Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Saunalauttojen turvallisuus on puhuttanut tänä kesänä – "Ainoastaan Jani Sievinen on saanut hypätä katolta veteen"

Saunalautta kelluu Vesijärven satamassa ja odottaa asiakkaita. Vesillä liikkuvia saunoja löytyy nykyään lähes joka kaupungista.

Kohti salaista maailmaa: suomalaisvalmentaja tekee tulosta hämmentävillä keinoilla – järjesti urheilijalleen ”hautajaiset”, joiden jälkeen tapahtui kummia

Marko Malvela käyttää valmentamisessa keinoja, jotka saattavat kuulostaa oudoilta. Malvelan menestyksekkäät ja urheilijoita miellyttävät opit pohjautuvat kuitenkin biologiaan ja neurologiaan.

Urheiluhullut: Vieraana Jani Sievinen

Radio Suomessa kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vieraina ovat maanantaina Jani Sievinen ja Pekka Holopainen.

Suomalaisuimarit jahtaavat harvinaista menestystä Jallowin johdolla – näin seuraat uinnin MM-kisoja Ylen kanavilla

Uinnin MM-mitaleista kilpaillaan Koreassa 21.–28. heinäkuuta. Lähetyksiä tulee kattavasti niin Yle Areenassa kuin TV2:ssakin.

13 kertaa Matti Nykänen

Miten urheilijat ja urheilun tuntijat näkevät Matti Nykäsen.

Jani Sievisen 26 vuotta vanha nuorten SE murskaksi, Kuznetsov ennätysvauhdissa koko päivän

Sergei Kuznetsov paransi perhosuinnin vanhaa ennätystä kahdesti nuorten EM-kisoissa.

Katso palkitun Urheilu-Suomen kaikki kymmenen osaa

Urheilu-Suomi on tarina suomalaisesta huippu-urheilusta.

Olympiahopea ei tuota Jani Sieviselle iloa, vaan on seinällä vain muita varten – "Siitä ei ole puhuttu isän kanssa tähänkään päivään mennessä"

Atlantan olympiahopea ei aiheuta Jani Sievisessä positiivisia tuntemuksia. Entinen huippu-uimari kertoo tuoreessa dokumentissa niukasta finaalitappiostaan.

Mamma mia – kahdeksas selostustoivekonsertti juhlapäivänä, toiveita jo nyt Areenassa

Sen selostuksen haluaisin kuulla toteuttaa kuuntelijoiden selostustoiveita itsenäisyyspäivänä.

Heli Rantanen ei tiennyt miten vietetään juhannusta, Jani Sievinen hämmästeli lasten synttäreitä – "Se olikin oikeasti hirveää, kun ei enää ollutkaan yhtään mitään"

Huipulla pärjääminen vaatii urheilijalta uhrauksia. Tavallisilta tuntuvat asiat voivat yllättää, kun ura päättyy ja arki koittaa.

Jani Sievinen ilmoitti isälleen urheilu-uran päättymisestä tekstiviestillä – "Olisit nyt edes voinut soittaa”

Jani Sievinen ja Kalle Palander paljastavat Urheilu-Suomi-dokumentissa, kuinka karua heidän urheilu-uransa oli välillä, kun valmentajana oli oma isä.

Kärsimystoivekonsertti: Uusintauinnissakin päätyivät samaan aikaan

Jani Sievisen hurjan Atlantan kesäkisojen menestysnälän monenkirjavat käänteet nousevat esiin pitkäperjantaina Yle Puheessa.

Uimaliitto ylistää Hanna-Maria Seppälän merkitystä Suomen uintiurheilulle

Hanna-Maria Seppälä on jatkanut Antti Kasvion ja Jani Sievien aloittamaa hienoa uintityötä Suomessa ja on idolina tuonut maahamme uusia uintitähtiä ja muita uimareita.

Ex-valmentaja: Liukkosella täydet mahdollisuudet mitaleille

Ari-Pekka Liukkosen entinen valmentaja Heimo Kontro odottaa ex-suojatiltaan paljon Rion olympia-altaassa.

Heli Rantanen hämmästelee yhä toimintaa Atlantan olympialaisissa: ”Tuntui silloin vähän hassulta, että piti olla hys hys koko muun porukan”

- Pitäisi aina muistaa, kun ollaan isolla yhteisöllä mukana, vaikka olisi tähtiäkin joukossa, kaikki ovat samalla viivalla. Kannustusta, tukea ja rauhaa tulee antaa.

Tässä ovat Ylen olympiajuontajien parhaat kisamuistot - "Faija näytti videolta himassa säännöllisesti"

Soulista Barcelonaan ja Atlantasta Sydneyyn. Karvaita pettymyksiä ja suurta riemua. Yle Urheilun olympialähetysten juontajat kertovat seuraavassa parhaat olympiamuistonsa.

Nuoret saavat neuvoja Jani Sieviseltä – mutta mistä löytyivät idolin idolit

Jani Sievinen käy läpi uinnin saloja nuorten kanssa. Sievinen on kaikkien aikojen kovin suomalainen uimari, jolla oli suuri rooli Suomen uinnin nostamisessa ennenkokemattomaan menestykseen 90-luvulla. Sievisen nuoruudessa ei ollut suomalaisia arvokisamitalisteja antamassa oppia. Idoleita silti löytyi.

Ari-Pekka Liukkonen tähdittää Imatran uintikilpailut

Uimari Ari-Pekka Liukkonen saapuu Imatran uintikisojen 50-vuotisjuhlauinteihin toukokuussa. Liukkonen paransi äskettäin vapaauinnin 21 vuotta vanhan Suomen ennätyksen.

Liukkonen jäi päämatkallaan ennätyksestään – "Ajat eivät olleet sitä, mitä olin ajatellut"

Ari-Pekka Liukkonen aloitti SM-uinnit tykittämällä Suomen ennätysajan 100 metrillä. Sunnuntaina hän jäi päämatkallaan ennätyksestään puoli sekuntia.

Liukkonen jätti finaalin uimatta: "Tässä on kymmenen päivän rankka jakso tulossa"

Jani Sievisen Suomen ennätyksen aamulla rikkonut Ari-Pekka Liukkonen ei lähtenut 100 metrin vapaauinnin finaaliin lainkaan Mäkelänrinteen SM-uinneissa.

Ari-Pekka Liukkonen tykitti Jani Sievisen 21 vuotta vanhan SE:n historiaan

Ari-Pekka Liukkosen SM-kisat alkoivat loistavasti, kun mies paransi Jani Sievisen 21 vuotta vanhaa 100 metrin vapaauinnin SE-tulosta peräti 0,33 sekuntia.

Sisujengin Tatun ja Jani Sievisen riemukas jälleennäkeminen - "Ennenkuulumaton tarina"

Suomen Urheilugaala tuo yhteen suomalaisen urheilun tähdet. Yksi riemukkaimmista jälleennäkemisistä oli Tatu Kantosen ja Jani Sievisen kohtaaminen.

Missä polskit, suomalainen uinti? - Sievinen mukana Urheiluviikonlopun uintikeskustelussa

Urheiluviikonlopussa käydään keskustelu suomalaisen uinnin tilasta ja mukana on muun muassa entinen huippu-uimari Jani Sievinen.

Yhdessä lajissa urheilija on ikäloppu, toisessa parhaimmillaan

Voimistelussa, uinnissa ja mäkihypyssä vasta 25-vuotias saattaa olla jo veteraani-iässä. Esimerkiksi palloilulajeissa ikääntymisellä ei ole niin suurta merkitystä. Poikkeuksen vahvistavia sääntöjä ikäoletuksissa ovat muun muassa Jani Sievinen, Noriaki Kasai, Ghirmay Ghebreslassie ja Kim Collins.

Teemu Selänteen vahanukesta sosiaalisessa mediassa noussutta kohua ihmetellään Visulahdessa – ”Siinä se on jököttänyt ainakin 16 vuotta”

Kohu vahanukesta on levinnyt kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa. Puiston henkilökunta hämmästelee kohua.

Tatu Kantonen kauhoo kullan perässä – Yle seuraa Sisujengin matkaa Los Angelesiin

Vuoden suurin urheilutapahtuma, Special Olympics kerää Suomestakin sisukkaan osallistujajoukon Yhdysvaltoihin. Yle seuraa viiden kehitysvammaisen urheilijan valmistautumista kisoihin Sisujengi-sarjassa. Turkulaisuimari Tatu Kantonen lähtee hakemaan kirkkainta mitalia Jani Sievisen kannustuksella.

Uuden Sisujengi-sarjan taustajoukoissa entisiä huippuja

Keskiviikkona Yle TV2:ssa alkavassa Sisujengi-sarjassa seurataan viiden vammaisurheilijan matkaa Los Angelesissa järjestettäviin Special Olympics -kisoihin.

Jani Sievinen kehottaa rakentamaan lisää uimahalleja

Entisen kilpauimarin, uintivalmentaja Jani Sievisen mukaan suomalaisuimareilla ei ole riittävästi harjoittelupaikkoja. Ratatilaa ei löydy kaikille uintiharrastuksesta kiinnostuneille.

Uintitekniikka kuntoon maailmanmestarin opastuksella

Suomen menestynein uimari Jani Sievinen opastaa uimareita viikonloppuna Kemissä. Sievinen järjestää uintiklinikan, jossa nuoria opastetaan eri uintilajien tekniikoissa.

Jani Sievinen auttaa Matti Mattssonia maailman huipulle

"Hänellä on niin paljon tietoa uinnista, kilpailuista ja maailmanennätyksistä."

Kuinka suomalainen uinti voi? Taustapeili tapasi Jani Sievisen

Kuinka voi suomalainen uinti tällä hetkellä? Millä eväin potentiaalista saadaan paras irti? Muun muassa näitä asioista Radio Suomen Urheilun Taustapeili -ohjelmassa pohtii Suomen kaikkien aikojen paras miesuimari Jani Sievinen.

Mattsson ui MM-pronssille!

Matti Mattsson teki parhaan suomalaissuorituksen uinnin MM-kisoissa kymmeneen vuoteen otettuaan sensaatiomaisesti pronssia.

Mattsson finaaliin uudella Suomen ennätyksellä

Matti Mattsson pääsi rintauinnissa uudelle sekuntiluvulle.

Seppälä palaa kulta-altaaseen

Vuoden 2013 MM-mitalit uintilajeissa ratkotaan suomalaisittain merkittävässä paikassa.

Kymmentuhatpäinen yleisö seurasi suomalaisia olympiasoihdunkantajia

Olympiasoihtua kantaneet suomalaiset hämmästyivät soihdun matkaa Skotlannissa seuranneesta suuresta väkijoukosta.

Finns in Olympic torch relay to London

Five Finns participated in ensuring that the Olympic torch reaches its final destination at London’s Olympic Stadium for the 2012 summer Olympics. They were in Glasgow, Scotland for the passing of the torch.

Liperiläisellä Mirvalla h-hetki

Mirva Kokko kuljettaa perjantaina yhdessä viiden muun suomalaisen kanssa Lontoon olympialaisten soihtua. 19-vuotias Kokko on aktiivinen toimija Liperin Hiihtoseurassa.

Suomalaiset pääsevät kantamaan Lontoon olympiasoihtua

Viisi suomalaista saa soihdun käteensä tänään Skotlannin Glasgow'ssa. Soihtuviestiin osallistuvat muun muassa Jani Sievinen ja Leo-Pekka Tähti.

Kuopiolaisvalmentaja kantaa Lontoon olympiatulta

Jääkiekkoseura KalPan junioriluotsi Iiro Maukonen pääsee kesän aikana kunniakkaaseen joukkoon. Yleisö äänesti soihdun kantajiksi neljä lasten ja nuorten parissa ansioitunutta luotsia.

Kunnaksen kärki: Aki Riihilahti

Kaj Kunnas kävi Urheilukatu 2 -ohjelmassa Aki Riihilahden kanssa Lontoossa muistelemassa Riihilahden vuosia Crystal Palacessa. Kunnas muistutti kuinka vaikeaa lopettaminen on monille urheilijoille.

Bottas nauttii suomalaisväristä formularadoilla

Williamsin testikuljettaja Valtteri Bottas ja uimari Emilia Pikkarainen saapuivat yhdessä Urheilugaalaan. Huippu-urheilijat nauttivat harvinaisesta yhteisestä juhlaillasta, mutta molemmat vakuuttelivat, että juhlintaan ei treenikaudella ole varaa.

Suomalaisuimareille EM-finaalipaikkoja

Suomalaisuimarit olivat oivassa vireessä nuorten EM-uintien toiseksi viimeisenä päivänä. Sekä Matias Koski, Jenna Laukkanen että Matti Mattsson uivat sunnuntain finaaleihin.

Amerikan altaat kutsuvat Valtteri Halosta

Tuore ylioppilas, kouvolalainen uimari Valtteri Halonen ottaa urallaan seuraavan askeleen, ja lähtee uimaan yliopistoon Amerikkaan. Nopeasti lajissaan kehittyneen nuorukaisen tavoitteet ovat ensi vuoden Lontoon olympialaisissa.

Natunen: Sievinen tuo liittoon rakkautta ja intohimoa

Suomen Uimaliiton valmennuspäällikkö Ippe Natunen kertoo olevansa luottavainen suomalaisen uinnin tulevaisuuden suhteen. Natusen mukaan Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän uimarin Jani Sievisen pestaaminen General Manageriksi tuo Uimaliittoon uutta voimaa.

Sievinen: Tulostasomme lähellä kansainvälistä luokkaa

Suomen Uimaliiton General Manageriksi nimetty Jani Sievinen lähtee uuteen pestiinsä innokkain mielin. Urallaan lukuisia arvokisamitaleita kauhonut Sievinen uskoo suomalaisuimareiden tulevaisuudessa palaavan takaisin menestyksen tielle.

Jani Sievisestä Uimaliiton General Manager

Suomen kaikkien aikojen menestynein uimari Jani Sievinen on nimitetty Suomen Uimaliiton General Manageriksi. Sievisen uuteen työnkuvaan kuuluu Uimaliiton vuoden 2016 olympialaisiin valmistautuvan Unicef Team Rion taloudellisen tilan kohentaminen sekä uuden nuorten olympiavalmentajan Jari Varjosen avustaminen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle