Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Proteesijuoksija Leeper jää rannalle Tokion olympiajuoksuista – asianajaja piti CASin linjausta rasismina

CAS linjasi, että proteesit antavat yhdysvaltalaisjuoksijalle kohtuutonta etua.

Professori Frank Mathwig tietää, että teknologian avulla kaikista voi tulla yhtä hyviä: "elämä olisi todella tylsää"

Saksalaistutkija näkee, että jos opiskelijat vastaavat tenttikysymyksiin samalla tavalla, vastaukset on googletettu. Tekoälyn kanssa pitäisi oppia elämään älykkäämmin.

BBC: Oscar Pistorius loukkaantui vankilatappelussa

BBC:n mukaan Oscar Pistorius olisi ottanut osaa tappeluun, joka oli alkanut vankilassa sijaitsevan puhelimen käytöstä.

Eteläafrikkalainen oikeus pidensi Oscar Pistoriuksen murhatuomiota: yli 13 vuotta vankeutta

Juoksija Pistorius oli saanut alemmassa oikeusasteessa kuuden vuoden tuomion tyttöystävänsä Reeva Steenkampin murhasta.

Kommentti: Paralympialaisten sensaatiovoittaja ei olisi pärjännyt olympialaisissa

Algerian Abdellatif Bakan paralympialaisten voittoaika 1500 metrillä oli kovempi kuin olympialaisissa muutama viikko sitten, mutta hienosta tarinasta huolimatta kahta eri juoksua ei ole järkevää vertailla keskenään, kirjoittaa Yle Urheilun Manu Myllyaho.

Syyttäjä aikoo valittaa Oscar Pistoriuksen kuuden vuoden tuomiosta

Syyttäjien mukaan juoksijatähti Pistoriuksen murhatuomio on "tyrmistyttävän lievä". Oscar Pistorius ampui tyttöystävänsä Reeva Steenkampin vuonna 2013.

Pistorius ei valita tuomiostaan

Juoksijan asianajaja ilmoitti asiasta medialle.

Pistoriukselle kuuden vuoden vankeustuomio tyttöystävänsä murhasta

Syyttäjä vaati juoksijatähdelle vähintään 15 vuoden tuomiota.

Pistorius saa lopullisen tuomionsa - seuraa oikeudenkäyntiä suorana

Eteläafrikkalainen juoksijatähti Oscar Pistorius saa tänään tuomionsa murhasta. Syyttäjä vaatii Pistoriukselle 15 vuoden vankeusrangaistusta.

Syyttäjä vaatii vähintään 15 vuotta vankeutta – Pistorius saa tuomionsa heinäkuun alussa

Eteläafrikkalaista juoksijatähteä Oscar Pistoriusta uhkaa 15 vuoden vankeustuomio, mikäli syyttäjää saa tahtonsa läpi.

Psykologi: Oscar Pistorius kuuluisi sairaalaan eikä vankilaan – murhatuomion pituus selviää tällä viikolla

Eteläafrikkalainen juoksijatähti Pistorius tuomittiin tyttöystävänsä murhasta joulukuussa. Tuomion vähimmäiskesto on 15 vuotta.

Rehm haluaa tehdä pistoriukset

Vammaisurheilija Markus Rehm toivoo tieteen auttavan häntä. Rehm haluaa osallistua sekä Rion olympiakisoihin että paralympialaisiin.

Pistorius valittaa murhatuomiostaan – 15 vuotta vankeutta uhkaa

Oscar Pistorius ei hyväksy joulukuun alussa saamaansa murhatuomiota, vaan valittaa Etelä-Afrikan perustuslakituomioistuimeen.

Pistorius aikoo valittaa murhatuomiostaan

Oscar Pistoriuksen oikeudenkäynnit jatkuvat, jos tämän asianajaja löytää perusteet valittaa perustuslakituomioistuimeen.

Pistoriuksen tuomio koveni korkeimmassa oikeudessa murhaksi

Oscar Pistoriuksen saama tuomio koveni törkeästä kuolemantuottamuksesta murhaksi.

Paraolympialaistähti Oscar Pistorius pääsi ehdonalaiseen

Tyttöystävänsä Reena Steenkampin ampumisesta viiden vuoden vankilatuomion saanut Pistorius on päässyt vuoden jälkeen ehdonalaiseen.

Pistorius pääsee vankilasta ensi viikolla

Oscar Pistorius pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi tiistaina.

Oscar Pistorius psykoterapiaan, pysyy vankilassa

Oscar Pistorius oli pääsemässä kotiarestiin, mutta hänet passitettiinkin psykoterapiaan.

Pistoriuksen rangaistus jatkuu kotiarestina - 12 makuuhuonetta, kuntosali, uima-allas...

Oscar Pistorius sai viiden vuoden rangaistuksen kuolemantuottamuksesta, mutta joutuu istumaan vankilassa vain kymmenen kuukautta.

Oscar Pistorius pääsee ehdonalaiseen vapauteen elokuussa

Paralympiaurheilija on elokuussa istunut vankilassa kymmenen kuukautta tyttöystävänsä ampumisesta. Pistoriuksen tapausta käsitellään marraskuussa uudelleen – pikajuoksijaa voi odottaa pidempi tuomio.

Valitus meni läpi - syyttäjä hakee Pistoriukselle murhatuomiota

Oscar Pistorius tuomittiin lokakuussa viiden vuoden vankeuteen kuolemantuottamuksesta. Oikeusprosessi on saamassa jatkoa.

"Pistorius on tervetullut juoksemaan Riossa"

Rion olympialaisten järjestäjät eivät näkisi ongelmaa Oscar Pistoriuksen osallistumisessa, jos Etelä-Afrikan olympiakomitea sallisi tämän kilpailemisen.

Syyttäjä valittaa Pistoriuksen tuomiosta – piteneekö vankeus?

Oscar Pistorius aloitti viiden vuoden vankeusrangaistuksensa kärsimisen 21. lokakuuta. Tällä hetkellä Pistorius siirtyy kotiarestiin 10 kuukauden kuluttua.

Etelä-Afrikan jalkapallomaajoukkueen kapteeni surmattu

Etelä-Afrikkaa koetteli viime viikolla toinenkin suuri tragedia, kun 800 metrin juoksun entinen maailmanmestari Mbulaeni Mulaudzi kuoli perjantaina auto-onnettomuudessa.

Juhlitun paralympiatähden taival menestyksestä kaltereiden taakse

Oscar Pistoriuksella on takanaan värikäs vuosikymmen: urheilijana kuusi saavutettua paralympiakultaa ja edustus myös Lontoon olympiakisoissa, tiistaina hänet ohjattiin vankilaan tyttöystävänsä ampumisesta.

Pistorius jätetään ulos paralympiakisoista

Oscar Pistorius ei voi osallistua Paralympiakomitean tapahtumiin tuomionsa aikana riippumatta suoritustavasta. Eteläafrikkalainen on ainoa urheilija, joka on osallistunut sekä paralympialaisiin että olympialaisiin.

Oscar Pistoriukselle luettiin tuomio - useita vuosia vankilassa

Yleisurheilutähti Oscar Pistorius sai vankilatuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Pistoriuksen tuomio julkistetaan – seuraa suoraa lähetystä

Yle Urheilu näyttää suoran nettilähetyksen Oscar Pistoriuksen oikeudenkäynnistä. Pistoriuksen tuomio julkistetaan tiistaina.

Syyttäjä vaatii Pistoriukselle vähintään 10 vuotta vankeutta

Oscar Pistoriusta syytetään tyttöystävänsä kuolemantuottamuksesta.

Pistorius odottaa rangaistusta vapaalla

Tuomari päätti jatkaa Oscar Pistoriuksen vapautta takuita vastaan. Aiemmin perjantaina oikeus katsoi Pistoriuksen syyllistyneen törkeään kuolemantuottamukseen.

Oscar Pistorius todettiin syylliseksi kuolemantuottamukseen

Oscar Pistorius tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta, mutta vapautettiin murhasyytteistä.

Oikeus: Pistorius ei syyllistynyt harkittuun murhaan

Eteläafrikkalaisen Oscar Pistoriuksen yli puoli vuotta kestänyt oikeudenkäynti on loppusuoralla. Varmaa on jo, että Pistorius ei saa elinkautista tuomiota.

Pistoriuksen murhaoikeudenkäynnin tuomio julkistetaan – Yle lähettää alun suorana

Paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta syytetään tyttöystävänsä murhasta. Hän on kiistänyt murhasyytteen. Tuomion julkistaminen alkaa noin kello 10.30.

Pistoriuksen oikeudenkäyntiä katsotaan suorana E-Afrikan kouluissa

Päätös suorasta lähetyksestä ilahduttaa opettajia eri koulutusasteissa. Aikuiset ovat päättäneet nopeasti leirinsä, mutta opiskelijat ovat osanneet suhtautua avoimin mielin, sanoo lakitieteen opettaja.

Syytön vai syyllinen? - Pistoriuksen tuomio annetaan syyskuussa

Paralympiaurheilija Oscar Pistoriuksen oikeudenkäynnin tuomio annetaan 11. syyskuuta. Pistoriusta syytetään tyttöystävänsä murhasta.

Mielentilatutkimus: Pistorius ymmärsi tekonsa

Oscar Pistorius ei kärsinyt mielenhäiriöstä ampuessaan tyttöystävänsä Reeva Steenkampin. Pistorius oli kuukauden kestäneessä mielentilatutkimuksessa.

Pistorius psykiatrisiin testeihin

Tyttöystävänsä murhasta epäilty Oscar Pistorius joutuu psykiatrisiin testeihin. Tuomari päätti asiasta murhaoikeuden 32. päivänä.

Pistorius saatetaan lähettää psykiatriseen sairaalaan

Tyttöystävänsä murhasta epäilty Oscar Pistorius saattaa joutua psykiatriseen sairaalaan tarkkailtavaksi. Asiasta kertoi eteläafrikkalainen IOL-lehti nettisivuillaan.

Toimittaja: Pistorius sai opetusta näyttelemiseen ennen oikeudenkäyntiä

Tyttöystävänsä murhasta epäilty eteläafrikkalainen pikajuoksija Oscar Pistorius sai opetusta näyttelemiseen ennen oikeudenkäynnin alkua. Näin väitää South African Sunday Timesin kolumnisti Jani Allan.

Syyttäjä: Pistorius on epäluotettava egoisti

Paralympiavoittaja Oscar Pistorius joutui oikeudessa syyttäjän ristikuulusteluun luotettavuudestaan.

Pistorius myönsi suhteensa ongelmat

Tyttäystävänsä murhasta syytettynä oleva pikajuoksija Oscar Pistorius jatkoi todistustaan oikeuden edessä.

Pistoriuksen puheenvuoro alkoi anteeksipyynnöillä

Paralympiavoittaja Oscar Pistorius kyynelehti oikeudessa ja kertoi kärsivänsä painajaisista.

Pistorius pääsee ääneen murhaoikeudenkäynnissä

Pikajuoksija Oscar Pistoriusta kuullaan todistajien joukossa, kun oikeudenkäynti jatkuu puolustuksen puheenvuorolla.

BBC: Pistorius oksensi oikeudessa kuultuaan todistuksen surmatun tyttöystävän vammoista

Paralympiavoittaja Oscar Pistoriuksen oikeudenkäynti jatkuu Johannesburgissa. Maanantaina käytiin läpi patologin todistus.

Pistorius vakuuttaa syyttömyyttään - paralympiasankarin taival murhasyytetyksi

Eteläafrikkalainen paralympiavoittaja Oscar Pistorius vakuutti syyttömyyttään tänään alkaneessa murhaoikeuden käynnissä. Häntä syytetään tyttöystävänsä murhasta.

Pistoriuksen murhaoikeudenkäynti alkaa – valtavaa kiinnostusta herättävä oikeuskäsittely televisioidaan

Eteläafrikkalaista paralympiavoittajaa Oscar Pistoriusta syytetään tyttöystävänsä murhasta. Pistoriuksen mukaan kyseessä oli vahinko.

Murhasta epäilty olympiaurheilija Pistorius sai lisää syytteitä

Lehtitiedot kertoivat lokakuussa, että yksi syytteistä liittyy tilanteeseen, jossa Pistorius olisi laukaissut aseensa julkisella paikalla.

Murhasta epäillyn Pistoriuksen lakimiehet palkkasivat rikospaikkatutkijoita Yhdysvalloista

Olympiaurheilijan murhaoikeudenkäynti alkaa ensi vuoden maaliskuussa.

Pistoriuksen oikeudenkäynti alkaa maaliskuussa

Paralympiavoittajaa ja olympiaurheilijaa syytetään tyttöystävänsä murhasta. Oikeudenkäynti kestänee vajaan kuukauden.

Pistoriuksen oikeudenkäynti jatkuu maanantaina

Eteläafrikkalaista syytetään murhasta ja varsinaisen oikeudenkäynnin päivämäärä sovitaan. Pistoriusta saattaa odottaa elinkautinen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle