Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Juhani Merimaa.

Eläkkeelle jäävä Juhani Merimaa on nähnyt Tavastian kehityksen 1960-luvulta lähtien – nyt hän kertoo mieleenpainuvimmat keikat

Suomi-rockin grand old man, Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa on nähnyt, kuinka suomalainen musiikkibisnes on vuosien varrella ammattimaistunut.

Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa, tytär Mirva Merimaa (Tiketin toimitusjohtaja ja yrittäjä), sekä hänen poikansa Mikko Merimaa (Tavastian ohjelmavastaava)..

Ketjuliikkeiden vallankumous hävittää perheyrityksiä Helsingistä – kaivoimme esiin kolme, joista yksi kaipaa ympärilleen kilpailijoita

Vierailimme kolmessa perheyrityksessä, jotka ovat seuranneet Helsingin keskustan asiakasvirtoja vuosikymmenten ajan.

Soittokamoja roudataa sisään Tavastialle.

"Tulot leikkautuivat lähes kymmenesosaan" – legendaarinen Tavastia sinnittelee koronan kynsissä

Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa suhtautuu optimistisesti tulevaan kesään ja syksyyn.

Tavastiklubin ohjelmapäällikkö Mikko Merimaa.

Koko vuosi piti juhlia, mutta korona tyhjensi 50-vuotiaan Tavastian – kolmannen polven musiikkimoguli Mikko Merimaa suunnittelee nyt rockklubille trendisynttäreitä ensi vuodeksi

Merimaa on musiikkibisneksessä jo kolmannessa polvessa, sillä hänen isoisänsä on Tavastian isänä tunnettu Juhani Merimaa ja äiti Mirva Merimaa pyörittää lippupalvelu Tikettiä.

Paula Vesala konsertissa Hartwall-Areenalla 25.10.2019.

Keikkoja, kulttuuritapahtumia ja yleisötilaisuuksia perutaan nyt urakalla – soitimme järjestäjille ympäri Suomea, näin he vastaavat

Hallitus kertoi torstaina iltapäivällä suosittelevansa, että yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka.

Elämäni Biisi on uusi 10-osainen musiikkiviihdeohjelma, jossa neljä tunnettua vierasta tuo mukanaan elämänsä biisin.

Elämäni Biisi – Katariina, Teemu, Juhani ja Leena: Luopumista ja Freddien ilmestys

Neljä tarinaa, neljä biisiä, mutta kuka ei puhu totta?

Kendrick Lamar

Tähtiesiintyjät kieltävät kuvaamisen jopa yleisöltä

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaaren mukaan tämä on mahdollista, koska esiintyjä saa valita ehdot joilla hän lippuja myy.

Joona Toivonen Trio ansaitsi Teosto-palkinnon XX -levyllään.

Joona Toivanen Trio nappasi toisen Vuoden 2018 Teosto-palkinnoista

Jyväskylästä ponnistaneet Joona Toivanen, Tapani Toivanen ja Olavi Louhivuori ovat saanet Vuoden 2018 Teosto-palkinnon.

Jari Sillanpää

Jari Sillanpään kohtalo surettaa musiikkiväkeä – Juhani Merimaa: “Kovien huumeiden käyttö ei katso musiikkigenreä”

Musiikkivaikuttaja Juhani Merimaan mukaan Jari Sillanpään ura jatkuu, mutta faneja putoaa pois matkan varrelta.

Juhani Merimaa

Musiikkimaailman "päivystävä dosentti" Juhani Merimaa täyttää 70 vuotta: "Niin kauan teen töitä, kun on vielä jotain annettavaa"

Tavastia-klubin toimitusjohtaja on seurannut lähietäisyydeltä Hanoi Rocksin ja HIMin elinkaaret alusta loppuun. Eläkepäivistä hän ei haaveile, vaikka vastuita on jo siirretty eteenpäin.

Juhani Merimaa

Juhani Merimaa: Festareiden kaljakarsinat erottavat Suomen muusta Euroopasta

Kulttuurivieras Juhani Merimaa sanoo, että liian tiukalla alkoholipolitiikalla Suomi voi hävitä kilpailun turisteista ja festarikävijöistä.

19-vuotias Mikko Merimaa sai kovan pestin – Juhani Merimaan lapsenlapsesta on kasvamassa vauhdilla merkittävä musiikkivaikuttaja

Mikko Merimaa työskentelee parhaillaan Tavastialla, Tiketissä ja Gongissa. Hän opettelee musiikkibisnestä kovassa seurassa.

Pienkone lentokentällä, Malmin pyöreä lentoasema lennonjohtotorneineen näkyy taustalla.

Vaikutusvaltainen tapahtumajärjestäjä ottaisi Malmin lentokentän festarikäyttöön – "Siitä vain, jos ideoita löytyy"

Ajatus Malmin lentokentän käyttämisestä festariareenana on noussut esiin, sillä Helsingissä on pian pulaa suurten festivaalien pitopaikoista. Myös musiikkialan vaikuttaja Juhani Merimaa tukee ajatusta siitä, että lentotoiminnoista vapautuva Malmin lentokenttä annettaisiin tapahtumajärjestäjien käyttöön ainakin siihen asti, kunnes alueelle rakennetaan asuntoja.

J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää

Turun Klubin uudeksi vetäjäksi on valittu Janne Kiviniemi

Konkurssiin ajautuneen turkulaisravintolan vetäjäksi nousee turkulainen tapahtumatuottaja Janne Kiviniemi. Uudella Klubilla esiintyy maaliskuussa J. Karjalainen.

Nimekäs kaarti elvyttämään Turun Klubia

Turkulaisravintola Klubin pelastamiseen osallistuu muun muassa Tavastian ja Ruisrockin toimitusjohtaja Juhani Merimaa.

Riku Rantala.

Yle Teema chosen as music media of the year

The annual Music & Media Finland event for music industry professionals celebrated its Industry Awards Gala on Saturday, where 22 awards were handed out in recognition of achievements in Finland’s music scene.

Yle Areena logo.

Sensuroimattomien kymppikerho: Norres, Maijanen, Merimaa, Esa Saarinen ja Floyd

Haastateltavina mm. Pave Maijanen ja Juhani Merimaa.

Tähdet, tähdet -tuomari Juhani Merimaa: Kenenkään ura ei tuhoudu, jos tippuu ensimmäisenä

Tavastian pomo Juhani Merimaa loikkaa telkkariin uuden musiikkiohjelman raatiin.

Sodankyläläisräppäri Stepa Simerockissa

Vielä ehtii Simerockin bändikisaan

Rovaniemen nuorisopalveluiden ja Simerockin yhteinen bändikisa järjestetään Rovaniemellä 12.-13. huhtikuuta. Ennakkoilmoittautuminen kestää vain 31.3. saakka.

Taantuma ei näy festaririntamalla - kilpailun kiristyminen nostaa lippujen hintoja

Tänään Turussa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Ruisrockin toimitusjohtaja Juhani Merimaa kertoi festarien taistelun bändeistä kiristyneen entisestään.

Madonna konsertissaan Helsingin Jätkäsaaressa 6.8.2009.

Konserttien lippukauppa ei ole enää sekuntipeliä

Maailmantähtien konserttiliput käyvät kotimaassa kaupaksi aiempaa nihkeämmin. Suomeen saapuu tulevana kesänä Red Hot Chili Peppersin johdolla joukko musiikin suurnimiä. Esimerkiksi Madonnan, Bruce Springsteenin ja Metallican lippuja myydään jo toista kuukautta.

Ravintolapäivän nokkamies Olli Sirén on vuoden kaupunkilainen

Kaupunkitoimittajien yhdistys on valinnut vuoden kaupunkilaiseksi Ravintolapäivän toiminnanjohtajan Olli Sirénin Helsingistä. Yhdistys kiittelee sitä, että Ravintolapäivä kuori jörrikkäsuomalaisista esiin leikkisyyden ja karnevaalihengen.

Yö-yhtye Heli Nevakareen haastattelussa.

Kolmen vuosikymmenen Yö

Olli Lindholm ja Yön tarina

Ruisrockiin uusi promoottori Juhani Merimaan tilalle

Festivaalin henkilökunnassa on tehty uusia siirtoja.

Juhani Merimaa.

Juhani Merimaa vetäytyy Ruisrockin promoottorin tehtävästä

Suomirockin grand old man Juhani Merimaa jatkaa Vantaan Festivaalit -yhtiön toimitusjohtajana, mutta Ruisrockin promoottoriksi on nostettu uusi nimi. Rock-klubi Tavastian nokkamiehenä tunnettu Merimaa on hiljalleen vähentänyt vastuutehtäviään.

Yleisöä Monttu Soikoon!-festivaaleilla.

Festarijärjestäminen ottaa joskus koville

Suomen kesä on pullollaan erilaisia kulttuuritapahtumia. Näistä suurin osa on ahkerien puuhamiesten ja -naisten ja talkooporukoiden pyörittämiä. Juha Paaso pohtii suunvuorossaan, kuinka festivaalin järjestäminen on kovaa työtä, jota yleensä tehdään tunteella - ei järjellä.

Juhlijoita Ruisrockissa.

Ruisrock ylitti kävijätavoitteensa

Ruissalo veti viikonlopun aikana yhteensä 67 000 kävijää. Promoottori Juhani Merimaa on tapahtumaan tyytyväinen: kävijätavoite ylitettiin ja järjestysmiehetkin ehtivät ottaa melko rauhallisesti.

Juontokeikkojen lisäksi Jusu Lounela tuottaa nuortenohjelma Summeria. Tihkusade yllätti Summerin kuvausporukan Nunnalahden rannassa Naantalissa.

Jusu Lounelalla elinikäinen pesti Ruisrockissa

Puujalkavitseistä sekä räväkästä pukeutumisesta tuttu Jusu Lounela on ilahduttanut ja vihastuttanut Ruisrockin juontajana jo kymmenen vuoden ajan. Jusu tietääkin, että vitsillä on paras mennä sisään.

Merimaa: Ruisrockissa ei kuvata kuin kännykkäkameralla

Perjantaina alkava Ruisrock on valmiina vastaanottamaan festivaaliyleisön. Tänä vuonna yksikään artisti ei ole peruuttanut tuloaan. Suurimman muutoksen ovat kokeneet esiintymislavat.

Lippalakkipäinen Pikku G pitää kiitospuhetta Emma-gaalassa.

Isoimmat Emma-rohmut kantavat kotiin sylyllisen pystejä

Artisteilta ehtyvät pyörityksessä usein kiitossanat.

Madonna-faneja Helsingin Jätkäsaaressa.

Ilmaistapahtumat ovat järjestäjille ongelmallisia

Kotimaisten yleisötapahtumien turvallisuusasiantuntijan mukaan turvallisuuskysymykset otetaan Suomessa paremmin huomioon kuin Euroopassa keskimäärin. Ilmaistapahtumien järjestäminen on kuitenkin aina haasteellista, tapahtumajärjestäjä sanoo.

NOFX -yhtyeen fanit kokoontuivat Niittylavan edustalle seuraavat keikkaa Ruisrockissa perjantaina.

Ruisrock keräsi ennätysyleisön

Ruisrockin 40-vuotisjuhla keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 71 000 festivaalivierasta. Yleisömäärä on koko 2000-luvun toiseksi suurin.

Ruisrock 2009.

Rokin pystytys sulkee kansanpuiston

Viikonlopun Ruisrockin tapahtumapaikka, Ruissalon kansanpuiston alue suljetaan keskiviikkoaamuna yleisöltä. Aluetta rakennetaan valmiiksi perjantaina alkavaa kolmipäiväistä festivaalia varten.

Rihanna esiintymässä

Kesän kiertueet kärsivät yleisökadosta

Kesän konserttikiertueilla menee maailmalla heikosti. Isot nimet kuten Rihanna ja Christina Aguilera ovat joutuneet perumaan keikkojaan huonon lipunmyynnin takia.

14 bändiä mukana Simerock-bändikisassa

Rovaniemen kaupungin nuorisopalvelujen sekä Simerock 2010 -festivaalin järjestämän Simerock-bändikisan esikarsinta on valmis. Kilpailu on tarkoitettu lappilaisille demobändeille.

Simerock laittaa taas bändit kisaamaan

Lapin suurin rock-festivaali, Rovaniemellä heinäkuussa järjestettävä Simerock aloittaa jälleen kesän odotuksen bändikisan muodossa. Yhteistyössä Rovaniemen nuorisopalveluiden kanssa järjestetään jälleen 23.-24.4.2010 Kohti Simerockia - bänditapahtuma, jonka voittaja pääsee näyttämään kyntensä esiintymällä Simerockissa kesällä.

Sonisphere siirsi Ankkarockia viikolla

Porissa elokuun ensimmäisenä viikonvaihteena järjestettävän raskaan rockmusiikin festivaalin Sonispheren takia Vantaan Ankkarockin ajankohtaa on siirretty viikolla eteenpäin.

Ankkarockia siirretään viikolla eteenpäin

Syynä perinteistä poikkeamiseen on Porissa järjestettävä Sonisphere-festivaali. Festivaalit käyttävät samoja esiintymislavoja.

Lama kouraisee kovalla kädellä kesän festareita

Jatkuvasti kasvava kilpailu ja yleisön heikentynyt taloudellinen tilanne saavat järjestäjät uumoilemaan, ettei kävijöitä millään riitä kaikkiin tapahtumiin. Myös sponsoreiden hankkiminen on muuttunut entistä vaikeammaksi.

Festivaalit vaikeuksissa isojen nimien kiinnittämisessä

Monet suomalaiset rock-festivaalit ovat antaneet odottaa poikkeuksellisen pitkään tulevan kesän artistijulkistuksia. Seinäjoella Provinssirock on kuitenkin ollut etunenässä ja julkistanut jo pääesiintyjänsä.

Yleisömeri rockfestivaaleilla.

Suomalaisfestareiden vaikea saada nimekkäitä esiintyjiä

Suomalaisfestareille on hankala saada kansainvälisiä ison luokan artisteja. Artistijulkistukset antavat tänä vuonna odottaa itseään hieman edellisvuosia pidempään, mutta järjestäjät uskovat että edessä on silti hyvä festarikesä. Yleisö tulee festivaaleille paitsi esiintyjien, myös seuran ja tunnelman vuoksi.

Jukka Haarma

Musiikki ja Media palkitsi musiikkibisneksen parhaita

Suomalaisen musiikki- ja media-alan parhaat on palkittu vuotuisessa musiikin ammattilaistapahtumassa Tampereella.

Ruisrockissa ennätysyleisö

Viikonvaihteessa järjestetty Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon kolmen päivän aikana yli 92 000 kävijää. Samalla rockfestivaali ylitti roimasti yleisötavoitteensa, yli 20 000 kävijällä.

Ruisrock vuonna 2008.

Ruisrock voitolle

Kolmipäiväinen Ruisrock ylsi jo lauantaina kävijätavoitteeseensa ja pääsi taloudellisesti voitolle. Promoottori Juhani Merimaa toteaa tyytyväisenä festivaaleilla käyvän yli 90 000 musiikin ystävää.

Porkkanamafia iskee Tavastialle

Porkkanamafian seuraava kohde Helsingissä on Tavastia Klubi. Tiistaina 9. kesäkuuta järjestettävän illan esiintyjiksi on kiinnitetty Asa, Regina, Reino Nordin Ystävineen ja Boom Shakalaka DJt, jotka esiintyvät hyvän tarkoituksen vuoksi ilman palkkiota.

YleX:n Tomi Saarinen musiikkimedian vaikutusvaltaisin

Suomen musiikkialan vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi on valittu seitsemättä kertaa peräkkäin Tavastian toimitusjohtaja ja promoottori Juhani Merimaa. Musiikkilehti Rumban vuosittaisessa kyselyssä musiikkimedian valtiaaksi äänestettiin jälleen ylivoimaisesti YleX:n musiikkipäällikkö. Tehtävässä Heikki Hilamaan jälkeen vuoden toiminut Tomi Saarinen perustelujen mukaan "päättää, mitä tässä maassa kuunnellaan".

Soundi palkitsi Juhani Merimaan

Juhani Merimaa on saanut tämän vuoden Soundi-palkinnon. Rocklehti jakaa vuosittain kunniapalkinnon ansioituneelle suomalaiselle musiikin vaikuttajalle. 60-vuotias Merimaa palkittiin työstään Tavastia-klubin luotsaajana sekä Ankkarockin ja Ruisrockin järjestäjänä.

Arki-iltojen keikoilta pääsee jatkossa ajoissa kotiin

Arki-iltojen keikat alkavat jatkossa nykyistä aiemmin. Helsingin Tavastia ja Semifinal aikaistavat arki-iltojen keikkojen alkamisaikoja heti vuoden alusta alkaen.

Musiikkiteollisuus palkitsi alan ammattilaisia

Vuosittaiset musiikkialan Industry Awards-palkinnot jaettiin eilen Musiikki&Media-tapahtumassa Tampereella. Musiikiteollisuuden palkinnon tarkoitus on huomioida kuluneen vuoden aikana alalla ansioituneita ammattilaisia.

Hilamaa ja Merimaa vuoden musiikkivaikuttajat

YLEX:n musiikkipäällikkö Heikki Hilamaa sekä promoottori Juhani Merimaa ovat Rumba-lehden mukaan Suomen musiikkialan tärkeimmät vaikuttajat. Lehden järjestämässä kyselyssä Hilamaa valittiin musiikkimedian vaikutusvaltaisimmaksi ja Merimaa vei puolestaan ykkösijan musiikkibisneksen sarjassa. Molemmat olivat kärkisijoilla myös viime vuonna

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle