Uusimmat artikkelit
Opettajat löysivät koronan romahduttaman motivaationsa, mutta nyt alaa vaanii krooninen uusi uhka
Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan opettajien työmotivaatio on palautumassa ennalleen raskaan pandemia-ajan jälkeen. Akatemiaprofessori näkee tutkimuksen tuloksissa myös huolestuttavan piirteen.
Helsinki nappasi Östersundomin 14 vuotta sitten – suunnitelma metrosta ja rakentamisesta kaatui oikeudessa, nyt ilmassa on jälleen toivoa
Helsingin itäisimmän alueen tulevaisuutta suunnitellaan pikaraitiotie edellä. Myös metrovaihtoehto kummittelee suunnittelukartoilla ja rakennuskiellon päättyminen on piristänyt mielialaa.
Helsingin kasvu itään siirtyy pitkälle tulevaisuuteen – oikeus kumosi suurten suunnitelmien yleiskaavan Östersundomissa
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan yleiskaavaan liittyvä Natura-arviointi ei ole riittävä. Helsingin kaupungin maankäyttöjohtajan mielestä lainmukaisten, toimivien ratkaisujen löytäminen on tiivistyvässä ja moniarvoisessa yhteiskunnassa haastavaa.

Helsingin koronatilanne on helpottamassa – katso, miten punainen väri katoaa viikko viikolta tartuntoja kuvaavasta kartasta
Tartuntamäärat ovat laskeneet merkittävästi etenkin Käpylän ja Itäkeskuksen alueella.

Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee viikon pääkaupunkiseudulla
Harjoitusammunnoista saattaa aiheutua melua lähistöllä.

Sotilaspoliisien harjoitus näkyy ja kuuluu pääkaupunkiseudulla
Tänään harjoitellaan Sipoon Pigbyssä ja Itäsalmessa, huomenna Helsingissä ja Vantaalla.

Kaupunkipyöräpalvelu laajenemassa lähes koko Helsinkiin
Samalla koko pyöräilykauden maksu kallistuu viidellä eurolla.
Helsinki on nuorten aikuisten kaupunki – suurimmat ikäluokat ovat 23–40-vuotiaita, koko maassa 50–72-vuotiaita
Helsingissä asuu eniten nuoria aikuisia, suurin ikäryhmä on 26–30-vuotiaat.

Baby boom for Helsinki's city bunnies
While exact numbers remain unclear, an expert estimates there are thousands of rabbits across the city.
Helsingin hallinto-oikeus kumosi Östersundomin alueen yleiskaavan lainvastaisena
Sen sijaan Östersundomin alueen maakuntakaavaa koskevat valitukset hallinto-oikeus hylkäsi.

Valitus kaatui – Kuluttajaviranomaiset eivät ota kantaa HSL:n lippu-uudistukseen
Asiasta päätettiin yksimielisesti Kuluttajariitalautakunnan kokouksessa.

Pentutehtailija tuomittiin sakkoihin ja vankeuteen Helsingissä – koirat todettiin pian luovutuksen jälkeen vakavasti sairaiksi ja lopetettiin
Satoja koiria laittomasti Suomeen tuoneet kaksi muuta tuomittua saivat sakkoja ja määrättiin maksamaan valtiolle saamiaan taloushyötyjä. Kaikki tekijät tuomittiin eläintenpitokieltoon.

Hjalliksen haaveet eliitin asuinalueesta karahtivat kiville – mutta nyt Sipoonrantaan paistaa taas aurinko
Sipoonrantaa rakentava yhtiö on palauttamassa rakentamattomat maat Sipoon kunnalle. Asiasta neuvotellaan parhaillaan.

Helsinki expanding eastwards
A green light for a new zoning plan is expected to create homes in Östersundom for up to 100,000 residents.

Kapinaliike kytee Helsingin itäpuolella – Pitäisikö Östersundomiin suunniteltu itämetro korvata junalla?
Porvoossa katsotaan kauhulla Uudenmaan uutta maakuntakaavaa, jossa maakunnan ykköshanke on pääradan kehittäminen.

Poliisi löysi huonokuntoisia koiranpentuja omakotitalon kellarista Östersundomissa ja epäilee laitonta pentubisnestä
Helsingin poliisi epäilee neljää ihmistä eläinsuojelurikoksesta, salakuljetuksesta ja petoksesta. Epäilyt liittyvät laittomaan pentubisnekseen.

Östersundomista piti tulla Helsingin kukoistava 100 000 asukkaan tytärkaupunki – mutta kuinka sitten kävikään?
Kymmenen vuotta sitten Helsinki halusi lisää maata idästä Östersundomista lapsiperheiden omakoti-idylliä varten. Lapsiperheet innostuivat sittenkin kerrostaloasumisesta.

Young man dies in early-morning Helsinki crash
An early-morning traffic accident in Helsinki claimed the life of a 19-year-old man Tuesday morning. Officials say that it was not clear what caused the vehicle to veer off the road.

”Välillä ei tahdo kaupassa ostoskorit riittää”– Näin Sipoosta tuli Suomen nopeimmin kasvava kunta
Kymmenen vuotta sitten Sipoo menetti maapalan vasten tahtoaan Helsingille. Asukasluku putosi ja kunnan oli muutettava suuntaa. Nyt Sipoo on Suomen nopeimmin kasvava kunta.

Thursday's papers: Portugal pensioners, metro extension, Turku factory buses
Thursday's papers include stories about the wealthy retired Finns living in Portugal, a(nother) troubled project to extend the Helsinki metro system, and a novel way to combat a labour shortage in south-west Finland.

Perussuomalaisten pormestariehdokas Mika Raatikainen ei halua asuntoja Malmille eikä omalle takapihalleen
Raatikaisen (ps.) tulevaisuuden Helsingissä heikoimmista pidetään huolta, mutta pääkaupunki ei voi hänen mukaansa "olla mikään maapallon sosiaalitoimisto".

Keskustan pormestariehdokas Laura Kolbe haluaa metron syvälle itään ja pohjoiseen: Kaupunkien kasvamista ei voi pysäyttää mahtikäskyllä
Laura Kolbe odottaa innokkaasti Östersundomin rakentamisen käynnistymistä. Malmin kentälle hän rakentaisi asuntoja, mutta säilyttäisi myös lentotoiminnot.

Tuesday's papers: Tax returns, Metro East, Guggenheim in the final stretch
Many of the morning papers reminded readers that taxpayers who overpaid into the public coffers in 2015 get their returns today. Helsinki's Metro gets attention, but this time prospects for an extension east rather than the delay-plagued western extension. And, the battle rages over an art museum proposal in the capital.

Sun juttu: Miksi pääkaupunkiseutu ei kasva Sipoon suuntaan – vai kasvaako sittenkin?
Sun juttu -sarjassa te kysyitte, miksi pääkaupunkiseutu on laajentunut nimenomaan Espooseen ja Vantaalle, mutta ei Sipooseen. Sitä on kyllä yritetty – pitkään. Helsinki haukkasi palan Sipoosta kasvuhaaveet mielessään vuonna 2009, mutta rakentaminen on edelleen suunnitteluasteella.

Helsinki rakentaa jatkossa 6000 kotia vuodessa – yhteisin varoin tuettujen asuntojen määrä ei nouse
Yhteisin varoin tuettuja on 6000 asunnosta joka neljäs eikä päättäjiä odottanut minimielenilmauskaan muuttanut suhdetta.

Keitä ne on ne helsinkiläiset? – yllättävän nuoria ja ahtaasti asuvia ainakin
Helsingissä asui ja eli vuoden 2015 alussa yli 620 000 henkeä. Mutta liittääkö heitä toisiinsa mikään muu kuin kaupungin raja? Onko tyypillistä helsinkiläistä olemassakaan?
Östersundomin rakentaminen jumittaa edelleen – luonto vai asuminen tärkeämpää?
Östersundomin Natura-alueet ovat edelleen esteenä Helsingin laajenemiselle idän suuntaan. Kaupunginhallitus jätti tänään maanantaina kokouksessaan mahdollisuuden avoimeksi myös sille, että valtioneuvostolta haetaan poikkeuslupaa rakentamiselle. Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki ei vielä halua ottaa selkeää kantaa kiistassa.

Sipoon Söderkullan vesitorni on taas käytössä
Sipoon Söderkullan vesitorni on liitetty takaisin vesijohtoverkkoon. Torni eristettiin verkosta, kun sen vedestä löytyi ulosteperäisiä bakteereita lokakuun alussa.

Luonnonsuojeluväki suomii kovin sanoin Östersundomin kaavaa
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen mielestä kaavaehdotus lyö Natura-aluetta korville tavalla, joka johtaa vuosien valituskierteeseen.

Östersundomiin asuntoja 70 000 ihmiselle ja 30 000 uutta työpaikkaa
Kaavaehdotuksessa alueelle ehdotetaan kaupunkimaista, pientalovaltaista asumista. Suunnitelmassa Östersundomin alue voidaan liittää olemassa olevan raideliikenteen verkkoon jatkamalla nykyistä metrolinjaa niin kutsutulla Itämetrolla.

Saastunut vesi vatsaoireiden syynä Sipoossa – Veden keittokehotus nyt kumottu
Etelä-Sipoossa ja Helsingin Östersundomissa on jouduttu keittämään vettä viikon verran vesijohtoverkostoon päässeiden bakteerien vuoksi. Kymmenet ihmiset ovat saaneet vatsaoireita ja osalla heistä on todettu kampylobakteeria.

Sipoon ja Östersundomin vesijohdot kloorataan – myös vesijohtovedestä löytyi ulostebakteeria
Sipoon ja Helsingin Östersundomin vesijohtoverkoston klooraaminen aloitetaan lauantaina. Sipoon vesijohtoverkostosta löytyneiden ulosteperäisten bakteerien vuoksi käyttövesi on jouduttu keittämään alueella alkuviikosta lähtien ja keittokehotus jatkuu edelleen.

Veden keittäminen Sipoossa jatkuu toistaiseksi
Sipoon vesijohtoverkosta otetuista näytteistä ei ole löytynyt ulosteperäisiä bakteereja alustavissa tutkimuksissa. Tutkimukset ovat kuitenkin kesken ja talousvesi pitää edelleen keittää Etelä-Sipoossa ja Helsingin Östersundomissa. 50 henkilöä on ottanut yhteyttä Sipoon terveyskeskukseen vatsaoireiden vuoksi.

Mistä bakteerit tulevat? – Sipoon vesitorni tutkitaan suurennuslasilla
Sipooseen ja Helsingin Östersundomiin veden johtavan Söderkullan vesitornin vedestä löydettiin ulosteperäistä kolibateeria viimeksi elokuussa. Niiden alkuperä jäi kuitenkin selvityksistä huolimatta mysteeriksi. Nyt tornin vedestä on löytynyt taas bakteeria – entistä suurempina pitoisuuksina.

Juomavesi keitettävä Etelä-Sipoossa ja osassa Helsinkiä
Ruoka- ja juomavesi tulee keittää Etelä-Sipoossa sekä Itäsalmen alueella Helsingissä. Vesilaitoksen valvontanäytteessä on alustavasti todettu ulosteperäisiä bakteereja. Koulu kehottaa oppilaita tuomaan pullovettä mukanaan.

Mammuttiperhe kuljetettiin Sipoosta Helsinkiin
Mammuttirekonstruktiot päätyvät vetonaulaksi Luonnontieteellisen keskusmuseon uuteen ilmastonmuutosta käsittelevään näyttelyyn.

Pikkukunnan terveysasema houkuttelee helsinkiläisiä
Suomalaiset ovat vuodenvaihteesta alkaen voineet itse valita, mitä terveyskeskusta he käyttävät. Sipoon terveyskeskuksia käyttää noin 350 ulkopaikkakuntalaista. Moni Itä-Helsingin asukki suuntaa pääkaupungista lääkäriin pikkukuntaan.

Helsinki janoaa hyvää tonttimaata
Helsinki janoaa lisää kaavoitettua ja hyvää tonttimaata asuntojen rakentamiseksi. Nyt asemakaavavarantoa on pariksi vuodeksi, mutta sitä on vähemmän kuin markkinatilanne vaatisi.

Helsingissä huristellaan tulevaisuudessa pikaraitioteitä – nykyvauhti ei riitä matkustajille
Raitiovaunut ovat edelleen varsin suosittuja kulkuvälineitä etenkin Helsingin keskustassa, mutta pitkillä matkoilla muut kulkumuodot ajavat suosiossa helposti hitaan ratikan ohi.

Koiraveron maksaminen ei jaksa enää kiinnostaa
Koiravero on jäänne 1800-luvun veronkannosta. Maksajat kääntävät sille yhä useammin selkänsä.

Myös Porvoo janoaa Päijänne-tunnelin vettä
Kaupunki varautuu väestökasvun myötä kasvavaan vedenkulutukseen. Lisäksi Porvoosta puuttuu tälle hetkellä kunnollinen

Helsinki etsii epätoivoisesti uusia lumenkaatopaikkoja - rekkarallin pitäisi olla kohtuuden rajoissa
Vaikka maa on vielä musta, tähyillään rakennusvirastossa jo huolestuneina sääennusteita. Jos lunta tulee viime talvien tahtiin, on kaupunki helisemässä sen kanssa, mihin se kaikki kärrätään. Hernesaaren lumenkaatopaikalle on lähes mahdoton löytää korvaajaa.

Stadin Aapo turvaa Helsingin asuinalueet tulvilta
Helsinki mittaa mereen laskettavilla pojuilla aallonkorkeuksia kaupungin rannoilla. Samalla saadaan tietoa siitä miten uudet asuinalueet voidaan rakentaa ilman tulvavaaraa.

Kiuru väläyttää hallimääräyksien tiukentamista
Laukaan maneesin kaltaisia halleja on Suomessa jäljellä kolme.

Helsingissä ratsastetaan samanlaisessa hallissa kuin Laukaassa
Helsingin Östersundomissa on Yle Uutisten saamien tietojen mukaan ratsastuskäytössä Laukaassa romahtanutta maneesia vastaava halli. Hallit on määrätty tarkastettaviksi Helsingin rakennusvalvonnan toimesta pikimmiten.

Ministeriö: Romahtaneen maneesin kaltaiset hallit käyttökieltoon ja välittömään tarkastukseen
Asuntoministeri Krista Kiuru kutsuu rakennusalan toimijat koolle ensi viikoksi selvittämään suurten hallien käyttöturvallisuutta.

Sipoolta tyrmäys metropoliselvitykselle
Perjantaina julkaistu metropolialueen esiselvitys ei jätä sijaa itsenäiselle Sipoolle. Kunta yhdistyisi ehdotuksen mukaan joko kokonaan Helsinkiin tai osittain Helsinkiin ja Keravalle.

Helsingin kaupunkisuunnittelun kehäkettu tähyää itään
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston pitkäaikainen päällikkö, Tuomas Rajajärvi jää vuodenvaihteessa eläkkeelle. Konkari uskoo, että kuntarajat katoavat lähivuosina kaavoituksesta. Uusia kohteita löytyy etenkin idästä, jossa Rajajärven katse yltää aina Porvooseen asti.

HSL:n bussit ongelmissa liitosalueen kapeilla teillä
Sipoosta Helsinkiin siirtyneiden haja-asutusalueiden talviolot ovat osoittautuneet HSL:n busseille turhan vaativiksi. HSL on ilmoittanut ajavansa Östersundomissa linjan 91 tietyn osuuden vain säiden salliessa. Alueen asukkaat ihmettelevät päätöstä.