Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mielenosoittajat vetosivat kaupunginvaltuutettuihin Pitkäkadun miljöön säilyttämiseksi.

Jyväskylä päätti Pitkäkadun rakentamisesta mielenosoituksesta huolimatta – päätös jakoi mielipiteet valtuustosalissa ja sen ulkopuolella

Kiistellylle Pitkäkadun alueelle saa rakentaa pienkerrostaloja. Päätös oli pettymys mielenosoittajille, jotka halusivat vielä kerran haastaa valtuutetut keskusteluun kaavaesityksestä.

Kaupungintalo-teksti ulko-ovessa.

Jyväskyläläisiltä jyrkkä ei nuorisopalveluiden ja perusopetuksen säästöille – katso, mistä asukkaat olisivat valmiita tinkimään

Säästökohteita koskeneen kyselyn vastausaika päättyi Jyväskylässä viime viikon lopulla.

Pukuun pukeutunut mies, taustalla vihreää nurmikkoa ja puita.

Jere Penttilä on Joensuun uusi kaupunginjohtaja – valtuustolta vankka kannatus

Joensuun kaupunginjohtajuus oli lopulta kahden miehen kisa. Valtuusto päätti maanantai-iltana, että Kari Karjalaisen seuraaja on Jere Penttilä. Hän sai vaalissa 43 ja Ramses Malaty 15 ääntä.

Konsertti Jyväskylän Lounaispuistossa, katsomossa paljon yleisöä.

Ilmaisella kulttuuritapahtumalla on yhä iso imu – Jyväskylässä Yläkaupungin Yö liikutti jälleen kymmeniä tuhansia ihmisiä

Yläkaupungin Yö on yksi Suomen pitkäikäisimmistä ja suurimmista kaupunkifestivaaleista.

Laborantilla kädessä kaksi koeputkea täynnä verta.

Ilman lähetettä ostettavien laboratoriotestien kysyntä kasvaa kohisten – moni nuori kasvissyöjä testaa, saako tarpeeksi hivenaineita

Moni yksityinen terveyspalveluyritys on tarjonnut ilman lääkärin lähetettä hankittavia laboratoriotestejä jo vuosia. Viime aikoina kysyntä on kuitenkin kasvanut voimakkaasti.

Yleinen hätänumero 112 Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Retkikeitin paloi parvekkeella Jyväskylässä

Asukkaat tekivät palosta hätäilmoituksen.

Klaus Raunela istuu pöydässä ja edessään hänellä on kasvisruokaa lautasella. Etualalla viherkasvinlehtiä.

Ravintoloitsijan mielestä lounaspaikoissa tarjotaan jopa ala-arvoista kasvisruokaa: ”Ikävä todeta ammattikunnan puolesta, ettei siihen haluta panostaa”

Kasvisruokaa pidetään hankalana, ja sitä lähdetään valmistamaan helpoimman kautta, uskoo ravintoloitsija Maija Silvennoinen. Ruokatuotannon lehtorin mukaan kysyntään ei aina pystytä vastaamaan.

Opiskelijoita Jyväskylän yliopiston kirjastorakennuksen kahvilassa.

Ikea-professori vai yhdysvaltalaisten käytäntöjen tuoja? Neljä rehtoriehdokasta kohtasi sopuisassa paneelissa Jyväskylän yliopistossa

Jyväskylän yliopiston rehtoriehdokkaitten paneelikeskustelussa nähtiin vain vähän yhteenottoja, mutta kuultiin kyllä paljonkin puhetta yliopiston tilanteesta ja sen tulevaisuudesta.

Onnettomuus Jyväskylän Tourulassa, poliisi seisoo sillalla.

Yksi henkilö kuoli Jyväskylässä Nelostiellä Kankaan ja Holstin kohdalla

Poliisi vahvistaa, että paikalla on kuollut yksi henkilö. Onnettomuus tapahtui noin kello 16.30.

Aalto2 -museokeskus ulkoapäin. Kuvassa näkyy lasitettu väliosio, joka yhdistää museokeskuksen museot yhteen.

”Alvar Aallon tuotannossa on humaani puoli”, sanoo nykyarkkitehti – Katso miltä näyttää uudisrakennus, joka yhdistää kaksi Aallon suunnittelemaa museota Jyväskylässä

Kaksi Alvar Aallon suunnittelemaa museoa yhdistävä Aalto2-museokeskus avautuu yleisölle lauantaina. Keskus muodostuu peruskorjatuista Keski-Suomen museosta ja Alvar Aalto -museosta ja pienestä laajennuksesta.

Mäkimatin vanha puutalokorttelli.

Kansalaisadressi vaatii Jyväskylää luopumaan lisärakentamisaikeesta Mäki-Matissa – kaupunki haluaa lisätä keskusta-alueen asuntotarjontaa

Jyväskylän kaupunki on kaavoittamassa Pitkäkatu 25:n vanhalle tontille pienkerrostaloja. Kaavan vastustajat haluaisivat, että aluetta kehitettäisiin kulttuuri- ja matkailukäyttöön.

Elokuussa yksi Jyväskylän paikallisliikenteen busseista muutettiin soivaksi linkiksi.

Ruuhkaisimman Linkki-linjan 25 vuoroväli tihenee Jyväskylässä

Linja on ollut kaupunkiliikenteen ruuhkaisin ja jatkossa sitä operoidaan iltapäivisin kello 13–18 15 minuutin vuorovälillä nykyisen 20 minuutin sijaan.

Poliisiaseman kyltti Rovaniemellä.

Poliisi kaipaa tietoja valkoisesta katumaasturista, jonka epäillään törmänneen alaikäiseen pyöräilijään Jyväskylässä

Poliisi kertoo, että törmäyksessä pyöräilijä lensi auton konepellin kautta maahan. Valkoisen katumaasturin kuljettaja jatkoi pysähtymättä matkaansa.

Syksyinen metsä ylhäältä katsottuna.

Metsät tutkitaan laserilla Jyväskylässä ja Kivijärvellä, metsänomistajille uutta tietoa

Metsien inventointi tehdään lentokoneesta laserkeilauksella ja ilmakuvauksilla sekä maastossa koealamittauksin.

Woodspin Oy tehtaan puupohjaista tekstiilikuitua, eli lankaa rullissa.

Jyväskylässä tehdään tekstiiliä brasilialaisesta puusta, ja se on ympäristöystävällisempää kuin puuvilla

Uuden tehtaan takana ovat suomalainen Spinnova ja brasilialainen Suzano. Tällä hetkellä kuitua voidaan tuottaa noin 1 000 tonnia vuodessa.

Mies laittaa roskapussin älyllä toimivaan roska-astiaan.

Älyroskis tiivistää roskat ja ilmoittaa itse tyhjennyksen tarpeesta – Jyväskylä testaa onko niissä järkeä

Älyroskikset ovat koekäytössä viisi kuukautta. Tämän jälkeen päätetään, hankitaanko Jyväskylään lisää älyroskiksia vai tavallisia roska-astioita.

Lähikuva Vesa Mäntylästä. Hän hymyilee ja katsoo kameraan.

Puolustusvoimain lippujuhlaa vietetään pian Jyväskylässä – tämän vuoden erikoisuutena on lentokalusto ulkomailta

Juhlaa vietetään perinteisesti 4. kesäkuuta. Tavoitteena on, että ensi viikon sunnuntaina myös Hawkeilla voisi lentää.

Nette Jalkanen,  helsinki,  kahdenasunnon loukku,  malmi, kolmio, myymättömät asunnot,  velka,

”Välittäjä sanoi, ettei mitään ole tehtävissä” – Nette Jalkanen jäi jättivelan kanssa kahden asunnon loukkuun

Minja Revonkorpi ja Nette Jalkanen tietävät, millaista elämä on, kun kukaan ei halua ostaa asuntoa, mutta se olisi aivan pakko saada myydyksi.

yleiskuva

Järjestäjä perui metallifestivaalin Himoksella, koska festariliput ovat kallistuneet ja kävijöillä on muutakin ostettavaa

Suomen suurimpiin festivaalijärjestäjiin kuuluvan Nelonen Media Liven mukaan halvimmat liput kesän festareille myytiin jo ennen joulua.

Työntekijä alleviivaa tekstiä toimistossa.

Monella työ pyörii päässä koko ajan ja haittaa muuta elämää – nyt tutkijat tarttuvat työriippuvuuteen ja juuri sinä saatat olla avuksi

Psykologian apulaisprofessori toivoo, että työriippuvuus nähtäisiin yksilöä laajempana ongelmana.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen paloauto.

Henkilöauto törmäsi kaiteeseen Nelostiellä Jyväskylässä lähellä Tikkakosken liittymää

Törmäyksestä aiheutuu haittaa muulle liikenteelle alkuillasta, kertoo päivystävä palomestari.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Yritys Hyvä -kilpailu toi menestystä keskisuomalaisille

Tämän vuoden kilpailuun saapui 430 kilpailutyötä, joista tuomaristo valitsi voittajiksi 26 työtä ja 21 kunniamaininnan saajaa.

Poliisin hihamerkki

Poliisi lähti Muurameen neljän partion voimin – uhkailu tehtiinkin leikkiaseella

Poliisi sai hälytystehtävän, jossa epäiltiin nuoren henkilön uhkaavan asunnossa muita ihmisiä aseella.

Lapsi istuu leikkivälineessä ja katsoo kameraan nainen vierellään.

Kolmevuotias Fionn jäi kotiin, kun lakko sulki päiväkodin – ero samaa työtä tekevien palkoissa tuntuu erikoiselta, sanoo äiti

Yksityisen sosiaalipalvelualan kaksipäiväinen lakko sulkee päiväkoteja ja aiheuttaa hoitojärjestelyjä monissa perheissä. Jyväskyläläisessä Murphyn perheessä kolmevuotiaan Fionnin kanssa kotiin jäi isä.

Väärennetty Koskenkorvapullo.

KRP epäilee: viisi henkilöä väärensi lähes 500 litraa Koskenkorvaa – tapaus ensimmäinen laatuaan Suomessa

Tutkinnanjohtaja pitää tapausta poikkeuksellisena. Poliisi takavarikoi aiemmin epäillyn rikoksen yhteydessä noin 470 litraa laitonta alholia. Esitutkinnan mukaan alkoholi on valmistettu teollisesti.

Läheltä

Jyväskylän Savelassa voi lähiviikkoina olla höyryä ja hajua

Energiayhtiö Alva aloittaa tänään öljysäiliön puhdistuksen Jyväskylän Savelan voimalaitoksella, minkä vuoksi alueella voi havaita höyry- ja hajupäästöjä. Päästöt eivät aiheuta vaaraa ulkopuolisille.

2021 Futsalin miesten Suomen mestaruuden voittaja Kampuksen Dynamo.

Kampuksen Dynamo hakee jo viidettä perättäistä futsalin SM-kultaa Jyväskylään

KaDy:lla on kaksi ottelupalloa viikonloppuna, kun se kohtaa FC Kemin. Jyväskyläläiset johtavat ottelusarjaa voitoin 2-1, kun mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Poliisin hiha ja auto takana

Ilma-aseella ammuskellut säikäytti Jyväskylän Pupuhuhdassa

Poliisi kävi tarkistamassa tilanteen useiden partioiden voimin. Parvekkeella ammuskellut selvisi rikesakolla.

Jukka Jalonen.

Jukka Jalonen vihitään kunniatohtoriksi Jyväskylän yliopistossa – sen jälkeen hän matkustaa helikopterilla Tampereelle

Promootiossa vihitään yhteensä 15 kunniatohtoria. Lauantaina Jyväskylässä järjestetään juhlakulkue, jota myös yleisö pääsee seuraamaan.

Kännykkä lapsen kädessä koulussa

Runsas ruutuaika kipeyttää jo kouluikäisten niskat ja hartiat, kertoo väitöstutkimus

Tutkimuksen mukaan 10–15-vuotiaille lapsille kertyi ruutuaikaa noin viisi tuntia päivässä. Tutkija muistuttaa, että aikuisten tehtävä on näyttää esimerkkiä ruutujen terveyttä edistävästä käytöstä.

Jyväskylän Harjun Veslilinna.

Jyväskylän Taulumäelle tulossa uusi vesitorni – Harjun vesisäiliö poistuu käytöstä

Taulumäelle kaavaillun vesitornin ulkoasusta järjestetään arkkitehtuurikilpailu. Vesisäiliö sijoittuisi virkistysalueelle nykyisen koirapuiston paikkeille.

Pinkki roskapussi missä on sisällä kertakäyttökuppeja ja erilaisia muoviroskia.

Roskapussien sisältöjä selvitetään jälleen Keski-Suomessa – viime kerralla sekajätteestä lähes neljäsosa oli biojätettä

Tutkimus toteutetaan Mustankorkean ja Sammakkokankaan alueilla alkukesästä. Edellisen kerran sekajätettä tutkittiin vuonna 2021.

Näkymä veneeseen katoksen sisältä takaapäin.

Alvar Aalto suunnitteli satoja rakennuksia, mutta vain yhden huonokulkuisen veneen – tänään se paljastettiin kaikelle kansalle

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, sai ainoa Aallon suunnittelema vene nimekseen.

Kylttejä Keski-Suomen keskussairaala Novan vieressä. Kylteissä lukee: "sisäänkäynti Nova 2, synnytys, sisäänkäynti Nova 1, päivystys".

Hoitotakuun tiukentuminen ja henkilöstömitoituksen kiristyminen huolestuttavat Keski-Suomen hyvinvointialuetta

Kiireettömään hoitoon on syyskuusta alkaen päästävä aiempaa selvästi nopeammin. Ikääntyneiden palveluiden henkilöstömitoitus kiristyy joulukuussa.

Vihreäjakkuinen pitkätukkainen nuori nainen seisoo keskellä vanhaa yliopistoaluetta.

Talvi-Erkin rahanväärennöstarina toi jyväskyläläistutkija Sofia Kotilaiselle Vuoden Tiedekynä -palkinnon

Koneen Säätiö myöntää 25 000 euron Tiedekynä-palkinnon vuosittain tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Kotilainen saa palkinnon tänään Helsingissä.

Kuvassa on kuukautissuojia Helsingissä Triplan Prismassa heinäkuussa 2020.

”On kysytty, onko tästä tarpeen puhua julkisesti” – Rosa Ihalaisen, 19, mukaan kuukautisköyhyyttä vähätellään Suomessa

Planin teettämä kyselytutkimus osoittaa, että erityisesti työelämän ulkopuolella olevat ja nuoret kokevat Suomessa kuukautisköyhyyttä.

Koululainen matematiikan kotitehtäviä tekemässä.

Suomessa lasten lukutaito on laskenut, ja osaamiserot ovat kasvussa

Neljäsluokkalaisten lukutaitoa tarkasteltiin jälleen viiden vuoden välein toteutettavassa tutkimuksessa. Vaikka taso on laskenut, kansainvälisesti tarkasteltuna se on edelleen korkea.

Jyväskylän yliopiston päärakennus.

Neljä hakijaa eteni jatkoon Jyväskylän yliopiston rehtorihaussa – Tampereen yliopistoa johtanut Mari Walls ei ole heidän joukossaan

Jatkoon etenivät Piia Björn, Marko Hakovirta, Jari Ojala ja Saara L. Taalas. Mari Walls vetäytyi prosessista hakuajan päättymisen jälkeen.

Pudonneen Hawkin ruttaantunut runko ja osa peräsintä metsässä.

Keuruulla pudonnut Hawk-hävittäjä tuhoutui täysin – ”Edes tutkintaryhmän käyttöön ei ole oikein ehjää osaa”, sanoo tutkintaryhmän johtaja

Ilmavoimien Hawk-hävittäjä putosi eilen Keuruulla kesken ilmataisteluharjoituksen. Lentäjät pelastautuivat heittoistuimilla.

Miemolan silta Lempäälässä.

Junaliikenne Pieksämäen ja Hankasalmen välillä palautumassa normaaliksi – sähköratavaurio saatu korjattua

Yöllä havaittu sähköratavaurio esti junien liikennöinnin Hankasalmen ja Pieksämäen välillä noin neljän tunnin ajan.

Kirrin eritasoliittymä ja tulevan moottoritien uusi linjaus taustalla

Kirrin eritasoliittymän korjaus vie liikennettä kiertoreiteille Nelostien molemmin puolin

Kirri-Tikkakoskin -välin urakka jatkuu Nelostien varrella Kirrin eritasoliittymän uusimisella. Ensimmäinen kiertotie alueella tulee käyttöön tänään tiistaina.

Tourujoki ilmasta kuvattuna.

Jyväskylässä pitkään suunniteltu Tourujoen kunnostus tyssäsi taas – kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteluun

Nykyisten laskelmien ja suunnitelmien mukaan joen kunnostuksen hintalappu olisi lähes 9 miljoonaa euroa.

Ilmasta otetussa maisemakuvassa näkyy metsää ja vasemmalla järvi, keskellä kuvaa näkyy savu laajaalla alueella.

Jyväskylässä maastopalo on saatu sammutettua – palosta aiheutui runsaasti savua ympäristöön

Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen maastopalosta Rajaharjuntiellä noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Paikalle hälytettiin useita pelastusyksiköitä. Silminnäkijän mukaan alueella on ollut runsaasti savua.

Mies katsoo kameraan tietokoneen äärellä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkopalvelut laajenevat – chat-asioida voivat pian myös entisen Seututerveyskeskuksen asiakkaat

Tunnistautumista vaativat hyvinvointialueen verkkopalvelut avautuvat kesäkuun aikana entisen Seututerveyskeskuksen kuntiin. Muuramessa ja pohjoisessa Keski-Suomessa joudutaan vielä odottamaan.

Liikenteen ohjaaja näyttää pysähtymismerkkiä Kuokkalan sillalla.

Autoiletko päivittäin Kuokkalan siltaa Jyväskylässä? Lähiviikkoina suositellaan käyttämään kiertotietä

Kaukolämpökaivon saneeraus voi aiheuttaa ruuhkaa Kuokkalan sillalla. Autoilijoille suositellaan kiertotietä Survontien kautta.

Digihoitaja Lotta Nokelainen työskentelee tietokoneella. Viereiseen huoneeseen johtava ovi on auki, digihoitaja Miina Kauppinen siintää työpöydän ääressä.

Chat-sairaanhoitajien pesteihin tuli hakijatulva Etelä-Savossa – palvelujohtaja: "Kuin hoitajapulaa ei olisikaan”

Hyvinvointialueet kehittävät digitaalisia palveluitaan 100 miljoonan euron rahoituksella. Esimerkiksi chat-palvelut lisääntyvät vauhdilla. Etelä-Savossa digihoitajapestit houkuttelivat hakijoita pääkaupunkiseutua myöten.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo paloauton kyljessä.

Viisi ihmistä pelastettiin tulipalon alta parvekkeilta Jyväskylän Heinälammella

Asuinkerrostalossa aamuyöllä syttyneen huoneistopalon epäillään saaneen alkunsa saunasta, jossa kiukaan yllä oli ollut palokuormaa.

jalkoja saunassa

Lenkkisauna on hyväksi terveydelle, kertoo nyt myös tutkimus

Jo pelkkä saunominen alensi tutkittavien verenpainetta, mutta liikunnan harrastaminen ennen saunaa tehosti vaikutusta vielä lisää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle