Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Saadaanko hiihtomaajoukkueen keihäänkärjet teroitettua, kun Pekingin olympialaisiin on aikaa vain vajaa vuosi? Jauhojärvi peräänkuuluttaa ykköstykeille harjoittelun muutosta

Suomen maajoukkuehiihtäjät jäivät tämän talven kansainvälisissä kisoissa ilman henkilökohtaisia palkintosijoja. Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi ei usko, että vuodessa ehdittäisiin saada Pekingin olympialaisiin uusia suomalaismitalisteja.

Suomen miesten viestijoukkue julki – Niskanen perinteisen osuudella

Joni Mäki on Suomen ankkurina perjantain viestissä.

Iivo Niskasen poikkeuksellisesta luonteesta on monta erilaista tarinaa – lähipiiri kertoo, millainen Suomen hiihtokuningas on oikeasti

Iivo Niskanen on timanttinen kilpailija, mutta millainen mies hänestä kuoriutuu, kun “kilpailumoodi” on sammutettu?

Päävalmentaja Pasanen lupaa konkari Roposelle paikkaa normaalimatkalla – kertoo, miksi nuorten MM-mitalistit eivät ole joukkueessa

Päävalmentajan mukaan nuoret hiihtäjät päättivät valmentajiensa kanssa, ettei vielä ole oikea aika osallistua aikuisten MM-kisoihin.

Norja nimesi maastohiihtäjänsä MM-kisoihin: Johaug ja Kläbo joukkueen kärjet

Norjalla on MM-kisoissa 12 mieshiihtäjää ja 11 naishiihtäjää.

Sami Jauhojärvi hämmästeli Kerttu Niskasen erikoista vammaa, päävalmentaja Pasanen yllättyi diagnoosista – viestijoukkueen MM-mitalihaaveet kärsivät kovan kolauksen

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi sanoo, ettei pohjeluun murtuma ilman mitään selvää onnettomuutta ole kovin yleinen vamma.

Jättipettymys! Kerttu Niskasen pohjeluu on murtunut ja MM-kisat jäävät väliin – "Nyt tuntuu käsittämättömän pahalta"

Niskanen tunsi jalassaan kipua viime lauantaina Falunin kilpailun yhteydessä. MM-kisat jäävät väliin ja kausi on ohi.

Katso tallenne: VaLePalle viides peräkkäinen lentopallon Suomen Cupin voitto

Vilkkaan urheilupäivän suoria lähetyksiä voi seurata tämän artikkelin kuvaa klikkaamalla.

Kerttu Niskasen jalassa kipuja – "Varmasti tarvitaan jatkotutkimuksia"

Kerttu Niskanen kinkkasi huolestuttavasti pois Falunin kisapaikalta lauantaina. Suomen päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan kyse on jonkinasteisesta jalkavammasta.

Ruotsalaisjuhlat naisten kympillä Falunissa – Linn Svahn hiihti voittoon, Therese Johaug jätettiin kolmanneksi

Kerttu Niskanen oli Falunin yhteislähtökisassa parhaana suomalaisena 12:s

Diggins yllätti Johaugin – Suomen naisetkin kaukana kärjestä: "Ei luista mihinkään"

Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena 17:s Falunissa.

Suomen hiihtomiehet päättivät sikailukohun varjossa yli 20 vuotta kestäneen kuivan putken ja vielä on varaa kiristää: "Aito mitaliehdokas MM-kisoihin"

Suomen viestijoukkueet nappasivat maastohiihdon ensimmäiset suomalaiset palkintokorokesijoitukset tällä kaudella. Miltä joukkueiden tilanne näyttää kuukausi ennen MM-kisoja?

Aleksandr Bolshunov raivostui ja tönäisi Joni Mäkeä rajusti maalialueella – Suomi kukisti Venäjän loppusuoralla

Maailmancupin johtaja Aleksandr Bolshunov kaatoi Joni Mäen kumoon maalissa. Voit katsoa tilanteen jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Suomi kolmas naisten viestissä – Kerttu Niskanen pisti hyvin kampoihin Johaugille: "Kova on kova ja haastaja on haastaja"

Norja voitti naisten viestin Salpausselällä. Ruotsi oli toinen ja Suomi kolmas.

19-vuotias Norjan superlupaus säväytti Therese Johaugin takana – Suomen ykkösnimille jäi parannettavaa: “Ei ollut valmiin näköistä”

Helene Marie Fossesholm nappasi kakkossijan kokeneempien hiihtäjien edestä Salpausselän maailmancupin yhdistelmäkilpailussa.

Iivo Niskanen ei pysty noudattamaan normaalia taktiikkaa paluukisassaan Lahdessa: “Kilpailu ei kuulu suosikkeihin tällä kertaa”

Iivo Niskasen mukaan lauantain yhdistelmäkilpailussa pääsee ainakin näkemään, mikä on tällä hetkellä tilanne vapaalla hiihtotavalla.

Iivo Niskanen palaa pitkän tauon jälkeen maailmancupiin Lahdessa – tässä Suomen joukkueet Salpausselän kisoihin

Lahdessa kilpaillaan viikonloppuna maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupissa.

Vantaan kisat selkeyttivät tilannetta niin hiihtäjille kuin valmennusjohdollekin, Sami Jauhojärvi ihasteli nuorta lupausta – "Petteri Koivisto antoi näyttöjä vähän joka paikkaan"

Hiihtäjät antoivat näyttöjä kunnostaan Vantaan Suomen cupissa. Lähiaikoina pitäisi valita joukkueet Salpausselän kisoihin ja nuorten MM-kisoihin.

Katso suorana: Hiihdon Suomen cupissa Vantaalla viestipäivä

Lähetys alkaa TV2:ssa kello 18, ja sitä voi seurata kuvan videota klikkaamalla.

Kainuulaisseurojen naiset kärkikahinoissa hiihdon Suomen cupissa

Kotimaisen hiihtokiertueen kokonaistilannetta hallitaan Kainuusta käsin.

Kerttu Niskanen ylivoimainen hiihdon Suomen cupissa – "Pääasia ettei vatsatauti vienyt enempää"

Naiset kilpailivat tiistaina hiihdon Vantaan Suomen cupissa 5 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdöllä. 

Katso tallenne: Ristomatti Hakolalta nappisuoritus Vantaan Suomen cupista – Kerttu Niskanen odotetusti naisten ykkönen

Yle Urheilun lähetyksessä seurattiin Vantaan Suomen cupin kilpailuja. Tallenne katsottavissa tästä.

Sami Jauhojärvi oli vakuuttunut Juho Mikkosen hiihdosta: "Erittäin hyvä näyttö MM-joukkueeseen"

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärven mielestä Krista Pärmäkosken yhteislähtökisan hiihto näytti jo sellaiselta, mitä Pärmäkoskelta on aikaisempina vuosina nähty.

Linn Svahn kiri voittoon Tour de Skin yhteislähdössä – Krista Pärmäkoski kymmenen parhaan joukkoon tasapainoisella suorituksella

Krista Pärmäkoski oli yhdeksäs 10 kilometrin yhteislähdössä. Katso kisa klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Suomen hiihtomaajoukkueen varman päälle pelaaminen sai kehut Sami Jauhojärveltä, sairastuminen sotkee Kerttu Niskasen kuvioita: "Suunnitelmat menevät täysin uusiksi"

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärven mielestä Kerttu Niskasen sairastuminen ei vaaranna MM-kisakuntoa.

Kerttu Niskanen keskeyttää Tour de Skin vatsataudin vuoksi: "Ikävä takaisku"

Suomen ykköshiihtäjistä Tourilla on mukana enää Krista Pärmäkoski.

Alkukauden kovat olivat kovia Tourin avausetapillakin – suomalaisyllättäjän suoritus ihastutti Jauhojärveä: "Erittäin loistava hiihto"

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi odottaa, että lauantain yhteislähtökisassa Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski ovat kärkikymmenikössä.

Suomen hiihtäjät jäivät ulos välieristä – Verneri Suhonen kaatui, Jasmi Joensuu kolaroi

Suomen hiihtäjät jäivät ulos kärkisijoilta Tour de Skin avauspäivän sprinteissä.

Pärmäkoski, Matintalo, Joensuu puristivat jatkoon, miehistä vain Suhonen hiihti erävaiheeseen

Hiihdon Tour de Ski -kiertue starttaa vapaan sprinteillä Sveitsissä.

Norjan poisjäänti Tour de Skiltä on paha imagotappio, mutta samalla se avaa pelin aivan eri tavalla – Sami Jauhojärven papereista löytyy selkeät ennakkosuosikit

Tour de Skillä etsitään jälleen tämän kauden parasta yleishiihtäjää, kun mestaria haetaan kahdeksan osakilpailun voimin.

Aviomies on valmentanut Kerttu Niskasen ennätyskuntoon – väliaikaiseen "asumuseroon" joutuva pariskunta ei aluksi uskaltanut toteuttaa rohkeaa ajatusta

Kerttu Niskaselle tämän kauden Tour de Ski on jo uran kymmenes. Aviomies-valmentaja Juho Mikkonen osallistuu Tourille vasta ensimmäisen kerran kilpailijana.

Kommentti: Norja avasi pelin pitkälle hiihtoboikotille – tuttu marssijärjestys jatkui hiihdon koronateatterissa, mutta tuoreimman päätöksen todellinen voittaja on Suomen hiihtoliitto

Norjan ja Ruotsin hiihtopomot tekivät Suomen kollegoilleen palveluksen. Hiihtoliiton päätöksellä liittyä pohjoismaiseen boikottirintamaan on myös myönteisiä seurauksia taloudelle, kirjoittaa Atte Husu.

Asiantuntija luottaa Iivo Niskasen vauhdin nousuun – "Krista Pärmäkosken sairastelu näkyi naisten tuloksissa erittäin raa'asti"

Yle Urheilun asiantuntijat Kalle Lassila ja Sami Jauhojärvi löysivät Rukan maailmancupin avausviikonlopusta paljon myönteistä, vaikka palkintosijat jäivät suomalaisista saavuttamatta.

Naisten alavireisyys ja nuorten esiinmarssin puuttuminen harmitti, päävalmentaja Teemu Pasasella riitti silti aihetta tyytyväisyyteen

Ensimmäistä kauttaan Suomen maastohiihdon päävalmentajana toimivan Teemu Pasasen ilonaiheet löytyivät miesten joukkueesta.

Kiukkuinen ruotsalaistähti turhautui kyyneliin ja haukkui Rukan radan: "Täällä ei ole mitään väliä, millaisessa kunnossa on"

Ruotsalaisnaiset kokivat kovia Rukan 10 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisassa.

Niskanen piti viidennen sijansa, suomalaismiehiltä hyvä kokonaispanos – Kläbon raju rytminvaihdos ratkaisi voiton

Kolme suomalaismiestä pääsi 12 parhaan joukkoon Rukan maailmancupin päätöspäivänä.

Krista Pärmäkoski ei hiihdä tänään Rukalla

Krista Pärmäkoski ei kilpaile naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisassa. Myös Saapunki ja Piippo jättävät päivän kisan väliin.

Niskasen hiihto sai Jauhojärvenkin innostumaan: "Kerttu on palannut sille tasolle, mitä on odoteltu"

Kerttu Niskanen vastasi Suomen naisten parhaasta suorituksesta Rukan 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.

Kommentti: Suomen hiihtonaiset kyykkäsivät Rukalla historiallisella tavalla – pitäisikö Hiihtoliiton tehdä merkittävä peliliike?

Suomalaisnaisille tekisi tällä hetkellä tiukkaa mahtua Ruotsin sprinttereiden B-maajoukkueeseen. Nykysysteemissä asiaan ei ole odotettavissa nopeaa muutosta, kirjoittaa Atte Husu.

Joni Mäki ja Ristomatti Hakola perjantain suomalaisnimet maastohiihdossa – urakka tyssäsi välierissä

Joni Mäki ja Ristomatti Hakola olivat perjantain parhaat suomalaiset perinteisen sprintissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle