Uusimmat artikkelit
Oulun kaupunginhallitus näkee, että jalkapallostadionin kaavavalituksille ei ole perusteita
Kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan hyväksyä lausuntonsa Heinäpään jalkapallostadionin kaavapäätöksetä tehtyihin valituksiin Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.
Poliisi puuttui 65 kuljettajan matkapuhelimen käyttöön Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla
Jos poliisi havaitsee kuljettajan käyttävän kädessään olevaa matkapuhelinta tai muuta viestintälaitetta ajamisen aikana, se kirjaa kuljettajalle 100 euron liikennevirhemaksun.
OULU -kirjainten paljastustilaisuudessa luvassa keksejä ja mehua 200 ensimmäiselle
Oulussa pitkään puhuttaneet O U L U -kirjaimet paljastetaan Hupisaarilla ensi viikon lauantaina.
Junes Lokan käräjäoikeudessa saama tuomio kunnianloukkauksesta ei muuttunut hovioikeudessa
Oulun käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut entisen valtuutetun ja hänen puolisonsa kunnianloukkauksesta sakkoihin.
SSAB:n Raahen terästehtaalle noin 2 400 henkilön muutosneuvottelut – pääluottamusmies: ”mafiamainen tarjous”
Tavoitteena on vähintään 10 miljoonan euron pysyvät vähennykset kiinteisiin kustannuksiin vuositasolla. Irtisanomisia pyritään välttämään.
Oulun kaupunginhallitus käsittelee tänään lausuntojaan Oulun jalkapallostadionin kaavamuutosvalituksista
Esityksenä Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle on, että kaksi oikeuteen tullutta valitusta hylättäisiin. Niissä vaaditaan muun muassa kaavamuutoksen palauttamista valtuuston käsittelyyn.
Ilmavoimien pääsotaharjoitus näkyy ja kuuluu myös pohjalaistaivailla tällä viikolla
Yliäänilennoista aiheutuu kovia pamauksia. Lisäksi taivaalla voi näkyä harjoituksen aikana valoilmiöitä.
Opiskelijat vallanneet korkeakouluja eri puolilla maata – 15 000 euroa opintolainaa ottanut opiskelija: ”Opintotuella ei oikeasti eletä”
Mielenilmauksia on järjestetty maanantaina eri puolilla maata ja uusia on tulossa lähipäivinä. Paikalla on ollut vaihteleva määrä opiskelijoita.
Alkavalla viikolla voi olla luvassa yli 20 asteen lämpötiloja
Lämpötila voi kivuta yli 20 asteen torstaita kohti. Maanantaina ja tiistaina maan pohjois -ja keskiosiin saadaan sadetta.
Tena-suojia kotiinkuljetuksella tilanneiden henkilötiedot ovat voineet joutua vääriin käsiin – vuoto on kohdistunut Pohteen asiakkaisiin
Henkilötiedot ovat vaarantuneet kyberhyökkäyksessä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Terhi Nevala ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa, kuinka vakavasta asiasta on kyse.
Ammattiliitot ilmoittivat uusista työtaistelutoimista Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – koskevat myös Olkiluodon työntekijöitä
Sähköntuotanto tai voimalaitosten turvallisuus eivät vaarannu työnseisauksen aikana, Sähköliitto tiedottaa.
Oulussa järjestetään kaksi mielenilmausta viikonloppuna – järjestäjinä Äitikapina Oulu ja Me emme vaikene!
Mielenilmausten aiheena ovat ilmastomielenosoitus sekä rasismi ja perusoikeuksia loukkaavat politiikkatoimet.
Kärppien nuori naisten liigajoukkue metsästää tällä kaudella ”kärppähammasta”
Päävalmentaja Sanna Lankosaaren mukaan joukkueessa on ollut vain vähän vaihtuvuutta viime kauteen verrattuna. Pelaajia on kuitenkin määrällisesti enemmän, mikä luo kilpailua pelipaikoista.
Raskaan liikenteen tehovalvonnassa yhdeksän yhdistelmää ajokieltoon – hylkyyn johtaneet viat liittyivät enimmäkseen jarruihin
Poliisi tarkasti yhteensä 140 raskasta ajoneuvoa Oulussa keskiviikkona ja torstaina. Niistä yhdeksän joutui ajokieltoon kuntovikojen vuoksi.
Kuusamon suurpetokeskus pysyy kiinni ainakin ensi kesään asti – keskus ei ole saanut eläintarhaluvalleen jatkoa
Suurpetokeskuksessa odotellaan edelleen eläintarhaluvan jatkoa hallinto-oikeudelta.
Ammattiliitot aloittavat työtaistelun hallituksen suunnitelmia vastaan – Lapissa työntekijät marssivat ulos useasta yrityksestä
Sosiaaliturvan leikkaussuunnitelmat, työoikeuksien heikennykset sekä lakko-oikeuteen kajoaminen huolestuttavat pohjoissuomalaisia työntekijöitä.
Matkanjärjestäjä TUI laajentaa ensi kesänä suorien lentojen valikoimaa Oulusta
Kesällä 2024 Oulusta pääsee suoralla lennolla esimerkiksi Sisiliaan, Mallorcalle, Kroatiaan ja Kreetalle.
Pohjois-Pohjanmaalla avattiin 40 uutta muovipakkausten keräyspistettä
Limingassa lajitellaan muovipakkauksia eniten maakunnassa. Viime vuonna liminkalaiset lajittelivat muovia yhteensä liki neljä kiloa asukasta kohden.
Katso, paljonko tonttiveron nousu maksaa sinulle – ja paljonko se maksaa muualla Suomessa
Verojen kiristys koskisi 245:tä kuntaa ja kaikkia, jotka omistavat tontin tai asuvat taloyhtiön omistamalla tontilla. Voit katsoa arvion omista lisäkuluistasi jutussa olevasta koneesta.
Oulun Kärppien maskotti koki muodonmuutoksen sometähden käsittelyssä: ”nyt siinä on sielua, asennetta ja sisukkuutta”
Oululaislähtöinen Joni Pellikka arvosteli Youtube-videollaan liigajoukkueiden maskotteja. Kärppien maskotti koki hänen ja tekoälyn käsissä täyden muodonmuutoksen.
Poliisi epäilee, että rahaa kerätään Koillismaalla ilman lupaa
Poliisi otti kiinni kaksi rahankeräysrikoksesta epäiltyä ulkomaalaista miestä viime viikolla Kajaanissa. Nyt samankaltaisia rahankerääjiä liikkuu myös Koillismaalla.
Akkuja ja pattereita sisältänyt rekan perävaunu paloi Ylivieskassa – Pelastuslaitos muistuttaa ihmisiä noudattamaan vaaratiedotteen ohjeita
Palosta levisi terveydelle haitallista savua ympäristöön. Vaaratiedote koski Ylivieskan Lunkikankaan ja Hamarin aluetta.
Luken asiantuntijat: Pohjanlahden silakkakanta elpyy, vaikka pyyntiä ei kiellettäisi kokonaan
EU-komissio on ehdottanut, että silakanpyyntiin asetettaisiin täyskielto Pohjanlahdella, koska silakkakannat ovat huvenneet ja kalat pienentyneet. Tutkijat ovat maltillisempien rajoitusten kannalla.
Lääkäreille liikaa maksettuja palkkoja ei peritä takaisin Oulussa
Pitkään jatkunut soveltamiskäytäntö on muodostunut vakiintuneeksi tulkinnaksi, joten työnantajalla ei ole oikeutta takaisinperintään.
Viitasammakko puolitti Oulussa ison rakennushankkeen ja kutisti kauppakeskittymän kokoa
Oulun Kaakkuriin suunnitellaan liikealuetta, jonka laajuus vielä viime vuonna oli noin 30 000 kerrosneliötä. Nyt alkuun tavoitellaan 10 000 neliön liiketiloja. Syynä on rauhoitettu viitasammakko.
Pohteen hallinto- ja toimistotilojen käytöstä halutaan säästää vuoteen 2027 mennessä
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallinto- ja toimistotilojen kokonaishuonealaa vähennetään 40 prosentilla.
Oulu ottaa aikalisän airbnb-kiistassa – majoittajille esitetty jopa yli 60 000 euron uhkasakkoa
Rakennuslautakunta käsitteli uusia uhkasakkoja keskiviikon kokouksessaan, mutta asia palautettiin uudelleen valmisteluun. Oulussa aiemmin asetetuista uhkasakoista on valitettu oikeuteen.
Maailman laajin Andy Warhol -näyttely veti väkeä Oulun Kulttuuripankkiin pohjoiskalottia myöten
Neljän kuukauden aikana kävijöitä oli kaiken kaikkiaan noin 18 000. Näyttely menee tauolle 15 vuodeksi.
Puita kaatui paritalon päälle Pyhäjärvellä ja tiestölle Haapajärvellä kovissa tuulissa – sähköttä oli enimmillään yli 1000 taloutta
Varpu-myrskyn aiheuttamat vahingot jäivät Pohjois-Pohjanmaalla varsin vähäisiksi.
LapWallin Pyhännän puuelementtitehdas palasi takaisin kahteen vuoroon parantuneen tilauskannan myötä
Tilauskanta on kasvanut niin, että Pyhännällä on siirrytty kahteen työvuoroon tuotannossa.
Liminka-Oulu-kaksoisraide joutuu vielä odottamaan valtion rahoitusta
Oulun seudulla oli toiveita saada rahoitusta jo ensi vuoden budjettiin. Hallituksen talousarvioesityksessä rataosuus on kiireellisten kohteiden joukossa, mutta rahaa sille ei vielä esitetä.
Elenian käyttöpäällikkö: Yön myräkkä oli poikkeuksellinen Sisä-Suomen alueella – Pihtiputaalla mahdollinen syöksyvirtaus
Yöllinen ukkosmyräkkä katkoi sähköt tuhansilta Elenian verkossa. Osa vioista on jo saatu korjattua. Maastossa tuhoja päästään korjaamaan vasta tuulten laannuttua.
Kaksi taloa jäi kaatuneiden puiden alle Pyhäjärvellä – yli tuhat taloutta ilman sähköä Pohjois-Pohjanmaalla
Pelastuslaitoksella on ollut kiireinen yö Pyhäjärven seudulla. Alueella on ollut lähes 20 hälytystehtävää, mutta todellisuudessa töitä on ollut vielä enemmän kaatuneiden puiden takia.
Oulun seurakuntien krematorion uunista pöllähti savua – nyt selvitetään automatiikan toimivuutta
Oulun vastikään korjatussa krematoriossa pöllähti tänään savua niin, että se jouduttiin sulkemaan hetkeksi ja kutsumaan palokunta paikalle.
Poliisi löysi vainajan maastosta Pudasjärvellä – luultavasti kyseessä marjastaja
Poliisi arvelee, että kyseessä on yli vuosi sitten kadonnut marjastaja.
”Tämä on terapeuttista”, sanoo ruskabongari Kuusamossa, jonne on menossa tuhansia muitakin matkailijoita
Ruskamatkailu kasvoi koronavuosina hurjasti, nyt matkailijamäärät ovat tasaantumassa.
Suomen vanhimman elokuvakeskuksen syksy käynnistyy juhlatunnelmissa
Oulun elokuvakeskus näyttää kansallisen audiovisuaalisen instituutin syyssarjassaan elokuvia ajalta, jolloin elokuvakeskus oli alkutaipaleellaan.
Oulussa kerrostaloyhtiöitä kiinnostaa lisärakentaminen, joten nyt haetaan asemakaavamuutosta: näyttävä muraali häviäisi purkamisen myötä
Oulun keskustassa ja Raksilassa suunnitellaan kerrostalojen purkua sekä lisärakentamista tonteille.
Oulun käräjäoikeus käsittelee Kontinkankaan puukotussurmaa
Syyttäjän mukaan huumeisiin liittynyt tapaaminen päättyi toukokuussa teräaseella tehtyyn tappoon. Syytteessä on vuonna 2003 syntynyt mies. Myös uhri oli nuori, mutta täysi-ikäinen.
Iso-Syöte laajentaa lapsille ja aloittelijoille suunnattua Lumimaa-aluetta – käyttöön otetaan myös uusi mattohissi
Hiihtokeskus Iso-Syötteen talvikauden uudistukset ovat 100 metriä pitkä katettu mattohissi, leveä ja led-valaistu harjoittelurinne ja pulkkamäki.
Oulussa hukutaan nyt omenoihin: mehustamo tekee 17 tunnin päiviä ja osa omenoista päätyy biokaasuksi
Mehustamolle tulvahti niin paljon asiakkaita kerralla, että paikalle tarvittiin liikenteenohjaaja. Yhden päivän aikana omenoita kertyi 50 000 kiloa.
Pyhäsalmen kaappausta ei tapahtunutkaan – poliisin mukaan naista pahoinpideltiin yksityisasunnossa
Syyskuun alussa kerrottiin, että nainen olisi Pyhäsalmessa kaapattu henkilöautoon ja hänen omaisuuttaan olisi anastettu. Tutkinnan edistyessä on selvinnyt, että epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa.
Tuulivoimalat eivät nouse ilman metsissä hiippailevia biologeja – viitasammakot ja kotkat on löydettävä ennen kuin ne pysäyttävät hankkeen
Tuulivoimahankkeiden aikataulut venyvät, koska biologeja ei riitä kaikille alueille etsimään arvokkaita kasveja ja eläimiä. Viranomaisvaatimukset selvitettävistä lajeista ovat kiristyneet entisestään.
LapWall lopettaa Raahen yksikkönsä ja irtisanoo 23 työntekijää
Puuelementtejä valmistava yhtiö lopettaa Raahessa ja siirtää tuotantoa Pyhännän yksikköön.
Poliisi valvoo tehostetusti kännykän käyttöä ajaessa, tekstaria ajaessa näppäilevälle voi napsahtaa sadan euron maksu
Onnettomuustietoinstituutin mukaan vuoden 2021 kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa yli 30 ihmistä olisi pelastunut turvavyötä käyttämällä.
Miki Liukkosen viimeinen romaani julkaistiin – näin ystävä ja kustannustoimittaja kuvailee kirjaa ja kirjailijaa
Heinäkuussa kuolleen Miki Liukkosen romaani julkaistiin tänään maanantaina postuumisti. Liukkonen ehti kirjoittaa kirjan täysin valmiiksi.
Oululaiskaksikon mielestä Suomesta puuttui digitaalisen taiteen NFT-nettigalleria, ja niinpä he perustivat sellaisen
Klaus Ala-aho ja Omar Ikni perustivat Taiteen tulevaisuus -yhdistyksen ja ensimmäisen suomalaisen virtuaaligallerian NFT-taiteelle, koska Suomessa on heidän mielestään lähdetty hitaasti liikkeelle kryptotaidebuumissa.