Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ismo Alanko liikuttuu Hassisen koneesta tehdyssä dokumentissa: ”Eksoottista heittäytyä 20-vuotiaan nahkoihin”

Mika Kaurismäen ohjaama elokuva saa teatteriensi-iltansa perjantaina. Ohjaajan mukaan sukupolvikokemukseksi nousseen yhtyeen tarina ansaitsi tulla kerrotuksi dokumenttina.

Olavi Uusivirta ja Timo Kämäräinen

Olavi Uusivirta ja huippukitaristi Timo Kämäräinen: ”Tehtävämme on tuoda valoa tähän synkkään aikaan”

Bändikavereille on tärkeää pohtia myös omia pimeämpiä puoliaan: yksinäisyyden pelkoa, huumeen kaltaista riippuvuussuhdetta musiikkiin – ja liiallista kiltteyttä.

Ismo Alanko laulaa.

Ismo Alanko ei ollut alkuun innostunut ajatuksesta Hassisen koneen juhlakiertueesta – “Tämähän on helvetin hauskaa”

Hassisen koneen koronan takia kaksi kertaa siirtynyt seitsemän konsertin 40-vuotisjuhlakiertue alkoi Joensuussa. Kaikki heidän omat keikat kiertueella on myyty loppuun. Suosio on yllättänyt yhtyeen jäsenet.

Ronja Salmi,  Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja

Helsingin kirjamessujen kävijämäärä romahti – ikäihmiset jäivät kotiin 

Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi uskoo, että koronapandemia vaikuttaa vielä ihmisten päätöksiin lähteä tapahtumiin. Hän toivoo, että kirjamessut luovat kuitenkin uskoa tulevaan.

Ismo Alanko

Ismo Alanko elämäkerrastaan: "Kuvittelin, että kirja käsittelee vain taidettani, mutta puhuimmekin hyvin henkilökohtaisista asioista"

Ismo Alangosta ilmestyy elämäkerta, jonka on kirjoittanut Katja Kettu. Toinen syksyn elämäkertamuusikko on Samuli Edelmann. Molemmat miehet olivat lavalla Turun kirjamessuilla.

Jari Tervo

Jari Tervon uutuuskirja vie Mikael Agricolan maailmaan: "Hän eli hämmästyttävän elämän"

Yle välittää tunnelmia kirjamessuilta suorana Areenassa. Jari Tervon mielestä Mikael Agricola oli kirjailijalle herkullinen kohde, sillä hänen elämässään on paljon aukkoja, joita pääsi nyt täyttämään.

Ismo Alanko

Ismo Alanko tulee Oulun Sinfonian vieraaksi – yhteisen levyn julkaisukonsertit järjestetään torstaina ja perjantaina

Joitakin lippuja on vielä jäljellä konsertteihin, joissa soitetaan yhteisproduktion, Kaiken maailman kehtolauluja -levyn, kappaleita. Myös Alangon omaa tuotantoa kuullaan.

Punatiilinen julkisivu, kyltit "Kerubi" ja "Karjalantalo".

Kerubin kesäkonsertti on peruttu esiintyjän sairastapauksen vuoksi

Illan toinen pääesiintyjä Stam1na ilmoitti myöhään eilen yhtyeessä ilmenneestä sairastapauksesta. Stam1nan piti soittaa yhteiskonsertti Von Herzen Brothersin kanssa. Tilalle ei onnistuttu löytämään korvaavaa esiintyjää, joten konsertti päätettiin perua kokonaan.

Hassisen kone.

Legendaarisen Hassisen Koneen comeback siirtyy jälleen vuodella eteenpäin

Joensuulaislähtöisen yhtyeen oli määrä konsertoida ensi kesänä kotikaupunkinsa lisäksi Seinäjoella ja Tampereella. Keikat siirtyvät nyt jo toista kertaa.

Samppa Varis

Lavarunoilija Samppa Varis ikävöi livetapahtumia – mitä sinä odotat eniten? Kerro meille, miten korona muutti kulttuuritottumuksiasi

Kulttuurinystävät ikävöivät rajoitusten helpotusta ja livetapahtumia. Miten itse aiot toimia? Osallistu kyselyyn jutun lopussa.

Ismo Alanko neljässä eri kasvokuvassa

Mies, joka räjäytti musiikillaan tajunnan – tämä on teidän tarinanne Ismo Alangosta

Katso Yle Live: Ismo Alanko 40/60 12.11. TV2 ja Yle Areena!

Miten kitkeä lasten väkivaltaisuutta?

Ylen aamu tänään: Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat olleet otsikoissa viime viikkoina – mitä ongelmalle pitäisi tehdä? Katso lähetys tästä

Mitä muutoksia vallanvaihto USA:ssa tietää Suomen taloudelle? Ismo Alangosta kertova dokumentti vie muusikon sielunmaisemaan.

Ismo Alanko istuu tuolilla ja katsoo kameraan.

Ilta Alangolla Radio Suomessa – Kerro meille muistosi Ismo Alangosta

Ismo Alanko – 60 vuotta elämää, 40 vuotta taiteilijaelämää

Hassisen kone

Hassisen koneen odotetut paluukeikat siirtyvät vuodella

Aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan kullekin keikalle.

Ismo Alanko

Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotista taiteilijauraansa kymmenen teemakonsertin sarjalla

Marraskuussa Helsingin Tavastialla järjestettävissä konserteissa esitellään artistin tuotantoa kahdeksalla eri teemalla.

Ismo Alanko tohtorinhattu pääsään.

Yliopistot nimittävät nyt kunniatohtoreiksi rocktähtiä, kuninkaallisia ja tv-julkkiksia – Ismo Alanko sai tohtorinhatun tänään Joensuussa

Myös Monacon ruhtinas Albert II ja Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson ovat suomalaisten yliopistojen lähettiläitä.

Ismo Alanko Kaapelitehtaan pihalla.

Ismo Alangosta tehdään elämäkerta

Katja Ketun kirjoittama teos ilmestyy vuonna 2021.

Ismo Alanko kertoo, mitä hän ajattelee musiikkia tehdessään

Kunniatohtoriksi vihittävä Ismo Alanko: "Yritän tehdä sellaista musiikia, jota itse unelmoin kuulevani"

Ismo Alanko vihitään Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan kunniatohtoriksi kesäkuun alussa.

Antti Rinne puoluejohtajien vaalitentissä Yle 25.03.2019 Studio 2 eduskuntavaalit 2019

Herätys: Kokosimme Rinteen vaalilupaukset, Ukrainaa hallitsee koomikko tai suklaakuningas, lämmin sää jatkuu

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Ismo Alanko Kaapelitehtaan pihalla.

Ismo Alanko tekee musiikkia nykyelämän ristiriitaisuudesta: “Olemme maailman onnellisimpia ja uusin kansansairaus on masennus”

Kulttuurivieras on muusikko, joka on hämmästellyt musiikissaan ihmiselämän outoutta jo 40 vuoden ajan.

käsi kädessä, toisella punaista kynsilakkaa

Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

Muusikko Pelle Miljoona

Pelle Miljoona, Movetron, Vesterinen Yhtyeineen ja Jannika B esiintyvät heinäkuussa Kajaanissa

Kajaani Fest – Lammen Loiskeet -tapahtumassa esiintyvät myös Popeda, Ismo Alanko ja Paleface. 

Sitoumus2050-palvelun etusivu.

Maanantai 10.12.2018 (radio)

Sitoumus 2050-sivusto antaa neuvoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Supo piti terrorismin uhka-arvion ennallaan. Nuoret pääsevät kevytauton rattiin ehkä jo ensi vuonna. Rockmuusikko Ismo Alangosta tulee kunniatohtori. Finlandia-talossa vesivahinko.

Tammerfest 2010 Ismo Alanko

Ismo Alangosta Itä-Suomen yliopiston kunniatohtori – "Kuuluu shamanistiseen traditioon, jossa magia ja tiede ovat yhtä"

Yliopiston merkittävimmän huomionosoituksen saa myös esimerkiksi liikemies Harri Broman.

Ismo Alanko harjoittelee Radion sinfoniaorkesterin kanssa Musiikkitalossa

Ismo Alanko, Wille Riekkinen ja Harri Broman vihitään kunniatohtoreiksi

Itä-Suomen yliopisto vihkii tohtoripromootiossaan 12 kunniatohtoria Joensuun kampuksella kesäkuussa.

Pate Mustajärvi

Popeda, Ismo Alanko ja Jarkko Martikainen ensi kesänä Kajaanissa – uusi festari tavoittelee 5000 kävijää

Heinäkuussa järjestettävä Kajaani Fest – Lammen Loiskeet julkisti ensimmäiset esiintyjät.

Ismo Alanko KarmaRockissa vuonna 2013

Alangon veljekset palaavat juurilleen Ilovaarissa

Festivaalin kolme ensimmäistä julkistettua esiintyjää ovat Neljä Ruusua, Ismo Alanko ja Leavings-Orkesteri plays Leevi & The Leavings.

Mitä meidän pitäisi sisällissodasta muistaa, minkälainen laulu siitä laulaa?

Viikon 18 vinkit: Paleface tutkii ja luo laulua sisällissodasta

Ylen parhaat ohjelmavinkit viikolle 18

Sielun Veljet esittävät heimotanssia musiikkivideolla Säkenöivä voima.

Hayaayahayayaa! Sielun Veljet oli rock-energiaa kaikille aisteille

Koosteessa musiikkivideoita, haastatteluita ja konsertteja.

Tällä viikolla musiikissa: Paperi T teki paluun, Hasbeen-sarja puhutti ja festarit kiinnittivät lisää tähtiä

Tällä viikolla musiikissa -juttusarja koostaa viikon kiinnostavimmat biisit ja musiikki-ilmiöt yhteen.

Ismo Alanko harjoittelee Radion sinfoniaorkesterin kanssa Musiikkitalossa

Ismo Alanko saa kolmipäiväisen festivaalin Tampereelle

Nimeään kantavassa tapahtumassa Ismo Alanko esiintyy sinfoniaorkesterin solistina, yksin sekä yhtyeensä kanssa.

Pohjonen Alanko

Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen laulavat sanatonta laulua – "Ääniä, joihin eläin ei pysty"

Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen innostavat toisiaan treenikämpällä päästelemään kurkustaan toinen toistaan hämmästyttävämpiä ääniä. Äänikokeista on syntynyt sävellettyä musiikkia.

Pekka Kuusisto.

Pekka on Pekka – niin Paperi T:n kuin sinfoniaorkesterin rinnalla

Pekka Kuusisto antaa soundit Paperi T:lle, tuunaa Ismo Alangon kanssa Hassisen koneen hitit uuteen uskoon ja soittaa suuria viulukonserttoja ympäri maailmaa. Ennakkoluulottomuus on erottamaton osa taiteilijaa – hyvässä ja pahassa.

Jan Hultin Juvan kirkossa

Joroisten Musiikkipäivät uudistuu radikaalisti – Ratkeavatko taloushaasteet Paula Koivuniemellä?

Yhdeksänpäiväisiksi kasvaneiden musiikkijuhlien musiikkitarjonta laajenee kamarimusiikista Ismo Alankoon, Waltteri Torikkaan ja Paula Koivuniemeen. Kartanoista ja kirkoista liikutaan myös lentokentälle ja huoltoasemalle.

Kuvakollaasi punkiin ja uuteen aaltoon liittyvistä tv-ohjelmista.

Punk kotoutui Suomeen peloista ja pahastuksesta huolimatta

Rockin uusi aalto leimattiin aluksi väkivaltaviihteeksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle