Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mediat: Texasin republikaanit haluavat hylätä yli 100 000 jo annettua ääntä – tuomari ottaa jutun käsittelyyn

Republikaanit ovat vastustaneet pandemian vuoksi Houstonissa järjestettyä autosta tehtävää ennakkoäänestämistä.

"Ottakaa mukaan vettä, eväät ja tuoli" – ihmiset jonottaneet tuntikausia äänestääkseen ennakkoon Georgiassa ja Texasissa

Tähän mennessä runsaat 10 miljoonaa yhdysvaltalaista on äänestänyt ennakkoon, monet postitse.

Myrkkykirjeen lähettämisestä Trumpille epäilty nainen pysyy pidätettynä – Yritti Yhdysvaltoihin aseistettuna

53-vuotias nainen oli lähettänyt myrkkyä myös kuudelle ihmiselle Texasissa.

Hurrikaani Lauran vaatimien uhrien määrä nousi – Ainakin 31 kuoli Haitissa, 14 Yhdysvalloissa

Presidentti Donald Trumpin on määrä vierailla Louisianan ja Texasin tuhoaluilla lauantaina.

Lippu laskettiin alas, paikalliset asukkaat ottivat selfieitä: Yhdysvallat sulki konsulaattinsa Chengdussa Kiinassa

Yhdysvallat määräsi viime viikolla Kiinaa sulkemaan Houstonin-konsulaattinsa Texasissa.

Hurrikaani Hanna iski Texasiin – Huomenna vaara kohdistuu Meksikon miljoonakaupunkiin

Tuulenvoimakkuus oli enimmillään yli 40 metriä sekunnissa. Nyt tuuli heikkenee, mutta suuri sademäärä aiheuttaa vahinkoja.

Texasia lähestyvä Hanna-myrsky voimistui hurrikaaniksi

Hanna rikkoi ennätyksen siinä, kuinka aikaisessa vaiheessa vuotta siitä tuli kahdeksas nimetty myrsky Atlantilla.

Kiina määrää USA:n sulkemaan konsulaattinsa Chengdussa – suurvaltojen diplomaattinen sopu säröilee

Yhdysvallat määräsi Kiinan sulkemaan konsulaattinsa Texasin Houstonissa keskiviikkona.

USA on käskenyt Kiinaa sulkemaan Houstonin-konsulaattinsa Texasissa – Kiina harkitsee vastatoimia ja varoittaa opiskelijoitaan "häirinnästä"

USA:n mukaan konsulaatti suljetaan yhdysvaltalaisten tietosuojan ja immateriaalioikeuksien turvaamiseksi.

Miten korona ja BLM-liike vaikuttavat Trumpin suosioon vaa’ankieliosavaltiossa? – Näin paikalliset asiantuntijat kuvailevat poikkeuksellista vaalivuotta

Selvitimme, miten keskeiset vaaliteemaat näkyvät niissä osavaltioissa, joissa ratkaistaan kenestä tulee seuraava USA:n presidentti.

Texas teloitti kolmannen vangin tänä vuonna – kuolettava ruiske annettiin ryöstömurhaajalle

Yhdysvalloissa on tänä vuonna pantu täytäntöön seitsemän kuolemantuomiota. Vuonna 2019 maassa teloitettiin 22 ihmistä.

Texasilaiset määrättiin pitämään kasvomaskia – korona ankeuttaa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän

Viruksesta huolimatta Texasin republikaanit päättivät järjestää jättikokouksen heinäkuussa.

New Yorkin pörssissä rajuin lasku sitten maaliskuun

Laskupäivää on kuitenkin edeltänyt nousevien kurssien kausi.

George Floyd siunataan tänään haudan lepoon – tuhannet jättivät eilen jäähyväiset Texasissa

George Floydin kuoleman aiheuttaneen poliisin, Derek Chauvinin, 44, takuusummaksi määrättiin maanantaina oikeudessa miljoona dollaria.

Katso tästä: George Floydin muistotilaisuus pidettiin Houstonissa

Yle lähettää muistotilaisuuden suorana lähetyksenä kello 20 Suomen aikaa.

Golfin huippukiertue PGA suunnittelee palaavansa kesäkuussa ilman yleisöä

PGA:n suunnitelmien mukaan kausi jatkuisi Teksasista.

Yhdysvalloissa vanhoilliset osavaltiot yrittävät lykätä abortteja epidemian vuoksi – Texasin linjauksia ratkotaan jo korkeimmassa oikeudessa

Kysyntä raskaudenkeskeytyksille on kasvanut epidemian aikana. Oikeusistuimen mukaan lääkkeillä tehtävät abortit saavat jatkua.

Keihäänheiton miesten MM-kuutoselle mätkäistiin neljän vuoden panna – selitykset eivät auttaneet

Kreikkalainen keihäänheittäjä Ioannis Kyriazis, 24, on saanut pitkän kilpailukiellon.

Lauri Markkanen Bullsin paras pistemies nilkkavammasta huolimatta – Dallas kuitenkin vahvempi Luka Dončićin johdolla

Chicago Bulls kärsi vierastappion Dallas Mavericksille pistein 110–118. Lauri Markkanen heitti ottelussa 26 pistettä.

Kaksi kuoli ja yksi haavoittui vakavasti kirkossa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa Texasissa – toinen kuolleista oli asemies

Paikallinen poliisi on vahvistanut, että hyökkääjä sai surmansa kahden seurakuntalaisen luodeista.

Texasissa 60 000 asukkaalle evakuointimääräys kemikaalitehtaalla sattuneiden räjähdysten vuoksi

Itä-Texasissa sijaisevalla kemikaalitehtaalla on ollut tulipalo käynnissä jo useiden tuntien ajan.

"Arctic blast" – Yhdysvalloissa poikkeuksellisen kovat pakkaset koettelevat monia osavaltioita

Pakkaset johtuvat Siperiasta saapunesta arktisesta ilmavirtauksesta.

Tornado sai aikaan tuhoja miljoonakaupunki Dallasissa – Rakennuksia sortui, ihmiset määrättiin suojaan

Kova tuuli katkoi sähkölinjoja. Yhteensä 112 000 ihmistä menetti sähkönsä.

Nyt Trumpin hallinnosta lähtee Ukraina-skandaaliin sekaantunut energiaministeri Perry – seuraaja ilmoitetaan pian

Presidentti Trump sanoo tienneensä energiaministeri Perryn eroaikeista jo kuukausien ajan.

Kohua herättänyt ampumatapaus Texasissa: Mustan naisen tämän kotona ampunut poliisi sai murhasyytteen

Valkoinen poliisimies ampui naisen ikkunan läpi lauantaina Fort Worthissa Texasissa.

El Pason joukkosurmaajalle luettiin syytteet 22 ihmisen tappamisesta

Mikäli hänet todetaan syylliseksi edessä voi olla kuolemantuomio, kertoo Reuters.

Texasin ampuja sai potkut vain tunteja ennen hyökkäystään, soitti itse hätänumeroon

Odessan kaupungin poliisi myös kertoi, että ampumisista epäilty mies soitti hätänumeroon ennen hyökkäystään.

Melania Trumpin julkaisema Twitter-kuva El Pason sairaalasta herättää suuttumusta

Presidentti Trumpia on arvosteltu empatian puutteesta El Pason ja Daytonin joukkoammuskelujen jälkimainingeissa.

USA:n vaikutusvaltainen asejärjestö varoittaa Trumpia aselakien tiukennuksesta

Texas on löysäämässä aselakejaan joukkoampumisesta huolimatta.

Sandy Hookin kouluhyökkäyksestä konserttiammuskeluun Las Vegasissa – isojen joukkoampumisten lista Yhdysvalloissa tällä vuosikymmenellä on pitkä

Yli kymmenen ihmistä on kuollut muun muassa Pittsburghin synagoga-ammuskelussa ja Floridan lukioampumisessa.

20 kuollut joukkoampumisessa Texasin El Pasossa Yhdysvalloissa – netissä julkaistussa manifestissa kohteeksi ilmoitettiin latinoyhteisö

Poliisi on pidättänyt ampujaksi epäiltynä 21-vuotiaan valkoisen miehen. Poliisi epäilee, että epäilty oli ladannut verkkoon dokumentin, joka viittaa viharikokseen.

Yhdysvalloissa Texasin rajalle halutaan tuhat uutta sotilasta siirtolaiskriisin vuoksi

Lisäjoukot osallistuisivat siirtolaisten pidätyskeskusten pyörittämiseen ja rajavalvontaan.

YK:n ihmisoikeuskomissaari kommentoi Yhdysvaltojen pidätyskeskuksia ensimmäistä kertaa – "Olen syvästi järkyttynyt"

Yhdysvaltalaislehdet ovat julkaisseet pidätyskeskuksissa olleiden lasten piirroksia, joissa ihmiset elävät kuin koiranhäkeissä.

Texasin pidätyskeskukset ovat "tikittävä aikapommi" – siirtolaiset ahdettu täpötäysiin selleihin

Rajavartiolaitoksen sisällä on myös aloitettu tutkimus laitoksen agenttien rasistisen Facebook-ryhmän vuoksi.

Maanantai 1.7.2019 (tv)

Suomen EU-puheenjohtajuus alkoi. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain johtajat tapasivat. 10 ihmistä kuoli lento-onnettomuudessa Teksasissa. Sähköpotkulautojen käyttöön ei ole tulossa rajoituksia. Sää.

"Lapset olivat nälissään, likaisia ja sairaita" – Surkeissa oloissa pidettyjä siirtolaislapsia on siirretty pois pidätyskeskuksesta Texasissa

Osa lapsista on siirretty terveysviranomaisten suojatiloihin ja osa on lähetetty väliaikaseen telttamajoitukseen El Pasoon.

Nosturi kaatui kerrostalon päälle Dallasissa – yksi ihminen on kuollut

Kuusi ihmistä loukkaantui, heistä kaksi kriittisesti.

ENCEllä huippupaikka iskeä, kun maailman paras joukkue jättää Dallasin väliin – mutta vaivaako kisarasitus suomalaistähtiä?

16 maailmantason CS:GO-joukkuetta taistelee 250 000 dollarin palkintopotista Dallasin suurturnauksessa. Asiantuntija Kalle "gaLezki" Kareisen papereissa ENCE on yksi ennakkosuosikeista.

ENCE vastasi Dallasin kutsuun – DreamHack Masters starttaa Ylen CS-kesän

ENCE pelaa ensimmäistä kertaa Dallasin suurturnauksessa. CS:GO-kisat huipentuvat Yle Areenassa 31.5.–2.6..

Texasissa uhkaava palo öljynjalostamossa – yli 30 000 ihmistä määrätty sisätiloihin

Yhdysvalloissa on ollut useita öljynjalostamojen tulipaloja tänä viikonloppuna.

Pilvenpolttaja löysi tiikerin hylätystä talosta Yhdysvalloissa

Ystävälliseksi luonnehdittu kissapeto sai tiistaina uuden kodin.

Dallasin yllätys jäi torsoksi NHL:ssä – Julius Hongalta "maailmanluokan siniviivapelaaminen"

Dallas oli lähellä yllättää jääkiekon NHL:ssä huippujoukkue Nashvillen. Predators vei lopulta ekstrapisteen jatkoajalla maalein 5-4. Kuvalähde: Viasat

Tosifanit jumaloivat Trumpia ja antavat anteeksi valehtelunkin: "Hän on strateginen puhuja, valehtelu vain inhimillinen vika"

Ennen tiistain kongressivaaleja Trump on kiertänyt ennätyksellisen paljon antamassa vetoapua republikaaniehdokkaille.

Poliisille murhatuomio 15-vuotiaan ampumisesta korkean profiilin tapauksessa Yhdysvalloissa

Kyseessä on harvinaislaatuinen tuomio, sillä poliisien tekemät surmat johtavat Yhdysvalloissa vain harvoin syytteisiin ja vielä harvemmin tuomioihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle