Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Laulaja Anssi Kela laulaa mikrofoniin silmät suljettuina, oikea käsi ylhäällä.

Wanhan Rauman katoilta kajahtaa heinäkuussa – kaupunkiin uusi kotimaiseen musiikkiin nojaava festivaali

Heinäkuussa järjestettävä kaksipäiväinen Suomilive – Wanha Rauma -tapahtuma tuo toistakymmentä kotimaista esiintyjää kaupungin keskustaan.

Henkilökuva Mariskasta, maaliskuu 2016.

Apulanta ja Juha Tapio virsikirjaan? Mariska olisi otettu Mestaripiirroksen päästessä veisattavaksi – katso kanttorin näytteet videoltamme

Nykyinen virsikirja otettiin käyttöön vuonna 1987. Seuraavaan virsikirjaan odotetaan entistä enemmän lauluja popmusiikin puolelta. Virsi voi olla mitä musiikin tyylilajia tahansa.

Mariska ravintola Kosmoksen aulassa.

"Tuntuu vaikealta lähteä sieltä pois" – laulaja Mariskan toinen koti on nyt itärajan tuntumassa

Kesällä sanoituksistaan palkittu laulaja-lauluntekijä Mariska julkaisi uuden Mäihä-albuminsa lokakuun puolivälissä.

Helsinkiläisartisti Mariska on palannut lookissaan takaisin punk-henkiseen tyyliin

Punkista tangoon, tangosta rappiin – vaihtuvien tyylien taitaja Mariska: "Rap on laululyriikan kuninkuuslaji"

Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla huomioitu Mariska keskittyy nyt omaan soolouraansa. Uutta musiikkia on tulossa albumillinen syyskuussa.

Vain elämää 11. kauden osalliistujat

Kommentti: Olin varma, että tästä Vain elämää -kaudesta tulee floppi, mutta toisin kävi

Onko elämän jatkumiselle Ressu Redfordia parempaa symbolia?

Runoraadin juontaja kaupungilla megafonin kanssa

Runoraadin paluu! – Kokeile tätä myös kotona, lue runot ja katso videot!

Anna runoille pisteitä! Järjestä runoraati.

– Olen loppujen lopuksi aika herkkis ja romantikko, mistä olen ennen ajatellut että yäk, Mariska sanoo.

Mariska mursi koviskuorensa uutta levyä tehdessään, eikä piilota itseään muiden artistien kappaleisiin: "Uskallan näyttää myös herkkyyteni"

Artisti opettaa myös muita sanoittamaan, mutta sai oman tarinansa avautumaan vasta äskettäin.

Kirjailija Juha Itkonen soittaa kitaraa sarjassa Minun musiikkini

Kirjailija kohtaa biisintekijät – Juha Itkosen uusi sarja Minun musiikkini

Syviä keskusteluja ja intiimejä musiikkiesityksiä.

Ultra Bra esiintyy SuomiLOVEn 4. kaudella

Kurkkaa jo nyt: Tätä on luvassa neloskauden ensimmäisessä jaksossa!

SuomiLOVEn 4. kausi alkaa lauantaina 9. joulukuuta

Tässä ovat viikon parhaat biisit: mukana Negatiiviset Nuoret, Mariska ja Axel Thesleff

Pysy kartalla kuumimmissa uutuuksissa ja viikon parhaissa biiseissä. YleX - Parasta nyt -Spotify-lista päivittyy viikoittain.

Kotimaisen rapin uranuurtaja Mariska palaa juurilleen ja haluaa pysyä siellä

Mariskan ura on kestänyt jo lähes 15 vuotta. Sinä aikana laulaja on päässyt eroon esiintymisjännityksestä ja löytänyt rapin uudelleen.

Ali Jahangiri ja Martina Aitolehti Alias Lönnrot -sarjan kuvauksissa

Alias Lönnrot: Ali Jahangirin uusi suomalaisuutta käsittelevä sarja

Ali Jahangirin sarja Kakkosella ja Yle Areenassa.

Kollaasi Kesäkumin historiasta. Katri Ylander ja Superjanne (kuva Heli Sorjonen), vuoden 2015 kesäkumeja (kuva: Julius Konttinen), kampanjan kehittäneet Eve Mantu ja Jusu Lounela kumeissa vuonna 1995 (kuva: Päivi Bourdon), Sami Aaltonen suussaan kesäkumi

Virsistä, lohikäärmeistä ja nahasta – niistäkin on kesäkumibiisit tehty

Kesäkumibiisit ovat laulattaneet kondomeista vuodesta 1996

Mariska.

Kulttuurivieras Mariska: Keväässä ääripäät korostuvat – yhteiskunnassa niitä ei tarvitse alleviivata

Suomen menestyneimpiin sanoittajiin kuuluvalle Mariskalle kevät on punk-musiikkia. Se on täynnä raakaa uutta voimaa, mutta siihen liittyy myös itsetuhoisuutta. Mariskalle tämä kevät on poikkeuksellinen; hänestä tulee äiti, vaikka hän luuli ettei voi saada lapsia. Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.

YleX:n Ensinäytössä Mariskan Sotilaat-video: Kaunista tanssia ja raju jalka-amputaatio

Mariskan Sotilaat-video saa Ensinäyttönsä YleX:n netissä. Artisti on jättänyt teatraalisuuden uuden materiaalin myötä ja kuulostaa nyt paremmalta kuin koskaan.

Mariska vai Modernistit suoraan soittarille?

Kumpi kappale nousee tällä viikolla soittarille: Mariskan Sotilaat vai Modernistien Olisit niin kiltti?

Paluun tehnyt Mariska: Suojauduin olemalla kovis

Himotuimpien Maiju Pellikka haastatteli tovin hiljaiseloa viettänyttä Mariskaa siitä, miten räppärinä tutuksi tullut muusikko on muuttunut tähän päivään mennessä.

Sofa-yhtye haastattelussa.

Nyt tulevat naisräppärit – vähättelyä edelleen paljon

Naisräppäreitä on ollut Suomessa esillä vähän, mutta nyt heitä tulee isolla rintamalla. Rap-duo Sofa ja rap-artisti Rauhatäti kertovat, että naisräppäreitä kohtaan on vielä paljon ennakkoluuloja.

Mariska vai View suoraan soittarille?

Kumman kappaleen sinä tahdot soittolistalle: Mariskan Itserakkausjuttu vai Viewn Spill?

Janne Sivonen

Popmuusikot: Paikalliset muusikot päässeet käsiksi keikkoihin

Joensuun Popmuusikot kertovat, että pohjoiskarjalaiset musiikintekijät ovat saaneet nostetta työhönsä. Järjestön mukaan viimeisen puolentoista vuoden aikana keikkamyynti on piristynyt ja muusikot ovat lisänneet yhteistyötä toistensa kanssa. Nosteen taustalla on yli 200 000 euron hanke.

Nuori nainen laittaa huulipunaa. Kuva dokumentista Suomi on kaunis sana (2004).

Suomalaisnuoret pohtivat juuriaan

Suomi on kaunis sana -dokumentti vuodelta 2004

Grafiikka.

Kotimaisellakin musiikilla voi elää

Kotimaiset kevyen musiikin tekijät tienaavat lahjojensa ansiosta kohtuullisen hyvin. Tämän hetken soitetuimman kotimaisen musiikin säveltäjät ja sanoittavat ansaitsivat viime vuonna keskiverto palkansaajaa paremmin.

Jenni Vartiainen: Mariska on jumalattoman lahjakas nainen

YleX:n Viikon albumina soi Jenni Vartiaisen kolmas pitkäsoitto Terra.

Jenni Vartiainen: Junat ja naiset -kertosäe syntyi turhautumisesta

Junat ja naiset -biisissä Mariskan tekstin taivuttaminen kertosäkeeksi oli hankalaa, sanoo Jenni Vartiainen.

Mariska ja Pahat Sudet esiintyi viimeistä kertaa festareilla – katso kuvat

Jurassic Rockin perjantain 9. elokuuta korkannutta Mariska & Pahat Sudet -kokoonpanoa ei enää vastaisuudessa festarilavoilla nähdä. Katso keikkakuvat!

Mariska soolouralle – bändi lopettaa

Mariska & Pahat Sudet soittaa viimeisen festarikeikkansa tänään 9. elokuuta Mikkelin Jurassic Rockissa.

Kiuruveden Iskelmäviikolle odotetaan kymmeniätuhansia kävijöitä

Tapahtuman vetonauloja ovat muun muassa Matti ja Teppo, Jari Sillanpää ja Matti Nykänen.

Lauantaina muistetaan tahattomasti lapsettomia

Useampi kuin joka viides jää lapsettomaksi. Simpukan jäsenkyselyn mukaan lähes 70 prosenttia on etääntynyt ystävistä ja sukulaisista tahattoman lapsettomuuden vuoksi.

Satumaan nuotit

Tangon tähtiä ovat nyt aktiiviset naiset

Suomalaisen tangon sanoituksen peruspilareita ovat kaipuu ja rakkaus. Ja se, että tangoteksti on tehty miehen näkökulmasta. Nykytango on aiempää räväkämpää ja nostaa toimijaksi myös naiset, iloitsee sanoittaja Eija Hinkkala.

Yle Areena logo.

Iskelmä-Suomella on katto korkealla ja seinät leveällä

2010-luvun iskelmä elää murroksessa.

Yle Livessä tänään Mariska & Pahat Sudet

Mariska esiintyi helmikuussa Seinäjoen Rytmikorjaamolla YleXPop-klubilla. Yle Live esittää keikan TV2:ssa kello 22.55 alkaen.

Yle Areena logo.

2000-luvulla iskelmä muuttui popimmaksi

Suvi Teräsniska, Tuure Kilpeläinen, Mariska ja Arttu Wiskari toivat iskelmään uusia tuulia vuosituhannen alussa. Iskelmän tie kävi tanssilavoilta klubeille.

Anna Puu ja Mariska esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä – katso keikkavideot

Seinäjoella viime perjantaina järjestetty YleXPop-klubi käynnisti YleX:n klubivuoden.

Anna Puu hurmasi YleXPop-klubilla - katso keikkakuvat

Anna Puu esiintyi 8. helmikuuta 2013 vuoden ensimmäisellä YleXPop-klubilla Seinäjoen Rytmikorjaamolla.

Mariska YleXPop-klubilla: Puntit tutisee hyvällä tavalla - katso keikkakuvat ja video

Mariska & Pahat Sudet esiintyi 8. helmikuuta 2013 vuoden ensimmäisessä YleXPop-klubilla Seinäjoen Rytmikorjaamolla.

Anna Puu ja Mariska luottavat onnenamuletteihin

Tänään Seinäjoen YleXPop-klubilla esiintyvät Anna Puu ja Mariska eivät torju ajatusta fiiteistä illan keikoilla.

Vuoden 2013 YleXPop-klubit starttaavat Seinäjoelta – mukana Anna Puu ja Mariska!

Anna Puu, Mariska & Pahat Sudet ja Matti Airaksinen polkaisevat YleX:n klubivuoden käyntiin!

Mariska miettii kuolemaa päivittäin

YleX:n Viikon albumina soi tällä viikolla Mariska & Pahat Sudet -yhtyeen uuttuus Kukkurukuu.

Mariska menetti lauluäänensä – Jenni Vartiainen kiirehti apuun

YleX:n Viikon albumina soi tällä viikolla Mariska & Pahat Sudet -yhtyeen uutuus Kukkurukuu.

Uudelleensyntynyt Mariska teki albumin rakkaudesta ja kuolemanpelosta

YleX:n Viikon albumina soi Mariska & Pahat Sudet: Kukkurukuu.

Kivat ja tyhmät pojat inspiroivat Mariskaa

YleX:n Riimien välistä -sarja esittelee suomalaisia nuoren polven sanoittajia ja heidän työtapojaan. Ensimmäisenä lyriikoistaan puhuu Mariska.

Raju palaute sai suomalaismuusikon muuttamaan musiikkimakunsa yhdessä illassa

YleX:n Riimien välistä -sarja esittelee suomalaisia nuoren polven sanoittajia ja heidän työtapojaan. Ensimmäisenä lyriikoistaan puhuu Mariska.

Mariskan sanoitusgeneraattori toimii tuulella ja keskisormella

YleX:n Riimien välistä -sarja esittelee suomalaisia nuoren polven sanoittajia ja heidän työtapojaan. Ensimmäisenä vieraana Mariska.

PMMP:n uudella levyllä piisaa yllätyksiä: räppiä, Paulan viulunsoittoa sekä nimekäs solistivieras

YleX:n Viikon albumina soi tällä viikolla PMMP:n Rakkaudesta-albumi.

Artistit inspiroituvat tekstareista – sanoituksissa pikkutunneilla lähetettyjä sanapareja

Monet suomalaismuusikot inspiroituvat tekstiviesteistä. Kännyköiden näppäimistöiltä ovat saaneet alkunsa muun muassa Olavi Uusivirran Nuoruus, Herra Ylpön Se seurustelee ja Mariskan & Kymppilinjan Minä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle