Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lähijuna.

HSL havittelee Järvenpäätä jäsenekseen lupaamalla parempia junayhteyksiä

Järvenpää päätti HSL:ään liittymisestä jo vuonna 2019, mutta päätti lykätä päätöstä muun muassa koronapandemiaan vedoten.

R-juna ohittaa Käpylän aseman.

Vankilasta karkuteillä ollut nainen puukotti miestä junassa vatsaan

Uhri ei tuntenut entuudestaan junassa ollutta seuruetta, jonka kanssa ajautui riitaan. Poliisi sai epäillyn tekijän kiinni kuukautta myöhemmin.

Eläkeläinen Matti Luokoila ja Keusoten johtaja Mikko Komulainen adressin luovutustilaisuudessa.

7 500 Keski-Uudenmaan asukasta vaatii parempaa terveydenhuoltoa

Terveydenhuollon tilasta huolestuneiden kuntalaisten jättiadressi luovutettiin Keusoten johdolle tänään.

Tytti Yli-Viikarin syytettä käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 15. joulukuuta.

Tytti Yli-Viikari valittiin jatkoon Järvenpään hallintojohtajan haussa

Valtiontalouden tarkastusviraston entinen pääjohtaja on valittu kuuden haastateltavan joukkoon.

Poliisiauton kylki, jossa Poliisi -teksti.

Poliisi etsi 10-vuotiasta tyttöä Järvenpäässä, löytyi kunnossa

Poliisi pyysi aiemmin ilmoittamaan kaikki havainnot kateissa olevasta tytöstä hätänumeroon.

Kuvituskuvia poliiisipartiosta talvisessa ympäristössä.

Järvenpäässä kadoksissa ollut mies on löytynyt, kertoo poliisi

Miestä etsittiin, koska hänen epäiltiin olevan mahdollisesti hengenvaarassa. Poliisi kertoo, että mies on löydetty kunnossa.

Poliisiauton kylki, jossa Poliisi -teksti.

Poliisi etsii mahdollisesti hengenvaarassa olevaa miestä Järvenpäässä

Poliisin mukaan henkilöä tulisi lähestyä kohdatessa. Hän saattaa majailla metsässä tai hylätyissä rakennuksissa.

Poliisin hihamerkki ja poliisi-teksti selässä.

Ryöstäjä pakotti 13-vuotiaan uhrin yrittämään alkoholivarkautta, tunkeutui tämän kotiin, ja pakotti vielä kantamaan ryöstösaaliin ulos

Epäilty on poliisiin hallussa. Tapausta tutkitaan törkeänä ryöstönä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, sekä pakottamisena.

Tytti Yli-Viikarin syytettä käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 15. joulukuuta.

Tytti Yli-Viikari hakee Järvenpään kaupungin hallintojohtajaksi

Kaupungin mukaan hallintojohtajan virkaan saapui yhteensä 16 hakemusta.

Poliisin hihamerkki

Poliisi tutkii törkeää raiskausta Järvenpäässä – uhri oli tutustunut epäiltyyn ravintolassa

Poliisi on ottanut teosta epäillyn miehen kiinni. Poliisi pyytää yleisöhavaintoja sunnuntaiaamulta.

Minna Karhu, sosiaaliohjaaja, jakaa siskonmakkarakeittoa Lahnalahden leikkipuistossa vierellään Viola Borg, kesätyöntekijä

Ilmaisen puistoruokailun suosio on kasvamassa perheiden tiukentuneen taloustilanteen takia

Pääkaupunkiseudun kunnat valmistautuvat lisäämään ruokaa niin sanottuihin puistoruokailuihin. Perheiden taloustilanne on kasvattanut tarvetta lasten ilmaiseen puistoruokailuun.

Nuoria juhlijoita Hietaniemen uimarannan kallioilla Helsingissä 3. kesäkuuta 2023.

Koulujen päättäjäisillan juhlinta aiheutti paikoin häiriötä – poliisi tyhjensi puistoja

Poliisin mukaan vanhempien olisi ollut hyvä käydä tutustumassa nuorten juhlintaan paikan päällä. Poliisit kertoivat esimerkiksi väkijoukkoon ammutuista ilotulitteista ja puukotustapauksista.

Poliisin hihamerkki ja poliisi-teksti selässä.

Applen älypuhelin ryöstettiin kaupasta kuula-aseella uhaten, poliisi otti kiinni kaksi henkilöä Järvenpäässä

Metsään poliisia karannut mies saatiin kiinni etälamauttimen avulla lauantaina.

Ihmisten jalkoja auton valojen edessä.

Poliisi tutkii törkeitä ryöstöjä Helsingin seudulla: osa epäillyistä alaikäisiä

Epäillyt törkeät ryöstöt tai niiden yritykset sijoittuvat Keravalle, Järvenpäähän ja Vantaalle. Epäillyt ovat vieneet uhreilta irtainta omaisuutta, kuten rahaa ja puhelimia.

Poliisin hihamerkki ja poliisi-teksti selässä.

Poliisi sai hälytyksen aseistautuneesta miehestä – kuulapyssyä luultiin käsiaseeksi Järvenpäässä

Kuula-asetta käyttänyttä miestä epäillään alustavasti laittomasta uhkauksesta.

Läheltä

Poliisi otti Järvenpäässä kiinni kuula-aseella ampuneen ja uhkailleen henkilön

Poliisi jatkavaa asian tutkintaa epäiltynä laittomana uhkauksena.

Kansanedustajat  Pinja Perholehto  Henrik Wickström ja Olga Oinas-Panuma.

Tässä ovat eduskunnan parikymppiset – nyt he kertovat yhden asian, jonka aikovat saada aikaan neljässä vuodessa

Vastavalittujen kansanedustajien joukossa on yhteensä seitsemän alle 30-vuotiasta kansanedustajaa. Nuorin heistä on 23-vuotias.

Tre personer, en man, en kvinna och ett barn med ryggen till. De ska rösta.

Uudenmaan vaalitulos on valmis: kokoomus saa kaksi lisäpaikkaa, vihreät menetti kaksi

Kokoomus jatkaa Uudenmaan vaalipiirin suurimpana puolueena ja saa kaksi lisäpaikkaa. Vihreät menettää vastaavasti kaksi paikkaa Uudellamaalla.

Äänestyslappu sujautetaan vaaliuurnaan.

Uudenmaan äänestysprosentti nousi hieman – laiskimmin ääntään käyttivät karkkilalaiset

Kauniaisissa äänestämässä kävi peräti 87 prosenttia äänioikeutetuista.

Äänestyskoppi kaupan aulassa.

Ennakkoäänten tulos julki: Uudenmaan vaalipiirissä suurimpana puolueena jatkaa kokoomus

Eduskuntavaalien klo 20 mennessä laskettujen ennakkoäänten tulos on julkaistu. Uudenmaan vaalipiirissä kokoomus jatkaa suurimpana puolueena ja saa yhden lisäpaikan.

Silmukka-sarjakuvateoksen kansikuva.

Sarjakuva-Finlandian sai alkoholismin varjossa eletystä lapsuudesta ja nuoruudesta kertova Kimmo Lustin teos

Sarjakuva-Finlandian voittajan valitsi oopperalaulaja Waltteri Torikka kymmenen finalistin joukosta.

Järvenpään Bulevardikorttelin ensimmäinen vaihe.

Järvenpäähän nousi monen mielestä ”Suomen rumin rakennus” – professorin mielestä asia ei kuitenkaan ole ollenkaan näin yksinkertainen

Rakennussuunnittelun professori muistuttaa, että sille on syynsä, miksi sosiaalisen median huutoäänestykset eivät ohjaa rakentamista. Ulkokuoren ohella tärkeää on se, kuinka rakennus toimii käytännössä.

uimahallin uima-allas ja lähtökoroke

Uimahallit katkaisevat huhukierteen ”atleettisesta miehestä” naisten saunoissa: ”Asiakkaat olisivat kertoneet meille”

Huhut lähtivät liikkeelle viime viikolla lehtikolumnista. Järvenpään ja Hyvinkään kaupungit kieltävät tapahtuneen.

Vetytalous / laitteistoa / VTT / Espoo 05.03.2021

Helsingin seutu saa ensimmäisen vedyn tankkausasemansa

Energiavirasto myönsi viime vuoden lopulla tankkausasemalle 790 000 euron tuen.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Työntekijät yrittivät hillitä vaarallista reaktiota, toinen kuoli – Tukes havaitsi vakavia puutteita jätteiden kierrätyslaitoksella Järvenpäässä

Onnettomuus sattui Järvenpäässä syksyllä 2022. Vaarallisesta reaktiosta syntyneen myrkyllisen kaasun leviäminen aiheutti työntekijän menehtymisen.

Poliisiunivormun hihamerkki.

Järvenpäässä kuului useita laukauksia, epäillyt ovat poliisin hallussa

Poliisi tavoitti epäillyt pian ammuskelun jälkeen silminnäkijöiden antamien tuntomerkkien perusteella.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Poliisi tutkii Järvenpään kemikaalionnettomuutta työturvallisuusrikoksena

Yksi onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut menehtyi.

Läheltä

Järvenpään kirjasto joutuu lyhentämään aukioloaikojaan häiriöiden vuoksi – ohjeistaa kaikkia keskustelemaan kirjastoetiketistä

Kirjastossa on vanhemmille lähetetyn viestin mukaan muun muassa sotkettu ja häiritty muita asiakkaita.

Anonyymi henkilö nakuttaa näppäimistöä.

Koulutuskuntayhtymä Keudaan on tehty kyberhyökkäys – keskusrikospoliisi selvittää asiaa

Opiskelijoiden tai henkilökunnan henkilötietoja ei ole päässyt vääriin käsiin.

Läheltä

Järvenpää sai uuden kaupunginjohtajan – toista äänestyskierrosta ei tarvittu

Uusi kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen työskentelee vt. kaupunginjohtajana ja hallintojohtajana.

Poliisin hihamerkki.

Yksi kuoli auton suistuttua tieltä Järvenpäässä – alkoholilla epäillään olleen osuutta asiaan

Onnettomuusautossa oli kaksi ihmistä. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä kuolemantuottamuksena.

Maija Vilkkumaa esiintyy Järvenpää soi - tapahtumassa.

Järjestäjä myi lippuja festareille, joita kaupunki ei siunannut – Järvenpään kulttuurijohtaja: ”Monta asiaa pitäisi muuttua, että jatkaisimme”

Järvenpää Soi -festivaaleilla on esiintynyt useita nimekkäitä artisteja, muun muassa Blind Channel ja Antti Tuisku.

Ratsastaja.

Ratsastuskoulu Aino Järvenpäässä lopettaa toimintansa – hevoset myydään

Ratsastustunneilla käytetyt hevoset myydään.

Läheltä

Järvenpään kaupunginjohtajaksi on hakenut 18 – ensimmäisellä kierroksella hakijoita oli vain yhdeksän

Kaupunginhallitus päättää haastatteluun kutsuttavista ensi viikon keskiviikkona. Lopullinen valinta on tarkoitus tehdä marraskuun lopulla valtuustossa.

Seututie 140 Uudenmaan rajalla Mäntsälässä 23.3.2020.

Autokuski karkasi poliisia metsään – selvisi, että perässä oli etsintäkuulutuksia ja pakoautosta löytyi osiin purettu pistooli

Tapaus sattui lauantaina Keski-Uudellamaalla. Poliisi kertoo erikoisesta tapahtumaketjusta tiedotteessaan.

Arife Heino ja Ruffe-koira.

Arife Heinon sukulaiset ymmärsivät vielä sen, että hän otti suomalaisen miehen, mutta koira oli liikaa

Muslimit eivät perinteisesti ota koiria lemmikeiksi, sillä ne ovat islamin teorian kannalta rituaalisesti epäpuhtaita eläimiä.

Läheltä

Järvenpään kaupunginjohtajan virkaa haki yhdeksän henkilöä, mukana muun muassa Suomen Kosovon suurlähettiläs

Edellinen viranhaltija Olli Naukkarinen on jo siirtynyt Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtajaksi.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Järvenpään kemikaalionnettomuudessa loukkaantunut menehtyi

Poliisi jatkaa onnettomuuden syiden selvittämistä.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Ympäristökeskus kehottaa Järvenpäässä sattuneen kemikaalivuodon alueella asuvia pesemään kotipuutarhasta kerätyt kasvikset ja hedelmät

Maanantaisen tapaturman seurauksena ilmaan vapautui typen oksideja. Ely-keskuksen mukaan niiden leviämisen ympäristöön arvellaan kuitenkin olevan vähäinen.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Järvenpään kemikaalivuoto: viranomaiset löysivät aiemmin vakavia puutteita varastoinnista – onnettomuuden syy todennäköisesti muualla

Aiemmin havaitut ongelmat ovat liittyneet jätekemikaalien varastointiin ja merkintöihin. Maanantaisen onnettomuuden arvellaan johtuneen kuitenkin mahdollisesti työvirheestä.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Ely-keskus: Järvenpään maanantaisen kaasuvuotoyrityksen toiminnassa on aiemmin havaittu epäkohtia

Yksikön kemikaali- tai jätevuodoista ei ole kuitenkaan tullut aiemmin ilmoituksia Uudenmaan Ely-keskukselle.

Pelastusviranomaiset paikalla Järvenpäässä, jossa kemikaalivuoto aiheutti vaaratilanteen.

Poliisi selvittää Järvenpään kemikaalivuodon tapahtumaketjua

Poliisi selvittää muun muassa sitä, onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Järvenpääläinen Johanna Mainio teki ruokaostoksensa vasta myöhään illalla kemikaalivuodon vuoksi.

Yllättävä kemikaalivuoto säikäytti Johanna Mainion: "Kauppaan lähdin vasta myöhään illalla"

Järvenpääläinen Johanna Mainio kertoo sulkeneensa asuntonsa ikkunat ripeästi ja varoittaneensa myös lapsiaan kemikaalivuodosta.

Järvenpään kemikaalivuoto on tukittu

Järvenpäässä saatiin tukittua kemikaalivuoto, joka vei altistuneita sairaalaan – toimitusjohtaja: "Tarkkaa syytä ei osata sanoa"

Olli Korteniemi Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kutsuu tapausta harvinaiseksi poikkeustilanteeksi.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Rivitalon päätyhuoneisto paloi asuinkelvottomaksi Järvenpäässä

Kolme asukasta toimitettiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle