Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Naiseen osui supikoirajahdissa Huittisissa

Supikoiraan suunnattu pienoisrevolverin luoti kimposi jostakin syystä naisen jalkaan.

Revolverilla turkulaisravintolan pihalla ampuneelle miehelle linnatuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi, että ampuminen oli hätävarjelun liioittelua.

Poliisin ase- ja räjähdekeräyksen saldo: ilmoituksia tuli niin paljon, että viikko ei urakkaan riittänyt

Keräystä jatketaan niin kauan, kunnes kaikki ilmoitetut tarvikkeet on haettu pois.

Aimo Leikas — hirttolavalta giljotiiniin ja venäläiseen rulettiin

Miksi esiintyjä haluaa leikkiä hengellään?

Pietarissa pidätettiin autollinen "aseistettuja inkerinmaalaisia terroristeja" – kuuluvat Vapaa Ingria -ryhmittymään

Suomalaistaustaisten inkeriläisten mukaan Vapaa Ingria -ryhmittymällä ei ole yhteyttä oikeisiin inkeriläisiin.

Päihtyneet miehet ammuskelivat katulamppuja Kotkassa – tiettävästi ketään ei uhattu

Mieskolmikko pidätettiin ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Riihimäen koruliikkeen ryöstöstä epäillyt kaksi miestä ja nainen otettu kiinni Lahdessa – arvosaalista ja ase saatu talteen

Riihimäen koruliikkeen ryöstöstä epäiltyjen hallusta löytyi runsaasti anastettua saalista, revolverityyppinen käsiase ja vähäinen määrä mahdollista huumausainetta.

Poliisi piiritti yöllä omakotitaloa Nousiaisissa

Poliisi pidätti päihtyneet ja väkivallalla uhkailleen miehen. Lisäksi miehen asunnosta takavarikoitiin useita aseita.

Ruotsalainen kuvataitelija Carl Fredrik Reuterswärd kuollut

Vaikka Reuterswärdin nimi ei olisi tuttu, hänen kuuluisimpaan teokseensa moni on epäilemättä kiinnittänyt Tukholmassa huomiota.

Kanta-Hämeessä lähes 50 000 rekisteröityä asetta

Vahvimmin aseistunut kunta Kanta-Hämeessä on Tammela. Asukaslukuun suhteutettuna Tammelassa laillistettu ase on 58 prosentilla asukkaista. Suhteessa asukaslukuun vähiten aseita puolestaan on Hämeenlinnassa. Yleisimpiä aseita ovat haulikot ja kiväärit. Käsiaseitakin maakunnasta löytyy täyden jäähallin verran. Luvut käyvät ilmi Ylen selvityksestä.

Ohikulkija heilutti asetta toimittajan edessä suorassa televisiolähetyksessä Serbiassa – video

Reportteri teki pienen käsiliikkeen ja jatkoi puhumista kameralle asemiehestä huolimatta.

Postia kannettiin ennen muinoin tikarin ja revolverin kanssa – Roolioppaat tekevät historiaa eläväksi

Monissa kaupungeissa voi kesällä tavata historiallisia hahmoja. Roolioppaat elävöittävät historiaa muun muassa kiertoajeluilla ja kävelykierroksilla. Kajaanissa vastaan voi astella esimerkiksi takavuosien postinkantaja. Hän tietää, kuinka vaarallista työ oli Kainuussa.

Porin ammuskelijalle 1,5 vuotta vankeutta

Porin Käppärän kaupunginosassa lokakuussa ammuskellut mies on tuomittu vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta.

Syyttäjä vaatii Käppärän ampujalle pitkää vankeusrangaistusta

Nuoren porilaismiehen epäillään yrittäneen tappaa tuttavansa kerrostalon pihamaalla lokakuussa Porin Käppärässä. Ampumisen taustalla oli ilmeisesti riita velanperinnästä.

Mies uhkaili kesätyöntekijöitä ikkunasta leikkipyssyllä

Kuopion Linnanpellolla juopunut mies osoitti ruohonleikkajia aseen näköisellä esineellä. Paikalle hälytettiin poliisi, joka selvitti kyseessä olleen leikkipyssyn.

Nuori mies ammuttiin kuoliaaksi Helsingin Laajasalossa

Poliisi otti epäillyn kiinni lyhyen takaa-ajon jälkeen, kun tämä oli ajanut kolarin Itäväylän ja Kehä I:n risteyksessä.

Vahingonlaukaus toi sakkoja Savukoskella

Ladatun revolverin varomaton käsittely toi sakkoja savukoskelaismiehelle. Onnettomuus sattui viime maaliskuussa metsässä.

Purupihka oli muinaissuomalaisten purkkaa

Tervon arkeologisissa kaivauksissa on löydetty esineitä 6 000 vuoden takaa. Löydöt paljastavat tietoja muinaisten suomalaisten elintavoista ja liikkeistä.

Bonnien ja Clyden, Al Caponen ja Butch Cassidyn aseita huutokaupassa

Yhdysvaltain rikoshistorian harrastajilla oli sunnuntaina onnenpäivä, kun myyntiin tuli maan kuuluisimpien rikollisten käyttämiä aseita ja muita esineitä.

Loimaan poliisi otti kiinni asemiehen

Loimaan poliisi on ottanut kiinni Auran keskustasta ladattua revolveria halussaan pitäneen miehen. Poliisi epäilee miestä myös rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Asuntoon murtautunut vei mennessään aseita

Kurikassa tapahtui eilen tiistaina asuntomurto, jonka yhteydessä on anastettu ampuma-aseita. Murto tapahtui aamun tai aamupäivän aikana Pitkämön kylässä Kantoniementiellä sijaitsevaan omakotitaloon.

Mies uhkaili ja ammuskeli Puumalassa

Poliisi on ottanut kiinni toispaikkakuntalaisen miehen, joka viikonvaihteessa uhkaili pienoisrevolverilla puumalalaista miestä ja ammuskeli ulkona ja sisällä.

Hiljaista asekauppaa kompensoidaan muilla tuotteilla

Ampuma-asekauppa tahmoo yhä enemmän. Pohjois-Savossa käsiaseiden myynti on lähes pysähdyksissä, mutta myös metsästysaseiden kysyntä on huomattavasti hiljentynyt.

Revolverimies Forssan A-klinikalla

Kanta-Hämeen poliisi on ottanut kiinni 1985-syntyneen jokioislaisen miehen, jolla epäiltiin olevan hallussaan käsiase. Mies otettiin kiinni tiistaina puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Mies oli esitellyt revolveri-mallista asetta asioidessaan Forssan A-klinikalla maanantaina.

Billy the Kidin kuvaharvinaisuus myytiin yli 2 miljoonalla dollarilla

Legendaarisen lainsuojattoman Billy the Kidin kuva on myyty huutokaupassa 2,3 miljoonalla dollarilla. Tinakuvan on arvioitu olevan ainut jäljellä oleva kuva pahamaineisesta villin lännen revolverisankarista. Mies on innoittanut kymmeniä ellei satoja elokuvia, tv-sarjoja ja kirjoja.

Ampuma-aselain muutokset astuvat voimaan

Kiistellyt ampuma-aselain muutokset tulevat voimaan tänään maanantaina. Lakiuudistus kiristää erityisesti käsiaseiden saantia ja nostaa ikärajoja. Käsiaselupien myöntämisen ikäraja nousee 20 vuoteen. Aseluvan hakijat joutuvat myös soveltuvuustestiin.

Arizona nimesi revolverin osavaltion viralliseksi aseeksi

Arizonan osavaltion edustajanhuoneisto on äänestänyt Colt-revolverin osavaltion viralliseksi aseeksi. Mikäli republikaanikuvernööri allekirjoittaa lain, Arizonasta tulee näin Utahin jälkeen toinen osavaltio, jossa on virallinen ase.

Hollanti hiljentyi suremaan ostoskeskusammuskelun uhreja

Hollannissa on pidetty kirkonmenoja eilisen ostoskeskuksessa sattuneen joukkosurman uhrien muistoksi. Kuusi ihmistä kuoli, kun 24-vuotias mies ampui automaattiaseella ostoskeskuksessa Alpen aan den Rijnin pikkukaupungissa. Mies ampui lopuksi myös itsensä. Ammuskelussa loukkaantui ainakin 15 ihmistä.

Kuudestilaukeavalla on ammuttu nyt 175 vuotta

Samuel Coltin revolverin patenttihakemuksesta tulee perjantaina kuluneeksi 175 vuotta. Yksi villin lännen tunnetuimmista sanonnoista kuuluukin: ”Jumala ei tehnyt ihmisistä tasaveroisia, Colt teki”. Coltin keksintö on jättänyt jo miljoonia ihmisiä kylmäksi.

Poliisi hyvästelee revolverit

Poliisi on aloittamassa vanhojen käsiaseiden uusimisen. Poliisin käytössä on vielä noin 1 000 vanhaa ja osittain huonokuntoista revolveria, joiden vaihtaminen uudempiin aseisiin on tarkoitus aloittaa talven tai kevään aikana.

HS: Panda syyttää Halvaa tuotekopioinnista

Jyväskyläläinen makeistehdas Panda on haastanut oikeuteen vantaalaisen makeisvalmistaja Halvan. Panda vaatii Halvaa lopettamaan kahdeksanreikäisen lakupalan valmistuksen ja tuhoamaan jo valmistetut makeiset.

Poliisi löysi huumeita ja aseita Kemissä

Auton kuljettajalle maanantain vastaisena yönä Kemissä tehty puhalluskoe johti aseiden ja huumeiden löytymiseen. Paikkakuntalainen nainen oli kuljettanut autoa huumeiden vaikutuksen alaisena Tornionkadulla.

Meksikossa henki maksaa 4 000 euroa

Meksikossa kaksi miestä on pidätetty pikkukaupungin pormestarin palkkamurhasta. Kaksikko teki murhan tilaustyönä maakiistan vuoksi. He saivat palkakseen runsaat neljätuhatta euroa. Jo neljä pormestaria on surmattu koillisessa Meksikossa kuukauden sisällä.

Mladicin vaimolle syytteet laittomista aseista

Etsintäkuulutetun Bosnian entisen serbikomentajan Ratko Mladicin vaimo Bosiljka Mladic on saanut syytteet laittomien aseiden hallussapidosta. Automaattiase ja kolme tai neljä revolveria löydettiin kaksi vuotta sitten Mladicien asuntoon tehdyssä ratsiassa.

Kotietsinnöissä löytyi varastettuja aseita Lieksassa

Poliisi on takavarikoinut varastettuja aseita Lieksassa. Kahden miehen koteihin tehdyissä etsinnöissä löytyi sekä yksi- että kaksipiippuinen haulikko sekä pienoisrevolveri.

Laittomasta karhun taposta sakot

Rovaniemen hovioikeus on tuominnut sakkoihin savukoskelaisen miehen laittomasta karhun taposta. Toinen savukoskelaismies sai sakot avunannosta metsästysrikokseen.

Mies uhkaili vartijaa aseella Helsingin Kampissa

Mies uhkaili perjantai-iltana revolverimallisella pistoolilla vartijaa Kampin ostoskeskuksessa Helsingissä. Yhtään laukausta ei ammuttu, eikä kukaan loukkaantunut välikohtauksessa.

Harri Närhi: Apinamorsian

Kahdesta erillisestä tarinasta koostuvassa romaanissa toinen kuvaa Toia-nuorukaista pyydystämässä ketsaalin sulkia muinaisessa maya-kulttuurissa ja toisessa valokuvaaja Lauri Kurki on juuri selvinnyt aivoinfarktista. Näennäisesti kaukaiset tarinat Harri Närhi sitoo ovelasti yhteen.

Levin asemies poliisin vanha tuttu

Levillä käsiasetta esitellyt mies oli valmistanut aseensa itse. Poliisin mukaan miehen ase oli toimintakuntoinen revolveri.

Asetta esitelleellä on tilillään ampuma-aserikkomuksia

Kittilän Levillä ampuma-asetta esitelleellä kemiläisellä keski-ikäisellä miehellä on tilillään aiemmin tehtyjä ampuma-aserikoksia ja -rikkomuksia. Poliisi on löytänyt myös miehen esittelemän aseen.

Riihimäellä häiriköitiin: ammuskelua ja patsaankaatoa

Kalapoika-patsas kaadettiin jalustaltaan vesialtaaseen, johon se oli sijoitettu. Riihimäellä myös ammuskeltiin keskiviikkona aamuyöllä.

Savonlinnassa ammuttiin nuorta miestä sunnuntai-iltana

Kellarpellossa sijaitsevassa omakotitalossa laukaus ammuttiin pienoisrevolverilla. Laukaus osui omakotitalossa vieraillutta 24-vuotiasta kesälahtelaismiestä ylävartaloon.

Pikkupojat ampuivat vahingossa naista Vantaalla

Vantaalla on tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa on haavoittunut 70-vuotias nainen. Onnettomuus sattui sunnuntaiaamuna, kun 3- ja 4-vuotiaat lapset olivat saaneet käsiinsä luvattoman raskaan revolverin.

Humppilan ampumistapaus edelleen syyttäjällä

Kihlakunnansyyttäjä lupaa päätöksen elokuussa.

Käsiaseiden saatavuutta tiukennetaan

Hallitus esittää, että käsiaseen voisi jatkossa saada vain 20 vuotta täyttänyt henkilö, joka on harrastanut ampumista vähintään kaksi vuotta seuran jäsenenä.

Humppilan ampumistapaus syyttäjälle

Humppilan helmikuinen ampumistapaus on nyt syyttäjän tutkittavana. Ampumisen esitutkinta valmistui huhtikuun lopulla.

Rikostarinoita Suomesta: Tilattu murha

Jollaksen tapauksessa tekijä löytyi uhrin lähipiiristä

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle