Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen Kotkaniemi museon pihalla Luumäellä

Jyrki Katainen on nimitetty Nordean yhteiskuntasuhdejohtajaksi

Entinen pääministeri ja Sitran yliasiamies aloittaa Nordea-konsernin yhteiskuntasuhdejohtajana lokakuussa.

Atte Jääskeläinen, kuvattu 23.03.2017

Atte Jääskeläinen valittiin Sitran johtoon

Jääskeläinen seuraa tehtävässä Jyrki Kataista, joka siirtyy yksityiseen yritykseen.

Sanna Marin kertoi, että ei aio hakea jatkokautta SDP:n puheenjohtajana.

Pääministerikausi koetteli Sanna Marinin kestokykyä – puoluesihteeri: ”Ideologinen viha on ollut aivan käsittämätöntä”

Entiset pääministerit ja heidän kanssaan työskennelleet kertovat, miksi Suomen hallituksen johtaminen on niin kuormittava tehtävä.

Orpo.

Kolme erilaista tarinaa hallituksen muodostamisesta – Petteri Orpon vuoro yrittää

Hallitustunnusteluista hallituksen nimittämiseen on kulunut vaihtelevasti aikaa. Juha Sipilä (kesk.) kokosi hallituksen kuukaudessa. Jyrki Kataiselta (kok.) meni aikaa lähes kaksi kuukautta.

Heikki Hiilamo, Mari Walls, Markku Tervahauta.

Sitran yliasiamieheksi haluaa moni julkisuudesta tuttu – hakijoina muun muassa THL:n Tervahauta ja presidentin kansliapäällikkö

Sitran nykyinen yliasiamies, entinen pääministeri Jyrki Katainen on ilmoittanut jättävänsä tehtävän ensi kesänä.

Jyrki katainen poseeraa kameralle, tausta sumea

Jyrki Katainen jättää Sitran kesällä ja siirtyy osakkaaksi kasvuyritykseen

Yrityksen nimeä ei kerrota Sitran tiedotteessa. Katainen on toiminut Sitran yliasiamiehenä kolme vuotta.

Kotkaniemi foorumin yleisöä museon pihalla Luumäellä

Suhde Venäjään ei palaa ennalleen itärajalla – ulkopolitiikan asiantuntijat pohtivat, mikä on alueen uusi rooli: "Ei saisi levitä ajatus, ettei tänne uskalla tulla"

Kuinka Kaakkois-Suomi pärjää uudessa tilanteessa? Heidi Hautala, Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen kertovat näkemyksensä.

Jyrki Katainen puhuu yleisölle.

Konkaripoliitikko Jyrki Katainen: Suomen pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä jo lähiviikkoina

Kataisen mukaan turvallisuuspolitiikassa mikään ei ole nyt niin kuin ennen.

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen Puoli seitsemän -ohjelman studiossa.

Jyrki Katainen: "Tämän päivän poliittisessa keskustelussa häiritsee, että asioita halutaan sanoa liiankin ehdottomasti"

Lokakuussa 50 vuotta täyttänyt Katainen haluaa hyödyntää tulevissakin töissä kokemustaan merkittävissä tehtävissä maailmalla ja Suomessa, mutta presidenttiehdokkuus häntä ei kiinnosta.

Angela Merkel kännykän kanssa

Maailman mahtavimman naisen tekstiviestit muuttivat todennäköisesti historiaa – tämä juttu paljastaa, miten Angela Merkel hoiti asioita kulisseissa

Eurooppa siirtyy aikaan ilman Angela Merkeliä sunnuntain vaaleissa. Merkelin kauden valtakapula on ollut liittokanslerin kännykkä. Tämä juttu paljastaa, miten Merkel tekstaili kulisseissa.

Jyri Häkämies

EK:n Jyri Häkämies haukkuu kirjassaan ministerit kompuroinnista maskeissa, koronapassissa ja rajavalvonnassa – silti "korona pelasti hallituksen"

Politiikassa Jyri Häkämies oli kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen taklaava laitahyökkääjä. Häkämies jättää tulkinnan auki kokoomuksen suuresta traumasta, Kataisen ja Sauli Niinistön välien viilenemisestä.

Jyrki Katainen

Anders Chydenius -palkinto Jyrki Kataiselle ja Margot Wallströmille

Kokkolan kaupunki palkitsee juhlavuotenaan kaksi demokratian edistäjää.

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen täydentämään LUT-yliopiston Advisory Boardia

Jyrki Katainen vahvistaa neuvoa-antavaa toimielintä kansainvälisen vaikuttavuuden osaamisellaan.

Arkkipiispa Leo

Long Play: Arkkipiispa Leon perustama Karjalan kielen seura on saanut rahoitusta alun perin Itä-Suomen yliopistolle myönnetystä valtion rahoituksesta

Yliopiston saamasta erillisrahoituksesta ohjattiin satoja tuhansia euroja suoraan Karjalan kielen seuralle.

Jyrki Katainen

Ex-PM Katainen rules out return to politics

Jyrki Katainen said that he is ‘not interested’ in returning to the political limelight.

Ykkösaamu

Ex-pääministeri, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen tyrmää ajatuksen palata politiikkaan – "Ei kiinnosta"

Entinen pääministeri, entinen komissaari ja nykyinen Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamies Jyrki Katainen ei harkitse palaamista kotimaan politiikkaan.

Komissaari Jyrki Katainen valtiopäivien avajaisissa eduskunnan lehtereillä Helsingissä 5. helmikuuta 2020.

TV1:n Ykkösaamussa Jyrki Katainen: Mitä haluat kysyä?

Koronavirus heiluttelee maailmantaloutta. Pörssit sahaavat, lentoja perutaan, alueita eristetään myös Euroopassa. Miten koronaviruksen talousvaikutuksia arvioi EU:n ja Suomen taloutta läheltä seurannut Sitran yliasiamies, entinen komissaari ja pääministeri Jyrki Katainen?

Ursula von der Leyen

Britannia ei ole vastannut EU:n pyyntöön komissaariehdokkaasta

Uuden komission aloittaminen nytkähti kuitenkin eteenpäin – kolme ehdokasta läpäisi parlamentin esitarkastuksen.

Komissaariehdokas Jutta Urpilainen eduskunnan suuren valiokunnan kuultavana Turun Eurooppa-foorumilla 30. elokuuta.

Analyysi: Jutta Urpilaisesta tulee EU:n pehmeän vallan käyttäjä

Suomi ja Jutta Urpilainen saivat komission salkkujaossa sen, mitä lähtivät tavoittelemaan, kirjoittaa EU-erikoistoimittaja Petri Raivio.

Komissaariehdokas Jutta Urpilainen oli eduskunnan suuren valiokunnan kuultavana Turun Eurooppa-foorumilla perjantaina 30. elokuuta

Jutta Urpilaisen tie Brysseliin – Antti Rinne halusi eroon varjostaan

Jutta Urpilaisen poliittinen ura koki haaksirikon toukokuussa 2014, kun Antti Rinne syrjäytti hänet SDP:n puheenjohtajan paikalta.

Amatzonin sademetsää poltetaan.

Finnish pols demand action over Amazon fires

PM Antti Rinne and European Commissioner Jyrki Katainen were among those calling for urgent steps on Friday.

Sitran logo

Sitra: Päätöstä uudesta yliasiamiehestä ei ole tehty

Ilta-Sanomien mukaan tehtävään esitettäisiin komissaari Jyrki Kataista.

Jyrki Katainen

IS: Jyrki Katainen on nousemassa Sitran yliasiamieheksi

Lopullinen päätös asiasta tehdään syyskuussa Sitran hallintoneuvostossa.

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen alkoi jo jäähdytellä EU-komissaarina – Urpilaisella mahdollisuudet hyvään salkkuun, Afrikka-asiat nousevat komission asialistalla

Katainen joutui syrjään päätöksenteosta työnhakunsa vuoksi: "Komissio on esteellisyysasioissa tiukempi kuin mikään muu laitos."

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen EU:n epävirallisessa ympäristöministerikokouksessa Helsingissä 12. heinäkuuta.

Komissio rajoitti Kataisen työtehtäviä Sitra-hakemuksen takia

Tiukka suhtautuminen jo hakemusvaiheessa herättää kysymyksen siitä, miten komissio suhtautuu, jos Katainen valitaan tehtävään.

Alexander Stubb.

Former PM Stubb indicates interest in IMF leadership

There is also speculation that two other Finns, Olli Rehn and Jyrki Katainen, may pursue the institution's top post.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) logo

Suomalaisnimet esillä seuraavaksi IMF:n pääjohtajaksi – Katainen, Rehn ja Stubb mainittu tähän mennessä

Christine Lagarden ehdokkuus EKP:n pääjohtajaksi käynnisti spekulaatiot.

Jyrki Katainen ja Christine Lagarde.

EU-komissaari Jyrki Katainen: Olen aina ihaillut Euroopan keskuspankkiin valittua Christine Lagardea

EU:n oikeistoryhmän EPP:n pitää Kataisen mielestä käydä läpi virkanimityspaketissa tehdyt virhearviot.

Jyrki Katainen

HS: Katainen on toiseksi lobatuin EU-komissaari

Kataisen painava salkku on poikinut yli 1 500 tapaamista edunvalvojien kanssa.

Jyrki Katainen

MOT selvitti: Näitä lobbareita komissaari Jyrki Katainen kuuntelee

Yhdeksän kymmenestä kärkilobbarista tulee Suomesta.

Valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Wolfgang Schäuble tapasivat Berliinissä marraskuussa 2011.

EU-komissaariksi nouseva Jutta Urpilainen sai Antti Rinteeltä jättipotin – Kreikan kriisi toi Urpilaiselle "Täti Tiukan" maineen

Tiukan maine saattaa tulla Urpilaiselle vastaan, kun parlamentti tenttaa ehdokkaita. Hän uskoo kuitenkin selviävänsä siitä.

Hallitustunnustelija Antti Rinne ja pääministerit Juha Sipilä, Jyrki Katainen, ja Matti Vanhanen.

Rinteen hallitusohjelma kaikkien aikojen pisin – "Kaikki mahdollinen ja mahdoton kirjattu"

Hallitusohjelmien pitenemisen syynä on pidetty sitä, että puolueet eivät luota toisiinsa. Uuden hallituksen pitkä ohjelma voi kertoa muusta.

Vuoden 2000 Teräsrakenteeksi on valittu "Sitran torni"

Kovia hakijoita Sitran yliasiamiehen pestiin: Jyrki Katainen, Suvi-Anne Siimes, Pekka Sauri, Johanna Karimäki

Tehtävään haki jopa 51 politiikan ja yrityselämän kovaa nimeä. Kärkihakijana on pidetty jo pitkään Brysselistä palaavaa Jyrki Kataista.

Jyrki Katainen

EU-komission Katainen kovistelee Puolaa: Lopettakaa EU:n pitäminen lypsylehmänä

Jyrki Kataisen mukaan EU haluaa Puolalta merkittävämpää panostusta unionin tulevaisuuteen.

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.

EU-komission Katainen varoittaa: Todennäköisesti edessä on kova Brexit

Euroopan unioni on valmistautunut sopimuksettoman eron varalta. Ero tapahtuu ensi viikon perjantaina, jolleivat EU ja britit sovi neuvotteluiden jatkoajasta.

Jyrki Katainen

Komissaari Jyrki Katainen sanoo, että Britannialla on nyt 4 vaihtoehtoa: "Oikeastaan mikään vaihtoehto ei näytä todennäköiseltä"

Euroopan unioni suostui antamaan brexitille lisäaikaa. Lykkäys on kaksi viikkoa tai vajaat pari kuukautta.

Jyrki Katainen

Katainen: EU:lla ei ole syytä antaa myönnytyksiä Britannialle brexitin suhteen

Komission varapuheenjohtaja katsoo, että EU on neuvotellut Britannian kanssa hyvän erosopimuksen.

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen Britannian EU-erosta: Brexit säikäytti EU-eroa haikailleet

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kummastelee, miten Britannian hallitus voisi ratkaista EU-eron eli Brexitin umpisolmun.

Kai Mykkänen

Katainen jäi jumiin Itävaltaan, TV1:n Ykkösaamun vieras vaihtuu sisäministeri Kai Mykkäseen

Sisäministeri Mykkäseltä kysytään muun muassa Oulun viimeaikaisista tapahtumista.

Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.).

TV1:n Ykkösaamu: Mitä haluat kysyä Jyrki Kataiselta?

Jyrki Katainen toimii EU:n komission varapuheenjohtajana, mutta sanoo jättävänsä politiikan ensi kesänä.

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö valokuvaajien ympäröimänä vuoden 2012 presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Ylen vaalivalvojaisissa Musiikkitalolla.

Kokoomuksen valtataistelu alkoi yhdestä puhelusta – Sauli Niinistö kertoo uudessa kirjassa joutuneensa petetyksi: "Viesti tuli selväksi"

Kokoomuslaiset pääministerit Jyrki Katainen ja Alexander Stubb ärsyttivät presidentti Sauli Niinistöä.

Jyrki Katainen

Katainen: Seuraavan komission tärkein tehtävä on Euroopan turvallisuuden lisääminen

Vuoden päästä väistyvä EU-komission varapuheenjohtaja toivoo jatkoa Turussa järjestetylle Eurooppa-foorumille.

Jutta Urpilainen

Kansanedustaja Jutta Urpilainen hakee jatkoa eduskuntaan – valmis myös ministeriksi

SDP:n kokkolalaiskansanedustaja sanoo Keskipohjanmaa-lehden haastattelussa harkinneensa myös hakua europarlamenttiin.

Carl Haglund

Finland's ex-minister Haglund joins Accenture's Nordic unit

Former chair of the Swedish People's Party and ex-defence minister Carl Haglund is starting a new job at consulting firm Accenture.

Villa Skeppet sijaitsee meren tuntumassa Tammisaaren keskustassa. Pihalla kävelee Jennifer Dahlbäck.

Torstai 28.6.2018 (tv)

Hallitus jatkaa työttömyysturvan uudistamista. Suomen terveydenhuolto on maailman huippua. Jyrki Katainen jättää politiikan. Alvar Aallon suunnittelema Villa Skeppet avautui yleisölle. Säätiedot.

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen leaves Brussels, wife seeks political role

The former Finnish prime minster is bowing out of public life while his wife says she she will now run for office in Finland.

Jyrki Katainen

Thursday's papers: Katainen leaves politics, the race for AI, and cold Finns

Jyrki Katainen bows out of politics, Finland braces for the economic impact of AI, neighbourly love in the welfare state, and cheerleading gains respect.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle