Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomi ei lähde painin MM-turnauksen korvaavaan maailmancupiin Serbiaan – "Kyllähän se vähän rassaa"

Suomen edustuspainijoille on vahva suositus siihen, että he osallistuisivat loppuvuoden kotimaisiin molskimelskeisiin.

MM-painien järjestäminen kävi mahdottomaksi – pettynyt Elias Kuosmanen oli jo lyönyt happoja koneeseen

Painijoiden suunnitelmat menivät uusiksi, kun MM-kisat peruttiin tältä vuodelta.

Painin MM-kisat peruuntuivat – koronapandemia vesitti suunnitelmat

Painin MM-mitaleista oli tarkoitus kamppailla joulukuussa.

Tuhannet protestoivat ulkonaliikkumiskieltoa vastaan Serbiassa

Viimeisen kahden viikon aikana koronatartuntamäärät ovat nousseet Serbiassa jälleen kevään tasolle.

Kommentti: Tennismaailma nolasi itsensä totaalisesti Balkanin sekoilulla – tähtipelaajien käsittämättömät bilevideot kertovat synkästä välinpitämättömyydestä

Tennistähtien käsittämätön ja vastuuton toiminta näytösturnauksissa aiheutti potentiaalisen viruslingon, joka voi uhata koko loppukautta, kirjoittaa Yle Urheilun Henri Pitkänen.

Ruusuvuori voitti alkulohkonsa Serbiassa – nyt vuorossa hyviä harjoitusvastustajia ja ottelut jatkuvat ensi viikolla

Emil Ruusuvuori ei hävinnyt erääkään alkulohkossaan Serbian kutsuturnauksessa.

Wizz Air aloittaa lennot Turusta Serbiaan

Yhteyttä lennetään kahdesti viikossa heinäkuun puolivälistä alkaen.

Emil Ruusuvuori palasi voitokkaasti tenniskentille Belgradissa

Emil Ruusuvuori kohtaa seuraavaksi Marko Miladinovicin.

Emil Ruusuvuori jättää SM-tenniksen väliin – pelaa Serbiassa "Itäisen Euroopan mestaruusturnauksessa"

Emil Ruusuvuori on kutsuttu mukaan Belgradissa pelattavaan turnaukseen, jossa on mukana useita maailmanlistalla sadan parhaan joukossa olevia pelaajia.

Miesten ensi vuoden MM-nyrkkeilyt siirretty Delhistä Belgradiin

Sopimus Delhin kanssa on purettu, koska sovittua järjestelymaksua ei maksettu.

70 vuotta suljettu ovi aukesi

Dokumenttielokuva avaa oven Jugoslavian historiaan.

HJK:lle kylmää vettä niskaan loppuhetkillä: Punainen tähti karkasi kahden maalin voittoon Belgradissa – "Toinen jakso oli meiltä hyvä"

HJK kärsi 0–2-tappion Belgradin Punaiselle tähdelle jalkapallon Mestarien liigan karsinnoissa. Henri Toivomäen huolimaton purku ottelun lopussa koitui HJK:lle kalliiksi.

Serbiassa vaaditaan presidentin eroa ja vapaita tiedotusvälineitä

Jo kolme kuukautta jatkuneet mielenosoitukset ovat voimistuneet.

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen teki Suomen uuden halliennätyksen

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsasen uusi kolmikoikan Suomen halliennätys 16,98 on 14 senttiä edellistä ennätystä parempi.

Serbiassa marssitaan jälleen presidenttiä vastaan – poliittinen väkivalta ja sananvapauden puutteet saavat ihmiset kaduille

Kymmenet tuhannet serbialaiset ovat osoittaneet mieltään presidenttiä ja hallitusta vastaan. Suurmielenosoitus on suunniteltu taas tälle illalle.

Barcelona varmisti ensimmäisenä Mestarien liigan jatkopaikan – Liverpool tappioon Belgradissa

Tasapeli Interiä vastaan takasi Barcelonalle paikan Mestarien liigan 16 parhaan joukossa. Tottenhamin toiveet pysyivät elossa voitolla PSV:stä.

Mestarien liigassa tulosmanipulaatioepäilys – viiden miljoonan euron veto viiden maalin tappiolle

Mestarien liigassa epäillään tulosmanipulaatiota, jossa Punaisen tähden johtohenkilö olisi lyönyt vetoa murskatappiosta PSG:lle.

Serbia antoi iranilaisille viisumivapauden, ja maasta tuli turvapaikanhakijoille portti Eurooppaan: "Minulla ei ole enää mitään jäljellä"

Serbia on ainoa Euroopan maa, johon iranilaiset eivät tarvitse viisumia. Suorat lentoyhteydet Teheranista tekevät Serbiaan tulon helpoksi, mutta jatkaminen EU:n puolelle on vaikeaa.

Petteri Koponen nakutti 16 pistettä – Barcelona voittoon Euroliigassa

Petteri Koposen Barcelona voitti, mutta Sasu Salinin Malaga hävisi koripallon Euroliigassa.

Venäjällä on tiukka ote Serbiasta – erityisesti nuoret kallistuvat kohti itää

Venäjän vaikuttamista avaavan juttusarjan viimeinen osa kertoo, kuinka Serbian nationalistiset liikkeet toivottavat Venäjän vaikutuksen tervetulleeksi – uusi sukupolvi kaikista innokkaimmin.

Kansanmurhasta tuomittu Ratko Mladić on yhä sankari Belgradin kaduilla

Monet serbit eivät usko Haagin tuomioistuimen puolueettomuuteen.

Islanti ja Serbia kotivoitoilla MM-lopputurnaukseen

Islanti varmisti Suomen I-lohkon voiton ja MM-turnauspaikan kaatamalla Kosovon 2-0 (1-0). Myös Serbia kesti ennakkopaineet ja piti D-lohkon piikkipaikan itsellään kukistamalla Georgian maalein 1-0 (0-0)

Ikä ei paina ikonista vaparispesialistia – Mihajlovic näytti nuoremmilleen mallia

Entisen huippupelaajan Siniša Mihajlovicin laukaisutaidot ovat yhä tallella, sen todistaa Torino FC:n vapaapotkuvideo.

Nikkasen MM-kausi starttaa tällä viikolla

Ärhäkkä silmä-, korva- ja poskiontelotulehdus sekoitti Minna Nikkasen kevään harjoituksia.

Tuhannet osoittivat mieltään Belgradissa vuosi yöllisten hämäräpurkujen jälkeen

Serbian hallitus suunnittelee rakentavansa monien miljardien matkailualueen purettujen rakennusten tilalle.

Belgradin derbyssä kaoottiset tunnelmat: Partizan-fanit sytyttivät tulipalon katsomoon

Huligaanit mellakoivat Belgradissa, kun Partizan löi Punaisen tähden Serbian liigan kiihkeässä kärkikamppailussa.

Lipsanen hyppäsi SE:n kolmiloikan EM-finaalissa - Myös Lontoon MM-raja meni rikki

Simo Lipsanen pomppi Belgradin EM-hallikoisoissa uuden sisäratojen SE-tuloksen 16.84. Hän oli uransa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa finaalin seitsemäs.

Nikkanen ei jäänyt kauas EM-mitalista - Ennätyskorkeus oli erittäin lähellä

Minna Nikkasen ja Wilman Murron tuomisina Belgradin EM-hallien seiväshypyn finaalista oli jaettu kuudes ja kahdeksas sija.

Kortetmaa ja Rantala välieriin yleisurheilun EM-hallikisoissa – Kangas karsiutui kuulan finaalista

Anniina Kortetmaa ja Eetu Rantala juoksivat välieriin 60 metrillä Belgradin EM-hallikisoissa. Arttu Kangas karsiutui kuulantyönnön loppukilpailusta.

Lipsanen tyylikkäästi EM-finaaliin - "Tuolta radalta kimmahtaa hyvin"

Simo Lipsaselle riitti Belgradissa yleisurheilun EM-hallien kolmoiloikkakarsinnassa yksi hyppy.

Mäkelä loikki EM-finaaliin ja ylitti Lontoon MM-kisarajan

Kristiina Mäkelä hyppäsi kauden parhaansa EM-hallikisojen karsintakilpailussa Serbiassa ja varmisti paikkansa finaalissa.

Ville Myllymäki jäi neljä sadasosaa EM-kisoista

Viime kauden sadan metrin Suomen mestari Ville Myllymäki juoksi Turussa kauden parhaansa 60 metrillä. Mutta tulos 6,74 ei aivan riittänyt pääsyyn EM-hallikisoihin.

Minna Nikkanen sai odottamansa kutsun EM-hallikisoihin

Minna Nikkasen paikka yleisurheilun EM-hallikisojen naisten seiväshypyssä on varmistunut.

EM-halleihin valittu 12 suomalaisurheilijaa – Nikkanen joutuu jännittämään paikkansa puolesta

Joukkuetta voidaan täydentää vielä tämän viikon aikana. Yleisurheilun EM-hallikisat käydään Belgradissa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Neziri aitoi kotimaisen kärkiajan - lähtee EM-hallikisoihin

Nooralotta Neziri juoksi Jyväskylän SM-halleissa kauden kotimaisen kärkiajan 8,08 ja voitti SM-kultaa.

Analyysi: Ikoneilla kuvitettu juna nosti Serbian ja Kosovon riidat jälleen pintaan

Serbian ja Kosovon suhteiden kohentaminen etenee yhden askeleen eteen ja kaksi taakse. EU:n vaatimuksia ei kuunnella kummallakaan puolella.

Suomalainen kuulalupaus tyrkyllä huippuryhmään - "Etukyykyllä enemmän jerkkua etureisiin"

Kuulan- ja kiekonheiton valmentajaguru Vesteinn Hafsteinssonin vetämä tasokas treeniryhmä ja pyörähdystekniikan tuntemus kiinnostavat Arttu Kangasta.

Uefa antoi pannaa: Partizan Belgrad vuodeksi sivuun eurokisoista

Serbialaisseura Partizan Belgrad on saanut maksamattomien velkojen takia Uefalta vuoden mittaisen osallistumiskiellon eurokisoihin.

Susijengin takamies oudossa tilanteessa Espanjassa

Madridilaisen Estudiantesin riveihin kesällä siirtynyt koripalloilija Jamar Wilson on ollut uuden tilanteen edessä. Isoista minuuteista ja hyökkäävästä roolista uransa aikana nauttinut Wilson on joutunut sopeutumaan hieman pienempään vastuuseen. Se ei ole kuitenkaan takamiestä lannistanut.

Satojen turvapaikanhakijoiden joukko marssii Belgradista kohti Unkarin rajaa – video

Noin 7 000 EU:hun pyrkivää turvapaikanhakijaa on jumissa Belgradissa.

Ikuinen paikalliskamppailu – jalkapalloklassikko, josta on tullut poliisin painajainen

Jalkapallo on monelle enemmän kuin pelkkää peliä, mutta Serbiassa jalkapallo on huomattavasti enemmän: Belgradin paikalliskamppailu lähentelee sotatilaa. VICELAND: World of Sportsin dokumentissa pureudutaan tähän kuumaan tapahtumaan.

Sandblom tyytyväisenä olympiadebyyttiin: "Kaarrejuoksuista puuttui voimaa"

Linda Sandblom teki olympiadebyyttinsa Rion olympialaisissa. Hän ei päässyt finaaliin, mutta teki omien sanojensa mukaan parhaansa.

Harvinaisia valkoisia leijonanpentuja syntyi Georgiassa – katso video pennuista

Valkoinen leijonaemo on saanut pentuja Tbilisin eläintarhassa Georgiassa. Yleisölle pesuetta ei vielä esitellä, mutta videoltamme niitä voi jo hieman seurata.

SJK:n pudottaneelle BATE:lle shokkitappio Mestarien liigassa

Mestarien liigan lohkovaiheen vakio-osallistuja BATE Borisov kompastui yllättäen irlantilaiseen Dundalkiin kolmannella karsintakierroksella.

Jamar Wilson Espanjan liigaan

Susijengin Jamar Wilson siirtyy Espanjan liigaan Estudiantes Madridiin.

Finaalitappio kirpaisi Susijengin takamiestä: ”Se oli kova paikka”

Suomen koripallomaajoukkueen takamiehen Jamar Wilsonin kausi Serbiassa päättyi pettymykseen, kun Partizan hävisi finaaleissa Punaiselle tähdelle otteluvoiton 1-3. Finaalitappiosta huolimatta Wilsonille jäi hyvät muistot ajastaan legendaarisessa belgradilaisseurassa.

Wilson ja Partizan hopealle Serbian liigassa

Susijengin Jamar Wilsonin Partizan Belgrad päätyi hopealle koripallon Serbian liigassa.

Wilsonin Partizan nousi mukaan tulikuumaan mestaruustaistoon Serbiassa

Mestaruusjuhliin valmistautunut Belgradin Punainen Tähti hölmistyi tiistai-iltana kotikentällään, kun Jamar Wilsonin edustama Partizan Belgrad haki 72-75 (29-27)-pakkovoiton Serbian finaalien kolmannessa osaottelussa. Voitollaan Partizan kavensi finaalisarjan otteluvoitot 2-1:een.

Susijengin takamiehen kausi vihdoin huipentumassa - "Urani haastavinta aikaa"

Suomen koripallomaajoukkueen takamies Jamar Wilson joutui odottamaan pitkän tovin ennen kuin Serbian liiga jatkopelit pyörähtivät käyntiin. Wilson kertoo ajan olleen erittäin haastavaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle