Uusimmat artikkelit
Näin Havis Amanda nostettiin kuljetuslavetille – ikoninen veistos lähtee kunnostettavaksi
Patsas siirtyi paikaltaan noin vuoden ajaksi. Kestoon vaikuttaa se, joudutaanko työt keskeyttämään aukion arkeologisten kaivausten takia.
Ikoninen Havis Amanda on nähnyt jo 112 vappua – testaa, kuinka hyvin tunnet kansanjuhlien vakiokasvon
Patsas irrotetaan paikaltaan Kauppatorin kupeesta ja siirretään pian vapun jälkeen lavetilla konservoitavaksi.
Manta siirtyy korjattavaksi, ja valmistumisen aikataulu on vielä epävarma – tällaisia ideoita ylioppilaskunnilla on ensi vuoden vapun varalle
Nyt lakitusvuorossa oleva Aalto-yliopiston ylioppilaskunta harkitsi suunnittelukisaa Mantan paikkaajasta jo tänä vappuna. Koronavuosina on ollut käytössä myös virtuaalinen lakitus.
Manta ei ole enää paikallaan, jos Suomi voittaa kiekkokultaa – pahasti vaurioitunut patsas siirretään pois ja korjataan
Helsingin kaupungin mukaan Havis Amanda siirretään korjattavaksi vapun jälkeen. Patsas on kulunut muun muassa kansanjuhlien aikana: juhlijat ovat kiipeilleet sen päälle.
Mikä saa fiksut suomalaiset kiipeilemään ja tuhoamaan paikkoja kiekkohuumassa? Psykologi sanoo, että ainakaan kieltäminen ei auta
Juhlahetkellä tulee tehtyä typeriä ja jopa itselleen vahingollisia asioita. Suihkulähteeseen kiipeäminen on myös vapauden symboli, jota ei kieltämällä voida estää.
Manta sai osumia oluttölkeistä ja vaatteiden napeista, kun kultajuhlijat kiipeilivät sen päällä – tällaiset vauriot historialliseen patsaaseen tuli
Vauriot ovat asiantuntijan mukaan merkki siitä, että patsaaseen ei pitäisi kohdistua enää yhtään ylimääräistä rasitusta.
Jääkiekon MM-voiton juhlahulinoista kirjattu kolme rikosilmoitusta ja kaksi henkilöä on otettu kiinni
Helsingin poliisi kertoo tutkivansa vahingontekoja, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista ja niskoittelua.
Helsinki haluaa olla tapahtumien kehto, mutta varautui kultariemuun aidoilla ja vartijoilla – kysyimme, näkeekö se juhlijoissa mitään potentiaalia
Tuoretta jääkiekon maailmanmestaruutta juhlittiin Helsingissä odotetusti torilla. Spontaaniin riemuun varautuminen on kuitenkin kaupungille vaikeaa. Kerro tässä jutussa oma ideasi entistä sujuvampien torijuhlien järjestämiseen.
Ravintola Kappeli oli juuri remontoitu, sitten yli 100 ihmistä kiipesi kiekkohuumassa sen katolle – nyt ravintoloitsija harkitsee rikosilmoitusta
Jääkiekon MM-kisojen voitosta villiintynyt joukko hajotti ravintolan terassikalusteita ja rikkoi ikkunoita.
Manta joutui taas juhlakaluksi, ja nyt Helsingin taidemuseo tutkii vauriot – eniten pelätään patsaan kaulan ja ranteiden murtumista
Kaupunki pohtii keinoja juhlijoille ja patsaalle vaarallisen kiipeilyn estämiseksi.

Mantan suojaus petti, ja joku putosi ravintola Kappelin katolta, mutta Leijonia juhlittiin hyväntuulisesti – "Kaikki olivat samalla puolella"
Helsingin poliisi otti muutamia ihmisiä kiinni yöllä häiriökäyttäytymisen vuoksi.
Kisakaupungit varautuivat kultariehaan suojaamalla historialliset kohteet – Jääkiekkoliitto panttaa tietoa Leijonien kansanjuhlasta
Tänään illalla pelattavan loppuottelun tuloksen juhlintaan on varustauduttu muun muassa suojaamalla patsaita ja suihkulähteitä. Helsinki ei järjestä virallista ulkokatsomoa finaalipelin ajaksi.
Kaupungit varautuvat jääkiekon kultajuhliin: Helsingissä aidat Havis Amandan ympärille, Tampere pohtii Keskustorin suihkulähteen suojaamista
Helsingin kaupunki on huolissaan, kestääkö yli 110-vuotias patsas mahdollisia kultajuhlia. Tampereen Keskustorin suihkulähteen suojaamisesta ei vielä ole varmuutta.
Helsingin keskustassa liikkui tuhansia ihmisiä, kun auto kaahasi vaarallisesti – kysyimme, miten vappuaaton onnettomuus pääsi tapahtumaan
Helsingin keskustassa on syytä harkita jatkossa autottomuutta suurten tapahtumien aikana, arvioi poliisi.
Korona katkaisi vappuperinteet, mutta nyt saa taas juhlia – katso videolta, miltä tutut kohokohdat näyttivät ennen ja miltä ne näyttävät nyt
Vappuun liittyy paljon perinteitä, jotka ovat toistuneet vuosikymmeniä. Korona-aika muutti vapun viettämistä kahdeksi vuodeksi, mutta tänä vappuna on jälleen palattu tuttuihin menoihin.
"On ihanaa nähdä näin paljon ihmisiä" – tältä vappuaaton juhlinta näytti Helsingissä
Ihmiset iloitsivat toistensa seurasta ja vappuperinteitä elvytettiin, kun kevään juhlaa päästiin viettämään ilman rajoituksia kahden pandemiavapun jälkeen.

Kaivopuistossa nautittiin vappupiknik, Helsingissä marssittiin, osalla poliiseista kiireinen viikonloppu – seurasimme vapun viettoa koko maassa
Vappua on juhlittu perinteisin menoin. Ylioppilaskunnan Laulajat juhlistivat vappupiknikiä heti aamusta Helsingin Ullanlinnanmäellä.

Kahden vuoden odotus on ohi – Mantaa ei tänä vuonna ympäröi vaneriseinät, vaan lakitusta katsomaan tullut juhlakansa
Helsingin kauppatorilla kuullaan vappuaattona myös muun muassa apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd.) tuoma kaupungin vapputervehdys sekä yritetään Suomen ennätystä joukkokaraokessa.

Police detain activists following climate protest outside Helsinki City Hall
The protest was timed to coincide with the final day of the COP26 Climate Change Conference in Glasgow, the Elokapina climate action group said.

Suomenitalialaiset juhlivat Italian jalkapallovoittoa Mantalla – katso video kultajuhlasta
Italia voitti Englannin dramaattisessa jalkapallon EM-kisojen loppuottelussa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Voitto villitsi myös Suomessa asuvat italialaiset juhlimaan.

Kultajuhliin mitoitetut mellakka-aidat ja vartionti eivät riittäneet pidättelemään edes hopeamitalijuhlien riemua – Mantalla polskittiin jälleen
Helsingin kaupunki oli ennakolta eristänyt hauraan Havis Amanda -pronssiveistoksen mellakka-aidoilla, mutta kaupungin varotoimet pettivät. Innokkaimmat juhlijat pääsivät jälleen polskimaan ja kiipeilemään suihkulähteeseen.
Authorities brace for possible crowds as Finland plays in hockey final
A top health official warns of the likely spread of infections in large crowds, while Helsinki authorities move to protect a fragile monument from possible revellers.
Luotto Leijoniin on vahva – Mantan patsas on jo suojattu voitonjuhlien varalta
Helsingin Kauppatorilla sijaitseva Havis Amandan patsas on ollut perinteisesti jääkiekon maailmanmestaruutta juhlivien suomalaisten kokoontumispaikka. Tänään kaupunki suojasi patsaan mahdollisilta voitonjuhlilta. Leijonat kohtaa Kanadan illalla MM-finaalissa.

Leijonat taistelee tänään pääsystä mitalipeleihin, Helsingissä varaudutaan jo holtittomiin kultajuhliin – Manta aidataan ja HUS varoittaa tartunnoista
Spontaanien kultajuhlien pelätään huonontavan koronatilannetta. Koronan leviämisalueella Helsingissä ihmisiä kehotetaan juhlimaan pienissä porukoissa, mikäli Leijonat onnistuisivat nappaamaan kultaa sunnuntaina.

"Vuodessa pitäisi olla enemmän tällaisia päiviä" – katso kuvakooste toisen poikkeusvapun vietosta
Vappu sai monet keksimään tapoja iloita pienissä porukoissa, kolean sään ja koronan rajoissa. Tapasimme Helsingin aattoillassa leijona-asuihin pukeutuneet Kärkkäiset, Mantan kanssa selfietä ottavan Kaija Toddin ja legendaarisen vaaleanpunaisen pantterin.

Tiistai 20.4.2021 (radio)
Metsäjätti Stora Enso aikoo sulkea Veitsiluodon tehtaan Kemissä. Poliisi epäilee useita alaikäisiä taposta Helsingissä. Verottajan päätös pimittää tietoja suurituloisten verotuslistasta on laiton. Manta on jo lakitettu.

Manta sai lakkinsa tänä vuonna etuajassa – katso maistiaiset patsaan lakituksesta
Tavallisesti lakitusta kerääntyy seuraamaan joukko vapun juhlijoita, mutta koronapandemian vuoksi se ei ole mahdollista.

Kaulailu Havis Amandan kanssa loppuu – Helsinki haluaa jatkossa suojella haurasta neitoa myös spontaaneissa kultajuhlissa
Vappu ei aiheuta Havis Amandalle ongelmia, toisin kuin spontaani juhlinta kauppatorilla.
Lappeenrannan satama sai kauan odotetun Kaunis Veera -patsaan – katso video teoksen julkistamistilaisuudesta
Kaunis Veera -patsas on yksityisen liikemiehen lahjoittama kaksimetrinen teos Lappeenrannan kaupungille. Sen on toteuttanut kuvanveistäjä Markku Hirvelä.

Police: An exceptionally peaceful May Day in Finland
This year, the May Day flag was dedicated to those on the frontline in the battle against coronavirus.

Ei vappupiknikkejä Kaivarissa, eikä opiskelijahulinaa: Kuvat näyttävät, miten poikkeuksellinen tämä vappu oli
Liikkeellä oli enemmän uteliaita kuin juhlijoita.
Police to patrol May Day in Helsinki
Police are reminding residents not to gather on the streets or in parks for May Day festivities on Thursday and Friday.

Kokosimme parhaat vinkit virtuaalivappuun: Kotibileet Pyhimyksen kanssa, työväenlaulumaraton ja Mantan lakitus
Suomi on täynnä toinen toistaan hilpeämpiä vappuperinteitä ja rientoja. Tänä keväänä niihin osallistutaan verkossa.
Vapun viettoa valvotaan näkyvästi Helsingissä – poliisi: kaduille ja puistoihin ei ole syytä kokoontua
Koronaepidemian vuoksi perinteiset vapputapahtumat, esimerkiksi vappupuheet ja -kulkueet on peruttu.

Ylen aamu tänään: Mitä koulujen avaaminen tarkoittaa oppilaille? Katso lähetys tästä
Miten poliisi ja kaupungit valmistautuvat erilaiseen vappuun? Millä keinoin EK ja SAK nostaisivat Suomen nousuun?

Finland prepares for a virtual Vappu
Local authorities are introducing a variety of measures to encourage people to party at home.

Pormestari Vapaavuori käskee vapun juhlijat kotiin – "Fyysisessä Helsingissä ei tapahdu mitään"
Helsingissä vietetään vappua etänä.

Tuesday's papers: School opening debate, balcony picnics, don't feed the ducks
Among items in the press today are the debate on reopening schools, annoying neigbours, and advice on May Day safety.

Vaneriaita ympäröi nyt Havis Amanda -patsasta – piilottaminen vappukansalta aloitettiin jo hyvissä ajoin
Patsaan aitaamisella halutaan suojella patsasta itseään ja hillitä vapun juhlintaa.
Vappujuhlan perinteinen keskipiste, Havis Amanda, joutuu tänä vuonna aidan taakse ja saa vartioinnin – kaupunki toivoo hillitsevän juhlijoita
Myös poliisi pyysi aitaamaan Havis Amandan -patsaan.

Finland's police could close parks to ensure a physically-distant May Day
Finland’s government is planning a ‘virtual Vappu’.

Manta lakitetaan tänä vappuna virtuaalimaailmassa
Virtuaalilakituksen yhteydessä nähdään myös poikkitaiteellinen performanssi.

Koronavirus iski Kolmen sepän patsaaseenkin – Helsingin kuuluisat nähtävyydet huokuvat nyt ajan henkeä
Hengityssuojia oli asetettu useiden eri patsaiden päälle. Helsingin kaupungilla ei ollut maskitetuista patsaista tietoa.

Aloite Mantan suojaamisesta juhlakansalta jätettiin Helsingin kaupunginvaltuustossa
Aloitteen jätti vihreiden kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra, joka kertoo, että aloite keräsi 15 allekirjoittajaa.
Manta halutaan korvata kopiolla, mutta sopisiko juhlijoiden kiipeiltäväksi jokin toinen patsas? Ehdota vaihtoehtoasi rakastetun maamerkin tilalle
111-vuotiaan Havis Amandan pelastamiseksi on ehdotettu monenlaisia ratkaisuja. Voit keskustella niistä jutun lopussa.

Havis Amandaa rakastetaan vähän liian rajusti, ja samaa tapahtuu muuallakin maailmassa – Suomessa patsaita on suojattu lähinnä sota-aikana
Viime perjantain jalkapallojuhlinta on herättänyt vaatimuksia Havis Amandan suojaamisesta.

Mantan patsaan siirrosta puuhataan Helsingissä valtuustoaloitetta
Havis Amandan patsaan siirto herättää ristiriitaisia ajatuksia.

Huuhkajien kisapaikkaa juhlittiin sivistyneesti ympäri Suomen – poliisi kutsui "perusperjantaiyöksi"
Suurimmat voitonjuhlat keskittyivät Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Oulun keskustassa peliä seurasi ulkoilmanäytöltä puolisen sataa uskollista fania.
Illan jalkapallopelin jälkimainingit kauhistuttavat Mantan suojelijoita: "Toivotaan voittoa kuitenkin!"
Havis Amandan ohut pronssikuori kesti jääkiekon MM-juhlat, mutta se saattaa lähteä taipumaan koska tahansa.

Juontajat muistelevat 10-vuotiasta Puoli seitsemän -ohjelmaa: "Sukkahousuissa keekoilu ja Havis Amandalla paidatta juoksu ovat normihommia"
10 vuotta täyttävän Puoli seitsemän -ohjelman juontajat Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen kertovat nauttivansa työstään, jossa voivat tarjota katsojille hyvän mielen lisäksi myös merkityksellisiä hetkiä.