Uusimmat artikkelit
Riitta Savukoski jatkaa Lapin Kokoomuksen puheenjohtajana
Lapin kokoomus kokoontui sunnuntaina Rovaniemellä.
Puolet perussuomalaisten valtuustoryhmän jättäneistä siirtyy kokoomukseen
Mikkelin kaupunginvaltuutetut Jani Sensio ja Sami Nalli sekä varavaltuutettu Mervi Eskelinen hyväksyttiin eilen Kokoomuksen valtuustoryhmän jäseniksi.
Analyysi: SDP:n Jutta Urpilainen voi sotkea Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston pelin
Ylen kyselyssä kärkikaksikon etumatka muihin presidenttiehdokkaisiin on kasvanut. Jutta Urpilaisen lähtö SDP:n ehdokkaaksi voi muuttaa asetelman, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Esitimme kampanjansa avanneelle Alexander Stubbille viisi nopeaa kysymystä
Esitimme Alexander Stubbille viisi nopeaa kysymystä
Enemmistö suomalaisista tyytymättömiä Orpon hallitukseen, kertoo tuore puoluebarometri
Puolueista kansalaiset suhtautuvat myönteisimmin kokoomukseen ja SDP:hen. Keskusta onnistui parantamaan eniten imagoaan viime keväästä.
Kokoomuksen Pohjanmaan piirijohto jatkaa myös seuraavan kauden – piirikokouksessa puhuttiin Merenkurkun yhteyden puolesta
Puheenjohtajana jatkaa Jesse Luhtala Seinäjoelta. Kokouksessa valittiin myös piirihallitus. Kannanottona nostettiin Merenkurkun ylittävän yhteyden tärkeys myös rauhan aikana.
Ylen kannatusmittaus: SDP karkasi kokoomukselta
SDP nousi selvästi suosituimmaksi puolueeksi Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä kannatusmittauksessa. Eniten kannatustaan menettivät kokoomus ja vasemmistoliitto.
Kokoomusedustaja esitti Mika Aaltolalle idean eurovaaliehdokkuudesta – kiistää, että kyse olisi ollut tarjouksesta
Aaltola kertoi Ilta-Sanomille perjantaina, että kokoomus olisi tarjonnut hänelle eurovaaliehdokkuutta. Vastavuoroisesti Aaltolan mukaan hänen olisi pitänyt luopua ehdokkuudestaan presidentinvaaleissa.
Orpo's NCP names presidential, European parliamentary candidates
Two former cabinet ministers are seeking re-election to the European Parliament next summer, along with four new candidates.
Alexander Stubb on kokoomuksen presidenttiehdokas – kehui linjapuheessaan vuolaasti kilpakumppaneitaan
Seurasimme Stubbin virallista valintaa ehdokkaaksi ja hänen linjapuhettaan tässä jutussa.
Timo Heinonen luopuu aluevaltuuston ja -hallituksen luottamustoimistaan
Loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen on pyytänyt eroa Kanta-Hämeen hyvinvointialueen luottamustoimista. Eron syyksi hän kertoo uudet työtehtävät eduskunnassa ja aluehallinnon kasvaneet kokousmäärät.
Kemijärven valtuustossa kolme loikkaa sitoutumattomaan Tulevaisuuden Kemijärvi -ryhmään
Kemijärven poliittiset voimasuhteet muuttuvat. Kaksi kokoomuksen valtuutettua, Matti Torvinen ja Jorma Vaarala, sekä perussuomalaisten valtuutettu Arto Torvinen ovat loikanneet Tulevaisuuden Kemijärvi -ryhmään.
Tämä Suomenlahden kaasuputkivuodosta tiedetään – asia tullaan nostamaan esille Nato-kokouksessa keskiviikkona
Myös Suomen ja Viron välisessä tietoliikennekaapelissa on havaittu vaurioita. Vaurioiden syyksi epäillään tahallista toimintaa, vahvistavat pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja viranomaiset.
Vahteristo ei jatka Satakunnan kokoomuspiirin johdossa
Piirikokous valitsee uuden puheenjohtajan marraskuussa.
Orpo Ylen kannatusmittauksen tuloksista: ”Ei tässä mitään dramaattista muutosta tapahtunut”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä ei ole huolissaan neljän kuukautta jatkuneesta alamäestä, koska hänen mukaansa puolueen kannattajat ymmärtävät vakavan tilanteen.
Ykkösaamun vieraana työministeri Arto Satonen – mitä haluat kysyä häneltä?
Työntekijäliittojen ensimmäinen mielenilmausviikko on takana, kun työministeri saapuu lauantain lähetykseen.
Rovaniemen valtuustolle aloite syrjimättömyyden edistämisestä – kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta eivät halunneet mukaan
Aloitetta perustellaan hallituksen rasismin vastaisella tiedonannolla, jonka mukaan hallitus haluaa sitouttaa koko yhteiskunnan yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseen.
Kansanedustaja Aleksi Jäntti ei jatka Pirkanmaan kokoomuksen puheenjohtajana
Jäntti siirtyi huhtikuussa eduskuntaan Tampereen apulaispormestarin paikalta.
Katso kolme poimintaa kyselytunnilta – sosiaaliturvaministeri Grahn-Laasonen: ”Ymmärrämme hyvin, että säästölait tulevat olemaan kipeitä”
Eduskunnan kyselytunnilla oppositio hiillosti hallitusta erityisesti asumistuen leikkauksista.
Tutkija ennakoi osalle äänestäjistä vaikeaa valintaa presidentinvaalien toiselle kierrokselle
Aiemmin toisella kierroksella mittaa ovat ottaneet vasemmistolainen ja keskustaoikeistolainen ehdokas. Vuodesta 2012 asetelma on kuitenkin ollut, että kaksi kärkiehdokasta on tullut kokoomuksesta ja vihreistä.
Ministerin erityisavustajaksi siirtyvä kokoomusvaltuutettu jättää Oulun valtuuston
Niilo Heinonen jättää Oulun kaupunginvaltuuston ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajuuden. Tilalle nousee varavaltuutettu Juha Vuorio.
”Mieluummin jättäisin käyttämättä, vaikka olisi mikä konteksti”, sanoo pääministeri Orpo Keskisarjan käyttämästä sanasta
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuvaa Marokon maanjäristystä järkyttäväksi. Orpon mukaan tiedossa ei tällä hetkellä ole suomalaisuhreja.
Analyysi: Kesän rasismimylläkkä oli liikaa osalle perussuomalaisten kannattajista – he jättävät nyt puolueen
Hallitusvastuu ja rasismikeskustelu ovat nakertaneet tasaisesti perussuomalaisten kannatuspohjaa eduskuntavaaleista lähtien, kirjoittaa politiikan toimittaja Päivi Lakka.
Organisers condemn violent banners seen at anti-racist demo
"Violent banners do not represent our values," the organisers said in a statement.
Ylen kysely: puoluekanta vaikuttaa huomattavasti parisuhdemarkkinoilla – katso tästä, ketkä eivät olisi valmiita seurustelemaan kanssasi
Tässä jutussa poliittisesti eri tavoin ajattelevat pariskunnat kertovat, miten eri mieltä olevan kumppanin kanssa voi elää sovussa. Katso jutusta, miten sinuun suhtauduttaisiin parisuhdemarkkinoilla.
Analyysi: Rasismitiedonanto pelastaa Orpon hallituksen, mutta jännite säilyy
Hallitus näyttäisi tiedonannon myötä saavan eduskunnan luottamuksen ensi viikon äänestyksessä, politiikan toimittaja Pekka Kinnunen arvioi.
Petteri Orpo: Lähtökohtani on, että hallituspuolueet äänestävät hallituksen luottamuksen puolesta
Pääministeri toivoo, että RKP tekee pian ”viisaita ja vastuullisia ratkaisuja”
Kokoomuksen ryhmäjohtaja Matias Marttinen: Hallitus tukee ministereitä luottamusäänestyksessä
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen huomautti kokoomusryhmän kesäkokouksessa Helsingissä, että hallituksen ministerien tukeminen on ”aika perustavanlaatuinen kysymys hallitusyhteistyössä”.
Alexander Stubb: ”Edes Suomen presidentti ei kykene Putinia pysäyttämään”
Presidenttinä kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb haluaisi edistää maltillista yhteiskunnallista keskustelua. Suomi on hänen mielestään jakaantumassa kahtia.
Ulkoministeri Elina Valtosen vaalirahoitus ilmoitettu yli 40 000 euroa liian pieneksi, HS kertoo – onkin eduskuntavaalien suurin
Valtosen lisäksi useat muut ovat korjanneet vaalirahailmoitustaan sen jälkeen, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto on huomauttanut asiasta.
Työministeri Satosen johdolla työmarkkinoita laitetaan uusiksi seuraavan kahden vuoden aikana: ”Toivon, että työrauha säilyy”
Lakko-oikeuden rajoittamisen valmistelu on jo alkanut.
Kokoomus esittää Elina Järvenpäätä Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaksi
Tehtävästä väistyy Anna-Kaisa Ikonen, joka kunta- ja alueministerinä on estynyt toimimasta valtuuston puheenjohtajistossa.
Petteri Orpo rasismin kitkemisestä: ”Teemme itse asiassa varmasti enemmän kuin mikään hallitus tätä ennen”
Kokoomuksen ministerit kokoontuvat kesäkokoukseen torstaina Porissa. Hallitus antaa rasismin torjumiseen ja syrjimättömyteen liittyvän tiedonantonsa eduskunnalle syyskuussa.
Kokoomuksen ministeriryhmä kokoontuu Poriin ja Raumalle
Ministeriryhmä vierailee kaksipäiväisen kesäkokouksensa aikana muun muassa Porin ja Rauman toreilla.
Ilkka Kanerva oli kaikkien kaveri, jolla oli turhan vilkas tekstarisormi – uusi kirja valottaa konkaripoliitikon persoonaa
Viime vuoden huhtikuussa menehtyneen Ilkka Kanervan hallitseva luonteenpiirre oli yltiösosiaalisuus. Hänen tapansa kohdata ihmisiä oli ainutlaatuista.
Stubb announces presidential run
Stubb was Prime Minister in 2014-15.
Alexander Stubb lähtee presidenttiehdokkaaksi – vitsaili ”kitkerästä lähdöstä” ja kehui Marinin hallitusta
”Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa vastaus on yksiselitteinen”, sanoo Stubb.
Nyt puhuvat kokoomuspiirit, jotka halusivat Antti Häkkäsen presidenttiehdokkaaksi
Kokoomuksen puoluehallitus päätti pyytää presidenttiehdokkaaksi Alexander Stubbia. Osa piireistä olisi toivonut neuvoa-antavaa jäsenäänestystä.
Analyysi: Antti Häkkänen pakotti Petteri Orpon heräämään Sauli Niinistön jälkeiseen todellisuuteen
Jos Petteri Orpon johtajuutta on aika ajoin epäilty, osoitti hän nyt Antti Häkkäselle, kuka kokoomuksessa viime kädessä tekee päätökset, kirjoittaa politiikan toimittaja Päivi Lakka.
Antti Häkkänen kokoomuksen presidenttiehdokasvalinnasta: ”Pulinat pois ja yhdessä eteenpäin”
Puolustusministeri Häkkänen sanoo, ettei halunnut uhmata puheenjohtaja Orpoa, vaan ehdokkuuden harkinta johtui hänen saamastaan laajasta kannustuksesta.
Tällainen on Alexander Stubb: Himourheilija ja kansainvälisen median suosikki, jonka ulkopolitiikan osaamista ei kiellä kukaan
Millainen poliitikko kotimaan politiikasta viime vuodet poissa ollut Alexander Stubb on? Tässä tärkeimmät ja kiinnostavimmat asiat hänen uraltaan.
Antti Häkkänen sanoo tukevansa Orpon päätöstä: ”En aio asettua puoluekokouksessa ehdokkaaksi äänestykseen”
Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoo tukevansa Orpon päätöstä. Hän ei aio haastaa Stubbia.
Kokoomuksen ja SDP:n pohjalaiset piirijärjestöt eivät pelkää jälkijunaan jäämistä presidenttipelissä
Pohjanmaan kokoomuslaiset eivät lämpene Mika Aaltolan tukemiselle, demarit laittavat toivonsa Jutta Urpilaisen ehdokkuuteen.
Analyysi: Antti Häkkäsen täräytys yllätti Alexander Stubbin tukijoukot ja ajoi Petteri Orpon hankalaan paikkaan
Hallitusneuvottelujen venyminen ja kriisit ryöpsäyttivät kokoomuksen sisäisen presidenttipelin puoluejohtajan syliin liian myöhään, kirjoittaa politiikan toimittaja Antti Pilke.
Alexander Stubb presidenttiehdokkuudesta: Lupaa harkita vakavasti, jos kokoomus pyytää
Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon on arveltu aikovan esittää Stubbia puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Kokoomuksen presidenttikisassa käynnissä kyttäysvaihe: näin Elina Valtonen ja Alexander Stubb kommentoivat
Elina Valtonen kertoo saaneensa laajasti pyyntöjä asettua ehdolle sekä kokoomuksen sisältä että ulkopuolelta.
Tutkija: RKP:lle pienikin kannatuksen menetys voi maksaa europarlamentaarikon paikan
RKP on ollut hallituksessa vaikeassa paikassa rasismikohun keskellä, kertoo tutkija Mikko Majander Ajatuspaja Magmasta. Ylen kannatusmittauksessa puolueen kannatus on ollut loivassa laskussa.
Analyysi: Entiselle pääministerille voi tehdä hyvää kadota, mutta nykyiselle mökkireissu ei näytä sopivan
Hyväntahtoiselta vaikuttava pääministeri Orpo oppi neljän oppositiovuoden aikana tiukan kielenkäytön, mutta hänen pitäisi saada oma hallituksensa ruotuun, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.
Yle poll: NCP support drifts away
The Social Democratic Party took top spot in the latest monthly poll for Yle. Both the Finns Party and the National Coalition look to have suffered a drop in support after racism scandals.
Tutkimus vahvistaa epäilyt taktisesta äänestämisestä – iso osa vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista äänesti eduskuntavaaleissa SDP:tä
Åbo Akademin tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas vasemmistoliittoa ja vihreitä aiemmin äänestäneistä antoi tukensa kevään eduskuntavaaleissa SDP:lle.