Uusimmat artikkelit
YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon pääpuhujana Tampereella uuden tapahtuman avajaisissa
Uusi kutsuvierastapahtuma kokoaa yhteen esimerkiksi teknologia-alan ja kyberturvallisuuden ammattilaisia.
Ulkolinja: Kenen asialla on WHO? – Maailman terveysjärjestö joutunut suurvaltojen ristituleen
Koronapandemia koettelee kansainvälista terveysyhteistyötä.

YK:n pääsihteeri on huolestunut populismin vaikutuksista
António Guterresin mukaan YK:n on vahvistettava kaikkien ihmisoikeuksia puoltavaa toimintaa.

Ban Ki-moonin sukulaiset korruptioskandaalin keskellä
YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoittaa, ettei hänellä ole tietoa sukulaistensa toimista.

Alkavan viikon pääaiheet: SDP:n johtoon pyrkivät kiertueelle ja nuorten jääkiekon MM-kilpailut päätökseen
Alkavalla viikolla uutisissa asiaa SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden kiertueesta. Ensi viikolla pelataan myös nuorten jääkiekon MM-kilpailujen loppuottelu ja Yhdysvalloissa kongressi aloittaa istuntokautensa.

YK:n pääsihteeri Ban piti jäähyväispuheensa YK:ssa
Tunnelmallisessa puheesssaan Ban Ki-moon arvioi työtään etuoikeudeksi. Hän myös vitsaili tulevilla toimillaan "vapaana" kansainvälisestä tehtävästä.

Supersankari Ihmenaisen YK-ura loppuu lyhyeen
YK:n kampanja, jossa edistetään tasa-arvoa sarjakuvasankari Ihmenaisen avulla lopetetaan tällä viikolla.

YK:n pääsihteeri: Aleppon julmuudet ovat hälyttäviä
Syyrian julmuudet kohdistuvat epävirallisten raporttien mukaan suureen määrään siviilejä, heidän joukossaan on paljon naisia ja lapsia.

Ban Ki-moon pyytää anteeksi Haitin koleraepidemiaa
Haiti on kärsinyt lokakuun Matthew-myrskyn jälkeen jälleen koleraepidemiasta.

Yhdysvallat vaatii aseidenvientikieltoa Etelä-Sudaniin
Yhdysvallat aikoo jälleen esittää Etelä-Sudanin aettamista aseidenvientikieltoon. Venäjä ei usko aseidenvientikiellon auttavan.

YK:n pääsihteeri: Etelä-Sudanissa on vakava väkivaltaisuuksien riski
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon varoitti keskiviikkona turvallisuusneuvostoa siitä, että Etelä-Sudanissa on vihapuhe lisääntynyt, eivätkä YK:n rauhanturvaajat kykene estämään väkivaltaisuuksia, jos niitä puhkeaa.

YK erotti rauhanturvaajien komentajan Etelä-Sudanissa – epäonnistui estämään siviilien raiskauksen
UNMISS-joukot epäonnistuivat perusteellisesti suojelemaan siviilejä Etelä-Sudanin hallituksen sotilaiden väkivallalta viime heinäkuussa. YK-raportin mukaan syynä oli johtajuuden puute.

YK toivoo saavansa jäsenmailta korvausrahat Haitin kolerauhreille
Haitissa on kuollut koleraan liki kymmenentuhatta ihmistä vuodesta 2010 lähtien.

Ryöstely ja hyökkäykset hidastavat avustuskuljetuksia Haitissa
YK on huolissaan siitä, että apu pääsee hitaasti perille hirmumyrskyn runtelemassa Haitissa. Avustuskuljetuksia on ryöstetty ja niitä vastaan on hyökätty.

Tulossa yhdeksäs miespääsihteeri: Portugalin entinen pääministeri António Guterres nimitetään tänään YK:n johtoon
YK:n yleiskokous nimittää tänään maailmanjärjestön johtoon uudistusmieliseksi luonneditun António Guterresin YK:n pääsihteeriksi. Uutta pääsihteeriä odottavat valtaisat haasteet Syyriasta ja Irakista Ukrainaan ja Afrikkaan.

YK:n rauhanturvaaja on saanut surmansa Malissa
Malin operaatio on YK-operaatioista rauhanturvaajille tämän hetken vaarallisin.

YK aloittaa tutkinnan Syyrian avustuskuljetusiskusta
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaati kaikkia osapuolia täydelliseen yhteistyöhön.

Turvallisuusneuvostoa vaaditaan koolle Syyrian takia
Kokous pidetään vielä sunnuntaina.
Sananvapausjärjestöt: YK:lle erikoislähettiläs sananvapauden ja journalistisen työn turvaksi
Sananvapaus ja journalistien turvallisuus huolettaa.

Pariisin ilmastosopimus lähestyy voimaantuloa – 31 maata liittyi sopimukseen
YK toivoo, että Pariisin ilmastosopimus saataisiin voimaan vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

Pariisin ilmastosopimus etenee tänään: 30 uutta maata mukaan
Sopimuksen voimaantuloon vaaditaan, että sen allekirjoittaneiden maiden osuus maailman päästöistä on yli 55 prosenttia. Uusien allekirjoitusten myötä luku nousee 47:ään.

Obaman joutsenlaulu YK:ssa – soimasi populisteja ja maalasi kuvan maailman tilasta
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon puhuivat viimeisen kerran YK:n yleiskokouksessa.

Osallistu YK:n yleiskokoukseen Ylen sivulla! – suora lähetys klo 16
Yle välittää verkossa ensimmäiset puheenvuorot yleiskokouksesta, jossa ovat koolla maailman kaikkien maiden edustajat.

Saako YK:n herrakerho jälleen uuden jäsenen pääsihteerikisassa – lasikatto narskuu vaan ei murru?
YK:n pääsihteeriksi toivotaan naista, mutta lopulta saatetaan päätyä mieheen. Presidentti Tarja Halonen arvioi Ylelle, että Ban Ki-moonin seuraajan nimittämisessä jo valintaprosessi on iso urakka.

YK-diplomaatit: Ban Ki-moonin seuraajaksi on selkeä ykkösehdokas
YK:n turvallisuusneuvosto on äänestänyt epävirallisesti jo kolme kertaa suosikistaan YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi. Eniten ääniä on kerännyt kaikilla äänestyskerroilla Portugalin entinen pääministeri Antonio Guterres.

YK myönsi osallisuutensa Haitin koleraepidemiasta – nepalilaiset rauhanturvaajat saattoivat tuoda taudin saarelle
Pääsihteeri Ban Ki-moonin mukaan YK on moraalisesti vastuussa epidemian uhreista. Järjestö ei silti aio maksaa uhreille korvauksia. Yli 9 000 ihmistä kuoli vuonna 2010 alkaneessa koleraepidemiassa.

Keskiviikko 17.8.2016 (radio)
Pääministeriltä ei tukea koulutuksen lisäsäästöille. Suomen ulkoministeri vierailee Ruotsissa. Avoimia työpaikkoja aiempaa enemmän. Helsingin synnytyssairaaloissa on ruuhkaa. YK varoittaa katastrofista Syyrian Aleppossa. Moni lintu on aloittanut syysmuuton Suomesta etelään.

YK:n pääsihteeri: Valitkaa seuraajakseni nainen
Eteläkorealaisen Ban Ki-moonin kausi päättyy vuoden lopussa. Ehdolla hänen seuraajakseen on kuusi miestä ja viisi naista.

Mielenosoittajat tukkivat Copacabanan – olympiasoihdun matka muuttui ennen avajaisia
Olympiasoihdun matkaan tuli muutoksia juuri ennen avajaisia.

Indonesia teloitti neljä kuolemaantuomittua vankia vetoomuksista huolimatta
Mm. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja EU ovat vastustaneet teloituksia. Indonesian presidentin mukaan huumeiden vastaisessa taistelussa salakuljettajia on kuitenkin rangaistava ankarasti.

Portugalin ex-pääministeri Antonio Guterres suosikki YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi
Turvallisuusneuvoston jäsenten kesken suoritetussa YK:n tulevan pääsihteerin ennakkoäänestyksessä toiseksi tuli Slovenian entinen presidentti Danilo Turk. Nykyisen pääsihteerin Ban Ki-moonin seuraaja aloittaa työnsä ensi vuoden alussa.

YK:n pääsihteeri vaatii kansainväliseltä yhteisöltä tehokkaampaa toimintaa pakolaiskriisissä
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vieraillut Kreikassa Lesboksen saaren leireillä, joilla turvapaikanhakijat odottavat hakemustensa arviointia.

YK: Humanitaarista apua ilmateitse Syyriaan
YK hoitaa avustuskuljetukset Syyriassa pääosin maitse, mutta piiritetyille alueille päästään vain ilmateitse. Apua tarvitsee kipeästi yli miljoona syyrialaista.

YK:n pääsihteeri pyysi lisää rauhanturvaajia Maliin
Ban Ki-moon pyysi turvallisuusneuvostoa lisäämään alueelle 2 500 rauhanturvaajaa.

Keskiviikko 13.4.2016 (radio)
Autokauppa kasvaa Suomessa. Tampereelle aiotaan rakentaa uusi kaupunginosa junaradan päälle. YK etsii uutta johtajaa. Koirien ulkoilupaikoilta on tänä keväänä löytynyt ruokaa, jossa on myrkkyä. Rovala-Opisto käyttää kotoutumiskoulutuksessa selkosuomea.

YK:n pääsihteeriksi ehdolle neljäs nainen
Nykyisen YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin paikalle on jo tarjolla kahdeksan ehdokasta. Heistä puolet on naisia.

Reuters: YK harkitsee uusia sääntöjä ja käytäntöjä korruptioskandaalin vuoksi
Korruptioskandaalin vuoksi asiaa selvittänyt työryhmä ehdottaa muutoksia muun muassa tietojen antamiseen ja seurantaan. Yleiskokous keskustelee ehdotuksista ensi viikolla.

YK:n Länsi-Saharan operaatiolle paha takaisku – kymmenet työntekijät joutuvat lähtemään
Marokko on määrännyt noin 80 YK:n Länsi-Saharan operaatiossa työskentelevää ihmistä lähtemään maasta. Taustalla on YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin sanoista leimahtanut kiista.

Marokon mielenosoitus suututti YK:n pääsihteerin
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on suivaantunut Marokon pääkaupungissa järjestetystä "kansallisesta protestista", joka sai alkunsa Banin taannoisista lausunnoista.

YK:n pääsihteerin puheet nostattivat jättimielenosoituksen Marokossa
Marokossa jopa miljoona ihmistä on osoittanut mieltään pääkaupungin Rabatin kaduilla.

Ban Ki-moon toivoo Iranilta malttia ja järkeä ohjuskokeiden jälkeen
Iranin vallankumouskaarti on kertonut tehneensä useita lyhyen, keskipitkän ja pitkän matkan ohjuskokeita tiistaina ja keskiviikkona.

Syyrian rauhanneuvotteluissa positiivinen vire
Syyrian tärkein opposition kattojärjestö harkitsee Genevessä YK:n erityislähettilään Staffan de Misturan ehdotusta sunnuntaina käytyjen ensimmäisten neuvottelujen jälkeen.
Saudi-Arabia puolusti viikonlopun teloituksiaan YK:ssa
Saudi-Arabian mukaan suhteiden katkeaminen Iranin kanssa ei vaikuta Lähi-idän rauhanprosesseihin.

Ilmastosopimuksen luonnos julki – suurta toiveikkuutta ilmassa
Ranskan ulkoministeri Laurent Fabiusin mukaan globaali ilmastosopimus antaa mahdollisuuden ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen jopa 1,5 asteeseen. Maailman johtajat pääsevät myöhemmin tekemään päätöksiä, hyväksytäänkö sopimusesitys.

Keskiviikko 9.12.2015
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vierailee Suomessa. Sauli Niinistö on yhä suomalaisten suosikki presidentiksi. Volkswagen: vain 36 000 auton pakokaasuista on valehdeltu. Helsinki haluaa maahanmuuttajia ja naisia palomiehiksi.

Ban Ki-moon: UN needs countries like Finland
In honor of Finland's 60th anniversary of membership in the United Nations, UN Secretary-General Ban Ki-moon addressed a packed Finlandia Hall in Helsinki on Wednesday morning and said that the UN is grateful for Finland’s staunch support.

Video: YK on turvaaja kaukana arjesta – "Näin pelottavia aikoja ei ole ollut yli 60 vuoteen"
Yle pysäytti kansalaisia ostoskeskuksessa ja esitti kiperän kysymyksen: Mitä YK merkitsee sinulle?

YK:n pääsihteeri: Pakolaiskriisin hoidon ei pitäisi viedä resursseja kehitysyhteistyöltä
Pääsihteeri Ban Ki-moon kehottaa Suomea ja Euroopan maita lisäämään humanitaarisen avun rahoitusta sen sijaan, että rahoitusta vain siirrettäisiin kehitysyhteistyövaroista.

Niinistö Isis-sotaan lähdöstä: Voimme laajentaa kurditaistelijoiden koulutusta
Presidentti Sauli Niinistö suhtautuu Yhdysvaltain Isis-avunpyyntöön positiivisesti.

Ban Ki-moon: Tarvitsemme Suomen kaltaisia maita
Finlandia-talolla juhlistetaan keskiviikkona Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotista taivalta. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon piti tilaisuudessa puheen.