Uusimmat artikkelit
Taivaalla saattaa tällä viikolla jytistä, kun Oulunsalon tukikohdassa järjestetään lentotoimintaharjoitus
Otava 23 -lentotoimintaharjoitus järjestetään 13.–16. marraskuuta. F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjät lentävät aamusta iltaan.
Hornetit ottivat Kemin lentokentän käyttöönsä – melu yllätti
Harjoituksessa lennetään monitoimihävittäjillä Rovaniemen, Kajaanin ja Oulun alueella sekä Perämerellä.
Ilmavoimien yötaisteluharjoitus näkyy ja kuuluu pohjoisen pimeällä taivaalla
Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla yöllistä lentotoimintaa on seuraavan kolmen viikon aikana runsaasti, kun sekä Karjalan että Lapin lennostot harjoittelevat Horneteilla yhtä aikaa.
Nyt tehdään historiaa: Pirkkalassa alkoi maanantaina ensimmäinen Nato-ajan ilmavoimien pääsotaharjoitus
Ruska 23 tuo Suomeen noin 4 500 sotilasta ja kymmenkunta hävittäjää. Nato-jäsenyyden vaikutukset eivät vielä näy suuresti kenttäväen toiminnassa.
Suomen uusien hävittäjien tukikohdan rakentaminen alkoi Rovaniemellä
Puolustuskiinteistöt rakennuttaa Lapin lennostolle huolto-, koulutus- ja varastotiloja sekä lentokenttärakenteita tulevia F-35-monitoimihävittäjiä varten.
Ilmavoimien maantietukikohtaharjoitukseen tulossa ensi kertaa brittihävittäjiä
Ilmavoimien maantietukikohtaharjoitus Baana 23 järjestetään Tervon varalaskupaikalla. Mukaan on tulossa Eurofighter Typhoon -hävittäjiä.
SR: Ruotsin lahjoittamat Gripenit saattavat lentää ensi kesänä Ukrainassa, jos Ruotsi pääsee Natoon
Vanhimmat Gripenit ovat samaa ikäluokkaa kuin Suomen Hornetit.
Tarjotaanko Lapin lennoston puitteita Yhdysvaltojen käyttöön osana puolustussopimusta? – ulkoministeriön mukaan tästä ei ole vielä keskusteltu
Suomi ja Yhdysvallat neuvottelevat puolustusyhteistyösopimuksesta. Lapin lennoston infrastruktuurin roolista ei ole vielä keskusteltu, ulkoministeriöstä kerrotaan.
Ukraina sanoo iskeneensä Venäjän lentotukikohtaan ”lentävillä pahvilaatikoilla” – viisi huippuhävittäjää vaurioitui
Venäjä ei kykene havaitsemaan pahvista ja kuminauhoista valmistettuja lennokkeja tutkilla.
Norja lupaa F-16-hävittäjiä Ukrainalle – Zelenskyi ilahtui Norjan antamasta itsenäisyyspäivälahjasta
Norjalaismedian mukaan Norja tulee lahjoittamaan Ukrainalle korkeintaan kymmenen konetta.
Ilmavoimien ex-komentaja: F-16-hävittäjät eivät paljon auta, jos Ukrainalla on vain kuusi lentäjää
Ukraina sai sunnuntaina viimein lupauksen länsimaalaisista hävittäjistä. Koneiden toimitukset ja lentäjien koulutukset tulevat silti kestämään vielä pitkään.
Ukraina saa F-16 -hävittäjiä Tanskasta ja Hollannista – niitä tarvitaan tappioiden välttämiseksi, kertoo sotilasprofessori
Aiemmin ei tiedetty, mistä maista hävittäjät luovuotettaisiin. Länsihävittäjiä tuskin nähdään Ukrainassa ennen ensi vuotta.
Puolustusvoimat tavoittelee ilmastopäästöjensä vähentämistä – yli puolet päästöistä synnyttävien hävittäjien käytöstä ei tingitä
Puolustusvoimat on vähentänyt ilmastopäästöjään 40 prosenttia vuodesta 2010. Nyt suurimpia saastuttajia ovat hävittäjät, joiden päästöt todennäköisesti kasvavat tulevaisuudessa.
Näin Nato reagoi, jos vihamielinen liittouma hyökkää jäsenmaan kimppuun – Yle seurasi puolustusliiton jättimäistä ilmaharjoitusta Saksassa
Eri puolilla Saksaa järjestettävään harjoitukseen osallistuu 250 lentokonetta ja 10 000 henkeä 25:stä maasta. Suomi osallistuu harjoitukseen neljän Hornet-hävittäjän voimin.
Valmistautuminen uusiin hävittäjiin kiihtyy – alkamassa suuria rakennushankkeita
Lentotukikohtia remontoidaan Lapissa noin 150 miljoonalla eurolla ja Itä-Suomessa 130 miljoonalla eurolla. Lisäksi henkilöstöä pitää kouluttaa käyttämään uusia koneita.
F-35-hävittäjien eturunkotehdas Jämsän Halliin – Patria neuvottelee myös osavalmistukseen ja moottoreihin liittyvästä tuotannosta Suomessa
Patrian maanantaina julkistama sopimus kattaa 400 F-35-eturungon valmistuksen. Suomeen uusia hävittäjiä on tilattu 64.
Lentosotaharjoitus Arctic Challenge Exercise 23 tuo Lapin taivaalle yli 20 ulkomaalaista sotakonetta
Pohjoisimmassa Suomessa länsirajalla voi hyvällä tuurilla bongata Norjan F35-koneita, eli niitä samoja, joita on tulossa Suomeen ja Lapin lennostoon vuonna 2026.
Kymmenet lentokonebongarit metsästivät kuvaa hävittäjistä – kokeneimmat tietävät, ettei kentälle ole asiaa ilman tikkaita
Suomen isännöimä Euroopan suurimpiin kuuluva ilmasotaharjoitusta sai yleisön liikkelle. Kaukaisin hävittäjäbongari saapui tiettävästi Englannista.
Ilmavoimien entinen komentaja arvioi F-16-hävittäjän hyötyjä Ukrainalle – katso koneen tiedot Ylen grafiikasta
Yhdysvallat näytti viime viikolla vihreää valoa F-16-hävittäjien antamiseksi Ukrainaan. Tutkijan mukaan F-16 olisi hyvä valinta myös pidemmällä aikavälillä.
Näin Ukraina hyötyisi länsimaisista hävittäjistä
F-16-hävittäjät ovat moderneja verrattuna Ukrainan nykyiseen kalustoon, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotaopin pääopettaja Inka Niskanen.
”Piikki tukemiseen ei ole enää välttämättä aivan auki” – näin Mika Aaltola arvioi Yhdysvaltain päätöstä sallia hävittäjien vienti Ukrainaan
Yhdysvallat antoi liittolaisilleen luvan toimittaa F-16-hävittäjiä Ukrainalle. Toistaiseksi yksikään maa ei ole vielä vahvistanut, että se niitä antaisi.
Venäjä haluaa pitää lännen tarkoituksella varpaillaan, koska sen tilanne on epätoivoinen, Viron Kristi Raik sanoi Ykkösaamussa
Yhdysvallat tukee hävittäjien antamista Ukrainalle, mutta kesän aikana niillä ei vielä ratkaisevaa muutosta sotaan saada, Viron kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen Kristi Raik arvioi Ykkösaamussa.
Euroopassa kootaan nyt koalitiota hävittäjien toimittamiseksi Ukrainalle – tutkija: ”Tällä voi olla merkittävä rooli sodan kannalta”
Ainakin Britannia, Hollanti, Belgia ja Ranska ovat ilmoittautuneet koalitioon, jonka tarkoituksena on saada Ukrainan käyttöön modernit länsimaiset hävittäjät.
Kun Venäjän hyökkäyssota alkoi, suomalaisten valitukset hävittäjäkoneiden metelistä hiipuivat
Lähimpänä itärajaa operoiva Karjalan lennosto ei ole saanut ensimmäistäkään suoraa valitusta tänä vuonna. Lentäminen ei ole muuttunut, mutta suhtautuminen meluun on.
150 lentokonetta, 3000 sotilasta – Suomi johtaa pohjoisessa operoitavaa suurlentoharjoitusta
Rovaniemi ja Tampere ovat kolmen viikon päästä alkavan ison ACE 23-harjoituksen päätukikohtia Suomessa.
Zelenskyi kertoi tulleensa Suomeen hakemaan aseapua: ”Pidämme teidän lentokoneistanne”
Ukrainan presidentti sanoi tiedotustilaisuudessa, että hän uskoo tämän vuoden olevan ratkaiseva Ukrainan voiton kannalta.
Zelenskyi matkusti Suomeen, vaikka hän ei ole käynyt sodan aikana juuri missään – tässä syy vierailulle
Pohjoismaiden pääministerit tapaavat Helsingissä keskustellakseen Ukrainalle annettavasta aseavusta. Paikalle on saapunut myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Venäläinen hävittäjä syöksyi Murmanskissa maahan
Mig-31-hävittäjä oli liekeissä tullessaan alas. Onnettomuuspaikka on sadan kilometrin päässä Suomen rajasta.
Media uutisoi, että Suomi ja muut Pohjoismaat perustaisivat 250 hävittäjän laivaston – Ilmavoimien komentaja: Vedetty mutkia suoriksi
”Ei ole tavoitetta sellaiselle organisaatiomuutokselle, että kaikki ilmavoimat yhdistettäisiin yhden johdon alle”, sanoo Juha-Pekka Keränen, Ilmavoimien komentaja.
Hornetit ovat yhä käyttökelpoisia Suomen luopuessa niistä, uskoo Patrian toimitusjohtaja
Vaikka Hornet-hävittäjät olisivat käyttökuntoisia, niitä ei välttämättä kannata luovuttaa Ukrainalle, toteaa Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko.
Puolustusministeri Kaikkonen suhtautuu kielteisesti hävittäjien antamiseen Ukrainalle
Ukrainan pyyntö on reaktio Marinin puheisiin Kiovassa aiemmin tässä kuussa.
”Jos antaa edes ymmärtää rivien välistä, voi toiselle syntyä mielikuva” – näin tutkija kommentoi Ukrainan toivomia Hornet-neuvotteluita
Ulkopoliittisen instituutin Iro Särkkä painottaisi jatkossa selkeää viestintää, jottei puolin ja toisin pääse syntymään erilaisia käsityksiä. Syntyneet mielikuvat voivat johtaa suuriin odotuksiin.
”Työn perusluonne on väkivaltaista hommaa” – Hornet-lentäjän uran käännekohta oli kollegan kuolema onnettomuudessa
Hävittäjälentäjä Heikki Mansikan mukaan ammattiin kuuluvat riskit, jotka pitää hyväksyä, mutta joita ei voi koko ajan miettiä. Nykyisin Mansikka toimii Maanpuolustuskorkeakoulun dosenttina ja tutkijana.
Yhdysvallat julkaisi videon venäläishävittäjän ja yhdysvaltalaisdroonin kohtaamisesta
Yhdysvaltojen mukaan videolla näkyy, kuinka venäläinen Su-27 hävittäjäkone kastelee droonin polttoaineella ja osuu sen potkuriin.
Hanna Smith: Mustanmeren törmäyksessä kyse oli Venäjän provokaatiosta – “Moskova käy Venäjän mediassa enemmän sotaa länttä kuin Ukrainaa vastaan”
Venäjä pudotti ensimmäistä kertaa alas amerikkalaisen droonin Mustallamerellä.
Analyysi: Meteli hävittäjistä syntyi, kun Sanna Marin alkoi puhua Horneteista ja erottui muista
Sanna Marinin Hornet-lausunnosta syntyi jälkipuheita, koska vastaus tiedotustilaisuudessa poikkesi tavanomaisesta turvallisuuspolitiikan puheen kaanonista, politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta kirjoittaa.
Petteri Orpo kritisoi Sanna Marinin Hornet-kommentteja, sillä kalustoa tarvitaan Suomessa kunnes se vanhenee: ”Eli meillä ei ole mitä antaa”
Orpon mukaan Suomi tarvitsee Hornet-hävittäjiä oman puolustuksensa turvaamiseen. Hornet-kalusto poistetaan käytöstä vuodesta 2025 lähtien, jolloin se on Orpon mukaan käyttöikänsä päässä.
Pääministeri Marin: Kukaan ei ole luvannut Horneteja Ukrainalle
Pääministeri Sanna Marinin mukaan Ukraina tarvitsee aiempaa raskaampaa aseapua ja apu liittyy ilmapuolustukseen.
Ukrainan ulkoministeri Kuleba: Saksan hallituksen on nopeutettava ammustoimituksia Ukrainaan
Ulkoministeri Dmytro Kuleban mukaan saksalaiset asevalmistajat ovat jo ilmaisseet valmiutensa ammustoimituksiin, mutta Saksan hallitus on viivytellyt toimitusten kuittaamisessa.
Lauantai 11.3.2023 (radio)
Marinin puheet hävittäjien antamisesta Ukrainaan. Hintojen nousu. Ajokeli. Sääennuste.
Naton puolustusministerit pohtivat Ukrainan sotaa, puolustusministeri Savola: Suomi lisää asetuotantoa
Ukrainan puolustusministerin mukaan uusien hävittäjäkoneiden saaminen olisi keskeinen edellytys menestykselle puolustussodassa. Natossa asiaa ei nähdä samalla tavalla.
Tuntematon lentävä kohde ammuttu alas Kanadan yllä – Trudeau kertoo määränneensä alasampumisen
Lieriön muotoiseksi kuvailtu lentävä kohde ammuttiin alas lauantai-iltana hieman ennen kello yhtätoista Suomen aikaa.
Kaksi miestä otettiin kiinni Ruotsissa – kuvasivat luvatta Saabin tehdasta, jossa valmistetaan hävittäjätarvikkeita
Myös maanantaina Arbogassa otettiin kiinni kaksi luvattomasti kuvannutta henkilöä.
Turkki ja Yhdysvallat keskustelivat hävittäjäkaupoista Washingtonissa – Turkin ulkoministerin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys ei ole sidoksissa kauppoihin
Ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu hakee vahvistusta Turkin pitkään toivomille hävittäjäkaupoille. Yhdysvalloilla on myös lista asioita, joihin se toivoo Turkilta vastauksia.
Päijänteeseen syöksynyt lentäjä pääsi haudan lepoon kotiseudulleen Turkuun liki 80 vuotta onnettomuuden jälkeen
Syksyllä 1943 pudonneen harjoitushävittäjän lentäjä siunattiin kotiseudullaan Turussa. Ilmavoimat kunnioitti tilaisuutta Hornet-hävittäjän ylilennolla. Päijänteen rannalle sytytetään muistotulia.
Lapin ja Karjalan lennostot harjoittelevat öisin – soihduilla hämätään vastustajan ohjuksia
Yölentokoulutuksen tavoitteena on harjoitella ilmataistelua heikon valaistuksen olosuhteissa, Ilmavoimat kertoo.
Tältä näyttää Suomen tuleva F-35-hävittäjä – uusien koneiden nimeäminen poikkeaa Ilmavoimien aiemmasta perinteestä
Hävittäjien tyyppitunnus on JF, joka tulee englanninkielisistä sanoista Joint Fighter. Sillä halutaan korostaa koneen lisäarvoa koko Puolustusvoimien suorituskyvylle.
Ukraina on saamassa länneltä yhä tehokkaampaa aseapua – ”Pikku hiljaa annetaan periksi”, sanoo Pekka Toveri
Ranska lähettää Ukrainaan panssaroituja ajoneuvoja, Yhdysvallat armeijansa tehokkaimman ilmapuolustusjärjestelmän ja ehkä myös taistelupanssareita.
Ilmavoimien hävittäjät nousevat kolmeen harjoitukseen eri puolilla Suomea ja saavat seuraa Ruotsista ja Ranskasta
Lapin, Karjalan ja Satakunnan lennostojen harjoituksiin osallistuu yhteensä lähes 30 Hornet-hävittäjää. Mukana on myös kansainvälisiä kumppaneita Ranskasta ja Ruotsista.
Lapin lennosto palkkaa mekaanikkoja uusille F-35-hävittäjille
Ensimmäiseksi rekrytoidaan huoltoaliupseereita. Tehtävään valitut koulutetaan ja koulutusajalta maksetaan palkka.