Uusimmat artikkelit
Police Board classifies report on monitoring of Roma community
Helsinki police department kept a record of the movements of members the Finnish Roma community in the metropolitan area.

Helsingin keskusta ei ole kuolemassa, vaikka kaupunkilaiset niin pelkäävät – Maailmaa nähnyt huippujohtaja: "Ihana ihmisen kokoinen kaupunki"
Suurin osa helsinkiläisistä on Ylen kyselyn mukaan huolissaan kantakaupungin autioitumisesta ja palveluiden katoamisesta. Pian avautuvan Glass House Helsingin toimitusjohtaja ja kaupungin johtava arkkitehti pitävät tilannetta ohimenevänä välivaiheena.

Turkissa maanjäristyksen uhriluku kasvaa, mutta osa etsinnöistä päättyy myös onnellisesti – videolla 14-vuotias pelastetaan raunioista Izmirissä
Järistyksessä loukkaantui turkkilaisviranomaisen mukaan miltei tuhat ihmistä. Raunioista on pelastettu vielä maanantaina ihmisiä.

Porvoo haluaa tiiviimpää yhteistyötä metropolialueen kanssa
Myös Lohja haluaa muun muassa Helsingin seudun yhteistyökokouksen jäseneksi.
Eero Löytömäki hoiti lasta puoli vuotta kotona ja huomasi olevansa monen viranomaisen edessä kummallisen näkymätön: "Silmiä avaavaa"
Perhevapaalta palaavan mukaan viranomaisilta unohtuu, että yhä useampi mies hoitaa ja nimenomaan haluaa hoitaa lasta.

Kajon taxi files for bankruptcy
The firm was already struggling to keep afloat before the coronavirus crisis brought revenues to a virtual standstill.

Eiffel seisoo yksinäisenä, London Eye on pysähdyksissä – katso videolta, miten korona tyhjensi maailman metropolit
Monissa kaupungeissa liikkumista on rajoitettu voimakkaasti koronaviruksen vuoksi.
”Vertaisin Rovaniemeä ravintolakaupunkina Helsinkiin, Lontooseen, Kööpenhaminaan...” – keittiömestarin mielestä kaupungista löytyy laatua ja valikoimaa kuin Euroopan metropoleista
Turismin ansiosta Rovaniemellä on ravintoloita jokaisen makuun, ja taso kestää jopa kansainvälisen vertailun.

Moskovalaiset luistelevat miljoonia maksavilla radoilla – Harmaasta neuvostokaupungista leivotaan modernia metropolia kosmisilla summilla
Arkea maailmalta: Ero Moskovan ja muun Venäjän välillä on valtava, kirjoittaa Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.

Suomalaismiehet asuvat koronaviruksen vuoksi suljetussa hotellissa Zibon miljoonakaupungissa – osan paluulento Eurooppaan on peruttu
Miljoonakaupungin kadut ovat autioita ja suomalaisten kuumetta mitataan työpaikalla säännöllisesti.
Helsingin ilmastovahti kertoo kaupunkilaisille, miten päästövähennykset etenevät – muut metropolialueet innostuivat palvelusta
Helsinki on kehittänyt tiettävästi ensimmäisenä maailmassa kaikkien kaupunkilaisten käyttöön työkalun päästövähennysten seuraamiseen.
Voitaisiinko Kööpenhaminasta ottaa mallia Helsingin asuntopulaan ja ilmastoasioiden ratkomiseen? Tässä neljä yksinkertaista keinoa
Kööpenhamina painii samojen ongelmien kanssa kuin Helsinki. Kysyimme kaupungin entiseltä pormestarilta, millaisin keinoin siellä on toteutettu kestävää kehitystä ja ratkottu asuntopulaa.

Venezuelassa laajoja sähkökatkoja – miljoonakaupunki Caracasissa ihmiset kävelivät kotiin
Viimeksi maaliskuussa Venezuelassa oli viikon mittainen sähkökatko, mikä johti mellakoihin ja pulaan ruokatarvikkeista.

Helsinki voi ahdistaa ulkopuolista enemmän kuin maailman miljoonakaupungit – "Kokemus, että on vieraana omassa maassa voi aiheuttaa ikäviä tunteita"
Sosiologi Eeva Luhtakallion mielestä Helsinkiin liittyvät ennakkoluulot voivat vahvistua kaupungissa koettujen kokemusten kautta.

Helsinki sai kutsun suurkaupunkien uuden superverkoston kokoukseen Buenos Airesiin – metropoleja kiinnosti, miten Helsinki ratkoo ilmastonmuutosta
Argentiinassa vieraileva Helsingin pormestari Jan Vapaavuori listaa viisi asiaa, joissa Helsinki voi neuvoa isompiaan.

Saarijärvi tiivistää yhteistyötä Kiinaan
Saarijärvi ja viiden miljoonan asukkaan Huai’anin ovat solmineet aiesopimuksen yhteistyöstä.

Pimeä metsämaa laittaa kampoihin sykkiville metropoleille – Suomi on entistä houkuttelevampi huippuosaajille
Suomessa ei ole Espanjan säätä mutta kylläkin paljon muuta, sanoo huippuosaajavertailun tehneen henkilöstöjätti Adeccon toimitusjohtaja Ylelle.

Peter Vesterbacka: Helsinki–Tallinna-tunneli on kuin startup-yritys – lapio maahan jo tänä vuonna
Pelialan konkari alkaisi rakentaa Keilaniemen kautta kulkevaa Helsinki–Tallinna-tunnelia jo tänä vuonna. Valmista olisi jouluna 2024.

Metro extension finally launched – commuters rejoice, experts cautious
After years of development and a number of false alarms, the first leg of the so-called Länsimetro or Helsinki metro extension into Espoo was launched for commuter traffic early Saturday morning. One researcher says a new metropolis may begin to broaden outward, but only if the work is put in.
En kaipaa karjalanpiirakkaa lomalla
Toimittaja Liisa Vihmanen on lomalla utelias maistelija.

Gov't study says Helsinki's housing shortage can be solved with more construction
Communities in the greater Helsinki region need to build more housing, according to the results of a government study that looked at why it is so expensive to live in the metropolitan area.

Police suspect arson in Espoo school fire
A fire was detected at the Kirsti School in the metropolitan city of Espoo at 11 pm Saturday night when a passerby noticed smoke rising from the building. Police now suspect the empty school - slated for extensive renovation - was intentionally set ablaze.

Manchester tunnetaan taloudesta, kulttuurista ja jalkapallosta – ja muistetaan IRA:n tuhoisasta pommi-iskusta
Suur-Manchester on 2,5 miljoonan ihmisen metropoli.

Kreikka aikoo rakentaa Ateenaan valtavan lomakylän
Valmistuessaan lomakylä olisi yksi Euroopan suurimpia.

Pormestariehdokkaita tentattiin Helsingin tulevaisuudesta
Vaalitentissä puhutaan muun muassa turvapaikanhakijoista. Yle näyttää tentin suorana nettisivuillaan.

Tommi Mäkinen arvosteli Meksikon rallijärjestäjiä - "Isot riskit on otettu tässä kokonaisuudessa"
Rallijärjestäjän kunnianhimoinen tavoite ajattaa yleisöerikoiskoe Mexico Cityn miljoonakaupungissa karahti kiville. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen moittii toimintaa ajattelemattomaksi tavaksi hoitaa asioita.

Kiinalaisen miljoonakaupungin edustajat ihastelivat arktista Kemiä – "Murto-osankin saaminen tänne olisi merkittävä markkinarako"
Kiinalaisen Wuhanin miljoonakaupungin delegaatio tutustui vierailullaan merilappilaiseen matkailuun Kemissä. Arktinen luonto ja jäälakeus ihastuttivat aasialaisvieraita.

Nothing but praise after Finnish opera premiere in New York
Finnish composer Kaija Saariaho’s opera “L’Amour de Loin” was performed for the first time in the US Thursday night at the legendary Metropolitan Opera. Finnish conductor Susanna Mälkki led the Met orchestra. The production earned universal acclaim from its American audience, with one newspaper enthusing that “what matters most is that this impressive work has finally come to New York”.

Video: Intiassa savusumu tukkii tiet ja sulkee koulut
Pohjois-Intiaan levinnyt sankka sumu koettelee pääkaupunkia Delhiä ja sen ympäristöä. Viranomaiset ovat sulkeneet kouluja, ja alueen liikenne on pahasti sekaisin.

Helsingin Guggenheim-hankkeelle merkittävä määrä yksityistä rahaa – kattaisi jopa puolet rakennuskustannuksista
Yle Uutisten saamien tietojen mukaan Guggenheim-hanke on saamassa kymmeniä miljoonia euroja yksityistä rahoitusta.

Extensive vacant retail space lurks amidst Helsinki region construction boom
Construction crews across the capital region are building hundreds of thousands of square metres of new shopping centres. But property management firms say that new capacity is roughly equal to the amount of existing, unused retail space sitting empty.

Punaisen Ristin Kalle Löövi: Mosulista voi tulla uusi Aleppo
Pohjois-irakilaista miljoonakaupunkia Mosulia uhkaa täysimittainen sota. Avustusjärjestöjen huoli on syvä.

Suomalaiskokki lumoaa Hongkongin rikkaat mustallamakkaralla ja mökkitarinoilla
Lohi ja karjalanpaisti ovat luksusherkkuja, mutta haukipullat jäävät hongkongilaisten ruokailijoiden lautasille.

Onko pakko muuttaa Stadiin?
Järvenpääläinen Niina Pesonen ei löytänyt töitä Helsingistä. Siksi hän on muuttamassa nyt Ouluun – vastoin yleistä muuttovirtaa.

HS: Gov’t spurns idea of separate metropolitan care region
The country’s leading newspaper reports that the government has reacted negatively to a recent proposal from the major cities in the capital city area that the area be made a separate social and health care region in the upcoming services administration shake-up.

Riossa piinana myös surkea ja sairastuttava ilmanlaatu
Olympialaisten kynnyksellä oleva Rio de Janeiro ei ole päässyt vaadittuihin ilmanpuhtaustavoitteisiin. Ilmansaasteiden määrällä on todettu olevan vaikutusta urheilijoiden suoritukseen.

Olympialaisten kulisseissa: Riossa on melkein yhtä kallista kuin Helsingissä
Jalkapallon MM-kisoista alkanut hintojen nousu on huipussaan olympialaisten alkaessa Riossa. Esimerkiksi ruuan hinta miljoonakaupungin keskustassa hipoo jo Suomen vastaavia.

Olympialaisten kulisseissa: Onko kisakaupunki valmis?
Rio de Janeiron olympiakisat käydään 5. -21. elokuuta. Olympialaisten kulisseissa -juttusarjassa Yle Urheilun Rion kisatiimi välittää tunnelmia ja havaintoja paikan päältä.

Pysy poissa, turisti! – 10 matkailun uhkaamaa kummastusta maailmalta
Turismi piristää taloutta ja matkailu avartaa. Varjopuolena ihmismassat tekevät tuhoa luonnolle, tunnelmalle ja paikalliselle hintatasolle. Näissä henkeäsalpaavissa kohteissa viranomaisten on ollut pakko panna turistit kuriin.

Haloo Helsingin seutu! Mitä sinä haluaisit tietää kotikaupungistasi?
Yle Helsinki haluaa kuulla juuri sinun kysymyksesi. Kerro se meille, me selvitämme!

Joko lomasuunnitelmasi on tehty? – Tässä vinkkejä naapurimaihin matkaaville
Mitä tarjottavaa on Ruotsilla, Virolla, Berliinillä ja Pietarilla suomalaiselle lomamatkaajalle? Toimittajamme tarjoavat parhaat vinkit, miten turistikohteissa voi säästää aikaa ja rahaa ja missä kannattaa käydä vaikkapa syömässä.

Paikka Helsingin kainalossa lisää kunnan vetovoimaa
Helsinki ei ollut Uudenmaan ykkönen, kun kuntien vetovoimaa selvitettiin. Espoo ja Kauniainen puolestaan saivat kärkipaikan nimenomaan pääkaupungin ansiosta.

Finland’s first mini-homes to come on market in 2017
Finland’s first apartment block of 60-odd mini-homes will appear on the landscape in Vantaa’s Martinlaakso district in 2017. At just 15.5 square metres, the units will be the smallest ever commercially built as regular homes, and should be available for rent by autumn next year. The housing investment company behind the project is already planning another studio block in eastern Helsinki.

Tyhjeneekö Kanta-Häme, sammuttaako viimeinen valot? 10 vastausta kantahämäläisestä muuttoliikkeestä
Kanta-Hämeen muuttotappio oli viime vuonna suurin sitten vuoden 1970. Muuttoliike seuraa voimakkaasti yleistä taloustilannetta: kun talous sakkaa, lähdetään työn perässä muualle. Valopilkkujakin silti löytyy.

Meksikon pääkaupunki yskii – miljoonakaupungin ilmanlaatu romahti
Erityisesti lapset ja astmaatikot ovat vaarassa saada oireita ilmansaasteista Meksikon pääkaupungissa Méxicossa. Entinen ympäristöministeri syyttää saastekriisistä poliitikkoja.

Pohjoisen mies ei vaatteilla koreile, ja se on ekologista
Jotkut miehet käyttävät kerran hankittuja vaatteita niin kauan, että ne suorastaan hajoavat päälle. Silloin harvoin kun he ostavat, he panostavat käytännöllisiin vaatteisiin, jotka on tehty kestämään käyttöä ja aikaa. Ja koska miehet eivät rakasta shoppailua, he arvostavat, kun joku etsii heille sopivan asukokonaisuuden.

Helsingin läheisyys on valttikortti Kotkalle – metropolialueen jatkeeksi silti vielä matkaa
Tutkijan mukaan Kotkasta tulee tulevaisuudessa osa Etelä-Suomen metropolialuetta. Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorissa uskotaan vahvasti Kotkan vetovoimaan. Sen sijaan kaupungin palvelujohtaja ei usko laajaan muuttoliikkeeseen Helsingistä Kotkaan.

Vuosi 2040: Tuleeko koko Etelä-Suomesta yhtä suurta Helsinkiä?
Tulevaisuuden visioissa kaupunkien välisiä matkoja lasketaan minuuttien, ei kilometrien perusteella. Helsingin paisuva metropolialue ahmaisee sisäänsä suuren osan Etelä-Suomea.

Forecast: Nearly one-third of Vantaa residents will speak a foreign language in 2030
Close to a quarter of capital region residents will speak a foreign language in 2030. That’s according to a recent report published by Helsinki’s Urban Facts unit. The foreign-background population will grow fastest in Vantaa, where roughly one in three residents will speak a language other than Finnish or Swedish.

"Pohjoismaiden surkein alue" ohitti Helsingin talouslehden listalla – investointistrategia on kunnossa
Kainuu on osannut hyödyntää omia voimavarojaan houkutellakseen ulkomaisia sijoittajia. "Olisi hienoa saada samppanjaa olutrahojemme vastineeksi mitä näkyvyyteen tulee", toteaa Carl Wideman, Kainuun Etu Oy:n fdi- ja it-palvelujen johtaja, mutta vaikka Kainuussa ei suurkaupungin budjettia ole, sijoitusstrategia tuntuu kantavan hedelmää.