Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tuulivoimala Latamäen tuulivoimapuistossa Luhangalla.

Raahen satama pyrkii merituulipuistojen keskeiseksi tukikohdaksi Perämerellä

Raahen satama toimii Oulun ja Raahen edustalle suunnitellun merituulivoimapuiston satamatukikohtana, jos hanke käynnistyy.

Tuulivoimaa ja SSAB tehdas

Raahessa selvitellään, miten fossiilivapaa raudantuotanto voitaisiin toteuttaa

Teräsyhtiö SSAB ja energiayhtiö Fortum selvittävät yhdessä, voidaanko Raahessa ottaa käyttöön vetyyn perustuva rautasienen valmistus ja sen vaatima vetytuotanto.

Taksitolpalla taksikyltti Kilpisenkadun varressa Jyväskylässä.

Taksien tilausjärjestelmää vaivannut vika saatu pääosin korjattua – ruuhkia voi vielä esiintyä

Toukokuussa alkanut häiriö taksien tilausjärjestelmässä on saatu korjattua. Häiriötilanne on koskettanut OTAXI:n, Korpitaxin ja Taksi Kokkolan tilauksia, joita jouduttiin vian aikana hoitamaan käsivälitteisesti.

Kaksi tietokoneen näyttöä, toisessa oikeuden istunto, toisessa syytetty pöydän ääressä, hänen kasvonsa on sumennettu.

Murhasta ja viidestä murhanyrityksestä syytetty raahelaismies todettiin oikeudessa syyntakeettomaksi

Oulun käräjäoikeus katsoi, että mies on syyllistynyt tehtyihin tekoihin. Hänet määrättiin tahdonvastaiseen hoitoon.

Rakennustyöläinen kiipeämassä nosturiin.

Rakentamisen hiipuminen heijastuu Raahen elementtitehtaalle – LapWall ilmoitti muutosneuvotteluista

LapWall Oyj on aloittamassa muutosneuvottelut Raahessa. Neuvottelut koskevat KW-Componentin elementtituotantoa ja niiden piirissä on 50 työntekijää.

Kaivonkoneet ja kuljetusautot kaivavat kultamalmia Raahen kaivoksella.

Ely-keskus ei auta Raahen kultakaivosyhtiötä enää sähkölaskun maksamisessa

Ympäristöviranomaiset maksavat Laiva Goldin puolesta sähköt vain huhtikuulta toukokuun loppuun asti. Kaivoksen vesien valumavaaraa ympäristöön ei enää ole.

Passi toimiston lasiseinän takana pöydällä pystyssä

Oulun poliisiasemalla passia voi joutua jonottamaan viikkoja – asioinnissa kannattaa suosia muita toimipisteitä

Nopeiten passin saa Oulun poliisilaitoksen alueella jonottamalla paikan päällä tai asioimalla pienempien kuntien toimipisteillä.

Rakennustelineiden keskellä oleva puinen merimajakka katajapensaiden takana.

Raahen Taskuun avautuu luontopolku viikonvaihteessa – samalla juhlistetaan yhtä Perämeren ennallistettavaa rannikkomaisemaa

Perämeren rehevöityminen uhkaa rannikon lintujen pesintää ja perinteisiä saarien ja rantojen kasveja. Niiden elinoloja pyritään nyt kohentamaan entistämällä saarten luontoa.

Kempeleen Kirin kotikenttä Sarkkirannan pesäpallostadion 4.5.2023

Kempeleen Kiri tällä hetkellä miesten Superpesiksen kärkipaikalla – Sotkamon Jymy hätyyttelee kuitenkin samaa sijaa

KeKi voitti eilisen ottelunsa Kiteen Palloa vastaan selvin luvuin. Raahen Pattijoen Urheilijat pelasi myös eilen, ja hävisi Sotkamon Jymylle.

SSAB tehdas Raahessa.

SSAB:n Raahen tehtaalla palon alku, tehtaan oma palokunta sammutti palon

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos kävi varmistamassa palon sammutuksen.

Jäänmurtaja Kontio Katajanokan satamassa 22.01.2020

Jäätalvi jatkuu lämpimistä ilmoista huolimatta – Perämerellä vielä kaksi jäänmurtajaa

Perämeren jäiden ennakoidaan sulavan kesäkuun alkuun mennessä. Tällä erää jäätä on vielä Raahen edustalla ja Perämeren pohjukassa.

Grafiikka Akuuttihoitopaikoista häviää noin kolmannes

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen karsintasuunnitelmat nostavat vastustusta maakunnassa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen suunnitelmat sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä aiheuttavat vastustusta eri puolilla maakuntaa.

Sotkamon Jymyn lukkari Aapo Komulainen kuvattuna Hiukan pesäpallostadionilla(Marjex-stadionilla) 11.5.2023

Pesäpallokausi saatiin käyntiin viikonloppuna: Pattijoki laittoi hanttiin suosikille, Jymy vei pisteet Manselta

Pohjois-Suomen joukkueilla onnistumisia viikonloppuna. KeKin miesten avauspeli pelataan maanantaina.

Raahe torinranta

Raahessa ruvetaan kouluttamaan vanhojen talojen korjausammattilaisia

Raahessa käynnistetään ammattitutkintoon johtava korjausrakentamisen koulutus. Koulutuskeskus Brahen koulutus alkaa elokuun puolivälissä.

Samuli Putro Bio Huvimyllyn edustalla Raahessa.

Bio Huvimyllyn kunnostushanke avataan Raahessa Samuli Putron ja paikallisen puhallinorkesterin yhteiskonsertilla

Yli 10 vuotta kylmillään ollut Bio Huvimylly avaa ovensa perjantai-iltana esiintyjille ja yleisölle. Viranomaisohjeiden mukaan poikkeuksellisessa konsertissa voi olla paikalla enintään sata ihmistä.

Kaivoksen isoja kivikasoja.

Ely-keskus joutuu turvaamaan Raahen kultakaivoksen ympäristöturvallisuuden – maksaa sähkölaskun kaivosyhtiön puolesta

Ely rahoittaa kaivosyhtiön sähkönjakelua aina toukokuun loppuun saakka, sähköt ovat katkenneet jo huhtikuun alussa. Poikkeuksellisilla toimilla turvataan kaivoksen vesienhallinta sulamiskaudella.

Lumikentän takana oleva puutaloalue.

Pikisaari, Toppilansalmi, Yli-ii ja Vanha Raahe ehdolla vuoden kaupunginosaksi

Suomen kotiseutuliiton valtakunnallisessa Vuoden kaupunginosakilpailussa on mukana tänä vuonna useita ehdokkaita Pohjois-Pohjanmaalta.

Tuulivoimalan turbiini kuvattuna alhaalta sinitaivasta vasten.

Siikajoki käynnistää kaavan valmistelun merituulivoimaloita varten

Merituulivoimaloiden rakentaminen merialueilla vaatii uusia kaavoja, joista päättävät alueen kunnat.

Tahkoluodon edustalla Porissa merimaisemaa hallitsee yhteensä 11 tuulimyllyn merituulipuisto.

Merituulivoima kiinnostaa myös Metsähallitusta, joka valmistelee isoja hankkeita Perämerelle ja Vaasan eteläpuolelle

Metsähallitus on tottunut valmistelemaan maatuulihankkeita alan yhtiöille, mutta nyt valtion liikelaitos tähyää myös merelle. Se on jättänyt kaavoitusaloitteet kuudelle rannikkokunnalle.

Raahen tyhjillään oleva rapistunut elokuvateatteri Bio Huvimyllyn rakennus.

Bio Huvimyllyä herätellään Raahessa uuteen huomiseen – elokuvateatteri halutaan kunnostaa aiempaa laajempaan käyttöön

Bio Hyvimylly on ollut osa Raahea jo yli 85 vuotta. Suojeltu rakennus on rapistunut käyttämättömänä viime vuodet, mutta nyt edessä on uusi alku. Ison kunnostusurakan pitäisi valmistua vuonna 2026.

Vanhan Raahen katukuvaa, ja vanhan talon kulma.

Pohjoisessa on ainutlaatuisen arvokas puukaupunki, jonka ränsistymistä vastaan taistellaan nyt uusin keinoin

Vanha Raahe tunnetaan puutaloistaan, joista vanhimmat ovat yli 200 vuotta vanhoja. Historiallisella alueella on hyvin säilyneitä ja kunnostettuja taloja, mutta ränsistyneitäkin tontteja riittää.

SSAB:n Raahen tehtaan masuunit

Raahen SSAB:n tehtaalta pääsi ilmaan tavallista enemmän savua, prosessissa oli häiriö

Pelastuslaitos si hälytyksen Rautaruukin tehdasalueelle hieman ennen klo 13.

Kansanedustaja Katja Hänninen, Vasemmistoliitto.

Eduskunnasta tippunut vasemmistoliiton Katja Hänninen arvelee Nato-kantansa romahduttaneen äänimäärän

Vasemmistoliiton kansanedustajaksi 2014 noussut Hänninen pohtii seuraavaksi EU-vaaleihin osallistumista.

Läheltä

Pohjolan Perunan lämpölaitoksella Vihannissa paloi tuli väärässä paikassa – liekki pääsi lämpökattilasta polttoaineen syöttöpuolelle

Pelastuslaitos hälytettiin paikalle hieman ennen puoli yhdeksää. Tuli saatiin nopeasti rajattua eikä se päässyt leviämään.

Kolmiosainen kuva Oulun vaalipiirin ääniharavista Sebastian Tynkkysestä (ps.), Tytti Tuppuraisesta (sd.) ja Jenna Simulasta (ps.).

Historiallinen tulos: perussuomalaiset kiilasi keskustan edelle, vaalipiiriin kuusi uutta kansanedustajaa – Yle seurasi Oulun vaalipiirin vaali-iltaa

Tähän artikkeliin kokosimme kiinnostavimman tiedon Oulun vaalipiirin tapahtumista ja vaalien tuloksista pitkin vaalipäivää ja -iltaa.

Kuva satamasta, jossa laivasta on purettu isoja lieriöitä eli tuulivoimalan rungon paloja.

Raaheen tulossa uusi syväsatama, jolla valmistaudutaan muun muassa merituulivoimaloiden tarpeisiin

Sataman tavoitteena on uuden syväsataman avulla toimia Perämerelle suunniteltujen merituulivoimaloiden tukisatamana.

Läheltä

Raahen Pattijoella oli eilen illalla varastopalo pihapiirissä – tuli uhkasi levitä viereiseen asuinrakennukseen

Varasto tuhoutui täysin, mutta pelastuslaitos sai estettyä laajemmat vahingot.

Ihmiset jonottavat äänestämään

Pohjois-Pohjanmaalla on äänestetty innokkaimmin Hailuodossa – kaikkiaan vaaliuurnilla on käynyt lähes 22 prosenttia maakunnan äänioikeutetuista

Hailuodossa 28,3 prosenttia kuntalaisista on käynyt äänestämässä. Oulussa taas 21,2 prosenttia äänioikeutetuista on käynyt kirjoittamassa äänestyslipukkeeseen valitsemansa numeron.

SSAB kuuma metallirulla kulkee kuljettimessa

Junalakko vaikeuttaa teräsyhtiö SSAB:n toimintoja Suomessa, koska jättimäisiä junakuljetuksia ei voi korvata rekoilla

Raahesta lähtee vuosittain yli miljoona tonnia terästä SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalle jatkojalostukseen. Isoja raidekuljetuksia ei voi korvata rekoilla, vaikka tiekuljetuksetkin on nyt otettu käyttöön.

Raahen kaupunki

Wanhan Raahen talonomistajille tarjotaan opastusta vanhojen talojen kunnostukseen

Raahen vanhan kaupungin asukkaille tarjotaan kaupungin korjausneuvontaa kokeiluluonteisesti.

Liikennemerkkiviidakko

Raahessa selvitetään vaihdettavaksi joutuvia liikennemerkkejä mobiilipelin avulla

Raahessa aloitetaan liikennemerkkien vaihto ensi kesänä. Sitä ennen merkit on kartoitettava, jotta tiedetään kuinka paljon, missä ja mitä liikennemerkkejä pitää vaihtaa.

Kajaanin ammattikorkeakoulun logo lasisessa ovessa

Kevään toinen yhteishaku alkaa tänään – Kajaanin ammattikorkeakoulussa haussa on lähes 450 aloituspaikkaa

Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutuksia on haussa Kajaanissa, Raahessa, Kuusamossa ja pääkaupunkiseudulla. Koulutukset järjestetään sekä päivätoteutuksena että monimuotototeutuksena.

Nainen katsoo oikealla  hyllyn välistä ja etualalla eri väristä pintaa.

Susanne Mathlin luuli, että ei innostu enää lukemisesta, sitten #kirjatok muutti kaiken – katso kolme kirjavinkkiä

Nuoret lukevat aiempaa vähemmän, mutta Tiktokista tutut kirjat eivät edes ehdi kirjastoissa hyllyihin asti. Uusi ilmiö kannustaa lukemaan myös englanniksi.

Sataman torninosturit Oulun satamassa. Etualalla nosturin jalkaa ja taustalla kokonainen torninosturi ja merta.

Oulun satamassa aletaan purkaa parin viikon rahtipainetta ahtaajalakon jäljiltä

AKT:n lakko käytännössä pysäytti rahtiliikenteen Oulun satamassa. Töihin on nyt palattu vuorojen mukaisesti, ja terminaalitavaroiden käsittely on aloitettu. Normaaliin rytmiin päästään ensi viikolla.

Työllisyyden kuntakokeilussa työnhakijat siirtyvät kuntien asiakkaiksi.

Työllisyysasioiden siirtyminen kunnille saattaa monet pohjoispohjalaiset kunnat vaikean tehtävän eteen

Valtion työllisyys- ja elinkeinopalvelut ovat siirtymässä kuntien vastuulle vuoden 2025 alussa. Eduskunta hyväksyi lain keskiviikkona.

Tuulivoimalan rungon palasia satamassa laivanosturin vieressä.

Ahtausalan lakkoon ei sopua – AKT:n työtaistelut näkyvät edelleen myös kierrätyspisteillä ja jätekuljetuksissa

Ahtaajien lakko on pysäyttänyt Oulun sataman, mutta ei Raahea. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla työtaistelujen vaikutukset näkyvät esimerkiksi kierrätyspisteissä ja jätekuljetuksissa.

Tuulivoimalan rungon palasia satamassa laivanosturin vieressä.

AKT:n lakko ei sulje kaikkia satamia – Suomen suurimmassa tuulivoiman tuontisatamassa Raahessa mennään ”päivä kerrallaan”

HOOLI Stevedoringin toimitusjohtaja Ari Hoolin mukaan töissä on ollut keskiviikkona liittoon kuulumatonta jo tuttua työvoimaa, parisenkymmentä henkilöä.

Sataman torninosturit Oulun satamassa. Etualalla nosturin jalkaa ja taustalla kokonainen torninosturi ja merta.

Ahtausalan lakko vaikuttaa satamiin Oulussa ja Raahessa

Satamaoperaattori Herman Anderssonin toimitusjohtaja sanoo, että lakko käytännössä pysäyttää Oulun sataman toiminnan kokonaisuudessaan.

Tiedekeskus Tietomaa Oulun Myllytullissa.

Suuri osa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan museoista nosti kävijämääräänsä viime vuonna

Kainuun museossa oli runsaasti yleisöä, ja Kuhmon talvisotamuseossakin kävijöitä oli lähivuosista eniten. Pohjois-Pohjanmaalla Oulun Luupin kohteissa kirittiin kohti korona-aikaa edeltäviä lukuja.

Kaksi tietokoneen näyttöä, toisessa oikeuden istunto, toisessa syytetty pöydän ääressä, hänen kasvonsa on sumennettu.

Raahelaismies pukeutui sarjamurhaajaksi, murhasi 17-vuotiaan tuttunsa ja yritti tappaa hänen perheensä, sanoo syyttäjä

Oulun käräjäoikeudessa alkoi tänään poikkeuksellisen raa’an ja tekotavaltaan erikoisen henkirikoksen käsittely.

Sataman torninosturit Oulun satamassa. Etualalla nosturin jalkaa ja taustalla kokonainen torninosturi ja merta.

Rahtiliikenne elpyi Perämeren satamissa viime vuonna – Raahe nousi Suomen kolmanneksi suurimmaksi yleissatamaksi

Raahessa ja Kalajoen Rahjassa tuulivoimaloiden kuljetukset lisäsivät liikenteen määrää. Oulussa Stora Enson kuljetusten tarve kasvatti laivaliikennettä.

Teräslevyjä pakattuna pinossa.

Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden lakko alkoi, Pohjois-Pohjanmaalla lakkoon työntekijöitä ainakin SSAB:n ja Rautaruukin Raahen yksiköistä

Kaikkiaan kolmipäiväisen työtaistelun piirissä on nyt 18 teknologiayritystä koko Suomessa. Raahessa lakossa on nelisensataa työntekijää.

BBC Amethyst -alus Vaasan satamassa 6.2.2023, jonka kyydistä löydettiin kaksi salamatkustajaa.

Salamatkustajat piileskelivät todennäköisesti tuulimyllyn siiven sisällä rahtilaivassa – matka Turkista Suomeen kesti noin 15 päivää

Vaasan satamaan tulleesta laivasta löytyi kaksi salamatkustajaa, jotka hakivat Suomesta turvapaikkaa. Vuosi sitten saman laivan kyydistä löytyi yksi salamatkustaja.

Malmin murskausaseman katos, jonka sisällä kuljetushihna tuo mursketta.

Raahen kultakaivos halutaan taas tuotantoon kesällä – vajaan vuoden kultatavoite on yli 1000 kiloa

Raahen kultakaivoksen uusi omistaja Pilar Gold tähtää tuotantoon puolen vuoden kuluessa. Alkuvaiheessa tärkeässä roolissa on jo louhittu pienemmän kultapitoisuuden kiviaines.

Läheltä

Raahen terästehtaalla vuonna 2020 sattuneesta vakavasta työtapaturmasta määrättiin sakkoja

Oulun käräjäoikeus langetti sakkotuomiot urakoitsijoille, laitevuokraajalle ja työnjohdolle. Tuomitut joutuvat maksamaan tapaturman uhrille myös korvauksia.

Tietokonekaapeleita.

Raaheen tulossa uutta tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutusta yhteistyössä Kainuun ammattikorkean kanssa

Koulutuskeskus Brahen johdolla kehitetyssä monikampus-mallissa on Raahessa järjestetty Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkintoon johtavia AMK-koulutuksia jo aiemminkin.

Läheltä

Raahelaiselle Miiluxille puolustustarvikkeiden vientilupa Turkkiin

Puolustusministeri Mikko Savola allekirjoitti luvan tiistaina.

Prisma-kauppaketju Mikkelissä Graanilla

Raahen uusi Prisma on siirtymässä 8-tien varteen, nykyinen muuttuisi S-marketiksi keskustassa

Arinalla on suunnitelmissa rakentaa uusi Prisma kasitien varteen vuosien 2024-2025 aikana.

Raahen kultakaivoksella, Otso Gold Oy kyltti alueen ulkopuolella

Raahen kultakaivoksen jättivelat kuitattiin pienillä maksuosuuksilla – yrityssaneerauksesta ei valitettu hovioikeuteen

Otso Goldin yli 140 miljoonan euron veloista maksuun meni vain murto-osa. Kaivoksen kahdelta pääurakoitsijalta jäi saamatta miljoonia euroja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle