Uusimmat artikkelit

Näyttelijä Aarre Karén on kuollut
Monipuolinen näyttelijä teki pitkän uran teatterissa, elokuvissa, televisiosarjoissa ja kuunnelmissa.

Katsojien reaktio Kekkoseen teatterilavalla yllätti näyttelijä Janne Reinikaisen: "Yleisö käyttäytyi kuin lastennäytelmässä"
Näyttelijä-ohjaaja on muuntautunut Urho Kekkoseksi kaksikin kertaa.

Näyttelijä Anu Sinisalo roolistaan Sorjosessa: "54-vuotiaalle naiselle se on lottovoitto – Eurojackpot ei ole mitään sen rinnalla"
Kulttuurivieras, näyttelijä Anu Sinisalo korjaisi monta epäkohtaa. Ensin on ratkaistava kuka kadotti lompakon.
Viisi vinkkiä huhtikuulle Yle TV2:lta: Rentouttavaa viihdettä koti-Suomesta ja suurta show’ta maailmalta
Yle TV2:n huhtikuu viihdyttää.
Niin maan perusteellisen hieno kaupunki on Tampere
Lähde kanssamme aikamatkalle Tampereelle
Itse asiassa kuultuna: Neil Hardwick – suomalaisuuden ytimessä
Mitä käsikirjoittaja Neil Hardwick miettii elämästään?

Kruununpuiston kesäteatterissa laitetaan ensi kesänä Tankki täyteen
40 vuotta sitten kirjoitettu komedia imaisi aikoinaan suomalaisperheet tv-ruudun ääreen.
Mitä yhteistä on Reinikaisella, Heikillä ja Kaijalla sekä Rintamäkeläisillä? No Pertsa ja Kilu tietenkin!
Pertsan ja Kilun seikkailut jatkuvat Areenassa.
Reinikaisia "Niin maan perusteellisesti!"
Suosikkisarjan alkuperäiset, täysimittaiset jaksot.
Onnea Neil Hardwick! Tunnetko sitaatit ohjaajan teoksista?
Muistatko, kuka sanoi nämä lauseet?
Oletko huumorin knoppitietäjä? Tee huumoritesti ja paljasta tietoutesi!
Tee huumoritesti ja jaa koko maailmalle kuinka paljon tiedät
Teeman Elävä arkisto: Konstaapeli Reinikainen käynnistää huumorin kevään
Konstaapeli Reinikaisen suosio yllätti
Jos synnyit 1980-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi
1980-lukulaisen silmin Yle ja Suomi saattaa näyttää tältä.
Jos synnyit 1940-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi
Ylen vuosikymmenet 1940-luvulla syntyneen ihmisen silmin

Mika Nuojua: "Näytelmän rakastettavuus tulee lunastaa joka ilta uudelleen"
Kesäteattereissa pelataan usein varman päälle valitsemalla ohjelmistoon kevyt ja humoristinen näytelmä. Kilpailu katsojista on kovaa kesäteattereiden kirjossa, mutta aina suosittu klassikkokaan ei takaa yleisön saapumista.

Tutkijatohtori: Tuttuus vie tv-sarjan fanin myös kesäteatteriin
Suositut tv-sarjat ovat vallanneet yhä useamman kesäteatterin näyttämöt. Tutkijan mukaan mm. Tankki täyteen, Sisko ja sen veli, Reinikainen, Taivaan tulet ja Puhtaat valkeat lakanat viihdyttävät katsojia tuttuudellaan. Katso video Taivaan tulien kesäteatteriversiosta.

Miljoonien televisionkatsojien suosikki nousee näyttämölle Tampereella – Reinikainen herättää henkiin 80-luvun hokemat
Parhaimmillaan 2,4 miljoonaa suomalaista istui aikoinaan television äärellä seuraamassa konstaapeli Reinikaisen edesottamuksia. Nyt suomalaisten suursuosikki seikkailee kesäteatterin näyttämöllä, ja mukana on myös alkuperäisiä konkareita.

Ylen poliisiautoilla riittää keikkaa – Virkavaltaa tarvitaan lähes jokaisessa tv-draamassa
Poliisia kaivataan televisiodraamoissa ja elokuvissa niin usein, että Ylellä on 1980-luvulta lähtien ollut lupa omistaa muutamia poliisiautoja rekvisiittakäyttöön. Rekvisiitta-autoilla liikkuminen ihmisten ilmoilla on kuitenkin tarkasti säädeltyä.

Iivanansaaren hautakammio – "Jottei kalterijääkäreitä unohdettaisi"
Jussi Reinikainen oli kotiseudullaan Simpeleellä tunnettu mies. Liikemies, maanviljelijä ja kauppias, jonka lähes kaikki tiesivät, mutta vain harvat tunsivat. Jääkäri-Jussiksi kutsuttu kalterijääkäri rakensi itselleen hautakammioksi kopion pietarilaisesta vankisellistä.

Sokkokahvitesti paljastaa: Tunnistaako huippubarista laatukahvin markettikahvista? – video
Helsinki Coffee festivaalilla valittu tuore kahvinmaistelun Suomen mestari Panu Reinikainen laitettiin Ylen sokkokahvitestiin. Videolla Reinikainen etsii laatukahvien joukosta yhtä markettikahvia ja paljastaa, mistä tunnistaa aurinkokuivatun ja tupakkaisen kahvin eron.
Vankilasta vapautunut: Kolmen vuoden jälkeen tulee ihan eri maailmasta
Vankilasta vapautun Jaana Reinikainen pitää vapautuneiden tukea äärimmäisen tärkeänä. Tieto vankilatuomiosta kuitenkin leimaa ihmistä myös vapautumisen jälkeen.

Ovela muistisi voi kirjoittaa menneisyytesi uusiksi – mitä oikeastaan tapahtui?
"Joka ei menneitä muista, sitä tikku tulee silmään", uskoo psykoterapeutti ja elämänkaarikirjoittamisen ohjaaja Pepi Reinikainen. Menneitä muistelemalla ja elettyyn palaamalla voi hänen mukaansa välttää uhriutumisen, katkeroitumisen ja elämättömän elämän kokemuksen.

Jukka Rasila hyppäsi Reinikaisen isoihin saappaisiin
Meri Oulun kesäteatteri tuo oululaistaustaisen näyttelijä Jukka Rasilan kesäksi takaisin kotikaupunkiinsa. Unohtumattoman konstaapeli Reinikaisen roolin näytteleminen pelotti aluksi.

Matkailuoppaita tarvittaisiin lisää
Uusia matkailuoppaita valmistuu välillä runsaastikin, mutta vain harva heistä jää paikkakuntansa opasreserviin. Yksi syy saattaa olla se, että opastyöstä ei juuri makseta ja sitä pitäisi tehdä vapaa-ajalla. Erityisen suureen suosioon ovat nousseet oppaiden hautausmaakierrokset.

Harri Ekonen: Näyttelijän tunteet vaihtelevat kateudesta iloon
Kun kuningas astuu lavalle, tapahtuu hulvattoman hauskaa, tragikoomista tai dramaattista, niin kuin elämä itse. Näyttelijä Harri Ekosen pitkälle uralle ovat mahtuneet lähes kaikki Ylen suositut maalaiskomediat Reinikaisesta Taivaan tuliin saakka.

Retrokomedia vie värikkäälle 70-luvulle
Kemin kaupunginteatterin lavan valtaa lauantaista lähtien monille suomalaisille tuttu huoltoasemamiljöö. Kevään ensimmäinen ensi-ilta on Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen tekstiin perustuva Tankki täyteen -näytelmä.

Sähköelvytin saa sydämen takaisin tahtiin
Sairaalasarjoista tuttu defibrillaattori yleistyy yritysten ja jopa yksityisten käytössä. Sydämen rytmin korjaava laite on kuulunut jo lähes vuoden ensiapukurssienkin kalustoon.
Reinikainen: Väliaikaista kaikki on vaan
Reinikaisen viimeinen jakso.
Reinikainen: Läksiäiset
Vanhainkodissa asusteleva Lempi lähtee omille teilleen.
Reinikainen: Pasianssia ja psykologiaa
Reinikainen kohtaa mökkivarkaan itseteossa.
Reinikainen: Hämeenperästä kuuluu
Eräs rouva ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Reinikainen: Perässähiihtäjä
Yövuoro päättyy tapahtumarikkaasti.
Reinikainen: Soutuvenheellä Kiinaan
Haaparannan onnettomuus herättää hämminkiä.
Reinikainen: Paljon onnea vaan
Kiusallinen ateriointi ja vapaapäivä mökillä.
Reinikainen: Jäitä hattuun
Reinikaisella on tällä kertaa sananvalmis väittelykaveri.
Reinikainen: Tähdet kertovat
Sähkökatkos aiheuttaa paniikkia ja kaaosta.
Reinikainen: Pieni yösoitto
Reinikainen ja Jänkälä törmäävät murtovarkaaseen yötyössä.
Reinikainen: Koiranelämää
Reinikainen hajoittaa opiskelijoiden mielenosoituksen.
Reinikainen: Hammasten kiristys
Erään toimitusjohtajan tekohampaat ovat hukassa.
Reinikainen: Toinen toisemme ja poliisi
Reinikainen on kuin kala vedessä Tampereen poliisissa.
Reinikainen: Kun toimeen tartutaan
Reinikainen muuttaa Tampereelle.
Reinikainen: No onkos tullut kesä
Kaupunkiin on muuttanut Korvatunturin isäntä poroineen.
Neil Hardwick täyttää 60 vuotta
Kulttuurin monitaituri Neil Hardwick täyttää tiistaina 60 vuotta. Parhaiten Hardwick tunnetaan kenties useiden suomalaisen television klassikkosarjojen, kuten Tankki täyteen ja Reinikainen, ohjaajana.
Tietoisku: Reinikainen ja Murto-Arska
Reinikainen valistaa vankilasta päässyttä Murto-Arskaa, miksi kannattaa vaihtaa alaa hämärähommista johonkin valoisampaan.
Häggblom ylitti 20 metriä Keuruulla
Keuruun Juhannuskisoissa nähtiin kolme Osakan MM-kilpailuiden B-rajan ylitystä. Robert Häggblom työnsi pyörähdystyylillä kilpailun voittajaksi tuloksella 20,05. Häggblom työnsi toisen kerran tänä kesänä yli B-rajan 19,70. Hänen kauden parhaansa 20,29 uupuu vain sentin Osakan A-rajasta.
SPR: Kadonneita tuskin enää elossa
Etelä-Thaimaasta ei todennäköisesti enää löydy elossa olevia suomalaisia, arvioivat Suomen Punaisen Ristin etsintäpartiot. Keskusrikospoliisin perjantai-iltana päivittämän listan mukaan kateissa on 198 suomalaista.