Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lauri Kontro

Lauri Kontron kolumni: Poliitikot kiukuttelevat medialle – kaikki on siis kuin ennenkin

Kesän mittaan jotkut poliitikot ovat syyttäneet mediaa ajojahdista, ja tutkijat puolestaan päivitelleet syyttelyä. Mutta jos katsoo kauemmas historiaan, sama jännite on vallinnut aina, pohtii Kontro.

aivotutkija Katri Saarikivi, Helsinki, 10.10.2018

Katri Saarikiven kolumni: Pääseekö pärstäkertoimella presidentiksi?

Ulkonäkö vaikuttaa arvioihimme presidenteistä – halusimme tai emme. Mitähän tapahtuisi, jos järjestettäisiinkin pelkkään ulkonäköön perustuvat presidentinvaalit?

 Presidentti Urho Kekkonen hiihtämässä lumituhoalueella Kiljavassa 19. helmikuuta 1959.

Yksi vatsatanssi, toinen hilkulla olympialaisiin, kolmas golfin pioneeri – näin Suomen presidentit harrastivat urheilua

75 vuotta täyttävä presidentti Sauli Niinistö haastaa suomalaiset liikkumaan kävelytempauksella. Suomen presidenteistä monet muutkin ovat olleet liikunnallisia ja jopa kilpaurheilijoita.

Kansalaiset katsovat Mauno Koivistoon liittyviä valokuvia näyttelyssä Turun Vanhalla Suurtorilla.

Mauno Koivistosta kertova näyttely on kerännyt noin 10 000 kävijää

Valokuvanäyttely on esillä kuun loppuun Turun Vanhalla Suurtorilla.

Assi Koivisto-Allonen Mauno Koivistoon liittyvien valokuvien näyttelyssä Turun Vanhalla Suurtorilla 9.8.2023.

Assi Koivisto-Allonen kiittää Turkua isänsä muiston kunnioittamisesta: ”Tässä näyttelyssä on Maunon elämä ja ura pähkinänkuoressa”

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta presidentti Mauno Koiviston syntymästä. Toistaiseksi ainoan turkulaistaustaisen Suomen presidentin muistoa kunnioitetaan Turussa monin tavoin.

Suomen entinen presidentti Mauno Koivisto 20. marraskuuta 2003..

Presidentti Mauno Koivistosta valokuvanäyttely Turun Vanhalle Suurtorille

Presidentti Mauno Koiviston syntymästä on kulunut tänä vuonna 100 vuotta ja turkulaislähtöistä presidenttiä juhlitaan Turussa monin tavoin.

Suomen entinen presidentti Mauno Koivisto 20. marraskuuta 2003..

Mauno Koivisto saa nimikkopuiston tai -aukion Turun Linnanniemestä – Sataman alue sopi parhaiten myös Koiviston omaisille

Muistopaikaksi valikoitui Linnanniemi kunnianosoituksena Koivistolle, sillä sataman alue oli hänelle erittäin tärkeä.

Suomen entinen presidentti Mauno Koivisto 20. marraskuuta 2003..

Tutkimus: Inkeriläisten autonomiatoive säikäytti presidentti Koiviston ja hän keksi kutsua heidät paluumuuttajina Suomeen

Tuore väitöstutkimus paljastaa uutta tietoa inkeriläisten paluumuuton taustoista. Presidentti Mauno Koivisto kutsui inkeriläiset Suomeen, jotta hänen ei tarvinnut ottaa kantaa ulkopoliittisesta arkaan inkeriläisten autonomiatoiveeseen.

Mauno Koivisto skrattar. Bilden tagen 2003.

Mauno Koiviston terminaali Turkuseuran suosikki presidentin muistamiseksi

Yhdistyksen mielestä presidentti Koiviston identiteettiin kuuluu yhteys Turun satamaan. 

Kekkonen, Koivisto ja Kekkosen seuraajaksi kaavailtu Ahti Karjalainen.

"Sellainen kirja pitäisi polttaa" – Paljastuskirja sekoitti Suomen politiikan 40 vuotta sitten, eikä päättäjien asema enää palautunut entiselleen

Tamminiemen pesänjakajat -kirja puki Suomen päättäjistä sanoiksi asioita, joita ei sanottu ääneen mutta joita aavisteltiin. Tuore Pesänlikaajat-dokumentti perkaa lennokkaasti sen, miksi kirja oli poliittinen skandaali 40 vuotta sitten.

Vaasan Hietalahden kiertoliittymä

Vaasan Hietalahden kiertoliittymään tilatun veistoksen perustustyöt ovat käynnissä – kahdeksanmetrinen De Geer paljastetaan marraskuussa

Veistoksen pystytystyön ei arvella vaikuttavan suuremmin liikenteen sujuvuuteen. Alueella liikkuvilta toivotaan kuitenkin tarkkaavaisuutta. Veistoksen on suunnitellut kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen.

Afganistanilaiset yrittävät päästä kentälle.

Keskiviikko 1.9.2021 (radio)

EU:n sisäministerit: Afganistanin pakolaisia pitää auttaa ensisijaisesti Afganistanin naapurimaissa. Vain 1 prosentti lapsista syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja tarpeeksi. Presidentti Mauno Koiviston tuleva muistomerkki on teos Välittäjä. Naisleijonat sai pronssia MM-kisoissa.

Kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen Mauno Koiviston muistomerkkikilpailun voittaneen ehdotuksen pienoismalli.

Asiantuntijat kehuvat, kansalaiset kritisoivat – Mauno Koiviston muistomerkki jakaa mielipiteet: "Näköispatsas olisi ollut sopivampi"

Presidentti Mauno Koiviston muistomerkin suunnittelukilpailun voitti kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen teos Välittäjä. Kysyimme teoksen havainnekuviin perustuvia ajatuksia kadunkulkijoilta ja taideasiantuntijoilta.

Paavo Lipponen ja Kirsi Kaulanen kättelevät.

Paavo Lipponen, 80, ja muut tervehtivät toisiaan maskeitta juhlatilaisuudessa – "Mielessä kävi, olisinko puuttunut kättelyihin", järjestäjä kommentoi

Arvovaltainen palkintolautakunta esitteli edesmenneen presidentin Mauno Koiviston muistolle järjestetyn patsaskilpailun parhaimmiston Helsingin keskustakirjastossa. Tilaisuus oli lähes maskiton. Näin THL:n korona-asiantuntija kommentoi tapahtunutta.

Mauno Koiviston muistomerkki kilpailu.

"The Mediator" wins Koivisto memorial design contest

The Mauno Koivisto memorial is slated to be ready by autumn 2023.

Mauno Koiviston muistomerkki kilpailu.

Tämä teos nousee Mauno Koiviston muistomerkiksi – Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen: "Teoksen kaksi osaa kuvaavat presidenttiä idän ja lännen välissä"

Suunnittelukilpailuun tuli 110 hyväksyttyä teosehdotusta, joista kuusi palkittiin. Palkintolautakunnan mukaan voittajatyö "Välittäjä" tuo uudenlaisen keveämmän näkökulman perinteisiin presidenttimuistomerkkeihin.

Mauno Koivisto skrattar. Bilden tagen 2003.

Kilpailu presidentti Mauno Koiviston muistomerkiksi kirvoitti 111 ehdotusta

Kilpailun tulokset julkistetaan syyskuun ensimmäisenä päivänä.

tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Yle sai presidentti Niinistön tuoreimman terveysselvityksen – ei sairauksia tai oireita, jotka vaikuttaisivat tehtävän hoitamiseen

Viimeksi tasavallan presidentin kanslia kertoi Niinistön terveydentilasta viime vuoden helmikuussa.

George Shultz tapaamassa presidentti Barack Obamaa

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri George Shultz on kuollut

Ulkoministerinä Shultz kävi Suomessa viisi kertaa.

Artisti Tommi Läntinen

Rokkikukko, Manu ja Turun linnan ritari

Yle Olohuone Turussa 30.1

Jorma Uotinen istuu pallotuolissa.

Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle? Teema juhlii itsenäisyyspäivää koko viikon!

Linnan juhlien tunnelmaa takavuosilta sekä Jorma Uotinen 70!

Jari Mäki Trump-rekvisiittahyllyn edessä myymälässään

Koskenkorvan seriffin luotto Trumpiin ei horju – Jari Mäki uskoo idoliinsa näissäkin vaaleissa ja on valmis liputtamaan tämän toiselle kaudelle

Jos Donald Trump voittaa USA:n presidentinvaalit, yrittäjä Jari Mäki nostaa Amerikan lipun salkoon Ilmajoen Koskenkorvalla. Luottamus ei ole horjunut neljässä vuodessa.

Entinen pääministeri Esko Aho 14. lokakuuta 2020 Helsingissä.

Mustat joutsenet toivat laman Suomeen: Esko Ahon mielestä velalla voidaan ostaa aikaa uudistusten tekemiseen

Esko Aho kannustaa ottamaan oppia onnistumisista – vuosina 1993–2008 Suomen talous kasvoi yhteensä noin 40 prosenttia. 

Ilkka Suominen

Uutuuskirja kokoomusjohtajasta Ilkka Suomisesta kertoo, kuinka vaikeaa puolueen johtaminen on – “Näillä kengillä kävelee kenen yli tahansa”

Suomisen piti suistaa edeltäjänsä Harri Holkeri asemastaan kokoomuksessa, ennen kuin hän pystyi johtamaan puoluettaan.

Elokuvassa sekä Tarkkisten perhe että sosialistinen suurvalta natisevat liitoksissaan.

Näkemiin Neuvostoliitto on ihastuttava uutuuselokuva – kukaan ei vain tiedä, missä ja koska sen voi nähdä

Koronakaranteeni sulki elokuvateatterit. Vielä ei tiedetä, mitä nyt valmistuneille elokuville tapahtuu.

Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa

Talvisodan jälkipelin outo jäänne: Venäjä valvoo yhä Ahvenanmaan aseettomuutta

Tutkija Jukka Tarkan mukaan tilanne loukkaa Suomen suvereniteettia.

Poliiseja joukkoampumispaikalla Saksan Hanaussa.

Torstai 20.2.2020 (radio)

Saksassa on kuollut ihmisiä ampumisessa. EU-maiden johtajat neuvottelevat unionin rahoista. Presidentti Sauli Niinistö terveys on hyvä. Ruotsin asukasluku kasvaa. Kopioi/liitä -komennon keksijä on kuollut.

Pääministeri Sanna Marin eduskunnan kahvilassa Helsingissä 17. joulukuuta 2019

Prime Minister Sanna Marin emphasises "most vulnerable citizens" in New Year message

Marin said that society’s strength can’t be measured by the wealth of its most affluent members.

Pääministeri Sanna Marin eduskunnan kahvilassa Helsingissä 17. joulukuuta 2019

Pääministeri Marin uudenvuoden tervehdyksessä: "Yhteiskunnan vahvuutta ei mitata vauraimpien vahvuudella"

Marin siteeraa uuden vuosikymmenen kynnyksellä presidentti Mauno Koivistoa: "Olettakaamme, että kaikki käy hyvin".

koivisto dokumenttisarjan puffikuva

Jari Tervon Koivisto-sarjan avausjakso keräsi kansaa ruudun ääreen – Paavo Väyrynen älähti sarjan toistavan vanhaa valeuutista

Ensimmäinen jakso kirjailija Jari Tervon toimittamasta presidentti Mauno Koivistosta kertovasta sarjasta sai yli puoli miljoonaa katsojaa.

Mauno Koivisto ja Jari Tervo

Koivisto – arvoituksellisen presidentin tarina

Mauno Koiviston tie vaatimattomista oloista presidentiksi.

koivisto dokumenttisarjan puffikuva

Jari Tervo teki dokumenttisarjan Mauno Koivistosta: “Hän oli presidenteistämme hauskimpia, ja varmasti luonteeltaan erikoisin”

Satamajätkästä kansan rakastamaksi presidentiksi nousseen Koiviston tarina nähdään tapanista alkaen Ylen kanavilla.

Ehkäisyvälineitä

Torstai 5.12.2019 (radio)

Perussuomalaisten kannatus jatkaa nousuaan. SDP:n puoluehallitus esittää Antti Rinnettä hallitustunnustelijaksi. Tutkijat ovat kehittäneet ehkäisypillerin, joka pitää ottaa vain kerran kuussa. Presidentti Mauno Koivisto saa muistomerkin.

Mauno Koivisto muistokirja.

Presidentti Mauno Koivisto saa muistomerkin Helsinkiin

Muistomerkki on tarkoitus paljastaa 25. marraskuuta 2023, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta Koiviston syntymästä.

Dokumentissa kerrotaan Suomen kunniamerkkijärjestelmän 100-vuotisesta historiasta.

Ruusun ja Leijonan matkassa – suomalainen kunniamerkkiperinne on pitänyt pintansa

Minkälainen on Suomen kunniamerkkijärjestelmän historia?

Mihail Gorbatshov puhumassa Moskovaan Nokian Mobira Cityman kännykällä. Kuvassa vasemmalla presidentti Mauno Koivisto, keskellä pääministeri Harri Holkeri.

"Saksojen yhdistymisen aave liikkuu Euroopan yllä" – Berliinin muurin avautuminen tasoitti Suomen tietä länteen

Suomen ulkopoliittinen johto keskittyi Suomen etujen varjelemiseen, kun Eurooppa kuohui.

Erkki Liikanen Töölöntorin kahvilan edustalla

Erkki Liikanen ministerivuosistaan: En ole katkera eikä minun tarvitse selvittää välejä kenenkään kanssa

Liikanen kertoo muistelmissaan vuosistaan lupaavana tähtipoliitikkona ja valtiovarainministerinä suuren laman alla.

Postipankki ja paloasema Sortavalan pääkadulla.

Olisiko Suomi voinut harkita Karjalan ostamista Venäjältä vuonna 1991? Professori: "Aika utopistinen ajatus"

1990-luvun myyntisuunnitelmat eivät edenneet yhtä pitkälle kuin Kekkosen aiemmat neuvottelut Viipurin-vaihtokaupasta.

Sotaveteraanin kunniamerkit rintamerkit rintamerkki kunniamerkki risti muistoristi

Viimeisetkin veteraanit saavat lauantaina Valkoisen ruusun kunniamerkin

Tasavallan presidentti myöntää kunniamerkin runsaalle 3000 veteraanille ja rintamalotalle.

Oululainen Anton Häkkinen laulaa Veteraanien iltahuudon.

Näin kajahtaa ilmoille 8-vuotiaan Anton Häkkisen tulkinta Veteraanin iltahuudosta – kiinnostui sotahistoriasta jo 4-vuotiaana

Anton Häkkinen innostui Veteraanin iltahuudosta kuullessaan veteraani Armas Ilvon laulavan sitä Linnan juhlissa 2015.

Tellervo Koivisto ja Tony Dunderfelt.

Tellervo Koivisto harvinaisessa suorassa tv-haastattelussa tänään Yle Perjantaissa

Perjantai kysyy tänään vierailtaan, miten rakkaus kestää elämää. Rouva Koiviston lisäksi vieraana rakkauspsykologi Tony Dunderfelt.

Komisario Susikoski (Ismo Kallio) esittelee todistuskappaletta oikeuden puheenjohtajalle (Aarne Välimäki) elokuvassa Kolmas laukaus (1959)

Komisario Susikoski oli Ismo Kallion ensimmäinen elokuvarooli

Kino Suomi esittää kaksi filmiä näyttelijän muistoksi.

Matti Nykänen

"Flying Finn" Nykänen may get state funeral, minister says

A state funeral for the colourful ski jumping champion would mark the first time Finland honours an athlete's passing in 30 years.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle