Uusimmat artikkelit
Säiliörekka ajoi ulos tieltä illalla Särkisalossa – ajoneuvon nostotyöt jatkuivat aamuyöhön
Onnettomuus tapahtui noin puoli kahdeksalta maanantai-iltana. Tie oli suljettuna tiistaiaamuyöhön asti.
Salon vesille toinenkin risteily-yrittäjä – M/S Sabrina kuljettaa matkustajia Särkisalossa ja Kemiönsaaressa
Ferentes Maritime kertoi talvella aloittavansa risteilyt Salon keskustan ja Mathildedalin välillä.
Klippulan leirikeskus Salossa välttyi vielä myynniltä – nyt selvitetään mitä paikan kehittäminen maksaa kaupungille
Klippulan kiinteistöt tulivat silloisen Salon kauppalan omistukseen 1950-luvulla.
Puumerkeillä merkittiin omaisuutta satoja vuosia sitten – harrastajatutkija kiersi Turunmaan saaristoa ja löysi esineistä yli 500 symbolia
Puumerkillä merkittiin aikoinaan astiat, viikatteet, verkonkohot ja muu tärkeä omaisuus. Kymmenessä saaristopitäjässä arvioidaan olleen tuhansia erilaisia omistajamerkkejä. Nyt ne on koottu kirjaksi.
Kuusimetsä ja energiapuukasa roihahtivat Konnevedellä perjantai-iltana
Palossa tuhoutui 0,8 hehtaaria maastoa.
Peräänajo haittaa liikennettä Konnevedellä tiellä 69
Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Henkilöauto suistui hiekkatieltä Salon Särkisalossa – kolme henkilöä sairaalahoitoon
Auto törmäsi kiveen ja pyörähti katolleen.

Kevätkylvöt ovat alkaneet maan eteläosissa – vielä ollaan aikataulussa
Kylmä kevät on hidastanut peltojen kuivumista, mutta etelässä ollaan vielä aikataulussa. Pohjoisempana kylvöt ovat sen sijaan viikosta kahteen myöhässä.

Maa on pettänyt alta Salon seudulla ennenkin – Katso, miltä näytti Förbyn kaivoksen jättisortuma vuonna 1982
Särkisalon Förbyn kaivos sortui joulukuussa vuonna 1982. Silloin syntyi halkaisijaltaan lähes sadan metrin monttu.
Salossa kadonnut 72-vuotias nainen löytynyt
Särkisalossa kadonneeksi ilmoitettu nainen löydettiin maastosta puolenyön jälkeen torstaina, poliisi kertoo.
Kaksi vanhusta kateissa Salossa – poliisi pyytää havaintoja
Kateissa on 72-vuotias muistisairas mies ja 74-vuotias muistisairas nainen.

Salossa kaksi metsäpaloa
Salossa paloi torstaina iltapäivällä metsää kahdessa paikassa. Särkisalossa tulessa oli noin seitsemän aarin kokoinen alue.
Nainen putosi veneestä kalastusreissulla - sivullisten nopea apu pelasti
Naisella ei ollut pelastusliivejä yllään. Tapahtumapaikan läheisyydessä ollut venekunta riensi naisen avuksi.

2000-vuotias kärsimysnäytelmä käy nykypäivän seikkailuelokuvasta
Seurakunnat tekevät suosituista pääsiäisen kärsimysnäytelmistä omannäköisiään. Salossa Jeesus lyö ylävitosen opetuslastensa kanssa.

Vapaapalokunnilla on pulaa sammuttajista
Moni VPK lähtee asemalta pillit soiden vuoden jokaisena päivänä. Perniön asemalla oli toissavuonna 365 hälytystä.

Sokerijuurikkaan maku muistuttaa tuttua juuresta
Ensimmäiset sokerijuurikkaat on nostettu. Suomen ainut sokeritehdas Säkylässä käynnistyy torstaina.

Liitosbuumi jätti kunnat tuskailemaan tyhjien kiinteistöjen kanssa
Etenkin hankalasti myytävät suuret koulukiinteistöt polttavat kuntien näppejä. Myynnin edistämiseksi kampanjoidaan näkyvästi muun muassa Naantalissa. Entisten kyläkoulujen kohdalla ostaja päättää nyt hinnan.

Ukkosmyrsky riehui Turun seudulla – puita telttojen päälle Särkisalossa
Ukkonen sytytti useita tulipaloja torstaina illansuussa. Särkisalon leirikeskuksessa syntyi uhkaava tilanne.
Poliisi epäilee Salon Syvälammen paloa tuhopoltoksi
Tutkinta osoittaa, että entisen motellin päärakennuksen tuhonneet liekit pääsivät valloilleen useassa eri kohdassa. Ketään ei ole otettu kiinni teosta epäiltynä.
Viranomaisilla kiireinen viikonloppu Varsinais-Suomessa
Vesipelastustehtäviin jouduttiin Uudessakaupungissa ja Naantalissa. Salon Särkisalossa paloi suosittu ravintola.
Särkisalokoti remontoidaan uuteen uskoon
Pari vuotta sitten suljettu Särkisalokoti kunnostetaan 300 000 eurolla. Taloon kootaan kirjasto- ja nuorisotilat, olohuone paikallisyhdistyksille ja toimintaa vanhuksille.

Salo kasvattaa myyntilistaansa
Salossa on myyty eniten kiinteistöjä vuonna 2012, jolloin tuloa kertyi 3,4 miljoonaa. Nyt myyntilista kasvaa.
Mies menehtyi veneonnettomuudessa Särkisalossa
Kolmen hengen veneseurue oli ollut kalastamassa ja ajanyt täydellä vauhdilla matalikkoon.

Salo tarkentaa selviytymissuunnitelmiaan
Kaupunki julkisti tiistaina säästöpaketin, joka mm. sulkisi kouluja ja kirjastoja. Suunnitelmat herättivät epätietoisuutta kuntalaisissa.
Kuntakarttaa leikataan ja liimataan
Kuntien määrä on laskenut Suomessa sadoilla.

Kuntauudistusta suunniteltu liian salassa
Hallitus on suunnitellut kuntauudistustaan salassa, eikä avointa keskustelua asian ympärille ole syntynyt, toteaa suunnittelumaantieteilijä Lauri Hooli. Hoolin mukaan kuntaliitoksia tarvitaan, mutta päätöksenteon ja keskustelun pitää olla avointa kuntalaisten ja päättäjien välillä.

Särkisalon pengersillan kunnostus jatkuu
Tapani-myrskyssä vahingoittuneen Särkisalon pengersillan kunnostustyöt jatkuvat keskiviikkona sillan vasemmalla kaistalla. Pahiten myrskyssä vaurioituneelle oikealle kaistalle on jo ajettu rouhetta. Sillalla on ollut käytössä vain yksi kaista tapaninpäivästä lähtien.

Lumisade vei taas sähköt tuhansilta
Yön lumisade ja tuuli ovat jälleen pimentäneet tuhansia kotitalouksia Etelä- ja Lounais-Suomessa. Myräkän takia noin 2 000 taloutta on vielä ilman sähköä. Lumisateen aiheuttamat viat saadaan nopeammin korjattua kuin Tapani-myrskyn tekemät tuhot.

Fortum varautuu jo keskiviikon myräkkään
Viime päivien laajat myrskytuhot ovat saaneet Fortum sähkönsiirron varpailleen Lounais-Suomessa. Sääennuste lupaa lounaaseen keskiviikolle etelänpuoleista myrskyä. Fortumilla on hälytysvalmiudessa ennätysmäärä korjausmiehiä.

Tuhansien elämä jatkuu ilman sähköä
Tapaninpäivän myrskyn aiheuttamien sähköverkkovikojen korjaus jatkuu maanantaina. Fortumin tiedon mukaan Lounais-Suomessa on noin 1 300 sähkötöntä runkoverkon asiakasta. Moni onkin ollut nyt jo viikon ilman sähköjä.
Viranomaistiedote Varsinais-Suomeen
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos tiedottaa 27.12. klo 22:50:
Viranomaistiedote Varsinais-Suomeen
Varsinais-Suomen pelastuslaitos tiedottaa 27.12. klo 21:50:

Tiet raivattu puista - ei enää liikennehaittaa
Tapaninpäivän myrskyn kaatamat puut eivät haittaa enää maanteiden liikennettä. Mikäli myrsky vielä jatkuu, vaarana on että esimerkiksi sähkölankoihin nojailevat puut saattavat kaatua ja aiheuttaa lisää ongelmia, arvioi liikennepäivystäjä Ossi Riikonen Tampereen liikennekeskuksesta.

Silta notkahti myrskyn voimasta Särkisalossa
Varsinais-Suomessa Salon Särkisalossa Pengersilta on kokenut kovia Tapani-myrskyn kourissa. Myrskyn nostattamat aallot söivät maa-aineksen sillan alta, minkä seurauksena sillan toinen ajokaista notkahti.

Särkisalokodin taru loppuu
Salon uudessa kaupungintalossa päätettiin myöhään keskiviikkoillalla lakkauttaa Särkisalokoti. Lakkautuspäätös tehtiin yhden äänen enemmistöllä. Äänestystulos oli 38-37.
Särkisalokodin lakkauttaminen eteni
Salon Särkisalokodin lakkauttaminen etenee. Särkisalossa sijaitsevan vanhainkodin lakkauttaminen hyväksyttiin Salon kaupunginhallituksessa yhden äänen enemmistöllä.
Veneveistämö tuhoutui tulipalossa
Tulipalo on tuhonnut veneveistämön Särkisalossa. Palon epäillään saanneen alkunsa ilmapuhaltimesta.
Nainen kuoli horjahdettuaan soutuveneestä Salossa
Keskiviikkona iltapäivällä Salon Särkisalossa tapahtui veneilyonnettomuus, jossa menehtyi kaarinalainen vuonna 1931 syntynyt nainen. Hän oli ollut miehensä kanssa nostamassa kalaverkkoja. Veteen hän tippui, kun hän vaihtoi paikkaa soutuveneessä miehensä kanssa.
Myrskytuhoalue Konnevedellä suojellaan
Keski-Suomen ELY-keskus on ostanut yksityiseltä maanomistajalta vapaaehtoisella kaupalla merkittävän metsiensuojelualueen Konneveden Särkisalosta. Kyseessä on viime kesän Asta- ja Veera-myrskyissä pahoin kärsinyt yli 170 hehtaarin laajuinen yhtenäinen metsäalue.
Pengertielle uusi silta
Salon Särkisalon pengertie muuttuu tänään siltatyömaaksi. Väylän vanha ylikulku puretaan ja sen tilalle rakennetaan uusi silta. Hankkeen pitäisi valmistua marraskuussa.
Siltatyöt ruuhkauttavat Särkisalontien loppuvuodeksi
Salon Särkisalossa aloitetaan kuluvalla viikolla uuden sillan rakentaminen. Särkisalontien vanha silta on korjauskelvoton ja se puretaan. Marraskuulle kestävät työt tuovat tielle ruuhkia, sillä liikenne ohjataan yhdelle ajokaistalle.

Salossa edessä tiukka säästökuuri: lomautuksia luvassa
Salolaisia odottaa ankara säästökuuri. Kaupunginjohtajan budjettiehdotus merkitsee rajuja leikkauksia menoihin. Lisäksi veroprosentti on nousemassa, tosin vain puoli prosenttiyksikköä 18, 5:een. Maltillisen veronkorotuksen seurauksena kaupungin yli kolmeatuhatta työntekijää uhkaa parin viikon lomautus.

Särkisalon koululle järjestetään vedenjakelupiste
Särkisalon kylä Konnevedellä on ollut ilman vettä perjantaisesta myrskystä lähtien. Nyt kyläläisille järjestetään vedenjakelupiste Särkisalon koululle. Vedenjakelu alkaa tiistaina iltapäivällä.
Särkisalon koululle murtauduttu
Salon Särkisalon koululle murtauduttiin maanantaina 12. heinäkuuta kello 14.30-18.00 välisenä aikana. Sisätiloja sotkettiin ja tietokoneita käytettiin koulun tunnuksia hyväksikäyttäen.

Konneveden kosteikko kunnostukseen
Konneveden Särkisalossa sijaitsevan kosteikon kunnostuksen odotetaan rahoituspäätöstä. Kosteikkoalue on muodostunut 1950-luvulla järvenlaskun seurauksena ja se kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kosteikkoihin.
Salo karsisi kouluja ja vanhainkoteja
Saloa uhkaa raju säästökuuri. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ilmoitti eilen koolla olleessa valtuustoseminaarissa 30 miljoonan euron menojen karsintatarpeesta. Asiasta kertoo Salon Seudun Sanomat. Liipaisimella ovat erityisesti koulut ja vanhainkodit.

Salon kaupunginjohtaja: Yhdistymissopimuksesta ei Salossa livetty
Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko kehoittaa Oulun seudun kuntapäättäjiä pitäytymään kuntaliitoksen jälkeen tarkasti yhdistymissopimuksessa. Salo, Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Suomusjärvi ja Särkisalo yhdistyivät 55 000 asukkaan Saloksi vuoden 2009 alussa.

Mäkihyppääjät välttävät hauiksen kasvattamista
Särkisalolainen Anssi Örri hääräili Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 Suomen mäkimaajoukkueen fysioterapeuttina ja sen jälkeen seitsemän vuotta samassa hommassa Norjan maajoukkueessa. Hänen mukaansa mäkihyppy on Norjassa jopa maastohiihtoa suurempi juttu.

Luvattomasta kalastuksesta tuomio matkailuyrittäjälle
Kirkkonummelainen kalastusmatkojen järjestäjä tuomittiin sakkoihin ja vahingonkorvauksiin luvattomasta kalastuksesta perjantaina Turun käräjäoikeudessa. Yrittäjä on tuomittu samasta syystä aiemminkin.

Salolaiset valitsevat jätekuljettajansa
Salon kaupunki siirtyy kokonaan sopimusperusteiseen jätteenkuljetukseen. Valtuuston selvä enemmistö kannatti sopimusperusteista järjestelmää, jossa kuntalaiset saavat itse päättää miltä yritykseltä jätteenkuljetuksensa ostavat.