Uusimmat artikkelit
Kultaisesta Harmonikasta tuttu festivaali kaatui, kun yleisö hylkäsi sen – hevihanuristi Netta Skogille kisa oli uran lähtölaukaus
Kultaisesta ja Hopeisesta harmonikasta tuttu Sata-Häme soi -festivaali hakeutui tällä viikolla konkurssiin. Kisan vain 15-vuotiaana voittanut Netta Skog on huolissaan kilpailujen kohtalosta.
Sata-Häme soi konkurssiin
Yhdistyksen varat eivät riitä kattamaan velkoja.
Ikaalisten kaupunkikonsernilta Sata-Häme Soi -juhlalle liki 20 000 euron lisärahoitus
Ikaalisten kaupunkikonsernin yhteisavustus Sata-Häme Soi ry:lle on tänä vuonna yhteensä 78 000 euroa.
Kultaisen ja Hopeisen harmonikan voitot Poriin
16-vuotias Ville Vehkalahti voitti Kultaisen harmonikan finaalin. Hopeisen harmonikan paras oli 10-vuotias Samuel Heikola.

Sata-Häme soi -festivaalin yleisötavoite täyttyi
Aurinkoinen sää houkutteli yleisöä lauantaina.

Savonlinnalainen Anni Saksman soitti Hopeisen Harmonikan voittoon
Saksman soitti viihdeharmonikansoiton suomenmestaruuskilpailun finaalissa kappaleen Lohikäärme Puff.

Mikkeliläinen Tero Tanttu kilpailee Kultaisen harmonikan voitosta
Lasten Hopeinen harmonikka -kilpailun finaalissa soittaa 9-vuotias Anni Saksman Savonlinnasta.

Harmonikkafestivaali Sata-Häme Soi:n tulevaisuus näyttää valoisammalta: ”Akuuttia konkurssiuhkaa ei ole”
Festivaalin taustayhdistys piti tiistaina illalla kokouksen ja totesi, että tapahtumalla on tulevaisuus.

Sata-Häme Soi sai Ikaalisten kaupungin tuen - välitön uhka harmonikkatapahtuman yltä väistyi
Kaupunki ostaa mm. tuotemerkit ja antaa helpotusta lainanmaksuun.

Suosittu Sata-Häme Soi -musiikkitapahtuma ajautui talousvaikeuksiin: Taustalla kiista risteilytuotoista
Mikäli rahoitusta ei saada järjestymään ennen tiistaita, yhdistyksen hallitus esittää yhdistyksen asettamista selvitystilaan.

Sata-Häme Soi -harmonikkatapahtuman tulevaisuus katkolla Ikaalisissa
Kaupunginhallituksen enemmistön mielestä tapahtuman pitäisi ensisijaisesti itse hakea lisärahoitus jostakin.
Hevihanuristi Netta Skogin lapsuuden kesämaisema oli kirjaimellisesti rantakoivun alla
Hanuristi Netta Skog ei anna genrejen rajoittaa soittoaan.

Ullgrén on tuttu nimi harmonikkakisoissa – pikkuveljet kulkevat isosiskon jalanjäljissä
Perheen koirallekin on tullut harmonikan sointi tutuksi.

Joensuulainen Anniina Luukkainen voitti Kultaisen Harmonikan
Kultaisen Harmonikan Sata-Häme Soi -festivaalilla Ikaalisissa on voittanut joensuulainen Anniina Luukkainen. Hän lumosi yhdistelemällä argentiinalaista tangoa ja jazzia.

Lappeenrantalainen Eelis Vuorela soitti itsensä Hopeisen harmonikan finaaliin
Lappeenrantalainen 7-vuotias hanuristi Eelis Vuorela on selvittänyt ainoana eteläkarjalaisena tiensä Hopeinen harmonikka -kilpailun finaaliin. Kilpailu on heinäkuussa Ikaalisissa.

Eemil Ullgrén on 9-vuotias harmonikkavirtuoosi
Haitarin äärellä jo vuosia viihtynyt kontiolahtelainen Eemil Ullgrén on tuore Hopeinen Harmonikka -kilpailun voittaja. Siskonsa innoittamana harmonikansoiton aloittanut nuorukainen keikkailee kesällä Ruotsissa asti.

Joutsalainen Iida Rajala Kultaisen Harmonikan finaaliin
Joutsalainen Iida Rajala on valittu Kultaisen Harmonikan finalistiksi. Loppukilpailu pidetään Sata-Häme Soi -festivaalilla heinäkuussa. Lisäksi Rajala nousi yleisön suosikiksi seminfinaalissa.

Haitari taipuu notkeasti soittajansa mukaan
Ikaalisten Sata-Häme Soi tapahtumassa tanssikansa tahtoo edelleen humpan ja jenkan, mutta Primus Ikaalisen voittajan, haapajärveläisen Joni Steinin mielestä harmonikka taipuu vaivatta muihinkin säveliin. Komea soitin soikin soittajansa näköisesti.

Kimmo Pohjosta muistetiin Ikaalisissa tunnustuksella ja näköispatsaalla
Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä harmonikkavirtuoosi Kimmo Pohjonen on yksi Ikaalisten Sata-Häme Soi -tapahtuman pääesiintyjistä. Pohjonen pokkasi perjantaina festivaalin tunnustuksen, harmonikkaplaketin.

Essi Elomäki toiseksi Kultaisessa Harmonikassa
Porilainen 17-vuotias harmonikkataituri Essi Elomäki sijoittui jaetulle toiselle sijalle Kultaisen Harmonikan finaalissa. Voiton vei kauhavalainen Aleksi Laukkonen.
Aleksi Laukkonen vei Kultaisen Harmonikan voiton
Hopeisen Harmonikan voitti 10-vuotias Vilma Wiren.
Porilaissointuja kultaisen ja hopeisen harmonikan finaaliin.
Kultaisen ja hopeisen harmonikan finaaleihin selviytyi kaksi porilaista.

Joni Stein näppäili Kultaisen Harmonikan voittoon
Tuomaristo piti harmonikkakilpailuja tasaisina ja kovatasoisina.

"Setä laittoi harmonikan messuilla syliin ja siitä se soittaminen heti alkoi"
Kultainen harmonikka -kilpailussa kokeneet, mutta nuoret soittajat ottavat keskiviikkona mittaa toisistaan Ikaalisissa. Nuorin kilpailijoista on 15-vuotias.

Finalistin haitari soi jatkuvasti
Kun haitari on pysynyt näpeissä 12 vuotta, on ihan aiheellista päästä Kultaisen harmonikan finaaliin. Kauhajokisen Eveliina Uiton sormet ovat vielä kovalla koetuksella, kun harjoitella täytyy useita tunteja päivässä. Onneksi soitto on mukavaa ja siinä on mahdollisesti tulevaisuuden leipä kiinni.

Euralainen Anton Lehtonen Kultaisen Harmonikan finaaliin
Harmonikkakilpailun järjestäjät luonnehtivat soittajien tasoa jo semifinaalissa erittäin korkeaksi.

Ullgrénin sisarukset soittavat harmonikkaa sulassa sovussa
Tulevana kesänä Hopeisen Harmonikan finaalissa tehdään historiaa, kun siellä on kisaamassa kaksi lasta samasta perheestä. Kontiolahtelaiset Linda ja Eemil Ullgrén valittiin mukaan finaaliin Harmonikkaristeilyllä 4. maaliskuuta.

Kaksi lappeenrantalaista Hopeisen harmonikan finaaliin
Lappeenrantalaiset nuoret harmonikkataiturit Onni Aaltokallio ja Lauri Klem ovat päässeet mukaan Hopeisen harmonikan finaaliin. Arvostettu harmonikkakilpalilu on heinäkuussa Ikaalisissa.

Euralainen kilpailee Kultaisesta Harmonikasta
Anton Lehtonen Eurasta on yksi Kultaisen Harmonikan finalistiteista. Tuomariston mukaan taso on tänä vuonna eritysen korkea.

Niko Kumpuvaara Sata-Häme Soi –festivaalin johtoon
Harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara on valittu Ikaalisissa järjestettävän Sata-Häme Soi -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi. Kumpuvaaran työsopimus kattaa vuosien 2013 ja 2014 festivaalit.

Ikaalinenkin on kuntaliitoksen edessä
Yle Tampereen kuntavaalikierros alkaa Ikaalisista keskiviikkona. Tällä hetkellä kaupunki on kuntaliitospohdintojen edessä kuten moni muukin Pirkanmaan kaupunki ja kunta.

Hopeinen Harmonikka -kisan voitto Jyväskylään
Perinteinen harmonikkataitureiden kisa oli keskisuomalaisittain menestyksekäs.

Henriikka Santamaan hanuri soi kauneimmin
Tämänvuotisen Kultainen Harmonikka -kisan on voittanut ulvilalainen Henriikka Santamaa. Ikaalisten Sata-Häme Soi -festivaaleilla järjestetyssä kisassa toiseksi selvisi sieviläinen Julia Suihkola.

Harmonikka vetää väkeä Ikaalisiin
Se on monipuolinen soitin. Mitä enemmän siihen tutustuu, sitä läheisemmäksi se käy, kuvailee pienestä soittajasta kansainvälisen kilpailun tuomariksi kasvanut Kaisa Kujanpää. Sata-Häme soi jo 40. kerran.

Tuukka Waris tänään Hopeinen Harmonikka -finaalissa
Viihdeharmonikan Suomen mestaruuskilpailun finaalissa nähdään yksi kaakkoissuomalainen hanuristi. Tuukka Waris kilpailee tänään alle 11-vuotiaiden Hopeinen Harmonikka -sarjassa.

Kontiolahtelainen kisaa Hopeisesta Harmonikasta
Tuhannen euron palkinnosta kilpailee seitsemän harmonikan soittajaa. Hopeinen Harmonikka -kilpailu on tarkoitettu 10-vuotiaille ja sitä nuoremmille soittajille.

Hanuristit koolla Ikaalisissa
Pohjois-Pohjanmaan nuorten hanuristien soittotaito on hyvä. Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailun finaaleissa on mukana neljä maakunnan haitarinsoittajaa.
Sata-Häme Soi jakaa taas Kultaisen Harmonikan
Kansainvälinen Sata-Häme Soi -musiikkifestivaali alkaa tiistaina Ikaalisissa. Sunnuntaihin saakka kestävällä festivaalilla valitaan taas parhaat harmonikan soittajat Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailuissa sekä kansainvälisessä Primus Ikaalinen -kilpailussa.

Tuukka Waris soitti itsensä Hopeinen Harmonikka -finaaliin
Taipalsaarelainen Tuukka Waris on ainoana eteläkarjalaisena mukana Sata-Häme Soi -juhlien harmonikkafinaalissa. Waris kilpailee alle 11-vuotiaiden Hopeinen Harmonikka -sarjassa.
Kultainen Harmonikka: keskipohjalaisia finaaliin
Julia Suihkola Sievistä selvitti tiensä Kultaisen Harmonikan finaaliin. Lisäksi finaaliin soittivat myös nivalalainen Tarvo Kantola ja kalajokinen Jari Saarenpää.
Kontiolahtelainen Linda kisaa hopeisesta harmonikasta
Hopeista harmonikkaa tavoittelee tänä vuonna myös pohjoiskarjalainen tyttö. Alle 11-vuotiaiden harmonikkakilpailussa on mukana kontiolahtelainen Linda Ullgren.
Ulvilalaiset tavoittelevat Hopeista ja Kultaista Harmonikkaa
Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinaaleissa kuullaan molemmissa ulvilalaista soitantaa. Hopeista Harmonikkaa tavoittelee Valtteri Lahti ja Kultaista Harmonikkaa Henriikka Santamaa.
Harmonikkataitureiden valinta alkaa
Kultaisen ja hopeisen harmonikan kilpailijoiden valinta alkaa vuoden alussa. Harmonikkaristeilylle pääsevät kilpailijat nimetään levyjen ja nauhojen perusteella tammikuussa.

Kulttuuritapahtumien avustusjärjestelmä uusitaan
Kulttuuritapahtumien avustusjärjestelmää ollaan uusimassa. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiistaina julkistama selvitys ehdottaa, että tapahtumat jaettaisiin kahteen kastiin: valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittäviin ja paikallisiin.

Festivaalien uusi apumalli epäilyttää
Kulttuuritapahtumien rahoitukseen haetaan uutta mallia. Asiaa pohtinyt työryhmä ehdottaa, että vast'edes opetusministeriö päättäisi vain muutaman ison festivaalin valtionavuista. Esimerkiksi Pirkanmaalta mukana olisi vain Tampereen Teatterikesä, muita olisivat muun muassa Savonlinnan Ooppera, Pori Jazz ja Kaustisen kansanmusiikki.

Joensuuhun toinenkin haitarimestari
Joensuuhun on saatu toinenkin harmonikkamestaruus. Tuomas Kinnunen voitti viisirivisten haitareiden Suomen pelimannimestaruuden yleisen sarjan.

Yhdysvaltalaisen hanuri soi parhaiten
Ikaalisten Sata-Häme Soi -tapahtuman yhteydessä järjestetyn Primus Ikaalinen 2011 -harmonikkakisan on voittanut yhdysvaltalainen Cory Pesaturo. Eilisen Kultaisen Harmonikan voittanut joensuulainen Marko Kotilainen ei sijoittunut kärkipäähän, vaan jäi neljänneksi.

Hanurimestari haluaa soittavaksi sairaanhoitajaksi
Saarijärveläinen Sonja Lampinen voitti valtakunnallisen Hopeinen Harmonikka -kilpailun, joka käytiin keskiviikkona Ikaalisissa. 9-vuotias Sonja kertoo ihastuneensa haitarin kauniiseen ääneen jo neljä vuotta sitten muskarissa. Tulevaisuuden haaveena on tulla soittavaksi sairaanhoitajaksi.

Mestari Marko Kotilainen riemuitsee voitostaan
Kultaisen Harmonikan voitto on tullut Joensuuhun. Sata-Häme Soi -juhlien arvostetun harmonikkakilpailun ykkössijan valloitti 33-vuotias Marko Kotilainen.

Hautamäki toiseksi Kultaisessa Harmonikassa
Porilainen Timo Hautamäki sijoittui eilen toiseksi Kultaisen Harmonikan kilpailussa Sata-Häme Soi -juhlilla Ikaalisissa. Kilpailu oli tiukka, sillä Hautamäki ja kilpailun voittanut Marko Kotilainen selviytyivät viimeiselle kierrokselle vain pisteen erolla toisistaan.