Uusimmat artikkelit
Olympiarahasto jää keräystavoitteistaan uskomattomat 19 miljoonaa euroa – Jan Vapaavuori myöntää raskaan epäonnistumisen
Valtio lupasi tuplata 20 miljoonaan euroon saakka Olympiarahaston keräämät rahat. Lähes viidessä vuodessa rahastoon on kertynyt vain runsas miljoona. Nyt valtio heitti hankkeelle pelastusrenkaan.
Suomen olympiakomitealta tiukka linjaus venäläisurheilijoista: "Täysin mahdotonta edes ajatella"
Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuoren mukaan on tärkeää, että urheiluliike kulkee käsi kädessä muun yhteiskunnan kanssa. WA:n hallituksen jäsenen Antti Pihlakosken mukaan on väärä hetki löysätä sanktioita.
Lentopalloliitto teki ykkösliberon kohdalla ryhdikkään ratkaisun, sanoo Vapaavuori – päätösvalta Venäjällä urheilevista on lajiliitoilla
Olympiakomitea ei ole tehnyt erillistä linjausta siitä, saavatko venäläisiä organisaatioita edustavat suomalaisurheilijat edustaa Suomea maajoukkueessa.
IL: Jan Vapaavuori ollut alusta lähtien tietoinen Mika Lehtimäkeen kohdistuneista vakavimmista syytöksistä
Vapaavuori on sanonut julkisuudessa, että hän olisi kuullut väitteet fyysisestä kajoamisesta ja valta-aseman väärinkäytöstä vasta tämän vuoden keväällä, Iltalehti kertoo asian olevan toisin.
Olympiakomitean puheenjohtajisto selvisi luottamusäänestyksestä melkein kuivin jaloin – Jan Vapaavuori: "Tämä asia on nyt loppuunkäsitelty"
Olympiakomitean ylimääräinen jäsenkokous puhdisti ilmaa ja neuvoa-antavassa luottamusäänestyksessä Olympiakomitean puheenjohtajisto sai selkeän luottamuksen.
Ulkopuolinen selvitys: Olympiakomitea rikkoi omia sääntöjään ja vastuullisuusperiaatteitaan Mika Lehtimäen jatkovalinnan yhteydessä
Suomen Olympiakomitean hallituksen toiminnastaan tilaama ulkopuolinen selvitys on valmistunut. Erityistarkastuksen mukaan Olympiakomitea ei ole noudattanut kaikilta osin omia sääntöjään ja vastuullisuusperiaatteitaan.
Vapaavuoren ympärillä kuohuu taas – "autoritääriseksi" leimattu ex-pormestari puhuu nyt johtamisesta ja kaupunkien roolista ilmastonmuutoksessa
Helsingin entinen pormestari Jan Vapaavuori sanoo uudessa kirjassaan, että kaupunkien rooli kasvaa globaalien kriisien kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kaupungit ovat hänestä jopa valtiota merkittävämpiä toimijoita.
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori joutui keskustelussa ahtaalle – "Urheilussakin luottamus on ansaittava, ei sitä voi itse ilmoittaa"
Olympiakomitean hallitus järjesti keskustelutilaisuuden jäsenistölle. Puheenvuoroissa hallitus ja sen puheenjohtaja Jan Vapaavuori joutuivat kritiikin kynsiin.
Mika Lehtimäen tapaus siirtyy ulkopuoliseen selvitykseen – jatkokausi "eettis-moraalisesti ongelmallista"
Olympiakomitea vie Mika Lehtimäen tapauksen ulkopuoliseen selvitykseen. Olympiakomitea myöntää, että Mika Lehtimäen valinta jatkokaudelle huippu-urheiluyksikön johtajana oli "eettis-moraalisesti ongelmallista".
Olympiakomitea ei ole pyytänyt Suekia tutkimaan Mika Lehtimäen tapausta – hallitus käsittelee asiaa tällä viikolla
Suomen urheilun eettinen keskus tutkii parhaillaan kahta Olympiakomitean häirintätapausta. Huippu-urheiluyksikön johtajan pestistä eronneen Mika Lehtimäen tapaus ei ole Suekin tutkinnassa.
Olympiakomitean uusi toimitusjohtaja Taina Susiluoto otti heti kantaa viime aikojen kohuun – keskusteli jo henkilöstön kanssa "kipeistä asioista"
Olympiakomitea on valinnut Mikko Salosen työn jatkajan. Taina Susiluoto aloittaa Olympiakomitean palveluksessa kesäkuussa.
Olympiakomitea vie kolmannenkin epäilyn epäasiallisesta käytöksestä Suekin tutkintaan
Olympiakomitean miespuolista työntekijää syytetään verbaalisesta häirinnästä naispuolista asiantuntijaa kohtaan olympiajoukkueen valmistautumisleirillä ennen Tokion kesäolympialaisia.
Marko Asell vaatii Olympiakomitean puheenjohtajiston eroa selvityksen ajaksi – urheilua tuntevat poliitikot haluavat läpivalaisua pienten piirien vallankäytölle
Yle Urheilu kysyi urheilussa profiloituneilta poliitikoilta, mitä mieltä he ovat Olympiakomitean toiminnasta Mika Lehtimäen tapauksen hoidossa.
Anni Vuohijoki eroaa Olympiakomitean hallituksesta – kertoo saaneensa viestin, jonka mukaan häntä epäillään seksuaalisesta häirinnästä
Suomen urheilun eettinen keskus kertoo aloittavansa tutkinnan tapauksesta, jonka sekä Vuohijoki että Olympiakomitea ovat tuoneet sen tietoon.
Kulisseissa käytiin kovia keskusteluita Mika Lehtimäen tapauksesta – Mika Poutala antoi Jan Vapaavuorelle suoraa palautetta
Olympiakomitean varapuheenjohtajat Susanna Rahkamo ja Sari Multala sanovat, että moni asia on mennyt pieleen. Olympiakomitean johdossa on ollut väärä käsitys siitä, kuka päättää esimerkiksi palkkausasioista.
Olympiakomitean työntekijä Niina Toroi kertoo henkilöstön järkytyksestä – "Luottamus erityisesti puheenjohtajiin ollut koetuksella"
Olympiakomitean henkilöstö julkaisi torstaina kannanoton, jossa kerrottiin henkilöstön tyytymättömyydestä johdon toimintaan. Kansainvälisten asioiden erityisasiantuntija Niina Toroi vaatii muutosta.
Olympiakomitean hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori: Tiedossa toinenkin häirintätapaus
Olympiakomitea tilaa ulkopuolisen selvityksen Mika Lehtimäen tapauksen hoidosta. Hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori myöntää virheet. Hän pyysi tiedotustilaisuudessa asianosaisilta anteeksi.
Vasemmistoliiton Saramo: Olympiakomitealla erityinen vastuu avoimeen toimintaan – poliitikot tyrmistyneitä häirintätapauksesta
Urheilusta vastaavalta opetus- ja kulttuuriministeriöltä vaaditaan tiukkaa otetta Olympiakomitean suuntaan tapauksen selvittämiseksi.
Yle Urheilun tiedot: Mika Lehtimäen epäasialliseen käytökseen liittyi myös fyysistä kajoamista – varoituksen salaaminen ei ollut kohteena olleiden naisten toive
Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren ja maanantaina eronneen huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen puheet ovat ristiriidassa Yle Urheilun saamien tietojen kanssa.
Valta-asemaan liittyvään häirintään on erityisen vaikea puuttua, sanoo kokenut tasa-arvovaikuttaja – Lehtimäen tapaus vain jäävuoren huippu
Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteerin Terhi Heinilän mielestä urheilujohtajien valinnassa on otettava tarkemmin huomioon heidän tasa-arvo-osaamisensa. Heinilä sanoo, että Mika Lehtimäen tapaus ei ole vain yksittäistapaus.
Mika Lehtimäki eroaa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan pestistä
Mika Lehtimäki jättää tehtävänsä omasta aloitteestaan. Yle Urheilu uutisoi viime viikolla, että Lehtimäki oli saanut syksyllä varoituksen epäasiallisesta käytöksestä, joka on kohdistunut naisiin työyhteisössä.
Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo kertoo Mika Lehtimäen tapauksesta ja arvioi jatkoa: "Ei ole ihan helppo juttu tällaisen jälkeen"
Olympiakomitean puheenjohtajat tiesivät Mika Lehtimäen saamasta varoituksesta ennen kuin hänet valittiin jatkamaan. Susanna Rahkamo kertoo, että jatkosta käytiin pitkiä keskusteluita. "Tällaista ei pitäisi työelämässä tapahtua", Rahkamo sanoo tapauksesta.
Neljä henkilöä päätti Mika Lehtimäen jatkopestistä – Olympiakomitean hallitukselle ei kerrottu Lehtimäen saamasta varoituksesta: "Olisi ollut hyvä tietää"
Olympiakomitean hallitus oli sivuroolissa Mika Lehtimäen uudelleenvalinnassa. Sen jäsenille ei kerrottu Lehtimäen saamasta varoituksesta. Toimitusjohtajan mukaan Lehtimäen saama varoitus oli rangaistuksena kovin mahdollinen.
Mika Lehtimäki sai varoituksen käytöksestään syksyllä, huippupestiä jatkettiin maaliskuussa – puheenjohtaja Vapaavuori: "Ansiot ovat niin kiistattomat"
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kertoo, ettei ollut itse työnantajan edustajana käymässä keskusteluja aiheesta. Hän seisoo Olympiakomitean päätöksen takana jatkaa Mika Lehtimäen pestiä.
Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori: Veikkausvoittojen siirto valtion budjettiin on erinomainen asia
Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori pitää hyvänä, että Veikkauksen rahapelituotot siirtyvät osaksi valtion budjettia. Ylen Ykkösaamussa vierailleen Vapaavuoren mukaan se lisää edunsaajien rahoituksen vakautta.

Olympiakomitea lateli madonluvut lasten harrastamisesta – Vapaavuorelta raippaa hallitukselle: "Noudatetaanko yhteiskunnan arvojärjestystä?"
Olympiakomitean tilannekatsauksesta selvisi, että harrastuksista jäädään pois nuorempana kuin aiemmin. Lisenssipelaajien määrä on vähentynyt rajusti.
Olympiakomitean Vapaavuori sai mitä toivoi, mutta isoin kysymys on vielä edessä: "Nyt tarvittaisiin päätöksiä, ettei tulisi enää samanlaista show'ta"
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori toivoo, että pysyvä malli liikunnan ja urheilun rahoituksesta tulisi voimaan vuonna 2023.
Liikunnan ja urheilun rahoitus pienenemässä eniten vuosiin – Vapaavuori vaatii leikkausten perumista
Liikunnan rahoitus on pienenemässä merkittävästi, koska rahapelituotot ovat vähentyneet. Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori vaatii hallitusta varmistamaan liikunnan rahoituksen.
Olympiakomitea vaatii liikunnan ja urheilun suuren budjettileikkauksen perumista – Vapaavuori korostaa, että tilanne on jo valmiiksi vaikea
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori pitää selvänä, että historiallisen suuret liikuntaleikkaukset on peruttava.
KOK selvittää Valko-Venäjän skandaalia, Jan Vapaavuoren mukaan urheiluliikkeen vaikutusvalta on rajallinen – "Todella vakava kysymys, jos urheilijat joutuvat pelkäämään"
Jan Vapaavuoren mukaan on vakavaa, jos urheilijat joutuvat pelkäämään mielipiteidensä ilmaisemisen tai kotiinpaluunsa puolesta. Mediatietojen mukaan Krystsina Tsimanouskaja aikoo matkustaa tällä viikolla Puolaan, jonne hän sai humanitaarisen viisumin.
Jan Vapaavuoren johdolla Helsingistä piti tulla maailman toimivin kaupunki – "Voi olla, että onnistuimme", arvioi työnsä jättävä pormestari
Jan Vapaavuoren viimeinen varsinainen työpäivä Helsingin pormestarina on tänään maanantaina. Neljän vuoden aikana hänen johdollaan oli tarkoitus tehdä Helsingistä maailman toimivin kaupunki. Miten siinä onnistuttiin?
Selvitys Suomen pisimmän sillan huimasti paisuneesta budjetista valmistui: Helsingillä on petrattavaa päätöksenteossa ja tiedonkulussa
Kruunusillat-hankkeen kustannusarvio nousi viidessä vuodessa valtuustolle esitetystä 430:stä miljoonasta eurosta lähes 800:aan miljoonaan euroon. Vastaavilta tilanteilta halutaan välttyä Helsingissä tulevaisuudessa.

Ravintolarajoitukset laajenevat kaikille kiihtymisvaiheen alueille – rajoituksissa ei ole kuntakohtaisia eroja, valomerkki klo 24
Valtioneuvosto päättää ravintolarajoitusten laajennuksista uusille alueille torstaina. Ravintolarajoituksia on Ylen tietojen mukana tulossa kaikille kiihtymisvaiheen alueille. Muita rajoituksia hallituksessa ei kuitenkaan ole nyt suunnitteilla, vaikka koronatilannetta pidetään huolestuttavana.
Kouluille annetaan 17,5 miljoonan lisäraha Helsingissä – potti on miljoonia enemmän kuin virkamiesten arvio koronan vaikutuksista
Helsingin koulujen koronarahasta on kiistelty kevään aikana kiivaasti, koska virkamiehet arvioivat lisärahan tarpeen huomattavasti kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan esitystä pienemmäksi.

Kruunusiltojen raitiotien hinnasta nousi poru – Budjetit ovat paukkuneet ennenkin pääkaupunkiseudulla, muistatko vielä nämä 4 miljoonahanketta?
Pelkästään pääkaupunkiseudulta löytyy useampi esimerkki, joissa alkuperäinen budjetti on matkan varrella paisunut merkittävästi. Uutisoimme eilen, että Helsingin pormestari käynnistää Kruunusillat-raitiotiehankkeen paisuneesta budjetista selvityksen.
Uudenmaan koronaluokitus lieveni kiihtymisvaiheeseen, osa kunnista jo perustasolla – ravintolat saattavat olla auki kello 23 asti jo perjantaina
Pääkaupunkiseudulla siirrtytään leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen. Pääkaupunkiseutu on ollut leviämisvaiheessa marraskuusta lähtien. Hallitus päättää pääkaupunkiseudun ravintoloiden aukiolon pidentämisestä mahdollisesti jo tällä viikolla.

Helsingin Kruunusillat-raitiotiehankkeen hinta tuplaantui 800 miljoonaan euroon, nyt pormestari Vapaavuori vaatii selitystä tilanteelle
Pormestari Jan Vapaavuori käynnistää erillisselvityksen Kruunusillat-raitiotiehankkeesta. Ulkopuolinen selvitys koskee rajusti kasvanutta kustannusarviota- ja päätöksentekoprosessia.
Helsinki paikkaa koronakolhuja yli 160 miljoonalla eurolla – kiistelty koulurahoituskin lisääntyy reippaasti
Helsingin kaupunginhallitus esittää yli 160 miljoonan euron lisärahaa koronakustannusten paikkaamiseen vuoden 2021 budjettiin. Lopullinen päätös lisärahoista tehdään kaupunginvaltuustossa kesäkuun puolivälissä.
Vapaavuori lupailee Helsingin kouluille liki 12 miljoonaa koronakolhuihin, lisärahaa myös sote-puolelle: "Tärkeää katsoa asiaa kokonaisuutena"
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoi torstaina esityksestään kaupungin eri toimialojen koronarahoiksi. Sosiaali- ja terveystoimessa budjetin ylitystarvetta on peräti 146 miljoonaa euroa.
Analyysi: Matkailun rajoittaminen saa hallituksen kompastelemaan jälleen – uusi malli saa kritiikkiä niin etujärjestöiltä kuin oikeusoppineilta
Hallitus ei perustele Suomeen suuntautuvan matkailun rajoittamisen tarpeellisuutta tarpeeksi, ja se näyttää olevan tuoreen lakiesityksen suurin ongelma, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Viivyttelystä syytetty Vapaavuori tuo kiistellyt koulurahat päätettäväksi puolentoista viikon kuluttua – Aika opettajien palkkaamiseen käy vähiin
Pormestari Jan Vapaavuori kertoo Ylelle tuovansa esityksen koulujen lisärahoituksesta kaupunginhallituksen käsittelyyn 7. kesäkuuta. Lautakunta esitti budjetin ylitystä huhtikuussa, jotta koulut pystyisivät vastaamaan koronan aiheuttamaan oppimisvajeeseen.

Outgoing Helsinki Mayor taking on advisor role at Miltton marketing group
Jan Vapaavuori will start as a board member and part-time senior advisor at the Miltton Group in August.

Jan Vapaavuori siirtyy konsulttitalo Milttoniin – "Meidän on ymmärrettävä kaupunkeja"
Urbaanin ympäristön vaikutukset kantavat kauas, sanoo Helsingin pormestarin tehtävät jättävä ja Milttonin neuvonantajaksi siirtyvä Vapaavuori. Muutokset ja ratkaisut syntyvät kaupungeissa, kiteyttää pääkaupungin ensimmäinen pormestari.
Kauppalehti: Helsingin pormestari Jan Vapaavuori siirtyy tanskalaisen kiinteistösijoittajan neuvonantajaksi
Vapaavuoren kausi Helsingin pormestarina päättyy heinäkuun lopussa. Kauppalehden mukaan Vapaavuori halusi uusien tehtävien edustavan jatkumoa siten, että ne kiinnittyisivät merkitykselliseen urbaanin elinympäristön kehittämiseen.
Kaupunkilaiset antoivat Vapaavuoren pormestarikaudesta arvosanan 7 1/2 – sukupuoli, tulot ja kodin etäisyys Stockmannilta näkyvät arvioissa
Ylen kyselytutkimuksessa helsinkiläiset arvioivat, miten pormestari on pärjännyt tehtävässään. Jan Vapaavuori sai kaudestaan keskiarvoksi 7,56. Arvosanaan vaikuttavat arvioijan ikä, sukupuoli, ammatti, asuinalue ja puoluekanta.

Urheilulta ja liikunnalta leikataan lähivuosina kymmeniä miljoonia, huippu-urheilukaan ei ole turvassa – Olympiakomitea ei tyydy päätökseen
Urheilu ja liikunta menettää ensi vuonna 11,4 miljoonaa ja seuraavana noin 15 miljoonaa euroa valtion nykyisestä tukirahoituksesta. Leikkauspaineet johtuvat rahapeliyhtiö Veikkauksen vähentyneistä tuotoista.

Saako vappuna kokoontua Kaivopuistoon? Laki ei estä kokoontumista, kunhan kyseessä ei ole yleisötilaisuus tai yleinen kokous – poliisi: “tietyssä mielessä ihan järjen vastaista”
Helsingin kaupunki, pormestari Jan Vapaavuori ja poliisi suosittelevat viettämään vappua etänä.

Urheiluoikeuden asiantuntija arvioi Olympiakomitean päätöstä ja Järvisen mahdollista valitusta oikeusturvalautakuntaan: "Tilanne ei välttämättä olekaan niin selvä"
Olympiakomitea valitsi Tokion olympialaisiin purjehduksen Nacra 17 -luokkaan Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen.