Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Orimattilan Kehräämön punatiilisiä rakennuksia. Seinissä roikkuu köynnöskasveja.

Orimattilan kaupunginjohtaja: Kehräämölle on löytynyt uusi omistaja

Kaupunginjohtaja Kalle Larssonin mukaan myynti toteutunee ensi viikolla.

Lähikuvassa on rakennustyömaa, jossa tehdään kerrostalon perustuksia. Työmaalla on rakennustyöntekijöitä.

Rakentamisen hiipuminen näkyy Lahden rakennuslupamäärissä

Selkein notkahdus on asuntorakentamisessa.

Muurauslaastia nostetaan lapiolla ämpäristä laatikkoa kohti.

Kajaanissa muurattiin pääpaloaseman peruskivi ja pelastusjohtajan viranomaispuhelin – palo- ja pelastusväki saa ajanmukaiset ja terveelliset tilat

Uuden pääpaloaseman peruskivi muurattiin Kajaanissa tänään. Vimpelinlaaksoon rakennettavaan kokonaisuuteen sijoitetaan palo- ja pelastustoimen lisäksi myös Kajaanin kaupungin varikko.

Läheltä

Tanssipaikkana tunnettua Kuhmon Keloa ei pureta ainakaan vielä

Kuhmon kaupunginhallitus päätti hakea purkulupaa kolmelle kiinteistölle neljän sijasta. Kelon kohtalosta päätetään jatkoselvitysten valmistuttua. Tanssipaikasta on tehty yksi vuokratarjous.

Vaalea koulurakennus, jonka edessä kasvaa koivuja.

Suomen Yliopistokiinteistöjen tavoite on sopia Seminaarin koulun kaupasta lähiviikkoina

Seminaarin koulukiinteistön omistaminen ei ole Suomen Yliopistokiinteistöjen strategian mukainen. Siksi yhtiö haluaa myydä sen pois.

Den gamla varvshallen på Smulterö i Vasa.

Vaasassa Mansikkasaaren telakkarakennuksen ideakilpailu poiki ainoastaan kaksi ehdotusta

Vaasan kaupungin kilpailuaika päättyi syyskuun puolessavälissä. Kahdesta saadusta ehdotuksesta ainoastaan toinen täytti kaikki vaatimukset. Molemmat kuitenkin huomioidaan.

Kartta kaava-alueesta.

Uittamonsillan jarruttajat ottivat erävoiton lautakunnassa tiukan äänestyksen jälkeen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti äänin 7-6 todeta, ettei uuden sillan mahdollistavaa kaavahanketta otettaisi kaavoitusohjelmaan vielä vuosina 2024–2026.

Ihmisiä kävelee kesäisessä säässä Finnkinon valkoisen Tennispalatsin elokuvateatterin ohi.

Legendaarisen ja suojellun Tennispalatsin myyminen ruotsalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle nytkähti askeleen pidemmälle

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on päättänyt esittää Tennarin myymistä. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.

Ilmakuva maatilasta, jossa rakennuksia. Näkyy myös puita.

Senaatti-kiinteistöt etsii uutta omistajaa Piikkiön entiselle puutarhatuotannon tutkimustilalle

Suurin osa tilan rakennuksista on suojeltu rakennusperintölain nojalla.

Onttolan uusi sotilaskoti-kuntosalirakennus, keltainen ulkoverhous, tilava katos ja terassa ulko-ovien tuntumassa.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto on saanut uudet liikuntatilat ja sotilaskodin Onttolaan

Varusmiespalvelustaan Onttolassa suorittavat riemuitsevat muun muassa saunoista ja kylmäaltaasta.

Kuvakollaasi Jyväskylän vesitornin ideakilpailun ehdotusten havainnekuvista.

Jyväskylä on saamassa uuden, järeän maamerkin – katso neljä vaihtoehtoa vesitorniksi

Uuden vesitornin on määrä korvata nykyinen Harjun vesitorni ja turvata Jyväskylän keskusta-alueen veden saanti.

Lauritsalan kartanolla oli rikosdraamasarja Sorjosessa vanhusten palvelukodin rooli.

Lappeenranta hieroo kauppoja Lauritsalan kartanosta – maat säilyisivät kaupungilla

Lauritsalan kartanon toivotaan menevän kaupaksi kaupungin vuokratontilla.

Seminaarin koulun rakennukset ilmasta käsin kuvattuna.

Uusi käänne Seminaarin koulun ostossa kaupungille – nyt Hämeenlinnan pitää pohtia etuosto-oikeuden käyttöä

Kaupunginhallitus sai ennen maanantain kokousta Suomen Yliopistokiinteistöiltä tiedon, että Seminaarin koulun kauppa toteutuu toisen ostajan kanssa.

Ilmakuva Helsingin areenasta.

Helsingin areenan kohtalossa taas uusi käänne

Kaupunki on saanut vuokrarästinsä hallin venäläisomisteiselta taustayhtiöltä. Perintäprosessi siis raukeaa, sanoo Helsingin kaupungin tonttipäällikkö.

Purettavat rakennukset ilmasta kuvattuna.

Vanhojen kiinteistöjen purkaminen alkaa Kangasalan keskustassa – Kesko suunnittelee tontilla olevan kaupan laajentamista

Tällä viikolla käynnistyvät purkutyöt aiheuttavat jonkin verran ääntä, pölyä ja työmaaliikennettä.

Kartta kaava-alueesta.

Uittamon ja Hirvensalon välinen silta tekee paluuta Turun kaavoituksen työlistalle

Kaupunkiympäristölautakunta päättää tänään, lisätäänkö Uittamonsillan mahdollistava asemakaava Turun kaupungin kaavoitusohjelmaan.

kokkolankaupunki näkyy

Kokkolan urheilupuiston harjoitusjäähallin suunnittelu vauhtiin – ulkopuolinen asiantuntija tarkistaa kustannusarvion

Suunnitelmat ovat valmiina huhtikuun loppuun mennessä, sitä ennen käyttäjille järjestetään työpajoja. Hybridiareenan rakennustyöt käynnistyvät loppuvuoden aikana.

Rakennuksia Lännenkylässä

Ähtärin Lännenkylän huutokauppa päättyi korkeimman tarjouksen hylkäämiseen

Ähtärin Lännenkylä ei mennyt kaupaksi eilen päättyneessä huutokaupassa verkossa. Kiinteistö on pitkään ollut vailla toimintaa.

Porin ruotsalainen kulttuurikampus

Kampuksen paalutus aiheuttaa melua Porin keskustassa

Paalutustöitä tehdään työmaalla Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmassa arkisin aamuseitsemästä iltakuuteen.

Turun päärautatieasema aurinkoisena kesäaamuna.

VR saanut ”alustavia yhteydenottoja” Turun juna-asemien myynnistä

Rautatieoperaattori ilmoitti keväällä aikomuksestaan myydä 25 matkustaja-asemaa Suomessa. Listalla olivat myös Turun päärautatieasema ja Kupittaan asema.

Etualalla Kuokkalan vesitornin lautanen. Taka-alalla Jyväskylän kaupunki.

Vesitorneista avautuvat upeat maisemat, mutta harvat saavat ne nähdä – katso video pieneksi käyneen Kuokkalan vesitornin huipulta

Jyväskylä saa uuden maamerkin, kun Taulumäelle nousee suuri vesitorni korvaamaan pieneksi käyneen Vesilinnan Harjulla. Uusi torni tulee olemaan yli kolme kertaa suurempi kuin Kuokkalan vesitorni.

Kirkkaan vihreä kuusikulmainen rakennus, vieressä keltainen sipulinmuotoinen rakennus ja taustalla metsämaisemaa sekä sinitaivasta.

Luonto inspiroi taiteilija Jan-Erik Anderssonin rakentamaan kuusikulmaisen fantasiatalon: ”Tämä suojelee kauhealta ulkomaailmalta”

Suorat kulmat eivät ole turkulaistaiteilijan mielestä inhimillisiä. Maailmanpaloakin voi rakennuksesta löytää, kiirastulen lieskat lyövät portaikkoa myöten.

Ihmisiä seisoo kaiteilla Notre Damen katedraalin edustalla.

Notre Damen tornin luvataan olevan pystyssä Pariisin kesäolympialaisiin mennessä

Pariisi haluaa avata vuoden 2019 tulipalossa vahingoittuneen Notre Damen katedraalin jälleen yleisölle vuoden 2024 loppuun mennessä.

Kaksi puurakenteista pientä saunaa, joista toisen ovi on auki.

Pikisaareen avautuu kaksi minikokoista ilmaista saunaa

Alun perin pienet rakennukset on tehty festivaalin aurinko- ja sadesuojiksi, mutta nyt ne ovat muutettu yleisiksi saunoiksi talkoovoimin.

Jämsän kirjaston kyltti Forumin kauppakeskus -rakennuksen seinässä Jämsän keskustassa.

Jämsässä pääkirjaston sisäilma jälleen syyniin

Kirjasto avattiin kaupungin keskustassa sijaitsevaan kiinteistöön toissa kesänä.

Rakenteilla oleva kerrostalo Jyväskylän Kuokkalan keskustassa.

Kuokkalan keskustaan nousee taas satamäärin asuntoja – uuden kerrostalokorttelin ensimmäinen talo on pian valmis, mutta sinne ei vielä muuteta

Kuokkalan kirkon viereen rakentuu viiden kerrostalon kortteli. Myös puretun terveysaseman tontilla kaavaillaan uusia asuntoja.

Läheltä

Kuhmo suunnnittelee neljän rakennuksen purkamista – kaupunginjohtaja: kaikille tyhjille tiloille ei löydy järkevää käyttöä

Suunnitelman mukaan torikioski puretaan välittömästi. Tuupalan kivikoulun matala siipi, Oppimiskeskuksen asuntolarakennus ja Kelo jätetään kylmilleen odottamaan purkamista.

Jyväsjärven rannasta irrotettu laituri kaislikon laidassa.

Minne katosi ulkoilijoiden käyttämä laituri Jyväsjärven rannasta? – Kaupunki edellytti rakennelman poistoa

Jyväskylässä Ainolan edustan laituri on ollut tuttu paikka monille Rantaraitilla liikkujille.

Seminaarin koulun rakennukset ilmasta käsin kuvattuna.

Hämeenlinnan kaupunki miettii vakavissaan koulukiinteistön ostamista Suomen Yliopistokiinteistöltä

Kaupungin päätöksenteolla on kiire, sillä kiinteistön omistajan mukaan Seminaarin koulusta on kiinnostunut toinenkin ostaja.

Riihimäen vanha voimala Prisman edessä ilmasta kuvattuna.

Riihimäki etsii parhaillaan yhteistyökumppania, jota kiinnostaa Voimalan kehittäminen ja toiminnan pyörittäminen

Tavoitteena on, että Voimala olisi käytössä vuonna 2027, jolloin Riihimäelle on myös suunnitteilla asuntomessut.

Tulipalo leipomossa Tampereella Tohlopinkadulla.

Remonttityöt aiheuttivat tulipalon Ruskotalon katolla

Tulipalon huomanneet työntekijät hoitivat alkusammutuksen ja ohjasivat ihmiset ulos rakennuksesta.

Ilmakuva Uusikylän seuratalosta Lahden Nastolassa.

Kulttuurihistoriaa huokuvat seurantalot pysyvät kunnossa veikkausvoittovaroin ja talkootyöllä

Syyskuussa haettava avustusraha on elintärkeä yhdistysten omistamien suurten rakennusten säilyttämiseksi.

Napapiirin monitoimitalon rakennustyömaata kiertävä aita, jossa lukee Napsu - uusi monitoimitalo.

Nuijan kopautus sinetöi Rovaniemellä Napapiirin monitoimitalon Napsun rakentamisen

Hankkeen kokonaiskustannukset pienenivät viimeisen vaiheen aikana yli miljoonalla. Nivavaaran koulun peruskorjauksesta tehdään erillinen ratkaisu syksyllä.

Animoidussa kuvassa ylhäältä päin katsottuna iso punertava rakennus ja sen ympärillä kerrostaloja.

Lappeenrannassa on kerätty nimiä myös toriareenan puolesta

Lähes 1 600 allekirjoittajaa rakentaisi monitoimiareenan kauppatorin alueelle. Adressin alullepanija on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Markus Iitiä.

Auttin kappeli ulkoapäin kuvattuna.

Asuinrakentamista vai sähköautojen latauspiste? – Auttin kappelin tontille mietitään eri vaihtoehtoja

Kappelin purkamisesta käynnistyy tarjouskilpailu. Kappelin ostamisesta ei tullut yhtään virallista ostotarjousta.

Raksilan uimahalli Oulussa

Raksilan uuden uimahallin ideointiin haetaan potkua some-keskustelusta

Kaupunki kutsuu oululaisia ideoimaan Raksilan uutta vesiliikuntakeskusta ensi viikolla Facebookiin.

Oulun Yliopistolllisen sairaalan uusi sairaalarakennus.

OYSin uuden sairaalan avaaminen viivästyy – OYS 2030 ohjelmajohtaja: ”Pettymys on suuri”

OYS 2030 -hankkeen ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampion mukaan tavoitteet näin suuren sairaalan avaamiselle potilaskäyttöön olivat alusta saakka erittäin kunnianhimoiset.

Arkkitehdin havainnekuva Aurajoen rannalta.

Kulttuurijokilautan rakentamiselle lupa – hallinto-oikeus hylkäsi valituksen

Kelluva lautta on tulossa Aurajokeen myllysillan viereen.

Rakennus, jonka päädyssä muraali.

Metsähallitus peruu muuttonsa Porin uuteen virastotaloon

Pitkään suunniteltuun virastotaloon keskitetään valtion ja Porin kaupungin asiakaspalvelutilat. Virastotalon on tarkoitus olla valmis ensi vuoden alussa.

Rapistunut kerrostalo on lähikuvassa. Seinään on piirretty töherryksiä ja ikkunoita on rikki.

Tyhjä kerrostalo rapistuu Lahden keskustassa eikä sille ole löytynyt ostajaa

Hämeenkatu 24:n kohdetta myyvä kiinteistövälittäjä kertoo, että neuvottelut lahtelaisyrittäjien kanssa eivät ole edenneet.

Infotaulu rakennustyömaalla Kotkan Jumalniemessä.

Vuokralaisten vaihtuminen lykkää uuden kauppakeskuksen rakentamista Kotkaan

Kotkan Tähti -kauppakeskuksen avajaisia vietetään Jumalniemessä näillä näkymin keväällä 2025.

Jyväskylän Lyseo rakennus, on pitkään ollut tyhjillään. Upea julkisivu on hyvässä kunnossa.

Jyväskylän Lyseo voi joutua odottamaan korjausta vielä kolme vuotta kaupungin säästöjen vuoksi – Kansalaisopisto yllättyi esityksestä

Jyväskylän Tilapalvelujen virkamiesjohto esittää Lyseon peruskorjauksen siirtämistä kolmella vuodella eteenpäin. Uusia tiloja kuumeisesti odottava kansalaisopisto yllättyi esityksestä.

Bild av de rivna silorna. I bakgrunden ser man Vasklot.

Vaasan siilot katoavat pikkuhiljaa – nyt Museokadulta näkee Vaskiluotoon asti

Vaasan siilojen purkutyöt etenevät suunnitellusti. Siiloista ei ole paljoa jäljellä.

Rakenteilla oleva paritalo.

Rakennusalan kriisi on leviämässä uusille aloille – asiantuntija näkee riskejä jopa pankkisektorilla

Laskevat kiinteistöhinnat, kaupankäynnin vaimeus ja markkinoiden epävarmuus kohottavat rahoitusalan riskejä, arvioi Finanssivalvonta.

Pelastuslaitos pumppaa vettä Oulun tuomiokirkon kryptasta vesivahingon jäljiltä.

Oulun tuomiokirkon vesivahingon korjaus kestää viikkoja - putkirikko sattui hankalassa kohdassa

Oulun tuomikirkon kellarin alla viime viikolla sattunut putkirikko johtaa isoon korjaukseen.

Lapinlahden sairaalan päärakennus.

Kiinteistökehitysyhtiö NREPiltä ei vaadita Lapinlahden alueen kehittämistä vastineeksi Kalasatamasta saadusta alueesta

Lapinlahden vanhan sairaala-alueen kehittämiseen on liittynyt monenlaisia käänteitä viime vuosina.

Frenckellin kiinteistön julkisivu.

Yleisö pääsee vaikuttamaan historiallisen Frenckell-kiinteistön tulevaisuuteen – omistaja pyytää kansalaisilta ideoita ja toiveita

Tammerkosken rantaan on määrä toteuttaa tapahtuma- ja kulttuuritiloja. Yhtiö pyytää nyt myös yleisöä mukaan ideoimaan kiinteistön tarkempaa tulevaisuutta.

Vesihanasta lasketaan vettä astiaan.

Mikkelissä on Suomen toiseksi kallein vesi – maksujen nostopaineita on myös tuleville vuosille

Kiinteistöliiton selvityksen mukaan Mikkelissä vesikustannukset ovat nousseet yli kaksi kertaa enemmän kuin maassa keskimäärin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle