Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Eero Järnefeltin akvarelli Jean Sibeliuksesta soittamassa viulua 1890.

Miksi Jean Sibeliuksesta ei tullut viuluvirtuoosia?

Onnettomuus ja ramppikuume särkivät nuorukaisen unelman.

Kokoelmakuraattori Sandra Lindblom Gallen-kallela museosta

Ympäristöahdistus on yli sata vuotta vanha ilmiö: Akseli Gallen-Kallela huolestui metsähakkuista ja Aino Sibelius pyrki omavaraiseksi puutarhaviljelyllä

Ympäristönsuojelu ja lähiruoka olivat tuttuja 1800-1900-lukujen taitteessa vaikuttaneiden taiteilijoiden töissä ja kodeissa. Kolmen taiteilijakodin yhteisnäyttely Aikakoneita ja utopioita tuo kotimuseoihin myös nykytaideteoksia. Kokonaisuuden kattavana teemana on murroksista suurin, ilmastonmuutos.

Reissupapit ja reissumuusikko

Juhannuksen Reissukirkossa kuljetaan tarinoiden jäljillä ja kurkistetaan tulevaisuuteen

Suvivirsi tahdittaa kesäistä jumalanpalvelusohjelmaa.

Ainola puutarhasta kuvattuna.

Sibeliuksen sävellykset jatkuvat uutena sarjana – ensimmäisenä sävelen sai L. Onervan ihmisyyttä käsittelevä runo

Sibelius-seura juhlistaa tästä vuodesta alkaen Jean Sibeliuksen syntymäpäivää tilaamalla vuosittain vaihtuvalta säveltäjältä teoksen Sibeliuksen hengessä.

Oulun Lasaretinväylän alueen Sahasaaren tyhjä tontti tammikuussa 2020. Taustalla pyöräilijä ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo.

Oulun Ainolanpuiston Sahasaaren puustoa raivataan ja maakasoja poistetaan – alue avataan yleiselle kululle toukokuussa

Alueelle on kaavailtu taide- ja käsityökorttelia ja alueen tuleva käyttö voisi olla yhteydessä kulttuuriin ja matkailuun.

Aino Sibelius, Ainola

Lapsen kuolema, sisaren itsemurha, velkataakka ja masennus – "Säveltäjän vaimo Aino Sibelius oli monien asioiden särkemä"

Nuori ja rakastunut Aino Sibelius haaveili Jannensa paidan nappien ompelemisesta. Hän sai elämänmittaisen työn säveltäjän vaimona.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio

Presidenttipari aloittaa kesän vieton Kultarannassa

Presidentin kanslia ei kerro, onko tervetulovastaanotolla mukana presidenttiparin poikavauva

Toripoliisi vapputunnelmissa vuonna 2011.

Vappu alkoi jo Oulussa – Kärpät juhlivat tiistaina torilla

Vappujuhlintaa tarkkailee Oulussa tavallista enemmän poliiseja.

Kuvitusta

Gösta Schybergsonin muistoksi - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Kuvitusta

Kaikki on niin ihanaa! — koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Joka yö näin hänestä unta — koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Salaa ruumishuoneella — koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Pako Ainolasta — säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Kuvitusta

Pako Ainolasta — koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Veli Christian vangittu - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Kuvitusta

Punaiset jälleen Ainolassa - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Kuvitusta

Punakaarti tulee Ainolaan - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Punakaarti tulee Ainolaan - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Kuvitusta

Salaiset aseet hameiden alla - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Ainola on kuin vankila - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

On kielletty menemästä ulos - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Jean Sibeliuksen tyttäret Katarina, Margareta ja Heidi 1915

En pelkää punakaartilaisia! - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Kuvitusta

Minun vuoroni tulee kyllä pian… - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Kuvitusta

Voi, miksi en ole mies! - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Jean ja Aino Sibeliuksen perhe 1915

Sankarittaren kotiinpaluu - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

31.1.1918 Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

Säveltäjä Jean Sibelius Ainolassa 1915

Mikä häpeä kansallemme ja maallemme - säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

Koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 28.1.1918

Luotisade koulumatkalla - koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja 1918

Säveltäjän tytär silminnäkijänä sisällissodassa.

1900-luvun alkuvuosina valmistunut Suviranta on yksi Tuusulanjärven historiallisista taiteilijakodeista.

Eero Järnefeltin taiteilijakoti Suviranta vaihtaa omistajaa ja on askeleen lähempänä avautua laajalle yleisölle

Järvenpään kaupunginvaltuusto päätti illan kokouksessaan ostaa kiinteistön ja muuttaa sen asteittain museoksi.

Aino Acktén vuonna 1902 levytetty Jalokiviaaria oopperasta Faust on Kansalliskirjaston levykokoelman vanhimpia levyjä, kertoo museoamanuenssi Jerry Jantunen.

Helsingin empirekeskustan alla lepäävät kaikki Suomessa julkaistut levyt lähes 40 vuoden ajalta – kuunnella saa, mutta vain kopioita

Kansalliskirjaston levykokoelmassa on yli 110 000 levyä omakustanteista valtavirtaan. Kokoelmaa ei näytetä edes tutkijoille, ja levyjä saa kuunnella vain kopioina.

1900-luvun alkuvuosina valmistunut Suviranta on yksi Tuusulanjärven historiallisista taiteilijakodeista.

Eero Järnefeltin Suviranta on Tuusulanjärven tuntematon helmi: "Tämä pitää saada mukaan alueen museoyhteisöön"

Taiteilijakoti on säilynyt yksityiskäytössä tähän päivään saakka. Järnefeltin tyttärenpoika Juhani Kolehmainen haluaa, että hänen kuolemansa jälkeen talosta tehdään museo.

nissbacka5

"Nissbacka on kuolemantuomio, mutta rakastan sitä" – Laila Pullisen poika koettaa säilyttää äitinsä veistospuiston

Arvokkaan kulttuurikohteen muuttaminen taloudellisesti kannattavaksi on usein työn ja tuskan takana.

Peng Liyuan ja Jenni Haukio Ainolassa.

Presidenttien rouvilla omaa ohjelmaa – tutustuivat Ainolaan

Kiinasta on aiemmin tehty vain yksi presidenttitason vierailu Suomeen.

Ainola, sibelius, hauta

Kansan rakastamien kulttuurikohteiden suosio pitää

Jean Sibeliuksen Ainolassa, vierailee tänä vuonna 25 000 ihmistä. Myös Tuusulan Rantatiellä sijaitsevaan Halosenniemeen on tutustunut touko-heinäkuussa yli 14 000 kävijää.

Sehän on Sibelius

Animations send Sibelius flying

Interaction between various arts interested Sibelius.

Jokimaisema Oulun Hupisaarilta

Sammalgraffiteja ja perunoiden kerrostalo – kaupunkiviljelyssä luovuus kukkii, koska tila on kortilla

Oman pihan puuttuessa helpotuksen puutarhanhoitovimmaan voi löytää erilaisilta yhteisöllisiltä viljelmiltä. Pohjoisen puutarhoissa -videosarjan toisessa jaksossa kierrellään paikoissa, joista löytyy yllättäviäkin vihreitä keitaita.

Sellisti Jussi Makkonen

Sellisti Jussi Makkosen hengästyttävä Sibelius-vuosi

Jussi Makkonen on soittanut tänä vuonna yli 500 konserttia

Mes pianon koskettimien takana.

"Virittäjältä vaaditaan alkumiehen musikaalisuutta" – konserttivirittäjä Matti Kyllösen vastuulla on Sibeliuksen satavuotias flyygeli – video

Absoluuttinen sävelkorva on satua. Näin sanoo Matti Kyllönen, mies, joka virittää kaikki maan merkittävimmät flyygelit. Musikaalisuutta virittäjältä sen sijaan vaaditaan, mutta sekin on aivan omanlaistansa – Kyllösen sanoin "alkumiehen musikaalisuutta".

Ainola

Aamukahvit Ainolassa 8.12.2015

Aamu-tv joi aamukahvit Ainolassa Sibeliuksen syntymäpäivänä.

Näkymä ruokasalista Ainolan saliin.

Torstai 3.12.2015

Hallituspuolueiden kannatus laskee. Yhdysvalloissa paha ampumistapaus. Verottaja maksoi veronpalautuksia. Sibeliuksen kotimuseo kiinnostaa ihmisiä. Kysy kotoutumiskoulutuksesta!

Ainola kuva salista ja flyygeli

Juhlavuosi teki tehtävänsä – Sibeliuksen kotimuseossa vuosikausien kävijäennätys

Järvenpäässä sijaitsevassa museossa vieraili tänä vuonna 38 500 kävijää. Näin suurta kävijämäärää ei ole nähty kuin museon alkuvuosina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle