Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Patsaan naishahmolla ovat suu ja silmät ammollaanja korkea hiuslaite. Rinnalla on pyöreä solki, ja kädet ovat sormenpäät vastakkain rinnan päällä.

Intiaaninainen korvaa Kolumbuksen Meksikon pääkaupungin paraatipaikalla – myytti Kolumbuksesta kolonialismin hyvänä heppuna murenee Amerikoissa

Joe Biden on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on asettunut avoimesti sille kannalle, että syksyn juhlapäivä kuuluu alkuperäiskansoille Amerikkojen eurooppalaisasutuksen alkamisen sijasta.

Kolumbuksen patsas oli tuhrittu maaliin Lontoossa.

Käynnistikö Kolumbus kansanmurhan vai sivisti pakanoita? Tästä väännetään jälleen kättä, 529 vuotta Amerikan "löytymisen" jälkeen

Espanjassa Amerikan "löytyminen" on varsinkin oikeistolle iso ylpeyden aihe, Amerikan mantereella alkuperäiskansat vaativat oikeuksiaan.

Hirviösotilaat uhkaavat linnoitusta asein. Ihmiskasvoja linnan muureilla.

Päättömät oliot ja sukuelinten raateluhampaat pelottivat keskiajalla – hirviöt loivat pohjaa nykyajan rasismille, uusi kirja kertoo

Hirviöiden pelko loi pohjaa ennakkoluuloisille ja rasistisille ajatuksille, jotka elävät yhä tämän päivän yhteiskunnassa, kertoo Keskiajan Hirviöt -teos.

Dokumentti löytöretkeilijöistä, jotka ehtivät Amerikkaan ennen Kolumbusta.

Historia: Kolumbuksen edeltäjät – Kuka ehti ensimmäisenä Amerikan mantereelle?

Löytöretkeilijät halusivat valloittaa uusia mantereita.

Libro de los Epítomes- kirja.

Uskomaton löytö: Kolumbuksen pojan 2000-sivuinen kirjaharvinaisuus paljastui tanskalaisen arkiston kätköistä

Ferdinand Kolumbusta ei kiinnostanut löytöretkeily kuten isäänsä. Hän omistautui kirjoille ja kokosi ainutlaatuisen kokoelman.

Landsat sateliitin kuva maapallosta.

Tutkimus: Ensimmäisten eurooppalaisten rantautuminen Amerikkaan oli kohtalokasta myös ilmastolle

Alkuperäisväestön kuolemat johtivat viljelymaiden metsittymiseen, jolloin hiilidioksidin määrä ilmakehässä laski ja maapallo jäähtyi.

Pippureita

Pippurinhimo aiheutti löytöretket!

Pippurilla on vauhdikas historia.

Turkin presidentti: Muslimit löysivät Amerikan

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin mukaan muslimimerenkulkijat löysivät Amerikan vuonna 1178 eli paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Erdoganin mukaan Kolumbus olisi myös nähnyt moskeijan Kuubassa.

Piirustus tutkimusmatkailija Kristofer Kolumbuksesta (1451-1506).

Kolumbuksen löytöretken lähtösatama löytyi Espanjassa

Arkeologisia todisteita satamasta on löytynyt Palos de la Fronterasta, josta Kristoffer Kolumbus lähti Amerikan löytämiseen johtaneelle matkalleen.

Sukeltaja mittaa hylkyä

Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria yhä kadoksissa – keväinen löytö osoittautui uudemmaksi laivaksi

YK-järjestön Unescon asiantuntijat vakuuttuneita siitä, ettei Haitin edustalta löytynyt alus ole Santa Maria toisin kuin löytäjät uskoivat.

Keinutuoleja

Näkökulma: Onneksi olkoon, rouva Okawa!

Joukossamme elää enää seitsemän ihmistä, jotka ovat syntyneet 1800-luvulla. Historia ja tulevaisuus eivät ole kaukana meistä, kirjoittaa Ilpo Pajunen.

Kaakaopapuja laakeassa vadissa ja espanjankielinen kyltti

Suklaa saapui Salamancaan

Suklaan historiaa

Ihmisiä Salamancan Plaza Mayor -aukiolla.

Kuningatar Salamanca

Salamanca on kiehtova matkailukohde sisämaassa.

Koristeellisia kananmunia esillä.

Makeanhimoisen unelma - suklaamuseo

Maistuisiko Faberge-suklaamuna? Hyppää Krimin koneeseen.

Rodolfo Ghirlandaian maalaus Kristoffer Kolumbuksesta.

Kristoffer Kolumbus olikin Puolan kuninkaan poika

Amerikan löytänyt tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbus ei ollutkaan italialaisen käsityöläisperheen vesa, vaan Puolan maanpakoon ajetun kuninkaan Vladislav kolmannen jälkeläinen, väittää tuore kirja. Kirjan kirjoittaneen historiantutkija Manuel Rosan mukaan Espanjan kuningas suostui rahoittamaan Kolumbuksen tutkimusmatkan, koska tämä oli kuninkaallista sukujuurta. Tutkijan väitteistä kertovat englantilaiset Daily Telegraph ja Daily Mail -lehdet.

Saimaan kaunottarissa silmä lepää

Puuveneet eivät suinkaan ole museoesineitä. Säännöllisesti hoidettuina ja käytettyinä ne pysyvät parhaiten kunnossa. Vuoksen vesistön puuveneharrastajien kesäretkellä Savonlinnassa puualuksia on nähtävissä kymmenittäin.

Kolumbus toi kupan Eurooppaan?

Kristoffer Kolumbus miehistöineen toi löytöretkiltään tupakan lisäksi kalkkunan, ananaksen ja ilmeisesti myös kupan.

Kolumbuksen hautapaikka varmistui

Espanjalaiset tutkijat ovat ratkaisseet vuosisadan jatkuneen kiistan ja varmistaneet löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbuksen hautapaikan olevan Sevillassa.

Kolumbus saattoi olla katalonialainen kapinallinen

Espanjassa aiotaan tutkia, olisiko löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus voinut olla katalonialainen. Perinteisesti Kolumbuksen on arveltu syntyneen Italiassa. Muitakin näkemyksiä on kuitenkin esitetty jo 1920-luvulla.