Uusimmat artikkelit
Kysy mitä vaan Suomen Nato-taipaleesta – asiantuntijat vastaavat Ylen chatissa kello 7–10
Mitä haluat tietää Suomen mutkikkaaksi käyneestä Nato-prosessista? Nyt on tilaisuus kysyä suoraan Ylen toimittajilta ja Suomen johtavilta asiantuntijoilta.
Vapaaehtoisista koostuva poliisin reservi voisi toimia poliisin apuna, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen
Venäjän ohjusiskut Ukrainan sähkön ja veden jakeluun vaikuttavat Suomen siviilivarautumiseen. Yksi mahdollisuus on poliisin reservi. Ykkösaamun suorassa haastattelussa on sisäministeri Krista Mikkonen.
Tutkija keskustan kannatusalhosta: Puolue on hankalassa asemassa talouskeskustelussa ja turvallisuuspolitiikalla vaikea erottautua
Jenni Karimäki muistuttaa, että keskusta saavutti vuoden 2015 eduskuntavaalivoittonsa juuri talouspoliittisilla teemoilla. Nyt keskusta istuu runsaasti velkaa ottavassa hallituksessa.
Veikkaus on valmis luopumaan monopoliasemastaan ja siirtymään lisenssimalliin – varatoimitusjohtaja: ”Sitten kaikki toimisivat samoilla pelisäännöillä”
Varatoimitusjohtajan Velipekka Nummikosken mukaan esimerkiksi Ruotsissa lisenssijärjestelmä toimii. Siellä suurin osa pelaamisesta tapahtuu järjestelmän piirissä olevien peliyhtiöiden kautta.
Kysy mitä vain Natosta – Ylen chatissa asiantuntijat vastaavat kello 7.30 alkaen
Onko mielessäsi jokin kysymys Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä? Nyt voit esittää oman kysymyksesi suoraan asiantuntijoille.
Ykkösaamussa Petteri Orpo – mitä haluat kysyä kokoomuksen puheenjohtajalta?
Suomi ja Ruotsi pohtivat historiallisia ratkaisuja Natoon liittymisestä. Kyse on enää viikoista. TV1:n ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun suorassa lähetyksessä vieraana lauantaina kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo.
Ulkoministeri Haavisto Ykkösaamussa: Kynnys Nato-option käyttöön kasvaa valtavan suureksi, jos sitä ei nyt käytetä
Sota Ukrainassa on pakottanut Suomen arvioimaan turvallisuuspolitiikkansa perustan uudelleen, ja nyt Suomi harkitsee Nato-jäsenyyttä. Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan on vaikeaa kuvitella dramaattisempaa turvallisuustilanteen muutosta kuin sota Euroopassa.
Suomalaistutkija rauhanneuvottelujen edistymisestä: "Ihan hyvä työkokouksen tulos"
Neuvottelujen edistysaskeliin pitää kuitenkin suhtautua vielä varauksella, sanoi Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari Ylen aamussa.
Mika Lintilä Ykkösaamussa – mitä haluat kysyä elinkeinoministeriltä?
Venäjän öljystä on päästävä pian eroon, on Suomen kanta. TV1:n ja Yle Radio 1:n vieraana on elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
Suomen Pankin Rehn: "Työllisyystoimet oikeansuuntaisia"
Ylen Ykkösaamussa vieraillut Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn katsoo hallituksen toimien painopisteen siirtyneen julkisen talouden tasapainottamisen kannalta tärkeiden rakenteellisten uudistusten suuntaan.
Mitä täällä tapahtuu? Kuunneltavaa uutisnälkäiselle
Mitä kannattaa Areenasta kuunnella, jotta pysyy kärryillä?
Yle vastaa: Aikamme kaipaa lisää taustoittavaa journalismia
Uudistunut Ykkösaamu lisää taustoittavaa journalismia.
Albania, jiddiš ja muita Suomen kieliä
Hannu Reime kertoo kielten vaiheista.
Kuttupuhe päättää eduskuntavuoden
Eduskunnan istuntovuoden viimeinen puheenvuoro on ylistyspuhe kutuille ja niiden erinomaisuudelle. Perinne alkoi vuonna 1983, kun vammalalainen SDP:n kansanedustaja Timo Roos halusi edistää vuohimaataloutta.
2000-luvun yhteiskunnallinen teatteri ammensi jopa kokouspöytäkirjoista
Uuden vuosituhannen alussa poliittinen ja yhteiskunnallinen teatteri koki nousukauden Suomessa. Tekijät, kuten Susanna Kuparinen ja Juha Jokela ammensivat materiaalia teoksiinsa niin puolueiden kuin ihmistenkin kriiseistä muuttuvassa maailmassa.
Kosovo oli Ahtisaarelle vaikein
Tuore rauhannobelisti kertoo sovittelijan urastaan.
Epäoikeudenmukaisuuksien korjaaja Elisabeth Rehn
Elisabeth Rehn on ollut monessa asiassa ensimmäinen.
Vihapuheen lisääntyminen kertoo yhteiskunnan muutoksesta
Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan vihapuheella tarkoitetaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Internetin myötä tuo puhe on löytänyt uuden laajemman areenan ja kuulijakunnan.
Kansa, jonka maailma petti
Bosnian sodan kauheudet tapahtuivat YK:n silmien alla
Kuntakarttaa leikataan ja liimataan
Kuntien määrä on laskenut Suomessa sadoilla.
Perussuomalaiset voitosta huolimatta oppositioon
Puolueen tiukka EU-kanta jytkäytti hallitusovet kiinni.
Marja Tiuran Nova-seikkailut
Syksyllä 2009 kansanedustaja Marja Tiura joutui kovaan pyöritykseen yhteyksistään vaalirahoituskohun ytimessä olleeseen Nova Groupiin.
Ylilääkityt ja alihoidetut vanhukset
Vuonna 2009 keskustelu vanhustenhoidosta kävi kiivaana.
Vanhanen: Eläkepäätös Rukan lumilla
Matti Vanhanen esitti eläkeiän korottamista 2009.
Viikon kieli: Saamelaiskielet
Hannu Reime esittelee saamelaiskielet.