Uusimmat artikkelit
Uhrien määrä kasvaa HUSin potilasurkintatapauksissa – 1 350 potilaan tietoja katsottiin luvatta
HUS on selvittänyt viime viikot kesän aikana paljastuneita potilasurkintatapauksia. HUSin hallintoylilääkärin mukaan 1 350 potilasta on joutunut urkinnan kohteeksi.
Hoitaja varasti lapsille tarkoitettuja kipulääkkeitä, epäilee HUS
Epäily lääkevarkaudesta heräsi jo keväällä. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Tapaus sattui Uudessa lastensairaalassa Helsingissä.
HUS tasapainottaa talouttaan ensi vuonna 52 miljoonalla eurolla
Tehtyjen talouden tasapainotuspäätösten odotetaan vaikuttavan etenkin erikoissairaanhoitoon.
Transpoliklinikat tukossa, lähetteiden määrät moninkertaistuneet – epätietoisuudessa eläminen oli hirveintä, kertoo jonoihin tuskastunut nuori
Sukupuolenkorjaushoitoon hakeutuneiden määrä on ollut jatkuvassa kasvussa, ja lähetteiden määrä onkin viimeisen kahdeksan vuoden aikana nelinkertaistunut.
HUSin Ruoholahden toimipisteen vesivahinko on niin laaja, että naistentautien poliklinikan toiminta siirtyy väistötiloihin
Kaikki Ruoholahden poliklinikan toiminnot siirretään Meilahden sairaala-alueella sijaitsevaan Puistosairaalaan.
Poliklinikka-aikoja perutaan HUSin Ruoholahden toimipisteessä – syynä vesivahinko, joka todennäköisesti johtui viikonlopun rankkasateista
HUS etsii parhaillaan korvaavia tiloja Ruoholahden poliklinikan potilaille.
Endometrioosi voi vaikuttaa hedelmällisyyteen jo vuosia ennen diagnoosia, kertoo tutkimus
Sairauden varhainen diagnosointi on tärkeää hedelmällisyydelle. Tutkimus oli HUSin ja Helsingin yliopiston.
Sähköpotkulautailun aiheuttamat vammat vähenivät reilusti, kun lautailua rajoitettiin, kertoo tutkimus
Pienilläkin rajoituksilla on merkittävä vaikutus onnettomuuksien määrään, arvioi tutkija.
Maailmankuulu huippukirurgi Juha Hernesniemi on kuollut
Hernesniemi nousi urallaan neurokirurgian alan huipulle.
Nämä viisi asiaa ovat yleisimpiä syitä hakeutua sairaalan päivystykseen juhannuksena
Alkoholin käyttö näkyy juhannuksen päivystystilastoissa, mutta perussairauksien hoito on edelleen yleisin syy tulla päivystykseen.
HUS-yhtymä äänesti ensi vuoden talousraameista: HUSin rahoituksesta putoaa yli 60 miljoonaa euroa
HUS-yhtymä päätti, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri saa noin 63 miljoonaa euroa vähemmän rahaa, kuin mitä se alun perin toivoi.
Uudessa lastensairaalassa selvittiin alkuvuoden kriisistä – sydänleikkausjono on yhä liian pitkä
Tällä hetkellä Uuden lastensairaalan leikkausjonossa on 69 sydänlasta, kun vielä viime vuodenvaihteessa leikkausta odotti 110 lasta.
Lasten tehohoidon turvaamiseksi kymmeniä äitejä saatetaan ohjata synnyttämään HUSista muihin yliopistosairaaloihin
Työryhmä suosittaa, että osa niistä HUSin alueen synnyttäjistä, joilla on ennenaikaisen synnytyksen uhka, ohjataan muihin yliopistosairaaloihin. Potilaiden määrä vuodessa on arviolta 30.
Valvira: Apotti-järjestelmä vastaa lain vaatimuksia, mutta HUSilta löytyi isoja puutteita
Valvira otti Apotin valvonta-asian käsittelyyn marraskuussa 2022 sen jälkeen, kun se oli saanut yli 600 lääkärin allekirjoittaman poikkeuksellisen laajan kantelun.
Yli puolet Espoon siltaonnettomuudessa loukkaantuneista nuorista on päässyt kotiin
Leikkaushoitoa vaativia vammoja on ollut seitsemällä.
Silta romahti Espoon Tapiolassa: 24 ihmistä loukkaantui, kenelläkään ei hengenvaaraa
Loukkaantuneet ovat koululaisia. Joukossa on yksi opettaja. Suurimmalla osalla vammat ovat raajavammoja.
Lasten sydänleikkausjono kriisiytyi – uusien tehohoitopaikkojen rahoitus puuttuu edelleen
Kansallinen tehohoitotyöryhmä ehdotti vuodenvaihteessa lasten tehohoitoon lisäpaikkoja Turkuun ja Tampereelle, jotta Helsingin ja Uudenmaan alueella lasten sydänleikkausjonot saataisiin purettua.
Ulla Järven kolumni: Sairaaloiden maineenhallinta johtaa omituisiin tilanteisiin
Kun osastolääkäri vertaa työpaikan tilannetta uppoavaan Titaniciin, sairaalan johto toivoo, ettei huolia jaettaisi mediaan. Terveydenhuollon julkisuus on nykyään hämmentävää.
Sairaanhoitajat kertovat, millaista on työskennellä päivystyksessä: ”Ei tämä ole mikään hotelli”
Interaktiivinen podcast Päiväni päivystyksessä on toteutettu päivystyksessä työskentelevien sairaanhoitajien kokemusten pohjalta. Klikkaa itsesi päivystysovien sisään ja aloita työvuorosi hoitajana.
HUSin työntekijän epäillään urkkineen satojen ihmisten tietoja – poliisi: Ei viitteitä, että mitään olisi luovutettu eteenpäin
Teosta epäillään edelleen yhtä henkilöä. Poliisi selvittää mahdollisten uhrien lopullista määrää yhdessä HUSin kanssa.
Lääkeaineiden sekoittuminen aiheutti vakavan vaaratilanteen potilaalle – Otkes tutkii
Tapaus sattui huhtikuussa HUS-yhtymässä. Onnettomuustutkintakeskus sai tiedon vaaratilanteesta tämän kuun alussa.
Keskusrikospoliisi alkaa tutkia HUSin työntekijän epäiltyä tietosuojarikosta
Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä, joka on HUSin entinen työntekijä.
Muhkeilla bonuksilla vikitellään nyt hoitajia ja lääkäreitä kesätöihin – katso kartalta, missä on luvassa parhaimmat löytöpalkkiot
Usealla hyvinvointialueella on kesäksi satoja hoitoalan työpaikkoja lomakaudelle, mutta kesäsijaisten varmistuminen kaikkiin tehtäviin on arvoitus vielä pitkälle kevääseen.
HUS suspects employee of 'hundreds' of patient data breaches
The Helsinki and Uusimaa hospital district (HUS) has asked police to investigate patient data breaches it suspects had been going on for around three-and-a-half years.
HUSin työntekijää epäillään vakavasta tietoturvaloukkauksesta: katseli luvattomasti satojen henkilöiden tietoja
Työntekijän työsuhde on purettu ja HUS on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. HUSin mukaan kyseessä on poikkeuksellinen ja vakava tapahtuma.
HUS tuomittiin korvauksiin Kätilöopiston sisäilmaongelmista – käräjäoikeus ratkaisi vuosien kiistan kätilöiden eduksi
Vuonna 2018 kaikkiaan 24 kätilöä ilmoitti hakevansa oikeusteitse korvauksia Kätilöopiston huonosta sisäilmasta johtuvista sairauksista.
Uudessa Siltasairaalassa perutaan leikkauksia henkilöstöpulan vuoksi
Ortopedian leikkaukset jatkuvat Peijaksen, Lohjan, Hyvinkään ja Porvoon sairaaloissa normaalisti.
Vainajia säilytetään sairaalan pihassa Helsingissä, koska tilaa ei ole – nyt niille rakennetaan erikoinen tornijärjestelmä
Malmin hautausmaan yhteyteen rakennetaan keskitetty vainajatila, joka on kuin moderni logistiikkakeskus. Vainajien säilyttäminen automatisoiduissa kylmätorneissa on maailmalla harvinaista.
Äiti ei tiedä, leikataanko hänen pienen lapsensa sydän Suomessa vai Tanskassa: ”Hirvittää, että vanhempien pitäisi tehdä arvio itse”
Uuden lastensairaalan jonot ovat niin pitkät, että HUS tarjoaa perheille mahdollisuutta sydänleikkaukseen Kööpenhaminassa. Nyt kaksivuotiaan lapsen perhe odottaa tietoa tulevasta.
HUS ennakoi lasten teho-osaston hoitajapulan ratkeavan rekrytointikampanjalla: "Meillä on korkeat odotukset"
Hoitajavajeesta huolimatta kriittistä tehohoitoa vaativat lapset on saatu hoidettua ongelmitta HUSissa. Siitä huolimatta sydänlapsille tarjotaan mahdollisuutta lähteä operoitavaksi Tanskaan.
HUS alkaa ohjata lapsipotilaita Tanskaan sydänleikkausjonojen purkamiseksi
Potilasjärjestö toivoo, että kaikki sydänpotilaat saisivat hoitonsa Suomessa. Toiminnanjohtaja kuitenkin pitää perheiden valintaa vaikeana, jos hoitoa olisi saatavilla nopeammin Tanskasta.
Kolme kätilöä vaatii HUSilta korvauksia Kätilöopiston sisäilmaongelmista – Jos tulee voitto, tapauksia on tiedossa 21 lisää
Kätilöt pyrkivät todistamaan, että HUS ei ole huolehtinut työntekijöiden turvallisista työoloista kuten työturvallisuuslaki määrää.
Airi Kilpiäinen on auttanut maailmaan lähes 5 000 vauvaa – nyt yksi Suomen vanhimmista kätilöistä kertoo yövuorosta, jota ei koskaan unohda
70-vuotiaana eläköitynyt Airi Kilpiäinen on Suomen vanhimpia ja pisimpään työskennelleitä kätilöitä. Ennen sairaalaan tultiin synnyttämään, nykyisin monella on mukana toivelista. Tässä piilee vaara, hän sanoo.
Euroopan ensimmäinen Raptor-huone löytyy nyt Helsingistä – täällä kyse on elämästä ja kuolemasta
Uudessa salissa hoidetaan muun muassa puukotus- ja ampumistapauksia sekä liikenneonnettomuuksien uhreja. Kaksi miljoonaa euroa maksaneen salin käyttöaste on tarkoitus pitää alhaisena.
Hyökkäys HUSin verkkosivuille jatkuu yhä – häiriöitä ilmenee ajoittain
HUSissa tehdään alkavan viikon aikana perusteellinen selvitys häiriön syistä. HUSin mukaan häiriön aiheuttaja on jokin kolmas osapuoli.
HUS vahvistaa: verkkosivujen häiriö johtui kolmannen osapuolen haitanteosta
HUSin ulkoiset verkkosivut eivät auenneet lauantaina illalla. Tapahtumien taustalla ovat mahdollisesti venäläishakkerit. HUSissa tehdään perusteellinen selvitys häiriön syistä.
Päivystykset selättivät kaaoksen, mutta jonoja löytyy yhä: pääkaupunkiseudulla jatkohoitoa voi joutua odottamaan yli 70 tuntia
Useimmissa suurten kaupunkien päivystyksissä eletään jo tavanomaista päivystysaikaa. HUS-alueella jatkohoitoon saatetaan kuitenkin jonottaa yhä päiviä.
Töölön tapaturma-aseman toiminta loppuu helmikuussa
Tapaturma-aseman potilashoito sulautuu osaksi Meilahden yhteispäivystystä.
Suomessa on pula elinsiirtoon sopivista elimistä – luovuttajia jouduttu hylkäämään koronatartuntojen vuoksi
Elinsiirtoja tehtiin HUSissa vuonna 2022 yhteensä 371. Kaikki Suomen elinsiirrot on keskitetty HUSiin.
Uusi sote-alan keskus selvittää, milloin kalliit hoidot kannattavat ja kuka niitä saa
Sote-alan vaikuttavuuskeskus selvittää, miten hyvinvointialueen rahat saadaan riittämään palveluihin.
Tekoäly oppi tunnistamaan hengenvaarallisen aivoverenvuodon HUSin potilaiden kuvista
Avoimesti tutkimusyhteisön käyttöön tarjotun algoritmin on määrä auttaa tunnistamaan vakavia seurauksia aiheuttava aivoverenvuoto tarpeeksi nopeasti.
Ukrainalaisia syöpäpotilaita kuljetetaan Suomeen hoitoon sodan jaloista
Kiireellistä syöpähoitoa on saanut HUSin Syöpäkeskuksessa tähän mennessä noin 15 Ukrainasta tuotua potilasta. HUSin mukaan suomalaisten syöpähoidot eivät tämän takia viivästy.
Koronavuosien synnytysbuumi taittui myös Uudellamalla
Väestöliiton tuoreen perhebarometrin mukaan syntyvyys romahti jälleen viime vuonna koko maassa.
Työntekijöiden henkilötunnuksia levisi ympäri Apotti-tietojärjestelmää teknisen vian vuoksi – tiedot eivät näkyneet potilaille
Vika on nyt korjattu. Vielä ei ole tiedossa, kuinka monen työntekijän henkilötunnukset ovat olleet avoimesti katsottavissa järjestelmän sisällä.
Lähes kaikki Töölön tapaturma-aseman hoitajat uhkaavat irtisanoutua Helsingissä: ”Henkilökuntaa ei kuunnella ja potilasturvallisuus vaarantuu”
Töölön tapaturma-asema sulautuu osaksi Meilahden yhteispäivystystä. Lähes kaikki hoitajat ovat allekirjoittaneet yhdistymistä vastustavan vetoomuksen ja uhkaavat sanoutua irti. Osa on jo lähtenyt.
Jos olet perusterve, voit unohtaa koronan kotitestitkin, sanovat asiantuntijat
HUSin ylilääkärin Asko Järvisen mukaan koronatestejä ei välttämättä enää tarvitse tehdä. Kun flunssan voimakkaat oireet ovat ohi ja mahdollinen kuume poissa, voi jo alkaa liikkua ihmisten parissa.
Sydänsairaita lapsia saatetaan siirtää leikattavaksi Suomesta ulkomaille – viime käden ratkaisu Uuden lastensairaalan kriisiin
Sairaaloista Göteborgista ja Kööpenhaminasta on näytetty ”varovaisesti vihreää valoa” sille, että niissä voitaisiin hoitaa Suomesta saapuvia potilaita, kerrotaan HUSista.
”Kaikennäköistä on liikkeellä” huomattavasti enemmän kuin viime talvina – nämä virukset kiertävät nyt keskuudessamme
Aikuisten sairaalapäivystyksessä näkyy tällä hetkellä erityisesti influenssakausi. Pikkulapsille puolestaan RS-virus voi aiheuttaa sairaalahoitoa vaativaa tautia.
HUSissa hoidettiin jo vuodenvaihteen ensimmäinen vamma: silmämuna repesi, kun Kunkkutykki Big sytytettiin ilman suojalaseja
Ilotulitteiden käyttö on sallittu 31. joulukuuta kello 18.00 ja 1. tammikuuta kello 02.00 välisenä aikana.
HUSin karu tilanne heijastuu koko maahan, kun erikoissairaanhoidon leikkaukset jumittavat
Päijät-Hämeen keskussairaala tilasi tänä HUSita vuonna potilailleen leikkauksia huomattavasti aiempaa vähemmän. Leikkauksia on jouduttu priorisoimaan, eivätkä hoitotakuut usein toteudu.