Uusimmat artikkelit
Hylkeet ja merimetsot ovat rannikkokalastajien riesana, kalankasvattamoille taas linnut aiheuttavat tappioita
Merimetsot ovat tulleet pysyvästi Suomen rannikoille pesimään. Suojeltujen lintujen vaikutukset näkyvät eri tavoin, samoin kuin vahvistuneen hyljekannan.
Saaristomeren silakoita on tutkittu vuosikymmeniä, mutta niiden elämä tunnetaan edelleen puutteellisesti
Itämeri makeutuu ja rehevöityy. Tämä vaikuttaa ekosysteemiin ja kalojen elämään, mutta silakka tuskin katoaa Pohjanlahdelta lähitulevaisuudessa.
Sukellusvene paljastui luodoksi – Merivoimat listaa yleisimmät virhehavainnot
Yleisin sukellusveneeksi luultu saari on Merivoimien mukaan Helsingin ja Tallinnan välissä oleva Halliluoto.
Saaristo heräilee vasta kesään, mutta talkoolaiset valmistelevat sitä jo pitkään pimeään kauteen
Örön linnakesaaren paikalliset ja vapaaehtoiset työntekijät uurastavat, jotta saaristo ja sen luonto houkuttelisivat matkailijoita vuoden ympäri.
Veneilykausi alkanut Saaristomerellä – merivartiostolla jo veneilyyn liittyviä tehtäviä
Veneitä on laskettu vesille ja niihin liittyviä tehtäviä tulee jo merivartiostolle. Veneily vilkastuu lomakauden alkamisen jälkeen.
Itämerennorppien elämää voi taas seurata suorana Saaristomereltä – WWF avasi suositun livekameran
Norppalive tarjoaa luontoelämyksiä, mutta sillä on myös vahva tutkimuksellinen tarkoitus. Tavoitteena on tunnistaa mahdollisimman monta norppayksilöä turkin kuvioinnin perusteella.
Kari Häkämies toivoo uuteen hallitukseen kolmea varsinaissuomalaista ministeriä
Saaristomeren pelastaminen ja Turun Tunnin junan edistäminen etenevät sujuvammin, jos Varsinais-Suomi on hyvin edustettuna hallituksessa.
Valokuvan äärellä on syytä pohtia myös sosiaalisia suhteita, sanoo Anna-Kaisa Rastenberger
Suomen valokuvataiteen museon uusi johtaja Anna-Kaisa Rastenberger käyttää valokuvaamista henkilökohtaisena muistiinpanovälineenä.
Näin Saaristomeri halutaan pelastaa rehevöitymiseltä: kierrätyslannoitteet olisi tehokkain toimi
Bensiinikauppaan määrättiin biopohjaisen polttonesteen sekoitevelvoite. Maatalouden lannoitteisiin voitaisiin lisätä kierrätyslannoitetta samanlaisella määräyksellä.
Jasmin Inkinen, 30, nauttii meren tutkimisesta – talvella Seilin saarella saa työskennellä rauhassa
Meribiologin työt eivät ole jäissä, vaikka meri olisikin. Jasmin Inkinen suuntaa tutulle poijulle ottamaan vesinäytteitä kymmenen päivän välein.
Varsinais-Suomessa ja Saaristomerellä havaintoja uusista vieraslajeista
Metsähallitus on löytänyt muun muassa lammikkia, sekä rangiasimpukkaa ja valesinisimpukkaa.
Sähkö ja tulevaisuudenusko saapuivat Bengtskäriin merenpohjaa pitkin – historiallisen majakkasaaren merkitys merialueemme laidalla yhä suuri
Uusi merikaapeli varmistaa Bengtskärin majakan sähkönsyötön. Saari tarjoaa hyvät mahdollisuudet meriliikenteen valvontaan, ja viranomaisten viestinnälle Bengtskär on korvaamaton.
Turun ammattikorkeakoulu aloittaa vedenalaisen melun tutkimuksen Saaristomerellä
Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää merien suojelussa, sekä meriliikenteen, meriympäristöön kohdistuvien rakennushankkeiden ja tuulivoimaloiden suunnittelussa.
Bengtskärin majakka kytkettiin sähköverkkoon – meren pohjaan vedettiin 20 kilometriä pitkä sähkökaapeli
Sähköt ovat olleet päällä marraskuun puolivälistä saakka. Siihen asti saaren sähkö on tuotettu generaattoreilla.
Eduskunta jakoi ”joululahjarahoja” Varsinais-Suomen tiehankkeisiin, yliopistolle ja Saaristomerelle
Yhteensä talousarvion jakamattoman osan rahoja tuli Varsinais-Suomeen reilut kolme miljoonaa euroa.
Merikotka palasi sukupuuton partaalta – se kuitenkin ajaa haahkat Itämereltä sisäsaaristoon
Merikotka uupui Itämereltä käytännössä kokonaan vuosikymmenten ajan. Sen saalislajit ehtivät sopeutua merikotkattomaan ympäristöön.
Suurten purjeveneiden maailmanmestaruusregatta Turkuun
Tapahtuma järjestetään Airiston vesillä vuonna 2025. Köliveneiden MM-kilpailuja ei ole aikaisemmin järjestetty Turussa.
Professori ja luontokuvaaja jakavat 50 000 euron tunnustuspalkinnon ansioistaan Saaristomeren suojelussa
Professori Kalervo Väänänen on laatinut katsauksen Saaristomeren nykytilasta ja toimenpideohjelman ongelmien ratkaisemiseksi. Jaakko Ruola on tuonut Saaristomeren ainutlaatuisuutta ja haavoittuvuutta esiin luontokuvillaan.
Utön vesille uponneen hinaajan 3D-mallinnus kertoo, saadaanko 25 000 litraa kevytpolttoöljyä pois aluksesta
Hinaaja Simson upposi Utön kaakkoispuolelle vuonna 1978. Aluksen kuntoa tutkittiin vedenalaisella robotilla elo–syyskuun vaihteessa.
Silakka on menettänyt puolet painostaan 40 vuodessa – nyt tutkijat löysivät uuden selityksen: jodin vähenemisen
Silakka on tärkeä ravintokala, mutta kärsii ilmastonmuutoksen tuomista vaikutuksista. Suolapitoisuuden lasku on muuttanut silakan ravintoa.
Varsinais-Suomessa toivottiin Saaristomerelle enemmän budjettirahaa – maakuntajohtaja: "Etelä-Suomen kaupunkikolmio ratkaisee Suomen tulevaisuuden"
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies peräänkuuluttaa valtion apua myös niille maakunnille, jotka luovat arvoa koko maalle. Ensi vuoden talousarviossa varataan rahaa itäisen Suomen elinvoiman parantamiseen.
Lounais-Suomen hallikiintiö pysyy ennallaan – edellisen metsästyskauden saalis oli 83 hallia
Suomen merialueilla elää vajaat 18 000 harmaahyljettä eli hallia.
Hätärakettihavainnot aiheuttivat laajan etsinnän Saaristomerellä
Etsintää jatkettiin parin tunnin ajan torstain ja perjantain välisenä yönä.
Saaristomeren suuret sinilevälautat pääosin hajonneet
Pintakukinnot voivat nousta nopeasti sään pysyessä tyynenä ja lämpimänä.
Miinalautta Pyhäranta irrotettiin kiveltä Saaristonmerellä – operaatio sujui ilman uusia vaurioita
Alus oli ollut nostamassa merestä ammuntoihin liittyvää kelluvaa maalilaitetta ennen karilleajoa. Siitä ei ole valunut mereen öljyä.
Miinalautta Pyhäranta on ajanut karille merivoimien harjoituksessa Saaristomerellä
Karilleajosta ei ole aiheutunut henkilö- eikä ympäristövahinkoja. Aluksen tila on vakaa, kertoo Merivoimat.
Merimetsokanta pienentyi Saaristomerellä – Turussa Varsinais-Suomen suurimmat kannat
Suomen ympäristökeskus laski tänä kesänä merimetsojen pesiä Suomessa. Saaristomerellä kanta laski, mutta esimerkiksi Selkämerellä kanta lähti kasvuun.
Saaristomeren sinilevätilanne vaihtelee – levää on havaittu erityisesti sisäsaaristossa
Sinilevätilanne on vaihteleva Saaristomerellä ja Selkämerellä, sisävesissä tilanne on viime viikkojen kaltainen.
Varsinais-Suomen liitto toivoo valtiolta budjettirahaa Saaristomeren kunnostukseen – myös paikallisjunat ja maantiet toivelistalla
Valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion valmistelu valtiovarainministeriössä alkaa olla loppusuoralla. Koko hallituksen budjettiriihi on elo–syyskuun vaihteessa.
Saaristomeren sinilevätilanne heikentynyt, Varsinais-Suomen sisävesillä sinilevää järvikohtaisesti vaihdellen
Naantalin venesatamassa torstaina otetuissa näytteissä löydettiin pääosin ei-myrkyllistä sinilevälajia.
Sinilevätilanne pahenee merialueilla: “Tämä on pahimpia sinileväkesiä, joita Saaristomerellä on koskaan ollut”
Sinileväesiintymiä on nyt kaikilla merialueilla. Järvien sinilevätilanne on ajankohtaan nähden tavallista parempi, mutta havaintoja on tehty viime viikkoon nähden useammalla paikkakunnalla.
Hellesää pahentanee sinilevätilannetta Saaristomerellä entisestään
Levää on havaittu koko Saaristomerellä, pintalauttoja on erityisesti Saaristomeren eteläpuolella. Myös sisävesillä levät on runsastuneet.
Meripelastajien apua on tarvittu edelliskesiä vähemmän – kallis polttoaine voi hillitä veneilijöiden menohaluja
Suomen Meripelastusseuralla on ollut avustus- ja pelastustehtäviä merellä tänä kesänä neljänneksen vähemmän kuin kahtena edelliskesänä.
Sinilevät kukkivat nyt voimakkaammin kuin viime kesänä, mutta alkavat pikku hiljaa vähentyä päästöjen vähentämisen seurauksena
Sinilevätilanne on heikentynyt merialueilla huomattavasti. Sinilevähavainnot ovat runsastuneet sekä rannikolla että avomerellä. Sisävesillä tilanne on rauhallinen.
Merivartiosto etsi kadonnutta uimaria Nötössä – etsinnät lopetettiin parin tunnin etsintöjen jälkeen
Länsi-Suomen merivartiosto sai hälytyksen kadonneesta uimarista puolen päivän aikaan Nötössä, Paraisten Nauvon eteläpuolella. Etsinnät lopetettiin yhden aikaan iltapäivällä.
Sinilevä runsastunut lounaisrannikolla, myös sisävesillä levähavaintoja
Ajankohtaan nähden merialueella on tehty sinilevähavaintoja hieman keskimääräistä enemmän. Sisävesialueilla sinilevät ovat runsastumassa.
Helteet saivat sinilevät kasvuun Saaristomerellä
Tyynen ja lämpimän sään jatkuessa sinilevätilanne voi pahentua nopeastikin.
Varsinaissuomalaiset viljelijät epäröivät kipsihankkeeseen lähtöä – haku päättyy torstaina
Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla kipsihanke on ollut käynnissä jo kaksi vuotta. Tänä vuonna kipsihanke laajeni uusille alueille Satakuntaan ja Pohjanmaalle, eli koko rannikkoalueelle.
Metsähallitus huolissaan laittomista avotulista metsäpalovaroituksen aikana – juhannusviikonloppuna useita tulia luontokohteissa
Varsinais-Suomessa on voimassa oranssi metsäpalovaroitus, eli metsäpalojen vaara on kuivuuden vuoksi ilmeinen.
Merivartiosto odottaa vilkasta juhannusviikonloppua – polttoaineen korkea hinta voi hieman rajoittaa veneilyä
Länsi-Suomen merivartiostolla on juhannuksena normaali miehitys Saaristomerellä ja Selkämerellä.
Näin Saaristomeren maatalouskuormitus saadaan laskuun – ministeriöt julkaisivat listan
Ravinnekuormitusta vähentävät toimenpiteet maksavat arviolta 18 miljoonaa euroa vuodessa.
Saaristomerellä liikkumista ja sieltä saatuja kokemuksia selvitetään tänä kesänä Turun yliopiston kyselytutkimuksella
Turun yliopiston kyselyssä selvitetään liikkumistapoja saaristossa, mutta myös matkailun vaikutuksia ympäristöön. Tuloksia verrataan kokemuksiin Espanjan merialueella.
Saaristomeren norppien elämää voi kurkkia vielä viikon ajan – WWF:n livekamera hyödyttää myös tutkijoita
Saaristomeren norppalivessä tutkitaan samalla harvinaisen itämerennorpan esiintymistä Saaristomerellä. Tutkijat yksilöivät norppia valokuvien avulla.
Saaristomerellä sukellusonnettomuus – yksi henkilö vietiin sairaalaan
Sukeltaja oli noussut syvältä ylös liian nopeasti. Hänet kuljetettiin jatkohoitoon Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Merivoimien perjantaina alkava pääsotaharjoitus tuo laivastojoukot ja Ilmavoimat Saaristomerelle
Uudenmaan rannikolle ulottuvaan harjoitukseen osallistuu yli 2 000 henkilöä.
Eläintilojen lanta voisi korvata lähes kaikki fosforilannoitteet Suomen pelloilla – hinnannousu saanut viljelijät kiinnostumaan
Vasta kriisiaika on saanut vauhtia kierrätysravinteiden kuten lannan käyttöön. Aiemmin kiertotaloustavoitteet ovat jääneet saavuttamatta.
Vanhanen sanoo luottavansa Puolustusvoimien arvioon Ahvenanmaan turvaamisesta – maakuntaneuvos: Emme käynnistä keskustelua joukoista
Vanhasen mukaan suomalaisten sotilaiden läsnäolo helpottaisi Ahvenanmaan puolustamista. Hän ei ole kuullut vakavaa harkintaa joukkojen sijoittamisesta.
Uusi norppalive kuvaa itämerennorppia Saaristomerellä – samalla tutkitaan norppien elämää
WWF:n Luontolivessä voi seurata itämerennorppien lekottelua lounaisessa saaristossa. Kameroiden avulla tutkijat myös seuraavat norppien liikkumista ja arvioivat kannan kokoa.
Teijon kansallispuisto Salossa veti viime vuonna jälleen yli satatuhatta kävijää
Teijon kansallispuisto Salossa on Varsinais-Suomen suosituin kansallispuisto kävijämäärillä mitattuna.
Keskusrikospoliisi sai jälleen lisäaikaa Airiston Helmi -tutkintaan – epäillyn pyyntö rahojen takavarikon päättämisestä hylättiin
Poliisi on kertonut aikaisemmin tutkinnan venyvän sen laajuuden vuoksi. Venäläisen liikemiehen omistamiin kiinteistöihin Turun saaristossa tehtiin etsintä vuonna 2018.