Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Maria Nordin

Maria Nordin tuomittiin eläinsuojelurikoksesta sakkoihin ja eläintenpitokieltoon – menettää kissansa valtiolle

Tapahtumat ajoittuivat kesälle 2020. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Nordin on toimillaan aiheuttanut lemmikeilleen ”tarpeetonta ja pitkittynyttä kärsimystä”.

Valta kuuluu kansalle -puolueen puoluekokous pidettiin Mikkelissä lauantaina. Kuvassa Ano Turtiainen ja Ilkka Tiainen.

VKK:n kokous oli sääntöjen vastainen, totesi käräjäoikeus – mitätöi päätökset

Helsingin käräjäoikeuden tuomion mukaan Valta kuuluu kansalle -puolueen helmikuussa Juvalla pidetyn ylimääräisen kokouksen kaksi päätöstä mitätöidään.

Asko Välimaa puupaneloidussa työhuoneessaan.

Pääkaupunkiseudun tuomioistuinten ruuhkien purkuun tulee lisää käsiä – hovioikeuden presidentti: ”Ollaan erittäin hyvillä vesillä”

Ruuhkaantuneet pääkaupunkiseudun käräjäoikeudet ja Helsingin hovioikeus ovat saamassa liki 80 uutta vakituista työntekijää.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Helsingin Jätkäsaaressa asuntoon tunkeutuneelle ja naisen raiskanneelle miehelle yli viiden vuoden tuomio

Mies tunkeutui parvekkeen kautta asuntoon Jätkäsaaressa 9. syyskuuta ja raiskasi siellä asuvan naisen.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen.

Syyttäjä Ylelle: Harkitsen vakavasti valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta – Räsäsen syytteet nurin hovioikeudessa

Räsänen ei solvannut homoseksuaaleja, totesi Helsingin hovioikeus. Valtionsyyttäjä Anu Mantila arvostelee hovioikeuden ratkaisua.

Niilo ja Päivi Räsänen.

Päivi Räsäsen syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kaatuivat taas – Räsänen toivoo hovioikeuden päätöksestä ennakkotapausta

Helsingin hovioikeus hylkäsi kansanedustaja Päivi Räsäsen kaikki syytteet. Käräjäoikeus päätyi samaan ratkaisuun keväällä 2022.

Käräjäoikeus teksti talon seinässä.

Törkeän lahjusrikosepäilyn käsittely alkaa Helsingissä – syytettynä tapahtumajärjestäjä Live Nation Finlandin entinen työntekijä

Suomen suurimman tapahtumajärjestäjän entisen työntekijän epäillään syyllistyneen törkeään lahjusrikokseen elinkeinotoiminnassa.

Esteratsastuskenttä Ypäjän Hevosopistolla

Ypäjän Hevosopiston kiistaa ei otettu jatkokäsittelyyn – käräjäoikeuden tuomio jättikorvauksista rehtorille pysyy voimassa

Osapuolilla oli erimielisyyttä rehtorin tehtävässä siihen mennessä kertyneiden ylityökorvausten ja tulospalkkioiden korvaamisesta.

Helsingin hovioikeus teksti seinässä.

16-vuotiaan pojan pahoinpitelystä tuomitut miehet tahtovat hovioikeuden hylkäävän tuomion, koska heitä ei tunnistettu

Syyttäjän mukaan käräjäoikeudessa voitiin todistaa kaikkien 15 tuomitun osallistuneen pahoinpitelyyn.

Helsingin hovioikeus teksti seinässä.

Kuusivuotias lapsi löytyi yöllä kilometrin päästä kotoa – kahdelle tuomio

Ulkopuolinen löysi lapsen kilometrin päästä kotoaan. Lapsen edunvalvoja toi oikeudessa esille, että kyse oli ainutkertaisesta virhearvioinnista.

Romuttunut vene peräkärryn päällä telakka-alueella.

Lapsi kuoli ja isä vammautui Hangon traagisessa veneturmassa – pikaveneen kuskille ehdollista vankeutta ja kolmelle sakkoja

Helsingin käräjäoikeuden merioikeus tuomitsi neljä miestä eriasteisiin rangaistuksiin Hangossa tapahtuneesta veneonnettomuudesta.

Milan Jaff oikeudessa.

Hovioikeudessa käytetty video näyttää kuinka lähes alaston Milan Jaff kaataa päällensä maitoa ja liukuu mahallaan pitkin metron lattiaa

Someräppäri oli jälleen oikeudessa. Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa vahingonteosta.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Syyttäjän mukaan mies suunnitteli ex-vaimonsa tappamista – rikosavuksi pyydetty mies ilmoitti poliisille

Syyttäjän mukaan mies tarkkaili entistä vaimoaan ja piti mukanaan puukkoa, jolla aikoi tappaa naisen.

Taksi kiitää öisellä kadulla.

Taksikuski tuomittiin toistamiseen päihtyneiden naisten raiskaamisesta

Käräjäoikeus tuomitsi 45-vuotiaan miehen kuuden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen.

Helsingin hovioikeus teksti seinässä.

Nepalilaisravintoloita pyörittäneelle pariskunnalle tuomiot ihmiskaupasta ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä

Tuomitut määrättiin maksamaan uhreille korvauksia yli 250 000 euron edestä.

Käräjäoikeus kyltti.

Sexpon toiminnanjohtaja tuomittiin sakkoihin salakatselusta

Toiminnanjohtaja Tommi Paalasta syytettiin myös raiskauksesta, mutta Helsingin käräjäoikeus hylkäsi tämän syytteen.

Läheltä

Käräjäoikeus velvoitti maksamaan Hevosopiston entiselle rehtorille korvauksia – Hevosopisto on valittanut tuomiosta

Helsingin käräjäoikeus velvoitti kesäkuussa Hevosopisto oy:n maksamaan opiston entiselle rehtorille korvauksia yli 260 000 euroa sekä oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut.

Tingsrätt -teksti varjona maassa.

Seksuaalioikeuksia ajavan Sexpon toiminnanjohtajalle syyte raiskauksesta

Sexpon toiminnanjohtajaa syytetään raiskauksesta. Hän kiistää syytteet ja on tehnyt rikosilmoituksen perättömästä ilmiannosta.

Liikemies Onni Sarmaste Helsingin käräjäoikeuden rakennuksessa.

Onni Sarmasteen syyte kavalluksesta maskikaupoissa kaatui oikeudessa – oikeuden mukaan Sarmaste ei kaapannut Tiina Jylhän yhtiön kauppoja

Vuoden 2020 koronakevään sekavia maskikauppoja puidaan yhä käräjäoikeudessa. Sarmastetta syyttivät kavalluksesta kilpailjat. Huoltovarmuuskeskus karhuaa Sarmasteelta viittä miljoonaa euroa.

Päälleajajan auto keula rytyssä Pohjoisesplanadilla

Mies kaahasi kohti väkijoukkoa Helsingin keskustassa viime vuoden vappuna – oikeus päättää tänään syyllisyydestä

Helsingin Pohjoisesplanadilla rajua ylinopeutta ajanut mies on myöntänyt teot, mutta kiistää niiden tahallisuuden. Käräjäoikeus antaa tuomion tapauksesta iltapäivällä.

Kiinteistövälittäjä Kaisa Liski

”Kiinteistökuningattaren” oikeustaistelu entisen työnantajan kanssa jatkuu – nyt Kaisa Liskiä syytetään yrityssalaisuuden rikkomisesta

Syytteiden mukaan syytetty on hyödyntänyt aiemmalta työnantajaltaan saamiaan salaisia tietoja uudessa yrityksessään.

Romuttunut vene peräkärryn päällä telakka-alueella.

12-vuotias lapsi kuoli, kun pikavene suistui reitiltään Hangon Poker Runissa – syytetyt kiistävät vastuun

Onnettomuus tapahtui, kun nopeusmittausajoon osallistunut vene ajautui yleisöveneiden joukkoon.

Käräjäoikeus kyltti.

Syyttäjä Pikku Huopalahden murhaepäilystä: Mustasukkainen mies otti töistä vapaata suunnitellakseen naisen ampumisen

Poliisin esitutkinnan mukaan syytetty on uhkaillut ja käyttänyt väkivaltaa uhria kohtaan pidemmän aikaa. Syytetty kiistää kaiken.

Käräjäoikeus teksti talon seinässä.

Satoja S-Pankin asiakkaita huijannut mies sai viiden vuoden vankeustuomion

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa laajassa petosjutussa.

Kansanedustaja Päivi Räsänen kommentoi syytteidensä hylkäämistä eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfon tiloissa 30. maaliskuuta.

Kansainvälinen kristilliskonservatiivinen järjestö on kerännyt Päivi Räsäselle rahaa oikeudenkäyntiin, kasassa nyt 359 euroa

Järjestö on viime vuosina tukenut useita sanan- ja uskonnonvapauteen liittyviä oikeudenkäyntejä Euroopassa. Suomessa se on tarjonnut apuaan ex-ulkoministeri Timo Soinille.

Helsingin käräjäoikeuden istuntosalin ovi.

Seksuaalirikollinen Mika Moring vapautettiin tutkintavankeudesta, mutta pysyy silti vankeudessa

Poliisin mukaan tutkintavankeuden jatkaminen ei ole enää välttämätöntä esitutkinnan turvaamiseksi. Jo aiemmin seksuaalirikoksista tuomittua Moringia epäillään taposta.

Syytettyjen takaraivot oikeussalissa.

Käräjäoikeus tuomitsi Lehtisaaren taposta lähes 11 vuotta vankeutta

32-vuotias mies tuomittiin kymmeneksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen taposta. Nainen tuomittiin törkeästä avunannosta.

Käräjäoikeuden sisäänkäynti.

Vuosaaren katujengin johtohahmolle kahdeksan vuotta vankeutta – käräjäoikeus antoi tuomion laajassa rikosjutussa

Kaikkiaan 12 epäiltyä sai ehdottoman vankeustuomion. Oikeus kovensi rangaistuksia, sillä se katsoi, että rikoksia tehtiin osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.

Syytettyjen takaraivot oikeussalissa.

Helsingin Lehtisaaren henkirikoksen uhria ammuttiin otsaan – tuomari keskeytti syytetyn avioparin juttelun salissa

Avioparia epäillään myös törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta. Syytetyt kiistävät lähes kaiken.

Surukynttilä Mäkelänrinteen raitiovaunupysäkillä 16.11.2020.

12-vuotiaan pojan päälle ajanut raitiovaununkuljettaja tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta

Poika kuoli Helsingin Vallilassa raitiovaunun törmättyä häneen vuoden 2020 marraskuussa.

Käräjäoikeus kyltti.

28-vuotiaalle naiselle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus puukotuksesta Helsingin Punavuoressa

Kostea illanvietto päättyi surmaan. Käräjäoikeus katsoi, että naisen ei ollut tarkoitus tappaa miestä, mutta hänen täytyi pitää miehen kuolemaa todennäköisenä tai varmana seurauksena tekonsa johdosta.

Valvonkameran taltioima ryöstötilanne kauppakeskuksessa Helsingissä.

Teinit ryöstivät uhrinsa kahteen kertaan, toinen ohjasi videopuhelulla nuorempaa

Poika ja hänen vuotta nuorempi rikoskumppaninsa olivat jo aikaisemmin ryöstäneet saman pojan väkivallalla uhaten. Uhrin pelkotilaa käytettiin hyväksi myös puhelimella ohjatussa toisessa ryöstössä.

Matias Pajula, eduskuntavaaliehdokas, Helsinki

Säätytalossa kommentoitiin Matias Pajulan raiskaussyytettä, Petteri Orpo: Ikävä uutinen – Pajula kiistää syytteen

Pajula jättää luottamustehtävänsä rikosprosessin ajaksi. Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo kommentoi syytettä Säätytalossa.

Kyltti.

Hovioikeus lievensi tuomioita laajassa rakennusalan kuittikauppajutussa, jossa 21 henkilöä sai vankeusrangaistuksen

Laaja kokonaisuus on yksi vuosikymmenen suurimmista rakennusalan rikosjutuista. Tuomitut määrättiin maksamaan useiden miljoonien eurojen korvaukset.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Thaimaalaisnaisen syytteet ihmiskaupasta hylättiin – yli vuosi ehdollista muista rikoksista

Uhrit työskentelivät tuomitun thaihierontaa tarjoavassa spa-yrityksessä.

Tullivirkailija kantaa alkoholituotteita.

Käräjäoikeus vangitsi yhden Suomen tunnetuimmista rikollisista – epäillään törkeästä veropetoksesta

Yksi maan tunnetuimmista rikollisista, Raimo Tienhaara otettiin kiinni viime viikon lopulla epäiltynä rikoksesta, jonka maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta.

Kevyttoppatakkinen syytetty suojaa päänsä ruutuvihkolla. Taustalla on vartija ja poliisi.

Perheensä puolesta pelännyt mies ampui uhkaajansa Puotilan venesatamassa – oikeus antoi tuomion taposta, vaikka teko oli vakaasti harkittu

55-vuotiaan miehen motiivina henkirikokselle oli pitkään jatkuneesta uhkailusta johtunut pelko, tuomiossa arvioidaan.

Ovi, joka on suljettu poliisi teipillä

Lehtisaaren surmatalossa asuva nainen epäiltynä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä seksuaalirikoksesta

34-vuotias nainen oli aiemmin vangittuna taposta epäiltynä, mutta hänet vapautettiin.

Kädet auton ratilla, kuva osin epäselvä, niin kuin humalaisen katse.

Poliisi ampui etälamauttimella ja raudoitti riehuvan naisen – humalassa ajanut vastusti rajusti verikoetta ja väitti olleensa selvin päin

Poliisi on kirjannut alkuvuonna hieman enemmän rattijuopumusepäilyjä kuin viime vuonna samaan aikaan. Moni epäilty väittää juoneensa alkoholia vasta ajon jälkeen. Tässä viisi tarinaa, joita tuomioistuin ei uskonut.

Kätilöopiston sairaala Helsingissä.

HUS tuomittiin korvauksiin Kätilöopiston sisäilmaongelmista – käräjäoikeus ratkaisi vuosien kiistan kätilöiden eduksi

Vuonna 2018 kaikkiaan 24 kätilöä ilmoitti hakevansa oikeusteitse korvauksia Kätilöopiston huonosta sisäilmasta johtuvista sairauksista.

Tytti Yli-Viikari saapumassa hovioikeuteen 21. huhtikuuta Helsingissä.

Yli-Viikari hakee hovioikeudesta käräjätuomion kumoamista – saapui oikeuteen runokirja kädessään

Syyttäjä vaatii Yli-Viikarille ja hallinto-johtajana työskennelleelle Mikko Koiraselle ehdollista vankeutta. Käräjillä heidät tuomittiin sakkoihin.

Poliisin univormu.

Poliisi löi raudoitettua 16-vuotiasta nyrkillä vatsaan ja sumutti kaasulla Helsingissä – tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Tuomion mukaan 16-vuotias poika ei tehnyt tilanteessa mitään sellaista vastarintaa, joka olisi edellyttänyt voimankäyttöä.

Psykoterapiakeskus Vastaamon entinen toimitusjohtaja Ville Tapio, Helsingin käräjäoikeus 10.03.2023

Ehdolliseen vankeuteen tuomittu Ville Tapio pyytää anteeksi Vastaamon tietomurron uhreilta: ”Olen todella pahoillani”

Psykoterapiakeskus Vastaamon entinen toimitusjohtaja Ville Tapio tuomittiin tietosuojarikoksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vastaamon entinen toimitusjohtaja Ville Tapio oikeussalissa.

Vastaamossa käytettiin yksinkertaisia salasanoja, kunnes tapahtui tuhoisa tietomurto – tuomio tietosuojarikoshaarasta annetaan tänään

Syyttäjät vaativat Vastaamon entiselle toimitusjohtajalle Ville Tapiolle ehdollista vankeusrangaistusta tietosuojarikoksesta. Hän kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Onni Sarmaste

Maskikauppias Onni Sarmasteen omaisuutta jää takavarikkoon 5 miljoonan euron arvosta – oikeus ei salli rahojen ja luksusautojen palautusta

Huoltovarmuuskeskus haluaa takavarikolla turvata mahdolliset saatavansa riidassa, jota se käy Onni Sarmasteen kanssa kevään 2020 maskikaupoista. Hovioikeus ei muuta käräjäoikeuden takavarikkopäätöstä.

Niko Ranta-aho ja asianajaja Hannu Kaitaluoma Helsingin hovioikeudessa 13. syyskuuta 2022.

Katiska-huumevyyhdessä tuomittujen päätekijöiden Niko Ranta-ahon ja Janne Tranbergin saamat ankarat vankeustuomiot säilyivät ennallaan

Hovioikeuden mukaan päätekijöiden sekä 20 muun rikokset oli tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Ranta-aho vaati rangaistuksensa alentamista, Tranberg syytteidensä hylkäämistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle