Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Renny Harlin ikävöi kotiin Kiinaan ja halveksuu Hollywoodia: "'Siellä en ikinä tiennyt, tarkoittaako kukaan mitä sanoo"

Kulttuurivieras, elokuvaohjaaja Renny Harlin haaveilee talosta Suomessa, vaikka koti ja työ ovat maailmalla.

TV1:n Ykkösaamussa Renny Harlin: Mitä haluat kysyä?

Suomen maailmalla menestynein elokuvaohjaaja kuvaa jälleen Suomessa. Mitä mieltä Renny Harlin on maailman tilanteesta, viihteestä ja koronasta?

Kiinaan asettunut Hollywood-ohjaaja Renny Harlin vierailee Red Carpet-elokuvafestivaalilla

Kinoma-teatterin Suomen ensinäytöksessä esitetään Harlinin uusi elokuva englanniksi ja kiinaksi tekstitettynä.

Renny Harlin haluaa tehdä elokuvan Lapissa

Harlin sanoo Talouselämä-lehdessä, että tahtoisi tehdä suomalais-kiinalaisen elokuvan Lapissa.

Kiinaan muuttaneella Renny Harlinilla on nyt monta rautaa tulessa: "Kaipaan Los Angelesista vain yhtä asiaa"

Harlin vieraili tänä viikonloppuna Helsingissä ensimmäisen kansainvälisen menestyselokuvansa tiimoilta.

Suomalaiset elokuvantekijät haluavat osansa Kiinan jättimäisistä elokuvamarkkinoista – Renny Harlin tahkoaa jo miljoonia maassa

Suomen ja Kiinan väliset neuvottelut elokuva-alan yhteistyöstä käyntiin ehkä jo keväällä.

Kiina luikertelee maailman elokuvamarkkinoille – muuttuuko Hollywood pian Chollywoodiksi?

Kiinalaista elokuvarahaa ropisee länteen ja osansa saa myös uusi Iron Sky.

Sanna Ukkola tenttasi Spedeä arvostellutta Jorma Sairasta: "Etkö sinä nauti naisten seurasta?"

Tv-alan pitkäaikainen vaikuttaja Jorma Sairanen harmitteli Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että hänen kirjastaan on poimittu vain henkilöjuttuja.

Takavuosien Gladiaattorit-tähti täyttää tähtitrikoonsa vieläkin: "En ole päästänyt itseäni rapakuntoon"

Retu oli Suomen Gladiaattorit-ohjelman historian suurin mies. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin näytettävät tv-uusinnat saavat hänet häveliääksi.

Suomalaiselokuva kiinnostaa maailman suurimmiksi paisuvilla markkinoilla – paikallisten avulla vältetään sensuurin karikot

Kiina pyyhkäisee jo ensi vuonna Yhdysvalloista ohi elokuvamarkkinoiden koossa. Vajaan kymmenen vuoden sisällä alan arvellaan olevan kooltaan jo kaksinkertainen Yhdysvaltoihin verrattuna. Kiinalaisilla tuottajilla on halua investoida elokuvaan ja suomalaisilla tekijöillä puolestaan ideoita, jotka kiinnostavat. Onnistumisen edellytys on yhteistyö.

Kiina kiilaa pian Hollywoodin ohi – ja Renny Harlin on paikalla

Renny Harlinin uusin elokuva Skiptrace kuvattiin Kiinassa. Kiina on hyvää vauhtia nousemassa uudeksi Hollywoodiksi ja sen ennustetaan kiilaavan lähivuosina Yhdysvaltojen ohi valkokankaiden ja lipputulojen määrissä.

Renny Harlin: Unelmoin elokuvasta, josta äiti olisi voinut olla ylpeä

Mäntyharju–Mongolia. Niiden väliin mahtuu 6 000 kilometriä. Paikkoja yhdistää Renny Harlinin uusin elokuva Skiptrace. Se saa Suomen ensi-iltansa Mäntyharjun Ilokuvafestivaalilla lauantai-iltana. Ohjaaja piipahti paikalla.

Renny Harlin Mäntyharjulle – uusi elokuva Suomen ensi-illassa mökkipaikkakunnalla

Suomen kansainvälisesti menestynein elokuvaohjaaja Renny Harlin saapuu viikonloppuna Mäntyharjulle esittelemään uuden elokuvansa Skiptracen. Mökkiläisten suosimassa pikkukunnassa järjestetään ensimmäistä kertaa komediaelokuvaan keskittyvä Ilokuvafestivaali.

Renny Harlin markkinoimaan Kiinan-hittiään Mäntyharjulle

Skiptrace-elokuva saa Suomen ensi-iltansa Etelä-Savossa.

Tuesday's papers: Finland's surveillance plans, Metro expansion boss under fire, Finnish director's Chinese fantasy

A government working group says Finland needs to beef up its telephone surveillance measures, and recommends hiring of more than 100 cybersecurity specialists. The man in charge of Helsinki's troubled metro extension project says it's up to the board whether he should leave his job. Action movie mogul Renny Harlin is making a fantasy film in China.

Rockstopin neljäs vuosi

Musiikkiohjelman neljäs kausi sisälsi 12 jaksoa.

Linnan juhlista tuli Suomen tärkein mediatapahtuma

Linnan juhlat vetää koko kansan tv:n ääreen.

Koko maailman Finlandia

Finlandia on ehkä maailman tunnetuin suomalaissävellys.

Näyttelijä Fred Thompson on kuollut

Kova laki -televisiosarjasta tunnetuksi noussut näyttelijä Fred Thompson toimi Tennesseen osavaltion senaattorina vuosina 1994 - 2002.

Sara Forsberg: "Mä oon tosi onnellinen just nyt"

Smokahontasina julkisuuteen ponkaissut Sara Maria Forsberg valloittaa nyt SAARAna maailman sydämiä valkokankailla ja levylautasilla. Vaikka koti on Hollywoodissa ja ura nousussa, ei hän aio hylätä sen paremmin videobloggaamista kuin suomalaisfanejakaan.

Patu Patanen pyöritti rulettia ja osti höyrylaivan – yhdistää Selännettä, Harlinia, Miljoonaa ja Erkkoa

Haminalainen touhuyrittäjä, majakkalaiva s/s Hyökyn kippari ja monen tempauksen ja tapahtuman isä Patu Patanen täyttää tiistaina 70 vuotta. Yle Kymenlaakso kokosi yhteen muistettavia hetkiä kulttuuripersoonan elämän varrelta.

Pitäisikö Mannerheim-suurelokuva unohtaa lopullisesti?

Ylen MOT-ohjelma kertoi, miten Mannerheim-elokuva haudattiin. Uskotko, että suurelokuvahanke kuitenkin nousee kuopastaan? Onko siihen syytä enää?

Director pocketed €700k from bankrupt Mannerheim biopic

An investigation by Yle’s MOT programme has found that film director Renny Harlin was paid €700,000 for the ill-fated Mannerheim feature film which ran up debts of €7 million and left many small companies who contributed to the project unpaid.

MOT: Harlin sai satoja tuhansia kesken jääneestä Mannerheim-elokuvasta

Elokuvaohjaaja Renny Harlin sai MOT-ohjelman mukaan 700 000 euroa palkkioina Mannerheim-elokuvasta, joka ei koskaan valmistunut. Sen sijaan monen pienyrittäjän rahat jäivät saamatta.

MOT: Näin Mannerheim-elokuva kaatui

Viisitoista vuotta ja seitsemän miljoonaa euroa kului, mutta sekuntiakaan valmista elokuvaa ei tullut valmiiksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle