Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvituskuva. Tähtitaivas ja joulukalenterin luukku nro 18.

Baritoni kuin Aleksis Kivi – Soiva joulukalenteri

Rakkaimpia esityksiä Ylen musiikkiarkistosta.

Oululainen Anton Häkkinen laulaa Veteraanien iltahuudon.

Näin kajahtaa ilmoille 8-vuotiaan Anton Häkkisen tulkinta Veteraanin iltahuudosta – kiinnostui sotahistoriasta jo 4-vuotiaana

Anton Häkkinen innostui Veteraanin iltahuudosta kuullessaan veteraani Armas Ilvon laulavan sitä Linnan juhlissa 2015.

Laulaja Matti Salmisen ura oopperan huipulla on kestänyt jo puoli vuosisataa. Salminen on Itse asiassa kuultuna -ohjelman haastateltavana.

Itse asiassa kuultuna: Matti Salminen

Matti Salmisen ura on kestänyt jo puolivuosisataa.

Iiro Rantala

Pianisti Iiro Rantala ja baritoni Jorma Hynninen Lemin musiikkijuhlille

Festivaali julkisti ensi kesän ensimmäiset esiintyjät.

Uutisvideot: Veteraanin iltahuuto kajahti Koiviston hautajaisissa Jorma Hynnisen johdolla

Video: Veteraanin iltahuuto kajahti Koiviston hautajaisissa Jorma Hynnisen johdolla

Mauno Koiviston hautajaisissa musiikki johdatti ajatukset presidentin arvoihin ja kuorotaustaan.

veteraanit laulavat presidentti Sauli Niinistölle

Linnan juhlissa suomalaisia koskettanut Veteraanin iltahuuto lauletaan presidentti Koiviston hautajaisissa - video

Jo edesmennyt sotaveteraani Armas Ilvo herkisti suomalaiset esittämällä Veteraanin iltahuudon Linnan juhlissa kaksi vuotta sitten.

Einojuhani Rautavaara vuonna 1992.

"Näkemyksellisyys oli hänen oppinsa" – Kollegat muistelevat Einojuhani Rautavaaraa

Säveltäjät Olli Kortekangas ja Kalevi Aho sekä oopperaulaja Jorma Hynninen muistavat Einojuhani Rautavaaran suurena visionistina.

Jorma Hynninen

Saima-mitali myönnettiin oopperalaulaja Jorma Hynniselle

Kaikki maailman merkittävät ooppera- ja konserttilavat valloittanut Jorma Hynninen palkittiin tänä vuonna Saima-mitalilla.

kare eskola

Osa 5: Laulumaa – Miltä laulaminen tuntuu?

Musiikki ole vain nuotteja paperilla tai ääniaaltoja ilmassa

Tapiolan kuoro, Pasi Hyökki

Osa 5: Puutarhakaupungin laulava “win-­win”­-tapaus

Tapiolan kuoro sementoitui Suomen kuorolaulutraditioon uusie

Kalevi Kiviniemi

Jalkapallon tekniikkamestarista tulikin maailmaa kiertävä urkutaituri

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi ei ole perinteinen kirkkourkujen soittaja: hän haluaa kokeilla soittimen rajoja. Kiviniemen käsissä urut ovat taipuneet matkimaan linnunlaulua tai säestämään moottoripyörän pärinää. Nuoruudessa jalkapallo oli kuitenkin viedä koko miehen.

Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen finaali vuonna 2008.

Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen karsinnoissa koetaan suuria tunteita – "Pitää muistaa, että elämä jatkuu"

Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut järjestetään nyt 18. kerran. Kilpailut lennättävät monen laulajan uran nosteeseen.

Itse asiassa kuultuna: jorma hynninen, yle tv1

Itse asiassa kuultuna: Jorma Hynninen

Jorma Hynninen on valloittanut maailman oopperalavat.

Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset: Veteraanin iltahuuto kajahti Koiviston hautajaisissa Jorma Hynnisen johdolla

Veteraanin iltahuuto räjäytti hittipankin

Kalervo Hämäläisen vuonna 1988 säveltämä Veteraanin iltahuuto on kunnianosoitus talvi- ja jatkosodan veteraaneille. Poikkeuksellisen melodinen sävellys nousi hetkessä koko veteraanisukupolven testamentiksi.

Pianisti Jouni Kuronen ja oopperalaulaja Jorma Hynninen poseeraavat flyygelin edessä.

"Uskomaton aarteisto" – leppävirtalaisia kansanlauluja Jorma Hynnisen savusaunan kuistilta

Maailmankuulu oopperalaulaja julkaisi levyn kotiseudustaan yhdessä pianisti Jouni Kurosen kanssa. Kansanlauluja on kulkeutunut Leppävirralle muun muassa tukkilaisten mukana.

Pekka Kauhasen suunnittelema talvisodan kansallisen muistomerkin pienoismalli.

Kuvanveistäjä Pekka Kauhanen palkittiin Pro Leppävirta -mitalilla

Soisalon rantojen kasvatti kantaa kotipaikkaansa mukanaan ja ammentaa savolaisuudesta myös veistoksissaan. Pro Leppävirta -mitali myönnettiin Leppävirran kotiseutujuhlassa viidennen kerran.

Jorma Hynninen ja taulu Akseli Gallen-Kallelasta. Kuusamon näyttely.

Jorma Hynniseltä syntyi taulupari kahdessa ja puolessa minuutissa

Oopperalavat jättänyt baritoni nauttii nyt kuvataiteen tekemisestä. Jorma Hynnisestä piti tulla taidemaalari.

Jorma Hynninen

Jorma Hynnisen Akseli on umpilatujen mies

Baritoni Jorma Hynninen tekee uransa viimeisen oopperaroolin Ateneumin oopperassa Akseli. Teos on yhden miehen monologiooppera. Jorma Hynninen kertoo Yle Uutisten haastattelussa roolista ja laulaa näytteen oopperasta.

Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä oopperalaulajistamme valmistautuu parhaillaan viimeiseen rooliinsa - se on Akseli Gallen-Kallelan rooli uudessa Akseli-oopperassa. Jorma Hynninen ja oopperan säveltänyt Kimmo Hakola kerovat, miksi juuri Akseli on sopiva päätösrooli.

Jorma Hynnisen viimeinen oopperarooli

Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä oopperalaulajistamme valmistautuu parhaillaan viimeiseen rooliinsa - se on Akseli Gallen-Kallelan rooli uudessa Akseli-oopperassa. Jorma Hynninen ja oopperan säveltänyt Kimmo Hakola kertoivat, miksi juuri Akseli on sopiva päätösrooli.

Jorma Hynninen haastateltavana vuonna 1994.

Opera giant Hynninen leaves the stage

Finland's best-known baritone opera singer, Jorma Hynninen, has announced his retirement.

Baritoni Jorma Hynninen.

Huippubaritoni Jorma Hynninen lopettaa oopperauransa

Jorma Hynninen kertoo Aamulehdessä, että hänen viimeiseksi oopperaroolikseen jää Akseli Gallen-Kallelan nimiosa helmikuussa Helsingissä. Ooppera on kirjoitettu varta vasten Hynniselle.

Kuopion Nuorisokuoro

Kuopion Nuorisokuoro levyttää Jorma Hynnisen kanssa

Kuopion Nuorisokuoro julkaisee levyn baritoni Jorma Hynnisen kanssa. Kuun lopussa äänitettävä levy sisältää spirituaaleja eli afroamerikkalaista hengellistä ohjelmistoa. Mukana levyllä ovat myös Jorma Hynnisen tytär, sopraano Ursula Hynninen sekä pianisti Ilmari Räikkönen.

Baritoni Jorma Hynninen.

Jorma Hynninen: ”Vanhan miehen loppurynnistys”

Pitkän uran musiikin parissa tehnyt baritoni aikoo pikkuhiljaa jättää konserttisalit. Loppusuoralla olevaa 70-vuotisjuhlakiertuetta Hynninen pitää myös jäähyväiskiertueena. Seuraavaksi on aika keskittyä johonkin aivan muuhun.

Kimmo Hakola orkestroi omat Aleksis Kivi-laulunsa

Kimmo Hakola sävelsi seitsemän lauluaan Aleksis Kiven runoihin neljä vuotta sitten Pariisissa. Hän kirjoitti laulut baritonille ja pianolle. Baritoni säveltäjän mielessä oli Jorma Hynninen. Nyt Hakola on orkestroinut laulut kolmelle eri kokoiselle orkesterille ja Hynninen esittää niitä 70-vuotisjuhlakiertueellaan. Perjantaina 11.11.2011 Hynninen, RSO ja Okko Kamu kantaesittivät Musiikkitalossa Kivi-laulujen sinfoniaorkesteriversion.

Yle Areena logo.

Teijan tie missistä tv-julkkikseksi

Ruotsissa sotalapsena ollut Teija Sopanen valittiin Suomen kauneimmaksi vuonna 1953. Hänestä tuli Ylen ensimmäinen tv-kuuluttaja ja lehtitoimittaja, joka nousi uudelleen ruutujulkkikseksi vielä eläkeiän kynnyksellä.

Musiikkitalo avattiin Finlandian tahdissa

Musiikkitalo on avannut ovensa Helsingin ydinkeskustassa. Pääministeri Jyrki Katainen korosti avajaispuheessaan kulttuurin ja taiteen tärkeyttä myös taloudellisen lisäarvon lähteenä.

Kansallisoopperan Joensuun-vierailu kiinnostaa

Suomen Kansallisoopperan helmikuinen vierailu Joensuussa kiinnostaa kovasti klassisen musiikin ystäviä. Einojuhani Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperan molemmat esitykset ovat lähes loppuunmyytyjä.

Yle Areena logo.

Kansallisoopperan ensi-iltoja

Valtaosa kansainväliseen menestykseen nousseista suomalaisoopperoista on saanut ensi-iltansa Kansallisoopperassa. Suomalaisen oopperan nousukausi alkoi 1970-luvulla.

Toinen Sibelius-laulukilpailu ensi lokakuussa

Toinen kansainvälinen Sibelius-laulukilpailu järjestetään ensi vuoden lokakuussa Järvenpäässä. Kilpailun taiteellisena neuvonantajana toimii professori, baritoni Jorma Hynninen. Vuonna 2007 järjestettyyn ensimmäiseen Sibelius-laulukilpailuun osallistui lähes 120 kilpailijaa.

Kuopiossa yleisökin laulaa konsertissa

Kuopion kaupunginorkesteri tarjosi torstaina yleisölle mahdollisuuden laulaa orkesterin säestyksellä. Keskiviikkoiseen harjoitukseen osallistui jo lähes sata ihmistä.

Kulttuurirahasto Alfred Kordelinin säätiön palkitut: Osuuskunta Kapsäkin edustaja Reetta Ristimäki, Panu Tuomi, Mikko Ritala, arkkitehti, professori Juhani Pallasmaa, näyttelijä Ritva Valkama ja professori Jorma Hynninen

Kordelinin säätiön juhlapalkinto Jorma Hynniselle

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt 50 000 euron juhlapalkinnon professori Jorma Hynniselle. Hynninen on yksi menestyneimpiä ja arvostetuimpia suomalaisia oopperalaulajia. Elämäntyöstään palkitulla Hynnisellä on uransa aikana ollut yli 60 oopperaroolia.

Aki Alamikkotervo on mukana Kansallisooperan Taikahuilussa.

Paakkolan Pavarotti teki levyn

Tervolan Paakkolasta kotoisin oleva Suomen kansallisoopperan solistikuntaan kuuluva Aki Alamikkotervo on tehnyt levyn yhdessä pianisti Jouni Someron kanssa. Tenori Alamikkotervon mukaan levyn sisältö voi tulla monelle yllätyksenä, sillä levyltä ei löydy yhtään korkeaa C:tä.

Karjalan lennosto

Sotilasvala Leppävirralla

Karjalan Lennoston alokkaiden sotilasvala vannotaan tänään Leppävirralla. Valantekotilaisuus alkaa klo 10. Sotilasvalan vannoo kaikkiaan 108 alokasta.

Rentoa meininkiä ja tiukkaa musisointia

Nuoret muusikot ja musiikin harrastajat tapaavat taas toisiaan Keuruun musiikkileirillä kymmenen päivän ajan. Järjestyksessään neljäskymmenes leiri kokoaa yhteen yli sata nuorta soittajaa ja kolmisenkymmentä opettajaa eri puolilta maata. Perinteikkäälle ja suositulle leirille tullaan monesti useana vuonna.

Korsholman musiikkijuhlat alkavat

Korsholman musiikkijuhlat järjestetään 28. kerran. Avajaiskonsertissa Mustasaaren kirkossa klo 19 esiintyy Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Juha Kankaan johdolla, solistina laulaa baritoni Jorma Hynninen.

Veteraanien juhlakonsertti vuonna 2007.

Veteraanin iltahuuto kajahtaa tänään

1980-luvun lopulla sävelletty Veteraanin iltahuuto on suosituin veteraaniaiheinen laulu. Tänään se lauletaan ja soitetaan lukuisissa kansallisen veteraanipäivän tilaisuuksissa. Laulusta on tullut erittäin suosittu myös esimerkiksi internetissä: You Tubessa Veteraanin iltahuutoa on ladattu yli 600 000 kertaa.

Kansallisooppera vierailee Ilmajoella

Suomen Kansallisooppera tuo Ilmajoelle tuoreen Aleksis Kivi -oopperan. Ooppera esitetään maanantai-illalla Ilmajoki-hallissa.

Heinävedellä ei olla ronkeleita - tarjolla etnorockia ja kirkkomusaa

Heinäveden kolmansilla musiikkipäivillä yleisökin pääsee esiintymään. Yhteislauluun on mahdollisuus neljässä tapahtumassa.

Jorma Hynninen avaa Lemin musiikkijuhlat

Nelipäiväisen tapahtumassa kuullaan suurkuorokonsertissa valkokankaan lauluja.

Yle Areena logo.

Jorma Hynninen, baritoni

Oopperatähti on metsätyönjohtajan poika Leppävirralta.

Matti Salminen kotonaan (1979).

Matti Salminen, basso

Oooperalaulaja lauloi nuorena tangoja salanimellä Esa Pasa.

Virsivisan voitto Kauhavalle

Kosolan koulun oppilaat olivat voitokkaita tänään Jyväskylässä pidetyssä Virsivisassa. Tapahtuman suojelijana toimi oopperalaulaja Jorma Hynninen.

Lapuan urkufestivaalille huippuesiintyjiä

Lapuan tuomiokirkossa esiintyy mm. lauluyhtye Tge King`s Singers. Myös tilavaloteos Finlandia toteutetaan urkufestivaalilla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle