Uusimmat artikkelit
Hellät tunteet keihäänteriin. Salama Balladin Haudalla
Salama Balladin Haudalla
Tuomas Kyrön minuuttikuunnelmia
Kuunnelmasarja esittelee katkelmia elämän virrasta.

Kimittävä ääni madaltui vakuuttavaksi
Vanhat elokuvat ja radiokuunnelmat voivat kuulostaa nykyään erikoisilta. Varsinkin naisten äänenkorkeus yltää vanhoissa pätkissä huimaksi. Tämä ei johdu äänitystavasta toisin kuin joku voisi luulla. Syy on näyttelemisessä.
Jaatiselle ja Miettuselle vuoden apurahat
Lapin taidetoimikunta on myöntänyt yksivuotiset työskentelyapurahat rovaniemeläiselle kirjailijalle Pekka Jaatiselle ja kemiläiselle kuvataiteilijalle Sauli Miettuselle. Yksivuotinen työskentelyapuraha on 18 805,44 euroa.
Linnan Pohjantähti-trilogia kääntyy myös kuunnelmaksi
Väinö Linnan romaanitrilogia Täällä Pohjantähden alla kiehtoo monella areenalla. Nyt Radioteatteri aikoo tehdä teoksesta 21-osaisen kuunnelmasarjan, jonka ensimmäinen osa lähetetään vuonna 2009. Elokuvaohjaaja Timo Koivusalo puolestaan suunnittelee kirjasarjasta kahta pitkää kokoillan elokuvaa.
Vääränlainen varastointi uhkaa merkittäviä arkistoja
Moni kulttuurihistoriallisesti merkittävä käsikirjoitus on vaarassa tuhoutua vääränlaisen varastoinnin vuoksi. Monet säätiöt, kustantajat ja yhdistykset pitävät papereitaan tiloissa, jotka eivät sovi arkistokäyttöön.
Ylestä löytyi Olavi Paavolaisen aiemmin tuntematon käsikirjoitus
Yleisradion kellarista on löytynyt Olavi Paavolaisen aikaisemmin tuntematon käsikirjoitusluonnos. Eros ja Prometeus – Uutta seksuaalimoraalia ja psykologiaa -käsikirjoitus on vuodelta 1936.