura kärsi tiistaina kuudennen peräkkäisen tappionsa, kun KooKoo kävi hakemassa Turkuhallista vierasvoiton maalein 4-1.

Agilityn MM-kisat käynnistyivät Turussa – Suomen kokeneelta joukkueelta odotetaan ainakin yhtä mitalia, norjalaiset jäivät kotiin
Maailmanmestaruuksista kilpailee lähes 500 koirakkoa 40 maasta.

Kaapo Kakko on opetellut kesällä välttämään lööppijulkisuutta – NHL-konkarit sparraavat suomalaisnuorukaista kohti suurta seikkailua New Yorkissa
Kakkosvaraus Kaapo Kakko lähtee pelaamaan uransa ensimmäistä NHL-kautta New Yorkiin ilman perhettään.

Turku ja TPS juhlistavat Kaapo Kakon maailmanmestaruutta Turkuhallissa
Kakon ohella paikalle yritetään saada myös MM-pokaali.

HC TPS otti vetovastuun Turkuhallin tapahtumista
HC TPS:n tavoitteena on saada halliin jääkiekon ohella myös muita vetovoimaisia tapahtumia.

Teinisensaatio Kaapo Kakko ihmetteli saamaansa taklausta TPS:n pitkän kriisipalaverin jälkeen: "En tiedä, miten siinä niin kävi"
Kaapo Kakon potentiaali oli kaikkien nähtävillä keskiviikkona. Se ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan alavireistä TPS:ää tappiolta.

Tomi Kallion jäähyväistapahtuma Turkuhallissa
Entinen TPS-kapteeni teki menestyksekkään uran Suomessa ja Ruotsissa.

TPS vihdoin voittokantaan CHL:ssa
TPS oli hävinnyt kaksi aiempaa CHL-liigan otteluaan.

TPS:n juhlat vaihtuivat pettymykseen - Selin myönsi: "Kiekko pomppi meille onnekkaasti"
Helsingin IFK nappasi jääkiekkoliigan pronssimitalit, kun joukkue kukisti perjantaina Turkuhallissa Turun Palloseuran jatkoerässä 3-2.

Kirivaiheen taas löytänyt Tappara sysäsi TPS:n kuilun partaalle välierissä - Palloseuran ylivoima kyykkäsi pahoin
Tampereen Tappara otti lauantaina kolmannen voiton jääkiekkoliigan välierissä, kun Turun Palloseura kukistui Turkuhallissa 2-1.

SaiPan asenne rautaa - Tuohimaa tylsytti TPS:n tähdet
Turun Palloseura ei onnistunut toisellakaan yrittämällä katkaisemaan Liigan puolivälieräsarjaa SaiPaa vastaan.

Hurjavireinen TPS löylytti idän ihmettä - välieräpaikka katkolla maanantaina
Turun Palloseura otti lauantaina Turkuhallissa Liigan puolivälieräsarjan kolmannen voittonsa SaiPasta murskaluvuin 7-0.

TPS iski jatkoerässä: Zach Budish turkulaisten sankari
Zach Budish laukoi TPS:n 4-3-voittomaalin jatkoerässä.
TPS kehittää ottelutapahtumistaan entistä elämyksellisempiä
HC TPS nappasi uuden liiketoimintajohtajan isosta ohjelmatoimistosta.

Elämysareenoiden buumi valtasi Suomen – Rakennetaanko nyt lottovoittoja vai rahasyöppöjä?
Vaikka nykyisillä monitoimiareenoilla on taloudellisesti tiukkaa, suunnitellaan viiteen kaupunkiin uusia tapahtumakeskuksia. Jättiareenoiden uskotaan muun muassa vetävän Suomeen ulkomaisia artisteja.

Turun Palloseuralle helppo voitto Jukureista
Turun Palloseuran ja Jukurien kauden kolme aiempaa kohtaamista jääkiekon Liigassa olivat olleet tasaista vääntöä ja päättyneet maalin erolla, mutta tiistaina Turkuhallissa tahti oli toinen.

TPS kuritti Lukkoa - sarjakakkoselle sadan pisteen raja rikki
Turun Palloseura vankisti asemaansa Liigan kakkospaikalla ja ylitti sadan pisteen rajan lauantaina, kun Rauman Lukko kaatui Turkuhallissa 4-1.

Ilves jaksoi loppuun asti, TPS kärsi jälleen kotitappion
Ilves oli TPS:ää askeleen verran edellä ja riisti pisteet 2-1-voitolla.

TPS:lta pohjanoteeraus, JYP-sirkus pääsi irti Turussa
Turun Palloseurasta ei ollut perjantaina jääkiekkoliigassa vastusta JYPille, kun vierasjoukkue pyöritti Turkuhallissa TPS:stä murskavoiton 7-1.

TPS kuritti SaiPaa kiekkolegenda Juhani Wahlstenin juhlaottelussa
Turun Palloseura palasi lauantaina jääkiekkoliigassa kotivoittojen tielle, kun joukkue kukisti Turkuhallissa SaiPan puhtaasti 2-0.

"Sportin sinnittely osoitti, miten tasainen Liiga on"
Turun Palloseura jatkoi voittojen tiellä jääkiekkoliigassa lauantaina, kun joukkue otti jo seitsemännen peräkkäisen voiton.

Jäähalli muuttui e-urheilijoiden taistelutantereeksi Turussa – Harkimot haistoivat uuden bisneksen
Ensimmäistä kertaa järjestettävä pelitapahtuma Grail Quest kerää Turkuhalliin satoja e-urheilijoita ja katsojia.

TPS:lle toinen peräkkäinen kotitappio
TPS:n ja Ässien kamppailu venähti pitkäksi Turussa.

TPS:n voitti vaikkei esittänyt parastaan - KalPan kiri jäi vajaaksi
Turun Palloseura jatkoi hyvien kotiottelujen sarjaa lauantaina jääkiekkoliigassa, kun KalPa kaatui Turkuhallissa 3-2.

TPS:lla yllättävät ratkaisijat - Kerhon hyvä pelisuunnitelma ei kantanut
Turun Palloseuran kotivoittojen putki jatkui torstaina jääkiekkoliigassa, kun Turkuhallissa tappiota kävi maistamassa Hämeen herruutta tavoitteleva HPK.

TPS:lle niukka voitto Pelicansista
Lahden Pelicans on ollut viime vuosina Turun Palloseuralle vaikea vastustaja jääkiekkoliigassa.

TPS avasi komeasti hunajapurkin kotonaan - Tapparalle pataan
Perjantaina Raumalla jääkiekkoliigassa tukuttain maalipaikkoja tuhlaillut TPS oli Turkuhallissa uudesti syntynyt.

Turkulaisten suuruudenhullu hanke käymässä toteen – tuhannen soittajan bändi lähes koossa
Keikka on tiettävästi Turkuhallissa itsenäisyyspäivän tienoilla.

Jussi Koivula tyrmäysvoittoon – suomalaiset menestyksekkäitä Turun nyrkkeilyillan esiotteluissa
Jussi Koivula, Antti Hietala, Oskari Metz ja Jose Antonio Sanchez Romero avasivat Turun nyrkkeilyillan voitoilla.

Huipputason ammattinyrkkeily valtaa Turun lauantaina – Eva Wahlström: Motivaatio säilyi, vaikka vastustaja vaihtui juuri ennen h-hetkeä
Lauantaina turkulaisille tarjoillaan harvinaista herkkua, sillä täysimittaista ammattilaisnyrkkeilyiltaa täällä on vietetty viimeksi lähes 25 vuotta sitten.

TPS:n ja HIFK:n kohtaamisessa jälleen kotivoitto: "Nopea avausmaali antoi meille lisää virtaa"
TPS siirtyi otteluvoitoissa 2-1-johtoon, kun turkulaisjoukkue voitti HIFK:n täpötäydessä Turkuhallissa. Sarjan jokainen ottelu on päättynyt kotijoukkueen voittoon vieraan jäädessä aina yhteen maaliin.

TPS vei pienten marginaalien kärkikamppailun - ”Voittomaali oli hyvä syntymäpäivälahja”
TPS:n Patrik Virta napautti Liigan kärkikoitoksen voittomaalin täpötäydessä Turkuhallissa.

Leppäsen paita nostettiin Turkuhallin kattoon - ”Kun katsoin paidan nousevan, tuli kyynel silmään”
TPS-legenda Reijo Leippäsen pelipaidan ja -numeron jäädyttämisseremoniat varastivat päähuomion TPS:n ja Lukon välisessä liigaottelussa. TPS:n kautta aikojen paras pistelinko Leppänen liikuttui saamastaan huomionosoituksesta.

TPS-kapteeni Kallio legendasta: "Olisi ansainnut jäädytyksen jo kauan sitten"
Reijo Leppänen oli Tomi Kalliolle lapsuuden urheilusankareita.

Kupittaan jäähallin jää suli kokonaan – sadat urheilijat vailla jäävuoroja
Jäädytys lakkasi toimimasta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Viikonloppuna jään käyttö oli jo mahdotonta.