Uusimmat artikkelit
Ränsistyneestä paloasemasta halutaan elvyttää "Lapin Tavastia” – katso video, miltä tiloissa näyttää nyt
Uusi yhdistys pyrkii perustamaan uuden kulttuurikeskuksen Rovaniemelle. Rahoituksen löytäminen korjauksiin ja muutostöihin on työläs prosessi, mutta ei yhdistyksen mukaan mahdotonta.
Eläkkeelle jäävä Juhani Merimaa on nähnyt Tavastian kehityksen 1960-luvulta lähtien – nyt hän kertoo mieleenpainuvimmat keikat
Suomi-rockin grand old man, Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa on nähnyt, kuinka suomalainen musiikkibisnes on vuosien varrella ammattimaistunut.
Livemusiikin hinta on noussut – kysyimme seitsemältä keikkapaikalta, paljonko liput nyt maksavat
Yleisö on palannut klubeihin ja keikkapaikoille. Keikkalippujen hinnat ovat nousseet, mutta eivät paljon. Keikkajärjestäjät eivät halua ylittää hintojen kipurajaa.
Kaikkien aikojen viimeinen ESMMOO tehtiin Tavastialla ja tällä kertaa kansa todella päästettiin ääneen
Viki ja Köpi lopettivat YleX aamussa 1.7.2022.
Jäikö Vikin ja Köpin viimeinen yhteinen YleX Aamu väliin? Katso legendaarisen Tavastia-lähetyksen kohokohdat
Viki ja Köpi juonsivat viimeisen YleX Aamun Tavastialla.
YleX:n tähtijuontajat Viki ja Köpi vetävät tänään viimeisen aamushow'nsa – paljastavat nyt toistensa outoudet
YleX Aamun suosikkijuontajat Viki ja Köpi ovat juontaneet yhdessä radion aamulähetystä jo seitsemän vuoden ajan.
Viki ja Köpi vetävät viimeisen YleX Aamun lähetyksen Tavastialla heinäkuun alussa! Ilmoittaudu mukaan ohjelman yleisöön nyt!
Vikin ja Köpin viimeistä YleX Aamua juhlitaan 1.7.
Viikon Tuukka: Isot konsertit ovat suuria spektaakkeleita, mutta mikään ei voita artistin läsnäoloa
Livestä tekee erityistä esiintyjän ja yleisön kohtaaminen.
Keikkatilojen puute piinaa Helsinkiä, mutta nyt kentällä näkyy pientä liikettä: Kallioon aukeaa uusi klubi ja konsertit palaavat Vanhalle
Helsingin ydinkeskustassa vajaat kaksi vuotta sitten lopettanut konserttitila Circus aloittaa uudelleen keikkatoiminnan Vanhalla ylioppilastalolla. Kalliossa taas on avautunut uusi kulttuuritila, Kalliosali.
Koronapassi pelastaa pikkujoulutkin, hehkuttaa maan suurimman rock-klubin ohjelmavastaava Merimaa: "Varmasti tulee lisää keikkoja loppuvuoteen"
Myös jääkiekkopiireissä ollaan tyytyväisiä siihen, että hallituksen esitys koronapassista etenee vihdoin eduskunnan käsittelyyn. Koronapassi takaa sen, että otteluihin voidaan ottaa yleisöä silloinkin kun pandemiatilanne pahenee.
Aleksi ja Jussi kiersivät Eurooppaa katusoittajina, mutta heille nyrpistettiin nenää – Suomessa Ursus Factory on saanut maan parhaan livebändin maineen
Ursus Factory on yksi esimerkki rockin uudesta esiinmarssista räp-musiikin pitkän valtakauden jälkeen. Fanikunnan ydin on pari-kolmekymppisissä, mutta uutta kuulijakuntaa on löytynyt myös vanhemmista sukupolvista.
Punkstoo paisui musiikkialalla jopa koronaa suuremmaksi keskusteluksi – kysyimme, miten keikkapaikat aikovat kitkeä häirintää ja ahdistelua
Yksittäisten ihmisten valvominen suuressa yleisössä on lähes mahdotonta, joten on tärkeää että ilmoituskynnys on matala, sanovat keikkajärjestäjät. Järjestäjillä on vastuu tilojen turvallisuudesta, vaikka häirintää harjoittavat yksilöt.
Musiikkiala kerää varoja koronasta kärsineelle tapahtuma-alalle – Tapahtumatyöntekijät toiveikkaita ensimmäistä kertaa yli vuoteen, vaikka kesän keikat ovat vielä epävarmoja
Tapahtuma-ala on toiveikas keikkojen paluusta.
Tavastian keikkoja siirretty jopa viisi kertaa, tuusulalaisklubi julkisti kesän ohjelmiston ja osa myytiin loppuun heti – keikkajärjestäjät tekevät nyt vaikeita päätöksiä
Vaikka koronavirustilanne näyttää paremmalta kuin pitkään aikaan, ratkaisevia kysymyksiä on yhä auki.
Lavarunoilija Samppa Varis ikävöi livetapahtumia – mitä sinä odotat eniten? Kerro meille, miten korona muutti kulttuuritottumuksiasi
Kulttuurinystävät ikävöivät rajoitusten helpotusta ja livetapahtumia. Miten itse aiot toimia? Osallistu kyselyyn jutun lopussa.

"Tulot leikkautuivat lähes kymmenesosaan" – legendaarinen Tavastia sinnittelee koronan kynsissä
Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa suhtautuu optimistisesti tulevaan kesään ja syksyyn.
Hattula peruutti valtuuston kokouksensa – livestriimi petti etäkokouksessa
Hattulan kunnanvaltuuston oli tarkoitus käsitellä ylimääräisenä asiana kahden viranhaltijan virasta pidättämisiä.
Koko vuosi piti juhlia, mutta korona tyhjensi 50-vuotiaan Tavastian – kolmannen polven musiikkimoguli Mikko Merimaa suunnittelee nyt rockklubille trendisynttäreitä ensi vuodeksi
Merimaa on musiikkibisneksessä jo kolmannessa polvessa, sillä hänen isoisänsä on Tavastian isänä tunnettu Juhani Merimaa ja äiti Mirva Merimaa pyörittää lippupalvelu Tikettiä.
Mies, joka räjäytti musiikillaan tajunnan – tämä on teidän tarinanne Ismo Alangosta
Katso Yle Live: Ismo Alanko 40/60 12.11. TV2 ja Yle Areena!
Mikä on lempibiisisi Ismo Alangolta? – Lähetä meille biisitoiveesi ja tarinasi ja saatat kuulla ne Ismon suorassa 60-vuotisjuhlakonsertissa 12.11!
Ismo Alangon suora konsertti Tavastialta Areenassa 12.11!
Uutuusdokumentti vie Ismo Alangon sielunmaisemaan – 60-vuotisjuhlakonsertti nähdään suorana lähetyksenä!
Legendan musiikki ja taide näkyy marraskuussa 2020.

Sannin hurja keikkaputki Tavastialla vaati uudenlaista asennetta sekä artistilta että yleisöltä: "Kyllä me vielä päästään elämään täysillä"
Sanni esiintyi Tavastialla kolmen päivän aikana peräti kuusi kertaa.
Sannin keikat pilkottiin kuuteen osaan - koronaohjeistukset vaativat tapahtumajärjestäjiltä pitkää pinnaa ja luovaa ajattelua
Tapahtumajärjestäjät kokevat haasteellisiksi etenkin viime tingassa tulevat ohjeistukset.
Taloyhtiöissä lisääntyivät asukkaiden valitukset: jopa päivällä kuuluvat elämisen äänet saavat etätyöläisen hermot kireälle
Kerrostaloissa on reagoitu aiempaa herkemmin metelöintiin ja häiriökäyttäytymiseen.

AVI: Kesällä alle 500 hengen yleisötapahtumat mahdollisia erityisjärjestelyin
Tapahtumien järjestäjille jää vastuu yleisön turvallisuudesta.

Rock-klubien avaaminen täysin auki – Tavastian Merimaa: “Emme halua olla viruslinko”
Keikat käynnistyvät rock-klubeilla ehkä vasta syksyllä.

Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotista taiteilijauraansa kymmenen teemakonsertin sarjalla
Marraskuussa Helsingin Tavastialla järjestettävissä konserteissa esitellään artistin tuotantoa kahdeksalla eri teemalla.
Keikkoja, kulttuuritapahtumia ja yleisötilaisuuksia perutaan nyt urakalla – soitimme järjestäjille ympäri Suomea, näin he vastaavat
Hallitus kertoi torstaina iltapäivällä suosittelevansa, että yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka.
Luukas Oja, Ursus Factory ja loppuunmyyty Tavastia: tällainen on ilta 2020-luvun rock-keikalla
Luukas Ojan ja Ursusfactoryn keikkareppari Tavastialta

New Model Armyn Justin Sullivan pitää Brexit-kampanjaa kuvottavana: "Kansallisvaltion palvonta on aiheuttanut aina pelkkiä verilöylyjä"
Legendaarinen postpunkyhtye soittaa sunnuntaina Tavastialla, eikä sen nokkamies ole pehmentynyt 40 vuodessa.
YleX Nosteessa: Melankolista poppia tekevä Varkemaa unelmoi pääsevänsä lipunmyyntikopista Tavastian lavalle
Nosteessa-osiossa esitellään viikottain tuore artisti.
YleX Nosteessa: Alma Une on lastenkirjoista inspiroituva dreampoppari, joka tähtää kunnianhimoisesti ulkomaille
Nosteessa-osiossa esitellään viikottain tuore artisti.
Lewis Capaldi laulaa koskettavia balladeja ja kertoo samalla hervottomia vitsejä – ja juuri siksi hän on seuraava supertähti
Lewis Capaldi esiintyi Helsingin Tavastialla 14.11.
Juha Itkosen kolumni: Matineakauhu yhdisti minua ja Iisaa - pelko muovasi Iisasta sukupolvensa viileimmän esiintyjän
Kuin löytäisi oven, jota ei tiennyt olevankaan
YleX Nosteessa: Sexmane on uuden aallon räppäri, joka vie riiminsä jenkkiraphokemia pidemmälle
Nosteessa-osiossa esitellään viikottain tuore artisti.
Nuoret rynnivät suurkonsertteihin ja samalla rock-klubit sulkevat oviaan: "Spotify-aika ajaa massatapahtumiin"
Helsingissä kolme isoa rock-klubia on ilmoittanut laittavansa lapun luukulle. Taustalla on globaali kehitys, joka puskee klubeja pois kaupunkien keskustoista.
Maija Vilkkumaa nostaa juhlavuonna esille fanien tarinoita ja säveltää musikaalia: "Hauskaa että oma musiikki on vaikuttanut ihmisiin"
Kulttuurivieras on artisti, jolla 20 vuoden menestys ei ole poistanut riittämättömyyden tunnetta.
YleX Nosteessa: Block Buster on kansainvälistä uraa tekevä hard rock -paahtaja, jonka intohimo kantaa pitkälle
Nosteessa-osiossa esitellään viikottain tuore artisti.
Lauri Haav kyllästyi rap-uhoon, ja laulaa nyt häpeilemättä myös tunteistaan: “Se, että näyttää olevansa herkkä voi olla kovan jätkän merkki”
Lauri Haav pitää vanhaa, uhoavaa tuotantoaan lapsellisena.
Kuumaa kertoo, mitä tapahtuu, kun bändi lanseerataan näyttävästi, mutta suurta läpimurtoa odotellaan yhä
Kuumaa lanseerattiin showcase-keikalla vuonna 2017.
Last Call! Remu & Hurriganesin viimeinen keikka
”Kun mä päätän, että Hurriganesia ei enää ole, sitä ei ole."

Mummodiskossa jorataan ja lievitetään yksinäisyyttä – “Joskus täältä on lähdetty ilman rollaattoria tai pyörätuolia”
Suuren suosion saanut Mummodisko-tapahtuma on täyttänyt Helsingin Tavastian kolme kertaa. Ikäihmisten diskoja järjestetään myös hoivakodeissa ja palvelukeskuksissa.
Ellips on esilläolemista inhoavan Elli Haloon sooloprojekti: “Maailma on rikki -sinkku kuulostaa siltä kuin mun sielu olisi pullotettu ja laitettu ulos”
Haloo Helsingistä tuttu Elli tekee nyt musiikkia Ellipsinä.
Disco Ensemble jättää jäähyväiset lauantaina: “En haluaisi herätä jonain aamuna töpsöttelemässä soittamaan We Might Fall Apartia”
Bändi päättää 22-vuotisen uransa Tavastialle.

Uransa lopettava Disco Ensemble aloittaa ennätyksellisen yhdeksän keikan putken Tavastialla – "On sitä pidempiäkin pätkiä tullut vedettyä"
Yli 20 vuotta toiminnassa ollut bändi on nauttinut suosiota kotimaan lisäksi Keski-Euroopassa.

Laivat ovat Suomen suosituimpia keikkapaikkoja: yhdellä aluksella jopa yli 2 000 keikkaa vuodessa – video
Tuure Boelius villitsi syyslomalla ollutta yleisöä Baltic Princess -laivalla.
Tove Styrke saapuu Suomeen – keikka Tavastialla marraskuussa
Liput tulevat myyntiin jo tämän viikon torstaina.
WEEKEND FESTIVAL 2018: Stefflon Donin keikka oli näyttävän viikonlopun piilotettu helmi
Yleisö voi laskea kuuluvansa pieneen onnekkaaseen joukkoon.
ILOSAARIROCK 2018: kädenlämpöinen Milky Chance helteisessä Tähtiteltassa
Kiinnostiko pieni Joensuu kansainvälistä bändiä?